Pakettimatka Kiinaan

Hong Kongin relailuviikon jalkeen luvassa oli pakettimatka Kiinaan. Seuraavassa siis tarina siita, miten me matkustimme Hong Kongista Guangzhouhun ja selvisimme siella vietetysta viikosta hengissa. Mainittakoon, etta tama blogi ei halua antaa matkailusta yhtaan sen ruusuisempaa kuvaa kuin se oikeasti on… Matkailu antaa yhta lailla kuin se ottaa ja tahdomme jakaa kanssanne kaikessa rehtiydessa seka hyvan etta huonon!

Perjantai 8.11 oli se paivamaara, jolloin meidan oli tarkoitus tavata vanha ystavamme Wenjing (Puolassa tohtoriksi opiskeleva, syntyperaltaan kantonilainen parsaspesialisti) ja hanen professorinsa Hong Kongissa. Tama kantonilais-puolalainen parivaljakko oli ollut liikkeella manner-Kiinan puolella jo useamman viikon verran. Meidan mukaan liittymisemme merkkaisi puolalaisen parsaprofessorin reissun paattymista ja meidan Kiinan taipaleen alkamista. Ja pehmeasti kaikki alkoikin – Wenjing oli ostanut bussiliput valille HK – Guangzhou valmiiksi ja hanen johdollaan paasimme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja matka saattoi jatkua. Maisemat Hong Kongista poistuessa olivat sanalla sanoen valorikkaan futuristisia ja huikeita. Oli hullua ajatella, miten yhdessa hongkongilaisessa kerrostaloblokissa asuu luultavasti sama maara ihmisia, mita meidan synnyinkunnissamme yhteensa.

IMG_1605[1]

Ylla: Upea ystava ja ihminen Wenjing C.

Rajanylitys oli silkka roiskaisu. Kavelimme bussiterminaalin lapi ja passit leimattiin – mita nyt minun passini aiheutti lisasyynailya. Syy taisi olla siina, etta Shanghain koneenvaihdon seurauksena siina oli vuorokauden Kiinassa vierailuun oikeuttava leima. Ristolla oli tietenkin sama leima, mutta se ei kiinnostanut ketaan. Wenjingilta puolestaan kysyttiin hanen passiaan katsoessaan hanen nimeaan (…) ja parsaprofessori joutui tayttamaan lisatietoja maastapoistumiskorttiinsa.

Katselimme bussin ikkunasta pimeyden seasta erottuvia, riettaanpunaisia varivaloja reilun tunnin verran, kunnes olimme saapuneet kohteeseen Guangzhou! Wenjing nappasi meille kadun varresta taksin, jota edelti varoitus, etta jos reppumme koskevat Kiinan maaperaa vartioimattomina hetkenkaan verran, ne saatetaan vieda nenamme edesta. Hetkea myohemmin katselin taksiamme ymparoivaa ihmislaumaa ja laskin todennakoisyyksia siihen, etta joku heista avaisi taksin takaluukun ja veisi rinkan vauhdista. Tahan mennessa rauhallisesti sujuneen retken jalkeen kaikki tuntui mahdolliselta.

Meidan oli alun perin ollut tarkoitus majoittua Wenjingin yksiossa, mutta parsaprofessori majoittui siella viela yhden yon verran, joten meille oli buukattu kaksi yota asunnon viereisessa hotellissa. Paikalle paastyamme meille selvisi, etta seka Kantonissa etta omassa naapurustossamme majoittuu jonkun kokoinen maara afrikkalaisia maahanmuuttajia. Myonnettakoon, etta tama oli meille taysi yllatys – olimme ajatelleet maahanmuuttajien virtaavan aivan muihin maaosiin kuin Aasiaan. Meille myos selvisi, etta Afrikasta tulleita maahanmuuttajia vastaan vallitsee jonkun kokoinen maara ennakkoluuloja. Guangzhoussa viettamamme viikon aikana meita tuli vastaan monta kantoninafrikkalaista ja pakko sanoa, etta enemman ongelmallisen oloisia tapauksia erottui paikallisvaeston keskuudesta (tasta lisaa myohemmin). Sanomattakin selvaa, etta naimme taman ilmion ns. kuplan ulkopuolelta ja olimme myos itse Guangzhoussa jatkuvan syynin kohteena.

Mutta mista termi ’pakettimatka’? Siita, etta Wenjing ja hanen perheensa olivat miettineet meille kaiken valmiiksi, alusta loppuun. Koko viikon aikana meidan ei tarvinnut miettia yhtaan mitaan tai huolehtia yhtaan mistaan – aivan kaikki, ja siis todellakin kaikki oli tuumittu ja jarjestetty meita varten. Hong Kongissa Wenjingin tavatessamme meilla oli viela epavarmuuksia sen suhteen, kuinka pitkaan olisimme Guangzhoussa ja kuinka matkamme eteneminen sujuisi. Wenjing kertoi meille jo tuolloin, etta kaikki on meita varten valmista ja, spokojnie, meidan ei tarvitse huolehtia mistaan. Ohjelmaa oli valmiina heti saapumista seuraavasta aamusta asti ja sen keskiossa oli syominen.

Lauantaiaamuna herasimmekin siis siihen, etta lahdimme bussilla ”teehuoneelle”, jolla nautimme parsaprofessorin laksiais-”aamiaisen” Wenjingin aidin, tatien, sedan ja serkun seurassa. Aamiainen sisalsi niin monta kantonilaista dim sumia, etta ei pysytty laskuissa. Oli rapudumplingia, eri sortin nuudeleita, retiisikakkua, taytettya kaurapullaa. Onneksi oltiin saatu treenia viikkoa aikaisemmin Hong Kongissa… Heti taman jalkeen mentiin paikallisen supermarketin kautta kahville (eli tayteen ladattuun poytaan) Wenjingin tadin luokse ja tasta taas suoraan toiseen ravintolaan, jossa nautimme kantonilaisen paivallisen Wenjingin vanhempien, enon ja toisen serkun kanssa. Huomattavan perhepainotteista hengailua siis. Samana iltana paikan paalla matsattiin Aasian jalkapalloherruudesta ja pokaalihan paatyi Guangzhou Evergreenin handuihin. Jeah!!! (Ei nahty David Beckhamia ((Olikohan se oikeasti siella?)))

IMG_1575[1]

IMG_1582[1]

IMG_1595[1]

Ylla: yhtena paivana aamiaisella/lounaalla, paivakahvilla/valipalalla, illallisella

Seuraavana paivana ilonpito jatkui, kun menimme aamupalalle pastapaikkaan (ohjelmassa ajateltiin meidan lansimaalaisuutta) ja jatkoimme siita ostoskeskuksen kautta privaattikyydityksella Chen Clan Academyyn tutustumaan kiinalaiseen kansantaiteeseen. Chen Clanista ajoimme mehukesteille, josta jatkoimme jokiristeilylle Litchi-joelle. Oli pimeaa ja paattiin satoi, mutta nautimme silti. Ilta huipentui Wenjingin tadin omistamaan pubiin, jossa soimme (lahinna raaoista) merenelavista koostuvan illallisen. Halytyskellot hoi! Poytaan kannettiin jattirapu ja ravun leikkaamiseen tarkoitetut sakset, keitettyja katkarapuja, ostereita, jotain arktista mysteerikalaa ja raakaa lohta. Herkullista. Ainutkertaista. Luksusta.

IMG_1607[1]

Chen Clan Academy oli tuollainen puutaiteellinen pytinki…

IMG_1616[1]

Kyytia Kantonissa

IMG_1644[1]

Veneessa kun paiva vaihtui illaksi

IMG_1659[1]

Tuomion rapurallaa

Taman jalkeisista paivista tulemme muistamaan Wenjingin yksion, sen vessan ja joko yksiossa tai sen valittomassa laheisyydessa tapahtuvat asiat. Naihin lukeutuu joka-aamuinen, kello 9.30 alkava senioreiden ja kehitysvammaisten aamujumppa, paikallistelevision draamatarjonta jota seurasimme antaumuksella, taifuunisateet, lampiman Mirinda-limonadin hidas lipittely ja Riston paivittaiset retket lahi-7Elevenille. Syyna allekirjoittaneen kaatanut, voimat vieva vatsatauti, joka alkoi maanantaiaamuna eika ole ihan kokonaan paattynyt vielakaan. Tahan loppui myos tarmokas, Wenjingin ja hanen sukunsa jarjestaman ohjelman suorittaminen – sairastumispaivana oli tarkoitus lahtea viela katsomaan Guangzhoun keskustaa ja ajella kaupungin ulkopuolelle.

Sairastumisen jalkeisena paivana meidan oli tarkoitus jatkaa matkaa. Wenjingin perhe oli ostanut meille junaliput Nanningiin vievaan yojunaan. Nanningissa meita olisi vastassa Wenjingin opiskelukaveri, joka oli puolestaan varannut ja maksanut meille seka yon rautatieaseman laheisessa hotellissa etta liput Nanningista Hanoihin vievaan junaan. Koko setti oli yhteensa vajaan sata euroa ja oltiin jo maksettu kaikki Wenjingille.

Junamme oli maara lahtea tiistai-iltana yhdeksan aikaan ja heikosta hapesta ja kivuista huolimatta taitettiin matka juna-asemalle. Wenjing vaihtoi meille liput ja ihastelimme aseman ja sen ympariston poikkeuksellisen ahdistavaa tunnelmaa, josta saattoi aistia jo alkuillasta, etta minun ja Riston ei kannattaisi olla siella hetkeakaan kahdestaan. Kauaa ei onneksi tarvinnutkaan venailla kun Wenjingille selvisi, etta junamme on Haiyan-taifuunin vuoksi myohassa – noin kuutisen tuntia! Ei muuta kuin takaisin kotiin odottamaan aamuyota itku kurkussa koska vasytti, masensi ja ylavatsaa vihloivat jatkuvat, hellittamattomat kivun tulvahdukset.

Kahdelta yolla lahdimme kuitenkin reippaasti Wenjingin ja hanen aitinsa kanssa asemalle uudestaan. Satoi, oksetti ja heikotti. Meilla ei myoskaan ollut mitaan tietoa siita, oliko juna lahdossa, ja jos olisi, niin milloin. Monet junat olivat kuulemma peruuntuneet taifuunin seurauksena. Seka aseman ulkopuolella etta sen sisalla oli seka samat ahdistavat ihmiset kuin aikaisemmalla kierroksella etta useampi kourallinen uusia, viela sekavampia tuttavuuksia. Ei ollut kaikki inkkarit kanootissa, ei kaikki muumit laaksossa, eivatka kaikki kynat penaalissa. Oli vedetty muutakin kuin pulkkaa eivatka nallekarkit olleet menneet tasan. Onni on, etta Wenjingin aiti ei paastanyt meita asemalle kolmestaan ja vahti selustaamme haukansilmallaan samalla kun Wenjing yritti selvittaa junamme tilannetta ja lippuasioita. Ilman piinkovaa, henkilokohtaista henkivartiointia oltaisiin oltu teurasta, niin uhattu oli olo.

Lopputulos oli siis se, etta vaikka junamme olisi lahtenyt aamuviiden tienoilla, paatettiin unohtaa koko homma jarjen ja terveyden nimissa ja palattiin yksioon, joka oltiin hyvastelty jo kaksi kertaa saman vuorokauden sisaan. Oltaisiin menty seuraavana paivana lekurille, mutta kivut hellittivat aamuun mennessa siina maarin, etten kokenut laakarikayntia enaa tarpeelliseksi. Heti seuraavana paivana saimme myos ostettua kohtuuhintaiset lennot Guangzhousta Hanoihin parin paivan paahan ja saimme rahat takaisin kayttamatta jaaneista junalipuista ja Nanningin hotellista. Vaikka yolla asemalla karvistellessa paatos oli vaikea, oli se myos oikea. Ajatuskin 2 x 12 tunnin junamatkasta pienessa, kuuden ihmisen jakamassa hytissa vatsataudista karsien kuulostaa vahintaankin helvetilliselta seka sairaalle itselleen etta huolestuneelle siipalle.

IMG_1698[1]

Ylla: nahtiin sittenkin D. Beckham Guangzhoussa.

Viimeisina paivina ehdittiin kayda viela (vanhassa?) keskustassa leffassa ja aika hitosti liian monta kertaa asioimassa yhdessa nimeltamainitsemattomassa pikaruokaketjussa.

Mutta, loppu hyvin ja kaikki hyvin. Pari ekstrapaivaa Kantonissa tekivat ehdottomasti gutaa paranemisen kannalta. Taman matkaetapin parhainta antia oli kuitenkin se yleton maara vieraanvaraisuutta, jota Wenjing ja hanen perheensa meille osoitti. Vaikka Guangzhou kaupunkina ei suoranaisesti ihastuttanut, kohtasimme monenlaisia ongelmia ja ongelmatapauksia ja olomme oli tukala kaduilla liikkuessa, jatti ystavamme ja hanen perheensa meille osoittama lampo meille hyvan muiston tasta vaikeahkosta viikosta. Kiinaan meidan tuskin kuitenkaan tarvitsee palata ihan heti, jos koskaan. 多謝 Wenjing!

Samaan hengenvetoon taytyy todeta, etta Hong Kongin viikkomme sisalsi samankaltaisia ahaa-elamyksia siita, mita on vieraanvaraisuus ja loistava isannointi. Kiitos Ari!

Mutta hei, taas laahataan jaljessa. Nyt ollaan Vietnamissa jo toista viikkoa ja saavuttu Hanoin ja Halong Cityn kautta Ho Chi Minh Cityyn, elikkas Saigon shakes, elikkas juttu jatkuu seuraavassa numerossa!

 

 

 

Hong Kong!

Tänään vietetään viimeistä päivää Hong Kongissa ennen manner-Kiinaan siirtymistä! Täällä on viimeistään päässyt hämärtymään se fakta, että nyt ollaan jo syvällä marraskuussa ja Suomessa pitäisi olla likimain talvi. Jokapäiväinen lämpötila pyörii kakskasin tuntumassa ja ilmankosteus kahdeksankympin kieppeillä. Aurinko on kuitenkin kätkeytynyt pysyvästi jonkinlaisen pilvikerroksen taakse. Eilen katsottiin säätiedotuksesta, että sekä Soulissa että Helsingissä oli eilen n. neljä astetta lämmintä. Paettiin siis Koreastakin just eikä melkein oikeaan aikaan.

Hong Kongiin lennettiin Busanista ja välilasku oli Shanghaissa. Tajuttiin ensimmäisellä lennolla, että ei oltu saatu Busanista boarding passia kuin ekalle lennolle vaikka kumpikin lento oli samalla yhtiöllä. Tavaratarrassakin luki Shanghain lentokentän lyhenne. Ilmeisesti yleinen käytäntö, että jatkolennon välissä pitää hakea kamat ja tsekata ne uudestaan sisään? No, tämä kaikki johti kiihkeän väsyneeseen rumbaan Shanghaihin saapuessa, kun ravasimme ympäri kenttää ensin rinkkojemme ja sitten oikean transferväylän perässä. Onneksi kentällä oli vähän matkustajia ja riittävästi erittäin ystävällistä ja englannin kielen taitoista henkilökuntaa. Väliaikaiset Kiina-leimat passeissa päästiin viimein Hong Kongiin suuntavaan koneeseen.

IMG_1422[1]

Yllä Riston keksimä hauska jokaisesta lentokoneesta löytyvä vitsi!

Perille päästyämme viikko onkin ollut melkoista lomailua ja lekottelua, koska ollaan asuttu Riston Hong Kongissa päämajaansa pitävän perhetuttavan luona. Sen lisäksi, että tämä on meille suuri säästö reissubudjetissa, ollaan muutenkin päästy nyt uimaan semmoisessa luksuksessa, että en tiedä miten tästä jatketaan eteenpäin. Saimme heti kättelyssä esimerkiksi niin asiantuntevan perehdytyksen kaupunkiin matkakortteineen päivineen, että jatkossa on ollut helppo suunnistaa itsenäisesti määränpäästä toiseen.

IMG_1437[1] IMG_1442[1]

Joka aamu on alkanut South China Morning Postin läpikäymisellä ja aamukahvilla ihan omassa rauhassa. Suihkuvuoroa ei ole tarvinnut kytätä, koska kukaan muu ei ole ollut sinne menossa. Tiskatakaan ei ole tarvinnut. Ollaan myös syöty hyvin ja nautittu television iloista (kyllä) esimerkiksi siinä määrin, että heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä HK:ssa katsottiin pubissa kolme Valioliigan ottelua putkeen. Pienistä futisvajareista voisi puhua etenkin sen jälkeen, kun yritettiin Daegun hostellissa katsoa Riston puhelimen ruudulta syksyn tärkeintä ottelua Realin ja Barcan välillä ja epäonnistuttiin. Viime sunnuntain puolestaan käytin tehokkaasti hyödyksi vahdaten telkkarista the Voice of USA:a noin kymmenen tunnin verran, vähintään. Paras ohjelma. Ei ees hävetä.

http://i.huffpost.com/gen/1144754/thumbs/r-THE-VOICE-CHRISTINA-large570.jpg?6

 

IMG_1497[1]

Jalkapallosta puheen ollen kaupungilla tuli vastaan mainos joka kiinnitti huomion! hehee

Takaisin asiaan; ollaan me oikeasti tehtykin jotain. Löllöttelyn ja köllöttelyn lisäksi ollaan kävelty paljon ympäri kaupunkia ja sen puistoja, tehty pieniä ostoksia ja pyöritty paikallisilla tavaramarketeilla. Noustiin myös 1888 rakennetulla raitiovaunulinjalla jyrkkää rinnettä ylös koko kaupungin ylle ihailemaan näkymiä. Joka päivä ollaan tultu kotiin maailman pisimpiä (n. 800m) liukuportaita pitkin. Alla jotain kuvia, joista voi havaita ihmisten, värivalojen ja kaiken maailman asioiden ylenpalttista määrää.

IMG_1434[1]

IMG_1498[1]IMG_1501[1]IMG_1500[1]

Asukkeja Hong Kongissa on seitsemän miljoonaa, Lontoota ja New Yorkia pienemmälle alueelle ahdettuna, joten onko mikään ihme, että täällä rakennetaan paljon ja lähinnä ylöspäin. Me asuttiin 24-kerroksisen talon kerroksessa 22, alla kuva joka yrittää havainnollistaa asiaa. Olisin lisännyt pari kuvaa vastapäisen, vähintään yhtä korkean talon bamburimoja pitkin liikkuvista rakentajamiekkosista, mutta ne oli valitettavasti liian isoja kuten melkeinpä kaikki meidän kuvat 😀 myöhemmin sitten!

IMG_1509[1]

Tässä loppuun pikku video, jossa matkataan Riston mukana Kowloonin iltapäivätrafiikissa.

Niin ja huh huh, onpa muuten ihan älytön taival jo takana. Ei aavistustakaan kilometrimääristä, veikkaisin, että paljon. Yhtäkkiä vaan huomasin kartasta, että ollaan itse asiassa jo ihan lähellä Vietnamia ja Kaakkois-Aasian osaa tästä matkasta. Tänä iltana määränpäänä Guangzhou elikkä Kanton ja katsellaanpa sitten taas lisää. Moi!

Koreajuttuja

Moro Hong Kongista! Täällä elämä hellii meitä kuuden viikon reissuikään päässeitä matkaajia. Mutta eipä mennä asioiden edelle (eli nykyhetkeen) kun niitä vanhojakin juttuja on vielä rästissä, eli tää pitkään roikkunut juttu johon ei saatu lisättyä kuvia ennen kuin nyt, ja nytkin vain rajattu määrä.

Tosiaan, kun lokakuun puolivälissä oli aika pistää Venäjän taival pakettiin ja valmistautua reissun seuraavaan etappiin, Etela-Koreaan, puhuimme keskenämme, etta ihan kuin matka olisi vasta alkamassa. Kyse oli varmaan siitä, että Venäjä oltiin suunniteltu aika huolellisesti. Meitä ei jännittänyt ennen Venäjälle lähtoä, eikä matkan aikana tullut juuri minkaanlaisia reissaamiseen liittyvia ongelmia tai aiheetonta hermostuneisuutta. Jopa Moskovan epäilyttävän kissahostellivalinnan kompensoi paikan alhainen hinta. Kommunikointi Venäjälla toimi luontevasti koko junailun ajan. Kaupungit ja maisemat näyttivät tutuilta ja joka kaupunki oli jollain tavalla hallussa jo tullessa (kiitos lainassa olleen Lonely Planetin matkaoppaan). Ylipäätään Trans-Siperiaa voisi luonnehtia rauhalliseksi, rentouttavaksi ja mutkattomaksi kokemukseksi.

IMG_1122

Vladivostokin satamassa, lähdossä kohti Koreaa

No, Etelä-Koreaan ei oltu valmistauduttu yhtään mitenkään (ellei lasketa K-pop -hittivideolistojen tapittamista viime keväästä lähtien). Oltiin maassa puoli kuukautta, eikä uskoisi. Tuntui jopa siltä, kuin pieni reissukooma olisi iskenyt. Parin pöljän ruokailukokemuksen jälkeen ajauduimme paikallisen murkinan parista pizzapastalinjalle. Nähtävyyksien kiertäminen oli laiskanpulskeaa kun hostellin tai ravintolan wifi vei mennessään. Soulista matkasimme Daegun (laus. Deegu) kautta Busaniin, jossa koettiin piristymistä menemisen ja tekemisen suhteen vaikka allekirjoittanut sairastuikin reissun ekaan lämmölliseen nuhatautiin. Viime perjantaina jatkoimme matkaa lentämällä Shanghain kautta Hong Kongiin.

Mutta kelataanpa edelleen vain takaisin. Matka Etelä-Koreaan taittui siis paatilla nimeltään DBS ”Eastern dream” Ferry. Kyseessä on firma, jonka lautat suhaavat Venäjän Vladivostokin, Etelä-Korean Donghaen ja Japanin Sakaiminaton väliä noin kerran viikkoon. Oltiin aikataulutettu Trans-Siperia niin, että oltaisiin Vladivostokissa pari päivää ennen joka keskiviikkoisen lautan lähtoä. Saimme halvimmat liput (muistaakseni n. 75e) lautalle niukalla päivän varoitusajalla. Passintarkastusten ja muun jälkeen kyytiin päästyämme huomattiinkin, että lautalla oli varsin väljää, virkistävän korealaista ja kauhean vähän aktiviteetteja. Vajaan vuorokauden mittainen merimatka taittui siis lähinnä omalla laverilla makoillen ja maisemia kannelta katsellen. Seuraavana aamuna saavuimme Etelä-Korean rannikolla sijaitsevaan Donghaen uniseen pikkukaupunkiin. Aurinko porotti ja fleecekerroksesta kuoriutuessa onnittelimme itseämme siitä, että olimme onnistuneesti paenneet talvea!

IMG_1140

Seurasi pitkä ja tuskainen kävelyretki, josta ei selvitty ilman paikallisia apuja, turhautumista ja litroittain valuvia hikivirtoja. Koko oleellisimman Donghaen nähtyämme selvisimme bussiasemalle (…aivan toisessa päässä Donghaeta kuin satama…). Vartin päästä karautimme ekspressbussilla kohti Gangnamia, Soulia!

Soulissa vierähti lopulta viikko melkeinpä täydellisesti jumitellen. Heti alkuun ajateltiin kaupungin olevan verrattavissa New Yorkiin, mutta lopulta kaupunki tuntui huomattavasti sieluttomammalta ja muoviselta kuin karismaattinen ja monipuolinen Iso Omena. Syy saattaa olla siinä, etta pysyttelimme suurimman osan jumiviikostamme Hongdaen trendialueella. Soulin hostellimme Kimchee Sinchon Guesthouse sijaitsi juurikin Hongdaessa (Donghae… Hongdae… jeps), joka on Soulin hipsterein hipsterimekka niin hyvässä kuin pahassa. Houkutuksia loytyy joka lähtöön – kahviloita, ravintoloita, kuppiloita, länsimaisia pikaruokaketjuja. Vaatekauppaa, meikkikauppaa, kenkakauppaa. Värivaloja, pintakiiltoa ja nuoria, kauniita korealaisia. Oman aikansa oli kiva katsella varsin miellyttävän näkoisia ja hyvin pukeutuvia paikallisia, mutta muuten Etelä-Korea/Soul/Hongdae ei budjettimatkailijan pirtaan sovi ellei halua pihistellä aivan kaikesta ja jatkuvasti. Paljon ollaan jouduttu tuskailemaan sen kanssa, mihin meillä on varaa ja mihin ei.

IMG_1156[1]

Kaikki Hongdaen ympäri vuorokauden hulinoivaa yöelämää kuvanneet kuvat epäonnistuivat, joten yllä joku satunnainen tyhmä otos.

No, ilmaisten nähtavyyksien perassa kävimme eräänä päivänä Gwangjang marketilla eli  paikallisella, sisätiloissa sijaitsevalla ja käytävämallisella torilla. Päässä ja silmissä pyöri kun nähtiin miten järkyttävä määrä erilaisia syötäviä voi olla tarjolla yhdessä pienessä paikassa yhdellä kertaa ja kuinka suuri määrä ihmisiä voi olla tuossa samaisessa paikassa nauttimassa tuon runsauden sarven loppumattomista antimista. Kun kutsu kävi, astuttiin itsekin rohkeasti yhteen pöytään ja vedettiin kimchimykyja ja läskisiä possunpaloja. Ei ollut ihan niin nautinnollista, kuin joku Anthony Bourdain antaa ymmärtää, mutta hyvä silti, etta päästiin testaamaan. Jälkkäriksi ostimme rasvakärtsättyjä perunapannareita jotka nautimme joen varrella istuskellen ja ihmetellen.

rsz_img_1232[1]

IMG_1233[1]

Takaisinpäin kävellessä naureskelimme sitä, että kaupunginosien luonne tuntuu muuttuvan yhtä tiheästi kuin metropysäkit vaihtuvat. Ensin kuljimme pitkin katua, jolla sijaitsi ainoastaan ompelukoneisiin liittyviä pikkuliikkeitä. Seuraava pitkä katu oli lamppukauppojen tyyssija. Seuraavalta loytyi limittäin kaakeleita, lukkoja, lisää lamppuja ja wc-kalusteita. Jopa listoille ja muille rimoille oli omat pikkupuljunsa. Tätä ”kaupunginosaa” seurasi bisneshenkinen alue, jota seurasi häämekkoihin ja muihin hääasusteisiin keskittynyt kadunpätkä, jonka jälkeen oltiin taas kauppoihin ja kuppiloihin keskittyneessä opiskelijapitoisessa paikassa. Tämä kaikki n. tunnin sisään! Myöhemmin Daegun karttaa katsoessa huomattiin sitten, että siihenkin oli erikseen merkattu ”Mobile phone street” ja ”Jewellery street” ja tietty myös ”Sewing machine street” jne., eli ehkäpä tässäkin havainnossa päästiin johonkin korealaisen kaupunkikulttuurin ydinilmiöön kiinni.

Ajauduimme Soulissa myos bailaamaan erään suomalaisen expatin synttäreitä samassa yhteydessä kun oltiin sovittu treffit Riston Etelä-Koreassa työskentelevän lukiokaverin kanssa. Tämän ikimuistoisen, suomalais-ruotsalais-korealaisen ja sojupitoisen illan siisteimpiä ja epätodellisimpia hetkiä oli jorata Gangnam Stylea täysin palkein samalla kuin baarillinen korealaisia myötäjoraa ja huutaa ympärillä, lattialla ja pöydillä, seinillä ja kaikkialla. Käteen illasta jai kaamea kapula ja Riston käteen upouusi, hieno kapula. Kiitos.

IMG_1222[1]

Tämän lisäksi käytiin rauhoittumassa, ilostumassa ja huolestumassa paikallisessa eläintarhassa. Valitettavasti kaikki kuvat ovat liian isoja tänne siirrettäväksi joten alla googlen kuvahaun tarjoama kuva kirahvista ja seeprasta:

http://www.tunturisusi.com/kirahvi/kuva1.jpg

Alun perin meidän oli tarkoitus jatkaa Soulista matkaa suoraan Busaniin, mutta oltiin mattimyöhäisiä hostellivarausten kanssa ja päädyimme viikonlopuksi Daeguun, jälleen bussilla. Daegussa vietettiin seka Riston synttäreitä että meidän yhteiselon kolmivuotispäivää. Ei jaksettu lähteä esim. moikkaamaan läheisella vuorella sijaitsevaa hattubudhaa, vaan tyydyimme ilolla keskusta-alueen kiertelyyn ja rasvaisten asioiden syömiseen. Mukavan oloinen vaikkakin vähän tylsähkö kaupunki tuo Deeku. Huomattavasti iisimpi kuin Soul, vaikka samankaltaista menoa sokkeloisen vauhdikkaasta keskustasta löytyykin. Daegussa nähtiin myos vanhempia korealaisia ihmisiä, toisin kuin Soulissa, jossa heidät kaikki oltiin piilotettu jonnekin (?). Se oltiin nähty jo Soulissa, että korealaiset osaa juhlia (juoda) viikonpäivään katsomatta, mutta Daegussa kännisimmat näkemämme kansalaiset olivat eläkeikaisia miehia ja naisia, jotka hoippuivat ja urinoivat sojupäissään ympäri paikallisen puiston laitamia näytti kello tai kalenteri mitä tahansa (RIsto kirjoittikin aiheesta lisää edellisessä merkinnässä..).

IMG_1324[1]

IMG_1323[1]

Daegusta saavuimme vielä muutamaksi päiväksi lämpimään ja letkeään Busanin rannikkokaupunkiin. Asuimme jälleen kahden yliopiston välissä sijaitsevalla vauhtialueella, mutta ikävariaatio oli suurempaa kuin nuoriSoulissa tai ikäerotellussa Daegussa (nuoret shoppailemassa keskustassa, vanhukset pelaamassa lautapelejä puistoissa). Tunnelma on Busanissa muutenkin rennompi kuin edellä mainituissa kaupungeissa. Sairastamisen lisäksi harrastimme kunnon reipasta turismia eli vierailimme suositelluissa kohteissa kuten YK:n hautuumaalla Korean sodassa kuolleille ulkomaisille sotureille, merinäköalapaikalla ja näköalarannalla. Aivan suositeltava kaupunki tämä Busan, mutta meitä polttele jo kovasti jatkaa eteenpäin kohti uusia juttuja (ja halvempaa elämista)! Koreasta tietty olisi vielä vaikka mitä sanottavaa, mutta jätetään jälkipuinteihin.

IMG_1381[1]

IMG_1394[1]

Gwangali beach ja Diamond bridge, Busan

IMG_1389[1]

Tässä vielä muutama erittäin oleellinen musiikkivideo, tärkein eli aivan kaikkialla kaiken aikaa soiva kappale ensimmäisenä.

Kiitos ja heippa!

Soulinmessu, Deeku ja Busanin bussibisset.

Hei hei hei,

taalla Ristoemilia Busanissa. Kello nayttaisi nyt olevan 12.24 paikallista aikaa ja tilanne on tama: kello 17.50 nousee lentokoneen nokka kohti Shanghain lentokenttaa jossa vaihdamme Hong Kongin suuntaan. Aikaa on siis tapettavana tassa useamman tunnin verran, joten voisin ihan hyvin hivenen recapata omalta osaltani fiiliksia viimeisen parin viikon ajalta. Huom. Annamatin huomattavasti analyyttisempi ja kattavampi recap valmiina jo blogin luonnoskansioissa, kuvat vain puuttuvat. Tyhma USB ei ota toimiakseen. Tulossa kuitenkin anyways pian! Omaan recapiini annan heti kattelyssa krapula/vasymys/tajunnanvirta-varoituksen. Nojoo, aloitellaas nyt.

Soul

Souliin tultiin joskus… no, jotain kaksi viikkoa sitten kai. Mielikuva Soulista etukateen oli hyvin vahvasti (noin ilmeellisesti) muodostunut Cloud Atlas -elokuvasta (joka btw on taman vuoden ehdottomasti siisteimpia leffoja. ainakin noin teatterikokemuksena vahintaankin). Elokuva flippailee useissa stoorilaineissa ja useissa aikalaineissa, joten elokuvassa Soul sijoittuu johonkin vuoteen, oo lets say vaikka 2300. Se naytti talta:

 

No, ei se todellisuus kaukana fiktiosta ole. Neonia, valketta, valahdyksia, kauneusleikattuja liian hyvin pukeutuvia nuoria ihmisia, very fucking hi-fi. Alkulamaantumisen jalkeen kaikki Soulin muovi ja arsykkeet rupesivat ahdistamaan kauheasti. Suoranaista vittuuntumista rupesi allekirjoittaneella esiintymaan. Itse olen valitettavasti neuroottisenpuoleinen jarjestysnatsi (josta kylla yritan parantaa itseani jo useammatta vuotta!): jo Suomen puolella olen koko aikuisikani karsinyt/ahdistunut/nostanut hiusrajaani kavelykaduilla tapahtuvasta kaaoksesta – kavellaan jalkakaytavilla sita oikeeta puolta kaikki, eiko niin?

Kun on yhteiset pelisaannot, niin asiat sujuu paljon helpommin : ) : ) No, taalla tormattyani samaiseen kaaosmalliin, Suomen pikkutormailyt tuntuvat todella mitattomilta. Se mita suomalainen tekee jossain aamukahdeksan tyokavelylla Sornaisten rantatiella on se, etta askel saattaa harhailla vasemmalla tai oikealle tai ihan minne vaan, mutta katse pidetaan tiessa (ei ainakaan vastaantulevien silmissa) parin metrin paahan ja vaistoliike tehdaan siina sitten metri ennen tormaysta. MUTTA SE AINA KUITENKIN LOPULTA TEHDAAN. No, sen lisaksi etta Soulilaisia on n.10 miljoonaa kappaletta, he tykkaavat smartphounata oksettavan paljon. Samsung-maa, jepjep. No mutta niin, kaava ahdistukseen on yksinkertainen:

10 miljoonaa ihmista

+ _jokaisella_ naama kiinni Samsungissa

+ taysi valinpitamattomyys kanssaliikkujia kohtaan

=takuuvarmaa tarpeetonta tormailya

= takuuvarma vitutus Ristolle.

Oikeesti, maassa maan tavalla ja who am I to judge, mutta taa kehityksen suunta on tosi vastenmielinen. Taydessa metrovaunussa ehka 1-3 sadasta ihmisesta EI ole luuria kadessa. Kylla ma suomalaisena tiian etta metrossa on joskus vaikeeta kattoa minnekaan (jopa siina 20 ihmisen keskivertovaunussa). ”hmmh katonko tuota mainosta vai tuon tyypin kenkia…..”, mut jotenkin eah…. Overeinta on nahda ihmisten kattovan jotain tv-sarjaa samalla kun kavelee kuin sellainen harhaileva zombie modatun luurinsa kera (antenni lisatty). OIKEESTI MENE SIITA NYT HARKITUSTI KAVELLEN HIMAAS JA KATO SE DAWSONS CREEK SIELLA SIT VASTA AARGH.

RANT! RAGE! AAAAA!!

Nojoo, en haluis olla mikaan negative nelly, mut eiko se oo ihan kiva etta kirjoitan ennemmin rehellisesti ku sellaisen AAH everything is SO fab. Ja on se fabiakin usein! Siistein juttu on baareissa/rafloissa sellainen buzzer-systeemi: kun oot valmis tilaamaan niin painat poydan reunassa olevaa nappia sillai BZZZZZ ja joku pamahtaa poydan aareen salamana. Mahtavan jarkevaa. Tyontekijat voi tehda jotain ihan-mita-tahansa-muuta sen sijaan, etta ne vaijyis jossain kahden metrin paassa sivusilmalla kuumottelemassa etta koska tilataan. Saa rauhassa miettia. No pressure! Sopisi suomeenkin.

-Anteeksi, neiti…neiti!!

-Ei se tainnut kuulla.

-Jooh… eikohan se kohta tuu taas. Yrita saki vahan viittoa jos se nakis.

-Juu. Hei nyt se tulee! Anteeksi! Voitais ottaa lasku….

-Aah ei tainut kuulla vielakaan. Olin jo ihan varma etta se katto meidan suuntaan kysyvasti. Damn. No, kohta se taas tulee….

 

Sellainen systeemi joo…. Mitas muuta. Hehe, onkohan taa nyt se positiivisin asia mita ma keksin Soulista – mahtava buzzer-systeemi : D Ei vaan, tiian etta Anna kertoo niin kattavasti naita hommia, ni ite voin keskittya randomimpiin asioihin. Soulista haluan viela sen sanoa, ettaa: Ollaan kylla nain jalkikateen tietoisia reissulaiskuudestamme- koko Soulin trippi sijoittui nuorekkaalle Hongikin yliopistoalueelle, joka tunnetusti on baareja, muovia ja nuoria. Olis sita ”soulia” loytynyt varmasti jos olis loytynyt viitseliaisyytta lahtea syvemmalle etsimaan. Tai siis ulommalle, pois ytimesta. Tai no hei kaytiinhan me elaintarhassa (joku puolen tunnin matka metukalla) kokemassa toisenlaista Soulia. Toisaalta, onko elaimilla sielua………………………..? *D E E P*

Sitte lahettiinkin viikon jalkeen kolmeks yoks Daeguun (Korean kai neljanneksi suurin city). Daegussa hostellivastaanotto oli tallainen:

-Hellooo. How many nights was your reservation for?

-For three nights

-WHAT? WHY? ONE NIGHT IS ENOUGH. OH MY GOD WHY????

Ja todentotta nain asia oli. Nahtavat oli vahissa. Ikajakauma sentaan ihan eri ku Soulissa. Terveessa maarin loytyi nuorta, vanhaa, rumaa ja kaunista. Vanhat muuten tykkas dokata ”Deekussa” ihan todella isosti. Joskus aion ottaa selvaa mista suomalaisessa dokaamisongelmassa on kysymys. Onko kysymys seurauksista? Vaimo ja lapset tapetaan tai jos ei oo niita tapettavaks, ni tapetaan ittesa? Ha? Maarallisesti ainakin tilastojen mukaan Koreassa vedetaan puhdasta alkoa ihan huomattavasti enemman per nuppi. Sunnuntai-iltanakin ku yritti puistopenkilla nauttia rauhasta ja tupakista ni yhtakkia aija (sellainen 70v.) tulee pimeydesta, vetaa kavellessa housuja alas ja nestetta alkaa ryoppyamaan keskelle katua (edelleenkin kavellessa) holtittomasti. It wuz nasty, son! Sunnuntaina! Vanhus! Pissaa!

Ja vastaavia horjuvia tapauksia siis samaisen illan aikana kymmenittain, ellei sadoittain.

Nyt ollaan siis Busanissa ja taa on jotenkin ihan kiva paikka. Pienempi ku Soul, isompi ku Daegu. Taallaki ollaan vaan majoituttu yliopistoalueelle, joten kuva paikasta on aika yksulotteinen. Siistia Koreassa on muuten sellainen juttu ku pussibisse on sallittu homma. Melkolailla jokaisen pikkukaupan/kiskan eessa nakyy useampi puutarhapoytasetti jossa dokaaminen on vallan sallittua. Bisse kylmasta aah ja poydan aareen kattomaan ihmisvilinaa ja kohta uutta kehiin. Halpaa! Vessat tosin tasta skenaariosta aina puuttuu…. Mutta juu, mietittiin etta Suomessa ei salettiin onnistuis. Tulis kauhiat rahinat heti arran eteen, hmph. Onpas juomiskeskeinen blogautus. Anteeksi. No, Anna kertoo varmasti kaikki tarkeat asiat. Talla eraa Ite en jaksa kirjoittaa enempaa. Jee Hong Kong taalta tullaan!

-Ristoemilia