Eastbound & Down

Tervetuloa seuraamaan 27-v. nuorenparin taivalta halki Aasian mantereen! Akuutti lähtöpäätös syntyi Sörnäistenkadulla Helsingissä viileännihkeän heinäkuun 2012 alussa. ETD eli arvioitu lähtöaika puolestaan sijoittuu Helsingin rautatieasemalle ja lokakuuhun 2013. Edessä on siis noin kaksi ja puoli kuukautta intensiivistä valmisteluaikaa ennen hartaudella odotettua kiskojen kolketta kohti kiehtovaa itää ja edemmäs. Tuleviin kohteisiin lukeutuvat tällä hetkellä ainakin Venäjä, Etelä-Korea, Kiina, Vietnam, Laos, Thaimaa, kaiketi Kambodza, mahdollisesti Malesia ja ehkä vielä jotain muutakin. Aika (raha) näyttäköön!

Koska matkaa taittaa kaksi ihmistä, hakee blogikin muotoaan kahden kirjoittajan kautta. Toiveissa kuitenkin on, että tämä toimisi niin muistiona, päiväkirjana, tunnelmakanavana kuin apunakin sekä itselle että muille samanlaisesta reissusta haaveileville.

Kauhia määrä juttua tulossa, pysykääpä kuulolla! Kuten Kenny sanois:

http://www.tumblr.com/tagged/kenny%20powers

Nih!