Matkailuvuoteen 2015

Tervehdys ja hyvän uuden vuoden 2015 toivotus!

20150101_122228

Päättynyt vuosi 2014 oli minulle matkailullisesti hyvinkin rikas. Saldoksi jäi 54 Suomen rajojen ulkopuolella vietettyä matkapäivää. Maita plakkariin kertyi 6, joista uusia valloituksia neljä. Enkä muuten laske tähän Belgiaa, jonka läpi Megabus pyyhälsi yötä myöten. Uusi vuosi vaihtui Kambodzassa, syntymäpäivä viettyi Laosissa ja ystävänpäivänä olimme Ranskassa. Tähän päälle vielä bonuksena Unkariin tehty pieni kesälomareissu. Varsin hyvä ja plussainen saldo siis, vaikka 90% ulkomailla vietetystä ajasta painottuikin vuodenvaihteeseen ja alkuvuoteen.

20150101_122503

Tämän jälkeen kalenteriin on ilmestynyt pitkää pätkää ilman matkan matkaa. Suunnitelmia kyllä on. Taloudessamme on käyty monet innostuneet keskustelut tulevista haavekohteista ja vielä joskus toteutettavista reissuista. Jos ensi kesänä mentäisiin sinne, ja talvella sinne, niin sitten kesällä 2016 voisi tehdä sen yhden reissun – mutta entäs se ja se? Ai niin, no ne menee sitten varmaan vuodelle 2017? Ääh. Ja kuten kaikkialla jaksetaan muistuttaa, elämä etenee harvoin prikulleen suunnitelmien mukaisesti.

20150101_122250

Nyt hyppysissä on kuitenkin uusia ideoita pursuileva uusi vuosi. Myönnettävä on, että talvi kyllästyttää, mutta näillä näkymin seuraavaan reissuun päästään vasta kesän koittaessa. Palaan asiaan blogin puolella sitten, kun viime kesästä asti pyöritellyt suunnitelmat viimeinkin konkretisoituvat sähköisesti lentolippujen muodossa. Toivon mukaan siis jo ensi viikon puolella, heti Matkamessujen jälkeen. Siis tosiaan, pääsen ensimmäistä kertaa Matkamessuille!! En tiedä miten yksi lyhyt päivä tulee riittämään kaiken olennaisen ja vähemmän olennaisen sisällön halki kahlaamiseen, mutta yritettävä on. Ainakin teen täsmäiskun kaikkiin arvontoihin 🙂

2015-01-12 13.00.19

Huom. Koska tekstin kuvituksena oli vanhojen reissufiilistelyjen sijaan maailman ääri Forssa vuoden ensimmäisenä päivänä, ujutan tähän loppuun pienen toiveen tulevalle; lisää värejä! Kuva saattaa tai ei saata liittyä tuleviin suunnitelmiin —->

Uuden puhelimen myötä ajauduin muuten myös Instagramin ihmeelliseen maailmaan, joten myös siellä voi seurata näitä mieltä hiveleviä visuaalejani, hieman tiiviimmin päivitettynä. Jee!

 

Let’s talk clothes! Ajatuksia ja kokemuksia pitkään reissuun pakkaamisesta

Ennen reissuun lähtöä luin innolla erilaisia blogikirjoituksia pakkaamiseen liittyen. Oli mielenkiintoista lukea eri ihmisten tekemien erilaisten matkojen rinkkojen sisällöistä. Vaikka kaikenlaisia vinkkejä tuli luettua, en tiedä tuliko niistä juurikaan otettua vaaria. Jokaisen matkaajan tarpeet ovat erilaisia ja jokainen on erilainen pakkaaja. Jokainen tekee pakkaamisessa oman mielensä mukaan, vastuun kirjaimellisesti selkänahoissaan tuntien. Halusin silti iskeä lusikkani mukaan soppaan ja kertoa omia kokemuksiani siitä, kun 10-15 kg elämää kulkee mukana, selässä, kohteesta toiseen kuukausien ajan.

Yksi tärkeitä pointteja viiden kuukauden matkaan valmistautumisessa oli materiasta koostuvan painolastin karsiminen. Tätä toteutumimme muun muassa muuttamalla pienempään asuntoon ja käymällä läpi kaikkia kulutustottumuksiamme. Muuttojen yhteydessä luovuimme lähes kaikista huonekaluistamme ja iso osa vaatteista lähti UFF:in keräyslaatikkoon. Asioiden edetessä tämä toimi myös hyvänä konkreettisena sitouttajana matkalle lähtöön.

Kunpa tätä luopumisen ideaa olisi saanut toteutettua paremmin myös pakatessa! Pakkaamisessa haasteellisinta oli se, että olimme suuntaamassa monenlaisiin eri maastoihin ja ilmastoihin. Viime syyskuussa Helsingissä ja Länsi-Venäjällä oli todella kylmä vuodenaikaan nähden. Matkaan lähtemistä edeltävänä iltana kävimme viemässä viimeisiä tavaroitamme hoivaan, ja minulla oli päällä kaikki matkalle mukaan lähtevät lämpimät asiat, hanskat ja pipo mukaan lukien.

Talveen valmistautuvan Venäjän lisäksi oli varustauduttava leutoon Koreaan, kuumankosteaan Hong Kongiin ja Kiinaan ja takuulämpimiin Kaakkois-Aasian maihin. Laosin kylmiin öihin emme osanneet varautua kuten emme myös talvisen Euroopan kautta palaamiseen. Mitä hittoa siis kantaa mukanaan kaikkea tätä ajatellen???

IMG_0472Itselleni kävi niin, että painotin vaatteiden pakkaamisessa liikaa reissun alkupäätä. Lähtiessä minulla oli mukana 55 litran rinkassani:

– Yhdet, kaiken kanssa sopivat luottofarkut
– Paksukankaiset collegehousut
– Kaksi pitkähihaista trikoopaitaa
– Hupullinen fleecetakki
– Kevyt, hupullinen takki (jossa paljon taskuja)
– Kolme hihatonta toppia ja yksi t-paita
– Kaksi huivia (pienempi ja isompi)
– Kolme pipoa ja kahdet hanskat (joo, en tajua itsekään)
– Sukkia ja alusvaatteita viikoksi, yksi uima-asu
– Neljät kengät: Flipflopit, Merrellin sporttisandaalit, Niken varsilenkkarit ja Eccon vaelluskengät

+ pieni ompelusetti ylläpitoon ja muokkauksiin!

Tällä setillä pärjäsin alkuun hyvin. Tosin huomasin nopeasti venäläistyyliseen, mukavaan junahengailuun tarkoitettujen collegepökien olevan tarpeettoman paksut. Venäjän junissa kukaan ei siis jäykistele farmarihousuissa, vaan heti junaan päästyään naiset vaihtavat päälleen reteän väriset oloasut ja junalipokkaat. Miehet puolestaan viihtyvät sporttisissa shortseissa ja t-paidoissa. Mukaviin vaihtamisen jälkeen haetaan teevettä samovaarista ja levitetään eväät…

Vero Moda Easy Nw Loose Pant Pc8-14

Oma ehdotukseni reissuhousuksi

Tosiaan, junassa on ennemmin kuuma kuin kylmä. Jälkiviisaana unohtaisin paksut kollarit kotiin ja pakkaisin niiden tilalle parin ohuemmasta materiaalista valmistettuja kangashousuja. Näitä haaremihousujen tyylisiä pökiä löytyy kaupoista tällä hetkellä paljon ja niillä pärjää hyvin sekä pohjoisissa junissa että etelän lämmössä. Kaakkois-Aasiassa tälläisiä housuja näkyi paljon turistien päällä. Mahdollisesti kyseessä onkin pääasiallisesti länsimainen trendi, vaikka housujen printit ovatkin usein eri kulttuureista lainattuja.

Minun fleecevalintani

Siinä missä vihreä parka-takkini oli Venäjällä piinaavan epämuodikas, Koreassa vastaavat takit olivat erittäin kuumaa kamaa. Kuten myös fleecet, tai ainakin siltä vaikutti Hongdaessa sijaitsevan ostoskeskuksen näyteikkunassa ja muissa esillepanoissa. Hennesiltä hankittu, n. 30 euroa maksanut fleecetakki oli hyvä asia olla mukana. Se muunsi ohuen parkatakin lämpimämmäksi kokonaisuudeksi ja kävi myöhemmin sellaisenaan takista. Rinkassa fleece oli kohtalaisen suuri mötikkä, mutta sen kantaminen ei haitannut. Venäjän ja Korean lisäksi fleecelle löytyi käyttöä esimerkiksi +30 -asteisessa Saigonissa kun hotellihuoneen ilmastointi oli liian vilpoisa ja olin nuhakuumeen kourissa. Myös Laosissa moottoripyöräillessä ja viileissä öissä fleece oli pelastus kuten myös Eurooppaan palattuamme, kun meillä ei ollut takkeja enää lainkaan. Teimme tosiaan niin, että lähetimme muutamia vaatteita ja tavaroita postitse Suomeen siinä vaihessa kun näytti siltä, että niille ei tule enää käyttöä. Näin kävi ainakin takeille, vaelluskengille, pipoille ja hanskoille.

Pieniä täydennyksiäkin matkagarderoobiin jouduttiin tekemään.  Ristolle tarttui Koreasta mukaan Uniqlon eli tuttavallisemmin Unikolon kauluspaita, joka muuntui Kambodzassa siistiksi lyhythihaiseksi paidaksi saksien ja pienen ompeluvälineistön avituksella. Hong Kongin kuumuudessa tajusin, että en ollut pakannut mukaan esimerkiksi shortseja. Kävimme siis shoppaamassa paikallisesta “autotallimarketista” minulle sporttishortsit (4€) ja Ristolle pari pikeepaitaa (á 7€). Guangzhousta hankin kaksi t-paitaa sillä hihattomat topit eivät tuntuneet soveliaalta pukeutumiselta kaikissa paikoissa kulkiessa.

2014-04-26 21.55.38

Koreasta ostettuja nilkkasukkia ^____^

Sihanoukvilleläisessä supermarketissa Kambodzassa hankimme kohtuuhinnalla myös haaremihousut ja hellemekon minulle ja parit shortsit Ristolle (yhteensä 30€). Kevyemmät housut olivat pelastava tekijä, sillä Kaakkois-Aasiassa oli todella kuuma, mutta Hong Kongin sporttishortsit olivat kohtalaisen rumat ja aina ei tehnyt mieli paljastaa sääriä. Laosissa mukaan tarttui Kaakkois-Aasian paikallinen must-have, brittiläisen jalkapalloseuran verkkatakki. Beerlao-juomalasien ohella reissun siisteimpiä hankintoja!

Merrellini kesällä 2009

Neljät kengät tuntuvat paljolta – Eccot, Niket, Merrellit ja läpyt. Niken tennarit päätyivätkin mukaan viimeisen illan oikkuna. Tämä oli hyvä veto, sillä vaelluskengät olisivat olleet lämpimämmissä ilmoissa turhan raskaat. Monissa suurkaupungeissa ei puolestaan tehnyt mieli kulkea paljain varpain. Loppujen lopuksi kaikki kengät tulivat erittäin huolella tallatuiksi. Hyvin palvelleet flipflopit jäivät matkan varrelle (muun muassa upottuaan syvään mutaan Laosissa Kong Lo’n luolaretkellä… ja tultuaan sieltä vielä pelastetuksi). Äidiltä saadut Eccot lähtivät kotimatkalle Vietnamista käsin. Niket toimivat erinomaisesti pitkilläkin kävelyillä kun olin lisännyt niihin geelityynyt kantapäiden alle. Kuvassa näkyvät Merrellin sandaalit on ostettu v. 2001, mutta iästään huolimatta ne tuntuvat jalassa taivaallisen kevyiltä ja tukevilta yhtä aikaa. Merrellin mallisto ei ole myöskään muuttunut ulkonäöllisesti juuri lainkaan, joten siltäkään kannalta omani eivät tunnu vanhentuneilta.

Etelä-Koreassa kiinnitin huomiota siihen, että kaikilla (jäätävän tyylikkäillä korealaisilla) tuntui olevan jalassa ihan rehelliset lenkkarit. Nikejä, Adidaksia ja Reebokkeja miljoonana eri väriyhdistelmänä. Kuulin trendin johtuvan siitä, että korealaiset kävelevät joka päivä niin pitkiä matkoja. Trendi vaikuttaisi tänä kesänä kulkeutuneen Suomeen asti. Seuraavalle matkalle lähtisinkin ehdottomasti hyväpohjaisissa lenkkareissa – iskunvaimennus ja pohjan muotoilu kohdilleen ja reissu taittuu kevyin askelin. Katu-uskottavasti myös, mikäli se kenellekään on faktori…

2014-06-04 19.23.11

Reissuhuivi: edelleen käytössä

Yhdestä asiasta haluan erityisesti vinkata; tee rinkassasi tilaa (ei vaadi paljoa) yhdelle suurikokoiselle huiville! Oma Pieces-merkkinen, 17 euroa maksanut huivini tarjosi reissun aikana monimuotoista käyttöä esimerkiksi ranta-alustana, mekkona, päähineenä, hartioiden suojana, pussukkana, peittona, tyynynä ja tietty kaulahuivina. Parimetrisellä huivilla saa myös sidottua asioita. Ja onpa tuo samainen huivi toiminut kerran myös kahden hengen sateensuojana futismatsissa Olympiastadionilla… Huivissa on reissun jäljiltä reikä ja se on kulunut harsomaisen pehmeäksi. Toisin sanoen se on koko ajan ihanampi, jos vain saisi sen reiän paikattua.

Word!

Aiemmista puheistani huolimatta koen pakanneeni kohtalaisen niukasti eikä rinkkani ollut ikinä täpötäynnä. Silti meillä molemmillta oli monesti matkan aikanaa olo, että tavaraa on mukana liikaa. Vaatteita ei ollut paljoa, mutta ne olisi voinut valita vieläkin tarkemmin ja harvalukuisemmin.

Vaatteiden lisäksi rinkassa oli esimerkiksi kirjoja ja muuta paperisälää, joka kertyessään painoi sievoisesti. Jos kiinnostusta riittää, niin palaan myös muihin pakkausasioihin mielelläni toisessa merkinnässä. Silti voin kertoa tässä ja heti, että olisimme voineet jättää erittäin monta merkityksetöntä juttua pois ja ottaa tilalle vaikkapa minikokoisen vedenkeittimen!

Jossain kohtaa matkaa ajattelimme, että jos rinkkamme katoaisivat, se olisi ihan ok. Pärjäisimme niillä asioilla mitä meillä oli päällämme ja päivärepuissamme. Mietimme myös, että pystyisimme ehkä lähtemään vastaavalle reissulle uudestaan pelkillä päivärepullisilla. Se ei oikeastaan vaadi edes luopumista; ajatusta vain ja hyviä, käyttöä kestäviä ja helposti yhdisteltäviä vaatekappaleita. Ja mahdollisimman vähän muuta tarvikkeistoa. Less is more!

Keski-Euroopassa helmikuussa – Pourquoi pas? Kotiinpaluu osa 2

Hyvä pyhä – nyt se tulee – tämän reissun loppukaneetti. Ei tätä ollakaan venytetty kuin kolme kuukautta. Alors

1. KÖYHÄNÄ PARIISISSA

1604606_10151987306195852_1316789114_n

Saavuimme viileään ja sateisennihkeään Pariisiin siis hieman ennen helmikuun puoliväliä. Bangkokista Delhin kautta, Afganistanin vuoristot allamme. Tarkasti mitoitettuna matkasuunnitelmana oli viettää kolme päivää Pariisissa, yksi yö bussissa ja kolme päivää Amsterdamissa ennen lentoa Suomeen. Kun tullaan takaisin, niin tullaan takaisin tyylillä.

Halvimman mahdollisen asumuksen perässä olimme varanneet erään huoneiston majapaikaksemme. Pariisiin saapumista edeltävänä iltana, Bangkokissa vielä ollessamme, saimme viestin yhteyshenkilöltämme. Varaamassamme huoneistossa olisi vesikatkos ja meidän tulisi viettää ensimmäinen yömme paikassa X, jonka jälkeen saisimme siirtyä alunperin varaamaamme paikkaan. Takaiskun lisäksi huoneisto, tai siis huone, oli saanut muutenkin karmeat arvostelut netissä, joten päätimme perua varauksemme ja vaihtaa hipotel-hotelliin. Hipotelin arvostelut eivät olleet yhtään sen parempia, mutta hinta ja sijainti metron varrella olivat kohdillaan.

Hipotelimme sijaitsi Porte de Montreuilin metroaseman kyljessä. Alue oli pariisilaisittain mainittuna “periferian rajamailla”, mutta pidimme Montreuilista paljon. Lihakauppoja, leipomoita, halpaa kebabia, puistoja. Pariisin helppoa charmia. Viihdyimme ihan mainiosti paikan rappioromanttisessa tunnelmassa ja ranskankielisten TV-dokumenttien parissa, mitä nyt netti ei toiminut kahtena päivänä kolmesta.

IMG_3552

Rahatilanteestamme johtuen naapurin keltaisella kaarilogolla varustetun hampurilaisravintolan valikoima tuli tutuksi euron juustojen ja kahvin merkeissä. Euron viinit ja XXL-mitoitetut kolmioleivät haimme puolestaan lähikaupasta, kuten myös hygieniatuotteet Bangkokin lentokentällä menetettyjen tilalle. Kun Leader Price -merkkinen (Ranskan vastine Euroshopperille?), granaattiomenankatkuinen suihkugeeli viimein loppui muutamia viikkoja sitten, tunsin reissun oikeasti päättyneen.

Kaksi ensimmäistä päivää käytimme siis aikaerosta palautumiseen ja käyskentelyyn sekä Montreuilissa, Montmartressa että muuallakin. Säät vaihtelivat harmaasta ja sateisesta pieneen auringonpaisteeseen. Yritimme etsiä kirpputoreja tai vastaavia, joilta löytäisimme hieman lämmikettä, mutta loppupeleissä pärjäsimme ilman takkeja siedettävän hyvin. Enemmän ahdinkoa aiheuttivat kangaskengät, jotka kastuivat läpimäriksi alta aikayksikön.

IMG_3576

Kolmas päivä oli paras sekä säiden että ohjelman puolesta. Ystävänpäivän ohjelmaan kuului nimittäin sopivasti se, että kävimme kylässä Pariisissa asuvan ystävämme Xavierin ja hänen puolalaisen vaimonsa Paulinan luona. Seurasi mahtavan spontaani ja elämysrikas päivä, jonka aikana seikkailimme metropysäkiltä toiselle erinäisten aktiviteettien siivittämänä. Ensin suuntasimme kävelylle Parc des Buttes Chaumont -puistoon ja ihailemaan näköalapaikalta aukenevia maisemia yli Pariisin. Tällöin oli vielä melko harmaata… Mutta siellä se Sakreköör pilkottaa! Ja tuossa yläpuolen kuvassa toki myös vähän lähempää.

IMG_3604

Puistosta poistuttuamme kävimme vuokraamassa kaupunkipyörät ja lähdimme polkemaan pitkin Seinen länsirantaa. Oli lämmintä, onnellista ja tunnelma mitä hienoin, kun vastarannalla näkyi Notre Dame ja muita kaupungin maamerkkejä. Mitä nyt sainkin joltain madamelta huudot kun en tajunnut yhden risteyksen kulkusääntöjä.

IMG_3622

Jätimme pyörät ensimmäiseen kiinnostavalta vaikuttaneeseen paikkaan. Seinen varrella oli kohta, jossa ihmiset saivat muun muassa kokeilla yhdistettyä (olympiakisat olivat meneillään), piirtää värikkäillä liiduilla suurelle liitutaululle ja käydä viettämässä aikaa pienessä, ilmaisessa “kuplahallissa”, jossa oli monenlaisia harrastusmahdollisuuksia ja pöytiä joiden äärellä kokoontua.

IMG_3623

IMG_3633

Yllä: Pariisin kuninkaalliset Paulina ja Xavier! Dziękuję bardzo, merci beaucoup!!!

Tämän jälkeen kävelimme siltaa pitkin Seinen toiselle puolelle Place de la Concordelle, jolla ihastelimme sekä Eiffel-tornia (tämän merkinnän ensimmäinen kuva), jokinäkymää että Roue de Paris -maailmanpyörää. Maailmanpyörään emme pienen harkinnan jälkeen menneet sen hinnan, sään ja kellonajan vuoksi. Sen sijaan nappasimme lämmitettyä viiniä (vin chaud) mukaan viimeistä päivää auki olevasta kojusta ja ihailimme upeaa taivasta, jonka päälle oli juuri kertymässä uhkaavan näköistä pilvimassaa.

IMG_3666

IMG_3669

Lähdimme kävelemään kohti Louvrea ennen kuin sade lankeasisi päällemme. Louvren aukiolle ehtiessä rajuilma alkoi. Yhtäkkiä tuuli ja vihmoi niin silmittömästi, että moni uskoi maailmanlopun alkaneen. Kokea maailmanloppu Pariisissa – asiat voisivat olla huonomminkin! Hetken varjoissa lymyiltyämme pystyimme jatkamaan matkaa kohti illallispaikka Au Père Tranquillea. Kyseessä oli tunnelmallinen, kirjoilla sisustettu brasserie jota asutti myös paikalla vakituisesti viihtyvä kissaherra!

Apetta ja viiniä kurniviin vatsoihin saatuamme matka sai jatkua kohti Place de l’hotel de Villen luistelukaukaloa, jonka äärellä seurasimme innokkaiden ja eritasoisten luistelijoiden menoa ranskalaisen ääliöpopin tahdissa (tämä linkki, kohta #14).

Teimme kävelykierroksen Marais’n trendialueen kautta ja otimme metron Montreuiliin hakemaan rinkkojamme hipotelilta. Sivuaskel kadun toisella puolella olevaan pubiin olusille, ja olimme yhtäkkiä keskellä venäläisten vodkakännisten uroiden Youtube-juhlia. Onneksi pääsimme pakenemaan ajoissa.

IMG_3671

2. MEGABUSSILLA PARIISISTA AMSTERDAMIIN

Päivän ollessa jo pitkällä illassa Xavier lähti saattamaan meitä toiselle puolelle Pariisia, Porte Maillot’n bussiasemalle. Megabusin yöbussi Amsterdamiin lähtisi sieltä puolenyön aikoihin. Matka Belgian läpi kohti Hollantia maksoi vain 14 euroa per nenä. Säästäisimme siis sekä aikaa että rahaa valitessamme tämän matkustamismuodon Amsterdamiin päästäksemme.

No, ensinnäkin bussi oli reilusti myöhässä. Toiseksi, kun bussi viimein tuli, se oli ylibuukattu. Jäimme suosiolla jengin hännille, sillä kuulimme, että paikalle tulisi toinen bussi. Toisen bussin asemasta paikalle oltiin tilattu tukku tilatakseja, joihin meidät rannalle jääneet istutettiin. Tässä vaiheessa hyvästelimme viimein Xavierin, joka oli urheasti odotellut koko prosessin ajan, että pääsisimme varmasti lähtemään.

Lämpimässä tilataksissa ehdimme torkahdella ehkäpä noin tunnin ajan, kunnes taksi pysähtyi täysin keskellä ei mitään. Mietimme, että mitäs hemmettiä, kunnes joku tuli viittilöimään meitä poistumaan taksista ja siirtymään taksien takana odottavaan bussiin.

Bussissa oli väljää, joten saimme kumpikin itsellemme oman penkkikaksikon. Paikalle odoteltiin toista bussia, joka oli ajamassa samaan suuntaan mutta jäämässä Brysseliin. Bussin saavuttua meitä Amsterdamiin asti kulkevia pyydettiin vielä vaihtamaan bussista toiseen. Ehdimme ulos asti ja nappasimme rinkkamme, kun selvisi, että kyseessä oli jonkinlainen työntekijöiden sekaannus ja palasimme alkuperäisiin asemiimme. Kaiken kaikkiaan firman henkilökunnan toiminta oli melkoisen sekavaa ja alkoi herättää sekä närää että myötätuntoa kanssamatkustajissa. Toisaalta, näillä hinnoilla saa mitä tilaa, ja perille pääsiin loppujen lopuksi.

Havahduin muuten Brysselin läpi ajaessa noin pariksi minuutiksi katselemaan bussin ikkunasta avautuvaa maisemaa. Paikka näytti kauniilta, aivan erilaiselta kuin olin kuvitellut!

Aamukuudelta bussin mikrofoniin kajahti ilmoitus jonka mukaan olimme saapumassa Amsterdamiin sekuntina minä hyvänsä. Bussi jätti meidät jonnekin kaupungin ulkolaidalle, josta porukka yhdessä ja/tai erikseen taapersi kohti aamunkoittoa bussi- tai ratikkapysäkin näkemisen toivossa. Ratikan kulkemiseen oli kuitenkin vielä melkein tunti aikaa, joten mekin lähdimme liikkeelle kalliimmalla vaihtoehdolla, eli yöhintaisella bussilla. Ilman takkia alkoi olla aika kylmä.

3. VÄRJÖTTELYÄ AMSTERDAMISSA

Damissa viettämämme kolme päivää olivat, jos mahdollista, vielä Pariisiakin rahallisesti köyhemmät. Vietimme edelleen aikaa samassa hampurilaisketjussa, sillä siellä oli tarjolla wifi ja halpa kahvi. Vierailimme useaan otteeseen myös naapurikadun italialaisessa, jossa kaikki listan annokset maksoivat viisi euroa ja olivat niin herkullisia, että esimerkiksi paikan calzonea on tullut muisteltua myöhemminkin. Auringonpaisteesta huolimatta Amsterdamissa oli useampi aste Pariisia viileämpää, joten pärjääminen huppareissa teki tiukkaa kun ilta alkoi viiletä.

IMG_3691

Amsterdamissa vierailun huippukohta oli Couchsurfing-ystäväni Tatjanan tapaaminen. Ukrainalainen ja aikaisemmin Kiovassa ja Motovilovkassa tapaamani Tania on ollut viimeiset pari vuotta töissä Rotterdamissa ja on silloin tällöin pyytänyt minua luokseen kylään. Mukavaa siis, että tämä pienikin tapaaminen onnistui! Tanian kanssa keskityimme kuulumisien vaihtoon ja elämän puimiseen samalla kun kävelimme pitkin Amsterdamia ja eri toten Jordaanin puolta.

 

On uskomatonta, että kaupungin turistihälinä on keskittynyt pienelle keskusta-alueelle ja erityisesti yhdelle kadulle, kun vain satojen metrien päässä on rauhallista ja erittäin idyllistä asutusaluetta pikkuputiikkeineen ja kahviloineen. Kävimme Amsterdamissa ensimmäistä kertaa kesällä 2011, kun Blue1 avasi kaupunkiin uuden lentoreitin ja meno-paluu -lennot sai 60 eurolla. Tuolloisella reissulla ihastuin nimenomaan Jordaaniin, joten oli ilo käydä katselemassa samoja maisemia ja kävellä samoja katuja pitkin kuin viimeksi! Yhdellä näistä aiemmin vierailluista kaduista näimme onnea tuovan linnun töröttävän auton katolla.

IMG_3689

Herkuttelimme myös terassiviineillä ja pubiruualla parissakin eri paikassa. Ehkä kaikista parasta oli kuitenkin se, että Tania kuuli huoleni matkagarderoobini keveydestä ja toi minulle tuliaisiksi sekä neuleen että untuvatakin.

IMG_3690

IMG_3694

Dank je wel Tania!!

4. KOTIMAA KUN EESSÄ ON

Viimeiseksi reissuyöksi painelimme jälleen lentokentälle. Schiphol on äänestetty sekä Euroopan parhaaksi että maailman kolmanneksi parhaaksi lentokentäksi. No, oma kokemukseni tämän yön jälkeen on, että kenttä on todella rauhallinen yöaikaan – lisäksemme muita yöpyjiä ei juuri näkynyt. Hyvä asia on myös se, että kentällä on erittäin laajat ostos- ja ravintomahdollisuudet. Kentän wifi on ilmainen tunnin ajan ja tämän jälkeen palvelua saa jatkaa maksullisesti.

IMG_3699

Hyvää yöpaikkaa kentältä ei kuitenkaan löytynyt. Yritettyämme tunnin tai pari saada unenpäästä kiinni, luovutimme ja aloimme odottaa varhaista check-in -aikaamme.

IMG_3705

Lopulta pääsimme koneeseen joka vei meidät Tanskaan. Tanskassa ryntäys uuteen, puolityhjään ja lähinnä bisnesmiehiä ja -naisia ja kahta ryytynyttä maailmanmatkaajaa kuljettavaan koneeseen joka vei meidät Helsinki-Vantaalle.

IMG_3706

Vastassa oli perheenjäseniä ja samana keskiviikkoiltana katsoimme räntäistä maisemaa, olympialaista jääkiekkoa ja söimme jauhelihakastiketta perunoilla Riston äidin hoivissa. Reissu oli ohi.

Interkontinentaalista matkantekoa á la Kaakkoset – Kotiinpaluu osa 1

in poznan after 50+ hours of buses (some broken down in the middle of rural moldova), strange toilets (ivano-frankovsk, etc), chicken kiev, crossing borders by bus (to ukraine) and by foot (to poland), having beer in krakow, taking two trains with crazy people (scary sort of crazy) and finally going to lectures without sleeping. epic return is epic.

Yllä olevan tilapäivityksen kirjoitin Facebookiin nelisen vuotta sitten. Kyseinen paluumatka silloiseen asuinmaahani Puolaan oli eeppisyydessään hämmentäviä tasoja saavuttava. Paluumme Aasiasta onnistui silti vetämään vertoja kyseiselle Itä-Euroopan retkelle. Thaimaasta eteenpäin vaati neljä lentoa, yhden yöbussin, viisi maata ja noin viikon aikaa ennen kuin jalkamme koskettivat kotimaan kamaraa, tuttua ja turvallista Helsinki-Vantaata. Tässä ensimmäinen osuus tarinasta.

Kuten mainittu, Thaimaahan saapuessa reissufiilis oli väsynyt mutta silti sellainen, että jos rahaa olisi enemmän, matka voisi kyllä jatkua. Maiseman vain tulisi vaihtua täysin. Seuraavaksi oltaisiin pikakiidetty ehkä Indonesian tai Filippiinien kautta Australiaan tai jonnekin muualle Oseanian suunnalle. Budjetin kaventuessa kävi kuitenkin selväksi, että seuraava kohde sijaitsisi Euroopassa. Mikäs sen parempaa – Manner-Euroopan kautta kokisimme pehmeän laskun potentiaalisesti ankeaan talvisäähän. Mutta Eurooppa helmikuussa, häh!? Katselimme lentojen hintoja ja missasimme harkitessamme yhden Rooman lennon, joka olisi ollut n. 300 euron luokkaa päätä kohden. Lopulta puntaroimme Lontoon (n.270e) ja Pariisin (300e) välillä.

Viimeisenä päivänä Bangkokissa lähdimme heti aamusta liikkeelle. Kävimme ostamassa koko joukon tuliaisia – t-paitoja, huiveja ja muuta sälää – MBK-kauppakeskuksen kutoskerroksesta (suositus!). Kävimme myös viimeisillä olusilla Sukhumvitin Queen Victoria -kuppilassa. Tämän jälkeen haimme rinkkamme hostellilta ja suuntasimme kohti lentokenttää. Säästääksemme muutaman roposen vietimme viimeisen Aasian yömme Suvarnabhumin lentokentän rauhallisessa pohjakerroksessa. Rakensimme pedin liukuportaiden varjoon ja kävimme kevyille muutaman tunnin unosille.

IMG_3541Lentokenttäyön kulmakiviä:

  1. Mahdollisimman rauhallinen, hämärä sijainti
  2. Riittävästi pehmusteita ja lämmikkeitä etenkin suojaamassa kylmältä lattialta
  3. Tavarakärrystä saa lisäsuojan/seinän
  4. Pidä arvotavarat sylissä / mahdollisimman lähellä itseäsi! Mikä tahansa voi lähteä, joten parempi katsoa kuin katua.

Aamulla heräsimme (omasta mielestämme) hyvissä ajoin. Ennen lähtöselvitystä ohjelmassa oli muun muassa postikorttien lähettäminen (lentokentällä on postitoimisto!) ja visiitti tax freehen. Aikaa ei ollut kuitenkaan yltiöpäisesti. Olimme lähtöselvityskerroksessa reilu tunti ennen lennon lähtöä, jolloin meille valkeni se karmea hektisyys johon elämämme oli juuri saapumassa; ruudulla lentomme kohdalla luki teksti GATE CLOSED. Ei todellakaan oltu ynnäilty, että kyseessä on aika iso ja melko vilkas lentokenttä. Eli lähtöselvityksiin olisi hyvä varata kentän vilkkauden mukainen määrä aikaa.

Paniikkijuoksu kohti infotiskiä – onneksi oltiin käyty kyseisessä kerroksessa edellisiltana pyörimässä sen verran, että tiedettiin missä tiski sijaitsee. Tiskiltä kerrotaan, että menkää äkkiä lähtöselvitysportille, siellä SAATTAA olla vielä henkilökuntaa. Paniikkipyrähdys takaisin ja säntäys portille, jolta lopulta löytyykin muutama lähtöön valmistautuva lennon työntekijä. Jatkamme turvatarkastukseen rinkat selässä. Hengästyneenä ja hermostuneena. Sitten se alkaa; rinkkojemme ja käsimatkatavaroidemme perkaaminen ja nesteiden läpikäyminen. Shampoot, partavaahdot, pesuaineet ja vastaavat pois. Mukana koko matkan kulkeneet ruokailuvälineet pois. Kynsisakset pois. Ice Powerin ja Corsodyl-suuveden kohdalla tiukka tuumiminen – onko tämä lääke vai ei? Mitä tämä salaperäinen, sininen, jäätikköraikkaudelta tuoksuva töhnä oikein on? Tässä vaiheessa totean tiukkaan sävyyn, että pitäkää powerit, nyt on kiire. Ja siinä vaiheessa kun huolella pakatun rinkan koko sisältö on tutkintapöydällä epämääräisenä sotkuna, henkilökunnasta joku vilkaisee lentolippua ja kertoo, että miss, please, you should hurry. Oma vika, tiedetään, mutta…

Lopulta selviämme myös matelevasta passintarkastusjonosta ilman häslinkiä. Ravaamme kohti porttia ja puolimatkassa meitä tullaan hakemaan kädestä pitäen kohti konetta. Portilla huomaamme, että emme edes ole ainoat mattimyöhäiset. Uusi turvallisuustarkastus ja helpotuksen huokaisu – olemme päässeet koneeseen. Se on tärkeintä.

https://c2.staticflickr.com/4/3270/2572815704_58230094b7.jpg

Nousun jälkeen pääsemme jopa istumaan vierekkäin, kun vieressäni istunut matkustaja ylennetään bisnesluokkaan. Tämän jälkeen saan toisella naapuriltani yksityiskohtaisen selonteon eteläisemmän Thaimaan parhaista saarikohteista. Ei siinä mitään, mutta olemme juuri lennolla pois Thaimaasta! Kiitos silti. Herkullinen Indian Airlinesin vegaaniateria kupuun ja pian olemmekin saapuneet Delhiin. Delhiin, jossa pääsemme uuteen, entistä tiukempaan turvatarkastukseen jossa mm. miehet ja naiset erotellaan omiksi jonoikseen. Tämä herättää jonottajissa sekä epäuskoa että närkästystä. Hidastuksien vuoksi homma menee taas juoksuksi, Risto sentään ehtii käydä hengittelemässä Delhin raikasta ulkoilmaa savukkeen verran. Kiitos Intia ja toivottavasti nähdään joskus ajan kanssa!

Seuraava, muistaakseni yhdeksäntuntinen lento menee yhä vain iloisemmissa merkeissä. Nukkua tai edes väsyä ei ehdi, kun tarjolla on huomattava määrä viihdettä niin elokuvien, sanapelien kuin musiikinkin merkeissä. Ruoka on edelleen herkullista ja kun tarjolla on rommikolaa, päätämme viihtyä oikein perinpohjaisesti. Ainoa harmitus on, että istumme koneen keskiosassa vailla ikkunamahdollisuutta. Reitti kulkee mm. Afganistanin ja Pakistanin yli, ja jossain vaiheessa maisemat ovat ilmeisesti hienot… Juomatarjoilu loppuu myös aivan liian aikaisin!

Aamuvarhaisella Bangkokista startannut, Delhin kautta tehty matkamme kohti Eurooppaa päättyy Ranskan aikaa noin kuudelta illalla Pariisin Charles de Gaulle’n lentokentälle. Koska emme missään vaiheessa ehtineet luovuttamaan matkatavaroitamme koneen ruumassa kuljetettavaksi, olemme heti koneesta poistuttuamme valmiita jatkamaan matkaa kohti Montreuilissa sijaitsevaa hipoteliamme. Astumme tunneliin jossa näemme talvivaatteisiin sonnustautuneita pariisilaispappoja. Omat takkimme lähetimme Suomeen jo Etelä-Koreasta käsin ja tässä vaiheessa olemme sonnustautuneet fleecetakkiin (minä) ja huppariin (Risto). Tunnemme helmikuisen, hyisen viileyden, joka ei ole millään tavalla verrannollinen Laosissa kokemaamme lämpimän päivän jälkeiseen kylmyyteen. Käymme nostamassa automaatista euroja. Maksamme automaattiin pöyristyttävät 20 rahayksikköä kahdesta RER-junalipusta.

Keltaiset seinät, siniset penkit. Vaihtuvat asemat, tuttuus ja tuntemattomuus. CDG – Châtelet Les Halles – Nation – Porte de Montreuil. Ajatus siitä, että olemme heränneet Bangkokissa, pesseet hampaat Delhissä ja aiomme käydä nukkumaan Pariisissa. Haemme ateriat Porte de Montreuilin mäkistä, paikasta, joka tulee lähipäivinä tutuksi. Kumpikin saa käytyä suihkussa ennen kuin uni vie kesken Ranskan Idolsin demifinaalin, jonka jälkeen tämä pyörii päässä vielä edelleenkin.

Seuraavana päivänä, taskut melkein tyhjänä, tilanne on silti tämä:

IMG_3548Lämmitetty terassi ja ihmiset jotka tilaavat kupin kahvia yksin nautittavaksi. Pariisi on ihana.

Mitä jäi käteen Bangkokista ja Ko Sametilta?

Seuraavaksi luvassa sellainen postaus, jonka tekemistä olen viimeiseen asti vältellyt ja jota ei ole oikeastaan tehnyt mieli kirjoittaa lainkaan. Kylmä totuushan on se, että meillä ei ollut Thaimaassa kovin hauskaa, monesta syystä johtuen. Bangkokiin saapuessamme kohtaamamme klassinen taksihuijausyritys oli pelkkä teemaan sopiva preludi. Oli muutakin; matka läheni vääjäämätöntä loppuaan. Pennienpyörittely ja tiukka budjetointi oli alkanut. Maahan tullessa olimme saaneet vain viidentoista päivän viisumit. Krabi ja muut eteläisemmän Thaimaan hehkutetut helmet tuntuivat kovin kaukaisilta ja Bangkok vaikutti järkevimmältä kohteelta kotiinpaluulentoa ajatellen. Mitään paluusta ei kuitenkaan oltu vielä päätetty eikä lentoja ostettu.

Jaksaakko siis mennä minnekään Bangkokia etelämmäksi, vieläpä niin, että väliin olisi pakko ajoittaa visajuoksu johonkin naapurimaahan? Bangkokiin saapuessa ainakin minulla oli sellainen olo, että enää ei jaksaisi. Ei jaksa enää säätää, miettiä, tuumata, etsiä, hinkata, että mihin seuraavaksi, miltä asemalta, minä päivänä ja paljonko maksaa? Reissuväsymys on iso juttu kohdattavaksi ja asiaa tulee varmasti puitua tässä blogissa vielä myöhemminkin.

IMG_3388

Yllä: Every step you take, every move you make

Parin päivän jaksamattomuus piteni lopulta melkein kahden viikon pituiseksi jaksoksi, jolloin harrastimme lähinnä elokuvien katsomista Sukhumvitin alueella sijaitsevassa Terminal 21 -ostoskeskuksessa (paikallisliikenteen pysäkit Sukhumvit ja Asok) ja kouluttauduimme ammattimaisiksi taksihuijausten väistelijöiksi. Leffat olivat kiinnostaneet meitä aikaisemminkin matkan aikana, mutta Bangkokissa homma lähti käsistä halpuuden ja erinomaisen valikoiman tähden. Leffaliput olivat eri päivinä eri hintaisia, ja halvimmillaan valkokangasta pääsi tuijottamaan kolmella eurolla. Tuona aikana katsottua tuli elokuvat The Wolf of Wall Street, American Hustle, The Secret Life of Walter Mitty, Dallas Buyers Club ja Her. Viimeisimmässä Oscar-gaalassa ehdolla olleita elokuvia näimme reissun varrella pari muutakin; Gravity tarkastettiin Soulissa ja Captain Phillips paluulennolla Eurooppaan. Hanoissa kävimme puolestaan katsomassa Insidious 2 -kauhuleffan ja Guangzhoussa näimme Arskan ja Syltyn tähdittämän Escape Planin (yllättävän hyvä hei).

IMG_3438 IMG_3436

Yllä: koulupoikien ajanvietettä Terminal 21:n leffakerroksessa

Alla: näkymä Terminalin WC:stä

Leffakulttuurista Aasiassa täytyy mainita, että esimerkiksi Etelä-Korean valtavirtateattereissa valikoima oli odotuksiin nähden huomattavan suppea. Joka teatterissa halki maan oli sama tarjonta – pari-kolme englanninkielistä elokuvaa ja loput Korean omia tuotoksia. Vietnamissa huomiomme kiinnitti leffayleisön suhtautuminen kauhuelokuvaan. Insidious 2:n taso ei ollut päätä huimaava, mutta vähäisiinkin pelottaviin hetkiin suhtauduttiin yleisössä hermostuneesti kikatellen. Hämmennyksen, pelon tai kiukun peittely hymyllä ja naurulla on käsittääksemme melko yleinen aasialainen tapa, joten ehkä kyse oli tästä. Tai sitten leffa oli vain hauska? Sokerina pohjalla on Thaimaa, jossa leffaan meno on kulttuurielämys etenkin kuninkaan hymnin vuoksi. Kyseessä on siis ennen jokaista näytöstä tuleva laulu, jonka aikana valkokankaalla pyörii tunnepitoisia kuvia Thaimaan kuninkaasta ja kuningasta palvovista kansalaisista. Videon aikana elokuvayleisön tulee osoittaa kunnioitustaan seisomalla.

Terminal 21:ssä pyörimisen lisäksi vietimme huomattavan määrän aikaa Sukhumvitin alueella. Koko Bangkokissa viettämäämme aikaa määrittivät ympäri kaupunkia järjestetyt hallituksenvastaiset mielenosoitukset. Epävakaa aika näkyi esimerkiksi kulkuvälineissä ja kauppakeskuksissa, joihin mennessä piti kulkea turvatarkastuksen läpi – tosin kovin tarkasti tavaroitamme ei taidettu syynätä kertaakaan.

Esityksiä ja puheita pidettiin pitkin päivää ja erityisesti iltaa kohden lavojen ääreen kertyi aina huomattava määrä paikallisia. Monet myös yöpyivät katujen varsille ja katoksien alle kyhätyissä telttaleireissä. Mielenosoituskrääsä teki kauppansa; SHUTDOWN BANGKOK -paidat, thailippukuosiset räikät ja muu tapahtumaan liittyvä tai ei-liittyvä sälä vaihtoi omistajaa pitkillä, basaarimaisilla myyntikujilla. Meidän mielestämme mielenosoitukset olivat pääasiallisesti rauhallisia tapahtumia. Ihmiset istuivat ja kuuntelivat puheita hymyt huulillaan. Edes ilmaista soppaa tarjonneessa jonossa ei rynnitty tai käyttäydytty aggressiivisesti. Suurimman melutason koimme MBK-ostoskeskuksen äärellä järjestetyssä mielenosoituksessa, jossa palopuhetta pitänyt herra sai yleisön räikkäpillit raikumaan. Esimerkiksi yhtäkään väkivaltaista tai muuten uhkaavalta tuntunutta tilannetta emme kohdanneet. Jopa länsimaalaiset turistit suhtautuivat yllättävän rennosti tilanteeseen, jossa kaupungin kaljahanat sulkeutuivat vaalipäivän lähestyessä.

IMG_3413 IMG_3421

Jossain tuossa mielenosoitusten ja leffassa käymisisen välissä päätimme, että lähtisimme piakkoin uusimaan viisumimme jonkun matkanjärjestäjän kautta, ja sen jälkeen matkaisimme muutamaksi päiväksi Ko Sametille ennen Bangkokiin palaamista ja paluulentoa Eurooppaan. Palveluntarjoajia löytyi pari, joista yhden vikatikin jälkeen päädyimme tämän lafkan kyytiin.

Matkasimme Kambodzan rajalle, jossa passimme leimattiin ensin uudella Kambodzan leimalla ennen palaamista Thaimaan puolelle. Koko hommaan meni n. 12-13 tuntia. Kokonaisuudessaan päivä oli sellainen, jonka aikana muistan sanoneeni jotain sen tapaista, että ei hitto, nämä hetket pitää muistaa – ei tää reissaaminen mitään ruusuilla tanssimista ole. Nykyään muistan, että päivä oli henkisesti kohtalaisen raskas sekä pitkien ajomatkojen että bussissa ympärillämme istuneiden ihmisten takia. Esimerkiksi edessäni (ja Riston sivulla) istui n. 60-vuotias pohjois-amerikkalainen mieshenkilö, joka puhui vierustoverilleen tauotta koko kolmentoista tunnin ajan. Tauotta. Kolmetoista tuntia. Jokainen lause alkoi sanoilla the thing about _____ is…, jonka jälkeen herralta lähti vaihtelevan pituinen monologi mihin tahansa asiaan liittyen, aina talebaneista thaivaimoihin ja The Beatlesista herran omiin kokemuksiin suvereenina hotellitrubaduurina ja yleisön ottajana Kiinassa.

Raskaan päivän jälkeen lähdimme heti seuraavana aamuna kohti Ko Sametia. Haaveina oli nauttia meren äärestä vielä viimeisen kerran ennen paluuta ja aktivoida rusketusta joka oli jo pahasti häipymään päin. Päivä alkoi kivasti, sillä olimme käyneet Ekkain bussiasemalla jo edellisenä iltana ja edullinen minibussi löytyi nopeasti. Matka rannikolle taittui mukavasti parissa tunnissa ja speed boat -kyyti itse saarelle oli jännittävän töyssyisä ja hauska kokemus.

Mutta sitten. Ko Sametista en voi sanoa oikeastaan muuta, kuin pettymys. Kyseessä oli aika menetetyn oloinen turistirysä, jossa uima-asuiset, ylipainoiset ja ravunpunaiset länkkärit liikkuivat keskipäivän aikaan mönkijöillä Chang-olut toisessa kädessä ja rööki toisessa. Ehkäpä itsessämmekin oli vikaa sen verran, että lannistuimme emmekä jaksaneet lähteä hakemaan rauhallisempia elämyksiä saaren muilta puolilta. Tyydyimme tarkkailemaan naapurikaton kissoja, syömään brittiruokaa rauhallisimmaksi katsomassamme ravintolassa ja ruskettumaan rannalla, joka oli kieltämättä kaunis, mutta rauhaton. Oltiin varmaan totuttu jo liian hyvään mm. Koh Rong Samloemilla Kambodzassa.

IMG_3488

Yllä: Menomatkalla Ko Sametille.

2014-02-07 14.18.07

IMG_3499

Yllä: Viimeisiä kertoja rannalla Alla: Kissaperhe

Kaikki huipentui siihen, että osa pyykeistämme (luen tuon jatkuvasti, että psyykeistämme) meni sekaisin ja katosi, palvelun taso saarella oli vähintäänkin matala ja pari tuntia ennen lähtöä venäytin selkäni niin pahasti, että matka takaisin mantereelle meni kolmen panadolin siivittämänäkin tuskasta kyynelehtien. Risto joutui kantamaan yhtä rinkkaa edessä ja yhtä takana. Bangkokin ruuhkiin tiemme taisteltuamme joku vääräleuka keksi kysyä, että what’s it like to carry a full house?. Pari päivää levollisempaa meininkiä, Ice Poweria ja rauhallista käyskentelyä kaupungilla ja olin palauttanut toimintakykyni ainakin siinä määrin, että Aasiasta poistuessamme kannoin rinkkaani ihan itse.

Seuraavassa palassa lennelläänkin sitten jo lähemmäksi kotia!

Ja täytyy vielä sanoa, että vaikka tällä kertaa ei ratkiriemukkaan ja inspiroituneen hauskaa ollutkaan, oli Bangkokin ajallakin puolensa. Tällä kertaa vain teki mieli vähän marista.

IMG_3462 IMG_3466 IMG_3473

 

Laosista Thaimaahan

Näääääin pitkä hiljaisuus blogin puolella voi tarkoittaa vain yhtä asiaa; kotiinpaluuta. Ja sehän tapahtui tosiaan jo reilu kuukausi taaksepäin. Kyllä vain, heinäkuusta 2012 alkunsa saanut projekti on viety onnistuneeseen päätökseen; Aasia on tällä erää melkoisen koluttu!

http://adashofmeg.com/wp-content/uploads/2013/04/164637_536889613016964_2008044695_n.jpg

Viiden kuukauden totaali-irtautumisen (no melkein, oltiin liian wifinhimoisia irrotaksemme täysin) jälkeen paluu on tarkoittanut useita hoidettavia hommia. Uuden tukikohdan etsintä ja löytäminen, muutto neljästä eri lokaatiosta, jälleennäkemiset suvun ja ystävien kanssa, töihin palaaminen, arjessa pärjääminen. Pennitöntä ja varsinkin surutonta häsläystä ja hustlausta. Ja uskonette, että reissusta kirjoittaminen on lipunut kauemmaksi ja kauemmaksi sitä mukaa kun päivät vierivät eteenpäin ja imeytyminen arkeen on yhä intensiivisempää.

Nyt olisi viimein tarkoitus tehdä paluu bloggailuhommiin, joten aloitan turinoimalla siitä, mitä superhehkutetun Loopin jälkeen tapahtui!

Otimme vielä tammikuun puolella Tha Kheakista Laosin puolelta bussin Thaimaahan Nakhon Phanomin kaupunkiin. Alkuperäinen tarkoituksemme olisi ollut jatkaa Laosissa vielä Vientianeen, Luang Prabangiin ja isäni toiveesta mysteeriruukkutasangoille, mutta erään Paksessa vietetyn huuruisen iltapäivän tiimellyksessä päätimme, että tarvitsemme tähän hetkeen jotain meidät itsemmekin yllättävää (ja pitäisi muuten johonkin väliin kirjoittaa siitä Paksestakin). Pikana Thaikkuihin siis! Olisittepa muuten nähneet yhden tyypin naaman Loopilla, kun kerroin, että emme ole menossa Luang Prabangiin. Ärsyttävä tyyppi.

https://cdn1.gbot.me/photos/Xu/gB/1367421337/-Postcard_of_The_3rd_Thai_-20000000005838348-500x375.jpg

Laosin puolella sijaitsevan Tha Kheakin, eli tuttavallisemmin Kekkilän, ja Thaimaan Nakhon Phanomin välille on avattu ystävyyssilta v. 2011. Kyseisen sillan toiminnasta ei ollut paljoa tietoa LP:ssä tahi internetissä ja sen käytettävyyskysymykset askarruttivat meitä Loopilta palatessamme. Olimme mm. ajatelleet ottavamme tuktukin rajalle ja kävelevämme rajan yli.

Mad Monkey -bikeshopilla tapaamamme reissaajapoika oli kuitenkin selvitellyt asiaa tarkemmin ja osasi kertoa meille, että rajan yli EI VOI KÄVELLÄ! Ainoa mahdollisuus olisi kuulemma mennä bussilla rajan yli. Esimerkiksi; jos rajalle menisi tuktukilla, rajan yli pääsisisi silti ainoastaan bussilla. Halvemmaksi ja kätevämmäksi tulisi siis mennä Tha Kheakin bussiasemalle ja astua onnikkaan sieltä. Näin teimme ja tämä kävikin erittäin kätevästi, sillä meidät bussiasemalle vienyt tuktuk-kuski jätti meidät oikean laiturin eteen, jolla palveli pelkästään Nakhon Phanomiin suuntaavan bussin lipputiski.

Reissu kesti muistaakseni n. 30-45 minuuttia rajanylityksineen. Toivoimme, että rajalta olisi saanut ostettua 30 päivän viisumeja, mutta tähän kysymykseen pyöriteltiin vain päätä ja passiin leimattiin 15 päivää maassaoloaikaa. Tämä on maitse Thaimaahan saapumisen standardi; ulkomailta maahan lentäen saat 30 päivän viisumin. Rajanylityksen erikoisuuksiin kuului se, että Ristolta ei missään vaiheessa kerätty pois Laosin maastapoistumiskorttia. Meillä se on edelleen, muistona Laosin kuukaudesta… Eräältä samassa bussissa matkustaneelta pojalta yritettiin myös kysyä passintarkastusjonossa jotain pientä lahjusrahan tyyppistä avustusta. Tilanne ei edennyt mihinkään, eikä meille esitetty samankaltaista pyyntöä.

Nakhon Phanomissa vietimme vain yhden yön ennen Bangkokiin siirtymistä. Kyseessä oli kivanoloinen pikkukaupunki, jota kuulemma suositellaan, jos tahtoo nähdä ns. aidompaa thaieloa. Me emme oikeastaan ehtineet nähdä muuta kuin pari keskustan katua ja jälleen yhden night marketin. Kävimme myös saman tien ostamassa liput seuraavan aamun bussiin. Astetta fiinimpiin lippuihin tuli mm. ostajan nimi ja niihin sisältyi myös ruokalipuke bussimatkan varrella tapahtuvaa ruokailua varten.

IMG_3386

Seuraavana aamuna starttasimme kohti Bangkokia! Noin miljoona tuntia kestänyt matka taittui pehmoisasti – tiet olivat hyväkuntoiset, lippuun kuului ruoan lisäksi vesipullot ja keksipaketit ja bussiemo piti meistä erinomaista huolta koko matkan ajan. Olimme kaiketi bussin ainoat länkkärit, sillä jokaisen tauon tms kohdalla kyseinen naishenkilö huuti aina informaation muulle bussille ja supatti sitten saman asian meille kahdelle englanniksi ja neuvoi lounaspaikan sijainnin suurin piirtein kädestä pitäen. Myös viihdettä oli tarjolla – Bangkokiin saavuimme thaimaalaisen “rokkijumala” Sek Loson keikka-dvd:n tahdissa.

No mutta BANGKOK.

http://www.theinternettraveller.com/sites/default/files/tours/bangkok_0.jpg

Bangkokin viikkojemme siistein hetki itselleni taisi olla se, kun saavuttiin itse kaupunkiin. Yössä hehkuvia värivaloja, pilvenpiirtäjiä, monitasoisia autobaanoja, mainostauluja jalkapallotähtineen. Juuri sellainen futuristinen fiilis, mitä toivoa saattoi. Aasian New York, kyllä. Seuraavaksi alkoivatkin hankaluudet.

Saavuimme bussiasemalle johonkin tuntemattomaan lokaatioon ja heti bussin ovella oli vastassa mieslauma taksikyytiä tarjoamassa. Vähän typerästikin jäimme käymään asiasta keskustelua, ja miehet väittivät pokkana, että hotellimme sijaitsee 50 kilometrin päässä ja kyyti maksaisi 1000 bahtia (n.22e). Hetki epäilevää mutinaa ja kummastelua meidän taholtamme, ja matkan mitta tippui 45:een kilometriin ja 800 bahtiin. Olimme jo myötämielisyyden puolella, kun meidät yritettiin ensin taluttaa lava-autoon joka ei ollut taksi. Ei käy. Sen jälkeen toiseen ei-taksiin, jossa ei ollut kuljettajaa paikalla. Ei. Sen jälkeen paikalle pyydettiin virallisen taksifirman taksi, jonka kuskia ilmeisesti pyydettiin olla laittamatta mittaria päälle. Meiltä puolestaan pyydettiin 800 bahtin maksua etukäteen. Kun tivasimme syytä, meiltä pyydettiin edes puolikasta etukäteismaksua. Tässä vaiheessa hälytyskellot olivat soineet jo pitkän aikaa ja olimme paikalla enää vain suomalaisen ylikohteliaisuuden vuoksi. Otimme tavaramme ja lähdimme menemään. Viereiseltä taksitolpalta pääsimme lopulta n. kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan kohteeseemme, hintaa muutama euro. D’OH!

Jatkuu pian, seuraavassa osassa lisää kokemuksia Bangkokista, visajuoksu Kambodzaan ja visiitti Ko Sametille.

Meanwhile kilpailee edelleen

Moro! Viime ajat on menty melkoista haipakkaa seka Telluksen ilmateita pitkin etta Euroopan maanteiden halki viimeisien kohteiden valilla kruisaillessa. Blogi on totta kai aina mielessa, mutta talla hetkella prioriteettijarjestyksessa ei-niin-korkealla. Tallaiselta matkalta palatessa saadettavaa on paljon ja saataminen ei ole aina niin iisia kuin toivoisi (tasta lisaa myohemmin). Ja loppumatkasta on ollut kiva nauttia ilman nayttopaatteita!

Joka tapauksessa sijaintimme on talla hetkella Amsterdam, Hollanti, ja taman reissun viimeiset 24 tuntia ovat alkamaisillaan.

JOS olet diggaillut meisinkeja ja seurannut blogiamme, nyt on viimeisen hurraan paikka Supersaverin Travel Blog Awardseissa! Meanwhile in Asia… selvitti tiensa hurjalla seitsemallakymmenella aanella karsintakierroksen YKKOSEKSI. Hyva pyha!!! Finaaliaanestysaikaa on viela muutama paiva, joten kay klikkailemassa, jos tahdot tukea blogiprojektiamme!

Ei taa meinaan tahan paaty.

Travel Blog Awards 2013!
Nopeasti, helposti ja edullisesti tallinnan matkat heti netistä, Supersaverilta.

Palataan kotomaasta!

Elämän hienoimpia hetkia – The Loop, Laos

Jau! Talla kertaa tietokoneen aaressa Thaimaan Ko Sametilla. Aurinko paistaa, hiki virtaa, mutta pakko on jattaa nykyhetki sikseen ja PAIVITTAA! Kelataan ajassa taaksepain siis muutama viikko, kun olimme jattaneet Don Detin taaksemme ja saapuneet parin yon Pakse-valipysahdyksen jalkeen Tha Kheakiin. Saavuttiin kyseiseen charmanttiin pikkukaupunkiin vain yhden asian tahden. Jannitti, ahdisti ja innostutti, edessa oli The Loop.

Luupin reitti, osoitteesta http://awaygowe.com/wp-content/uploads/2012/11/Loop_Map.jpg

Kyseessa on siis n. 450km pitka reitti Laosin keskiosissa, joka useimmiten ajetaan Tha Kheakista vuokratuilla skoottereilla, kevareilla tai moottoripyorilla. Reitin varrella on useita majapaikkoja joissa yopya ja monia nahtavyyksia joita kohti suunnata. Rinkat voi yleensa jattaa joko pyoravuokraamolle tai hotellille, ja matkaan kannattaa ottaa mukaan vain harkiten pakattu paivareppu. Muuta et tarvitse kuin kameran, lampimia vaatteita, aurinkorasvaa, aurinkolasit ja hammasharjan. Repun lisaksi useimpien pyorien satulan alle mahtuu tavaraa kuten paksumpi vaate tai vesipullo. (Olkaa muuten kiltteja ja huomioikaa jo tassa vaiheessa, etta tekstia kirjoittaa ennestaan erityisen moto-orientoimaton henkilo jolle ajopelien kuutiot sun muut speksit ovat suurimmaksi osaksi taysin vierasta kielta!)

Ennen h-hetkea olimme viettaneet pari paivaa Tha Kheakissa Mindy-J -nimisessa hotellissa edellisesta bussireissusta toipuen. Itse olin nuo paivat melkeinpa suunniltani jannityksesta. Minulla on ajokortti, mutta en ole tarttunut auton rattiin lapaistyani kakkosvaiheen vuonna 2006. Kohdallani voisi puhua ajokammosta, pahanlaatuisesta sellaisesta. Nieleskelin kyyneleita miettiessani sita, miten vaikeaa ajaminen tulisi olemaan. Viela viime hetkilla yritin ehdotella Ristolle josko otettaisiin vain yksi kulkupeli ja nain ollen kaikki ajovastuu olisi Ristolla. Risto ei suostunut kuuntelemaan moisia hullutuksia ja ilmaisi asian ilman turhia pehmennyksia. Hyva niin. Epatoivosta ja kauhusta huolimatta en ollut valmis luovuttamaan luupista ajatuksena – reissu kuulosti liian hienolta kokemukselta. Mukavuusrajojaan pitaisi silloin talloin tarkastella lahempaa. Ja onko parempaa tapaa viettaa syntymapaivaa..?

IMG_3162[1]Ylla: rakkaat pyoraset tienvarressa. Taustalla karstikivia.

Alun perin kaytiin kysymassa pyoria kovasti hehkutetusta Travelodgesta / Mr. Ku’n bikeshopista, joka sijaitsi hotelliamme vastapaata. Ketaan ei kuitenkaan ollut paikalla ja kuultiin vieressa kaydysta puhelinkeskustelusta, etta pyoria ei silla hetkella ollut ja etta niita kannattaisi kysella keskustan Mad Monkey -bikeshopista. Lahdettiin silta istumalta keskustaan ja loydettiin kyseinen liike, josta meille luvattiin varata pyorat huomiseksi niin, etta voisimme hakea ne jo samana iltana. Minulle vakuutettiin, etta jos osaan ajaa polkupyoralla, osaan myos ajaa 110-kuutioisella skootterilla. Okei!, ajattelin, ja tunnelma keventyi heti. Kun muutama tunti myohemmin palattiin hakemaan pyoria, paikalla oli liikkeen saksalainen omistaja, jonka asenne oli aavistuksen vakavampi. Syystakin. Minut lahetettiin treenikierrokselle samalla kun Risto sai lowdownin reitista. Meni hieman huterasti, mutta perskele, enpa luovuttanut vielakaan vaan lopulta kaarrettiin shopin pihasta kohti hotelliamme, mina Scoopylla ja Risto Zoomer-X:lla.

Treenailun jalkeen homma alkoi totta tosiaan sujua ja tunnelma kaiken sen jannityksen kapitalisoituessa oli mita voitonriemuisin. Seuraavana paivana lahtoa viivastytti ties kuinka monennen vatsataudin jalkihoyryt, mutta kyseessa saattoi olla myos hurja, kehoa lamauttava ja toisaalta hyva jannitys. Tiedettiin, etta pitaa vain lahtea, ja silla siita selviaa.

Heti ensimmaisen, Tha Kheakista Tha Langiin suuntautuneen ajopaivan (n. 100km / n. 5h) aikana ehdittiin kokea yhta sun toista. Ajeltiin paljon kahdestaan rauhallisilla hyvakuntoisilla teilla. Peileja piti muistaa tsekkailla tasaiseen tahtiin, silla muu liikenne koostui lahinna rekoista ja muista meita isommista ajoneuvoista, jotka ohittelivat meita toottayksien saestamana. Mahtavaa maisemaa reunustivat uskomattoman komeat karstikivivuoret, jotka muistuttivat Halong Baylla nakemistamme, vedesta nousevista paaseista.

Ylipaataan kaikkia ajomatkan aikana nakemiamme maisemia ja asioita on vaikeaa kuvailla sanoin – voin vain kertoa tunteneeni oloni maailman onnellisimmaksi ja onnekkaimmaksi ihmiseksi pyyhaltaessamme halki Laosin perakylien automaattimenopeliemme paalla. Valokuvat eivat tee naille paikoille oikeutta. Satoja ellei tuhansia tyynesta vedesta nousevia kuolleita puita, punaisen hiekan peittamia kumpuisia rinteita, kostean viidakkomaisen kasvillisuuden siimeksesta pilkoittavaa, vesipisaroiden suodattamaa auringonvaloa. Ja niin edespain. You have to see it to believe it! Unenomaista, kuten koko tama matka.

Jossain vaiheessa pitkan ajon jalkeen tie alkoi kaartaa roimasti ylospain ja ajeltiin serpentiiniteita kohti taivaita. Talla patkalla mulle sattui myos reissun ensimmainen ja ainoa onnettomuus kun kaaduin Scoopyllani hiekkatien kaarteessa. Kiitos hienot maisemat, kun veitte keskittymiseni!!! Polvi aukesi ja farmarihousu repesi, mutta pienella selvittiin.

IMG_3189[1]Ylla: Phosy Thalang. Siella on Internet.

Tha Langissa yovyimme Phosy Thalang -nimisessa majatalossa. Ymparisto oli upea, mutta voi josses, miten meilla oli kylma. Pelkka muistokin vavisuttaa. Tassa tulee The Loopille tahtaaville matkaajille tarkein ja ehdottomin vinkki: kaikki lampimat releet messiin ja jos omistat jonkun tuulta pitavan takin, viela parempi! Laosin yot olivat suorastaan jaatavan kylmia, ja talla matkamme etapilla kayttoon paasivat pitkasta aikaa farkut, tennarit, fleecehupparit, pitkat kalsarit sun muut lampotuotteet. Viimeisena ajopaivana Risto oli lahes tulkoon akuutin kalseuskuoleman partaalla lahtiessamme ajamaan aamukahdeksalta.

Phosy Thalangissa tapasimme muita looppilaisia, ja matkaan tarttui muuan Josh, joka lahti kanssamme ajamaan seuraavana aamuna. Edessa oli hankalimmaksi maaritelty osuus Loopista. Ensin pitka patka soraista hiekkatieta jonka jalkeen alkoi erittain makinen, kuoppainen ja mutkitteleva osuus. Uskomatonta kylla, tama ajomatka meni minultakin paremmin kuin hyvin ja suorastaan nautiskelimme ajamisesta erittain hankalassa maastossa (mita nyt kukkuloiden keskella bensamittarin tilanne alkoi nayttaa huolestuttavalta). Ajamisessa parasta maisemien lisaksi oli ehka se, kuinka vapauttavaa se oli. Reissun aikana on helposti tullut kaariydyttya oman paansa sisaan tuumimaan ja huolehtimaan tulevia ja menneita asioita. Ajaessa voi keskittya vain meneillaan olevaan hetkeen. Kaikki muu unohtuu!

IMG_3193[1]IMG_3207[1]IMG_3211[1]Myos toiseen ajopaivaan (muistaaksemme n. 120km / n. 9h) sisaltyi huomattava maara erilaisia maisemia ja vaihtelevia tienpatkia, enemman kuin mita on mahdollista muistaa. Ajettiin halki kylien, pitkin kapeita hiekkateita, leveita asfalttiteita, yhdessa muiden kanssa ja erikseen. Oli kukkaniittya, maalaiselamaa, kaartelevia rinneteita ja jopa viidakkomaista maisemaa. Kaikkialla lapset vilkuttivat ja huutivat tervehdyksia. Lehmien kellot kilisivat, vuohet kulkivat pitkin tien laitaa ja hiekka pollysi puuteriksi kasvoille ja vaatteille.

Lak Saoon asti paastyamme ajeltiin Riston kanssa kohti Kongloria tuli takapuolen alla, koska kello oli jo paljon ja auringonlasku oli lahenemassa. Kysyttiin yhdesta pikkukylasta reittineuvoa ja meidat oltaisiin kutsuttu kaljoittelemaan sekalaiseen seurueeseen. Kiehtovasta kutsusta oli valitettavasti pakko kieltaytya, koska halusimme paasta yoksi sinne minne oltiin suunniteltu menevamme. Pitkan patkan ja paattavaisen kolmenkymmenen kilometrin loppurykayksen paatteeksi saavuttiin viimein Konglorin kylaan, joka sijaitsee kilometrin paassa Kong Lo’n kuuluisasta luolasta. Majoituimme Xok Xai -guesthousessa, jossa yhytimme myos Joshin ja johon useampi muukin samaan aikaan lahtenyt motoristi oli paatynyt. Paiva huipentui siihen, etta Risto sairastui pahaan ruokamyrkytykseen – oltiin pysahdytty eraan tien varressa juomatauolle ja pojat soivat samaan syssyyn mysteerimakkarat ja kanavartaat – siina luultava syyllinen.

IMG_3249[1]IMG_3258[1]Seuraavana paivana Risto makasi viela kuumeessa, joten kolmas reissupaiva oli ns. lepopaiva komeissa maisemissa.

Neljantena paivana Risto voi taas paremmin, joten kavimme viimein Kong Lo cavella ja ajelemassa tuulisessa saassa ns. muuten vaan, silla kotimatkalle olisimme lahdossa vasta seuraavana paivana.

Kong Lo’n luola on n. 7km pitka, majesteettisen mahtava onkalo, jonne on mahdollista matkustaa paikallisten poikalapsien ohjastamilla pitkilla veneilla. Veneista paasee/joutuu hyppimaan muutaman kerran poiskin luolan sisuksissa edetessa. Veneeseen mahtuu 1-3 ihmista kerrallaan kahden ohjastajan lisaksi. Oli upea hetki, kun paatti hyrahti kayntiin ja lahti liukumaan pitkin sakkipimeaa, megakosteaa luolaa. Meilla oli otsalamput, joiden avulla tarkkailla ymparistoa, mutta oli mahdotonta saada kokonaiskuvaa siita, millaisesta mestasta on kysymys. Huomionarvoista on se, etta paikassa ei todellakaan nakynyt mitaan nyrkinkokoisia hamahakkeja kuten LP mainosti… Parasta tassakin luolassa oli vaan olla kyydissa ja nauttia maailman ihmeista. Huippukokemus!! Muuten meilta jai valitettavasti useimmat reitin ekstranahtavyydet valiin. Tarjolla olisi ollut ainakin vesiputousta, laguunia ja erilaisia luolia.

IMG_3296[1]IMG_3321[1]Ylla: luolahommia. Maagisimpia nakyja maailmassa oli tulla tuosta luolasta ulos paivanvaloon ja vehreyteen.

Viidentena ja viimeisena luuppipaivana ajelimme Kong Losta takaisin Tha Kheakiin. Pyorakaupassa meille oltiin ehdotettu, etta emme ajaisi looppia kokonaan vaan kaantyisimme Kong Lon jalkeen ja ajaisimme takaisin samaa reittia, jota olimme tulleet. Tunsimme taman kuitenkin tylsaksi vaihtoehdoksi. Vaikka reitti oli ollut huomattavan kaunis, emme tahtoneet nahda sita uudestaan.

Lahdimme liikkeelle aamukahdeksalta ja olimme perilla Tha Kheakissa vasyneina ja onnellisina hyvissa ajoin iltapaivasta. Takana n. 500 kilometria, mittaamattoman arvokas kokemus ja jarkalemainen oman itsen ylitys. Laukut olivat tallessa Mindy-hotellin rappusten alla ja paatimme jaada samaan majapaikkaan viela pariksi yoksi ennen reissun jatkumista kohti Thaimaata.

IMG_3291[1]Reitin loppuosa oli, kuten varoitettiin, tasaista suoraa jolla ajoi myos raskaampaa liikennetta. Oli kuitenkin kiva huomata, kuinka paljon oli kehittynyt ajamisessa ihan vain parin paivan aikana. Ajonopeudet joita en olisi voinut ensimmaisena paivana kuvitellakaan, tuntuivat jo taysin sopivilta. Oma nopeudensietokykyni kasvoi n. 10km/h per paiva. Ajamisesta pystyi myos jatkuvasti nauttimaan enemman ilman, etta se vaati jatkuvaa yliskarppaamista. Kaikin puolin voi sanoa, etta looppi kehitti meille kummallekin jonkinmoisen kuumeen moisten ajopelien testaamiseen kotimaan kamarallakin. Katsotaan onnistuisiko!

Taytyy viela loppuun mainita, etta koko luuppiasia tuli itse asiassa ensimmaisen kerran vastaan Pallontallaajien keskustelupalstan Laos-keskustelusta, eli kiitokset vaan sinne inspiraatiosta! Toinen blogipostaus jonka tahan voisi linkittaa on tassa. Parit roadside-nuudelikeitot tuli nautittua itsekin, AH!

ps. Saa kysya lisaa, kuten aina!

pps. Tha Kheak on saavutettavissa helposti melkeinpa mista vain, eli jos majailet Thaimaassa vaikkapa Bangkokin kohdilla, Kambodzassa, Vietnamin keskiosissa tai muualla Laosissa niin anna palaa. Et tule katumaan!

ppps. Myonnetaan, taas loppui kamerasta akku kesken merkinnan rakentamisen. Jaapahan siis materiaalia myohempiinkin kirjoituksiin, heh heh!

Välisoitto ja pieni mainostus

Halojaa! Täällä me edelleen ollaan ja jumitellaan, loukussa paheellisessa Bangkokissa. Tietokonetta ei olla nähty sitten, hmm, Paksen. Reissun suhteen moni asia on mennyt mullin mallin Thaimaahan saapumisen jälkeen.

Ollaan taas tehty ratkaisuja ja voin kertoa, että odottamattomia yllätyksiä on luvassa. Samaan aikaan yhä useampi asia, kokemus ja ajatus odottaa kärsivällisesti omaa vuoroaan tulla kirjoitetuksi tänne tai minne vaan. Matskua on saatu hyvin pitkäksi aikaa. Jo pelkästä Bangkokista on herännyt monta monituista aatosta…

Matskuista ja menneistä ja tulevista bloggailuista puheenollen, jos olet tykkäillyt seurata matkamme taittumista niin anna tovi ajastasi ja käy ilmaisemassa meille tukesi Supersaverin blogikilpailussa! Olemme parasta Aasia-
aiheista blogia etsivän sarjan kärkikahinoissa mukana, jännittävää! Äänestämään pääsee allaolevasta linkistä 4.2 asti. Kiitos, ja palataan toivottavasti pian.

Travel Blog Awards 2013!
Hae ja löydä lennot lappeenrannasta – Supersaver.fi