Pakettimatka Kiinaan

Hong Kongin relailuviikon jalkeen luvassa oli pakettimatka Kiinaan. Seuraavassa siis tarina siita, miten me matkustimme Hong Kongista Guangzhouhun ja selvisimme siella vietetysta viikosta hengissa. Mainittakoon, etta tama blogi ei halua antaa matkailusta yhtaan sen ruusuisempaa kuvaa kuin se oikeasti on… Matkailu antaa yhta lailla kuin se ottaa ja tahdomme jakaa kanssanne kaikessa rehtiydessa seka hyvan etta huonon!

Perjantai 8.11 oli se paivamaara, jolloin meidan oli tarkoitus tavata vanha ystavamme Wenjing (Puolassa tohtoriksi opiskeleva, syntyperaltaan kantonilainen parsaspesialisti) ja hanen professorinsa Hong Kongissa. Tama kantonilais-puolalainen parivaljakko oli ollut liikkeella manner-Kiinan puolella jo useamman viikon verran. Meidan mukaan liittymisemme merkkaisi puolalaisen parsaprofessorin reissun paattymista ja meidan Kiinan taipaleen alkamista. Ja pehmeasti kaikki alkoikin – Wenjing oli ostanut bussiliput valille HK – Guangzhou valmiiksi ja hanen johdollaan paasimme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja matka saattoi jatkua. Maisemat Hong Kongista poistuessa olivat sanalla sanoen valorikkaan futuristisia ja huikeita. Oli hullua ajatella, miten yhdessa hongkongilaisessa kerrostaloblokissa asuu luultavasti sama maara ihmisia, mita meidan synnyinkunnissamme yhteensa.

IMG_1605[1]

Ylla: Upea ystava ja ihminen Wenjing C.

Rajanylitys oli silkka roiskaisu. Kavelimme bussiterminaalin lapi ja passit leimattiin – mita nyt minun passini aiheutti lisasyynailya. Syy taisi olla siina, etta Shanghain koneenvaihdon seurauksena siina oli vuorokauden Kiinassa vierailuun oikeuttava leima. Ristolla oli tietenkin sama leima, mutta se ei kiinnostanut ketaan. Wenjingilta puolestaan kysyttiin hanen passiaan katsoessaan hanen nimeaan (…) ja parsaprofessori joutui tayttamaan lisatietoja maastapoistumiskorttiinsa.

Katselimme bussin ikkunasta pimeyden seasta erottuvia, riettaanpunaisia varivaloja reilun tunnin verran, kunnes olimme saapuneet kohteeseen Guangzhou! Wenjing nappasi meille kadun varresta taksin, jota edelti varoitus, etta jos reppumme koskevat Kiinan maaperaa vartioimattomina hetkenkaan verran, ne saatetaan vieda nenamme edesta. Hetkea myohemmin katselin taksiamme ymparoivaa ihmislaumaa ja laskin todennakoisyyksia siihen, etta joku heista avaisi taksin takaluukun ja veisi rinkan vauhdista. Tahan mennessa rauhallisesti sujuneen retken jalkeen kaikki tuntui mahdolliselta.

Meidan oli alun perin ollut tarkoitus majoittua Wenjingin yksiossa, mutta parsaprofessori majoittui siella viela yhden yon verran, joten meille oli buukattu kaksi yota asunnon viereisessa hotellissa. Paikalle paastyamme meille selvisi, etta seka Kantonissa etta omassa naapurustossamme majoittuu jonkun kokoinen maara afrikkalaisia maahanmuuttajia. Myonnettakoon, etta tama oli meille taysi yllatys – olimme ajatelleet maahanmuuttajien virtaavan aivan muihin maaosiin kuin Aasiaan. Meille myos selvisi, etta Afrikasta tulleita maahanmuuttajia vastaan vallitsee jonkun kokoinen maara ennakkoluuloja. Guangzhoussa viettamamme viikon aikana meita tuli vastaan monta kantoninafrikkalaista ja pakko sanoa, etta enemman ongelmallisen oloisia tapauksia erottui paikallisvaeston keskuudesta (tasta lisaa myohemmin). Sanomattakin selvaa, etta naimme taman ilmion ns. kuplan ulkopuolelta ja olimme myos itse Guangzhoussa jatkuvan syynin kohteena.

Mutta mista termi ’pakettimatka’? Siita, etta Wenjing ja hanen perheensa olivat miettineet meille kaiken valmiiksi, alusta loppuun. Koko viikon aikana meidan ei tarvinnut miettia yhtaan mitaan tai huolehtia yhtaan mistaan – aivan kaikki, ja siis todellakin kaikki oli tuumittu ja jarjestetty meita varten. Hong Kongissa Wenjingin tavatessamme meilla oli viela epavarmuuksia sen suhteen, kuinka pitkaan olisimme Guangzhoussa ja kuinka matkamme eteneminen sujuisi. Wenjing kertoi meille jo tuolloin, etta kaikki on meita varten valmista ja, spokojnie, meidan ei tarvitse huolehtia mistaan. Ohjelmaa oli valmiina heti saapumista seuraavasta aamusta asti ja sen keskiossa oli syominen.

Lauantaiaamuna herasimmekin siis siihen, etta lahdimme bussilla ”teehuoneelle”, jolla nautimme parsaprofessorin laksiais-”aamiaisen” Wenjingin aidin, tatien, sedan ja serkun seurassa. Aamiainen sisalsi niin monta kantonilaista dim sumia, etta ei pysytty laskuissa. Oli rapudumplingia, eri sortin nuudeleita, retiisikakkua, taytettya kaurapullaa. Onneksi oltiin saatu treenia viikkoa aikaisemmin Hong Kongissa… Heti taman jalkeen mentiin paikallisen supermarketin kautta kahville (eli tayteen ladattuun poytaan) Wenjingin tadin luokse ja tasta taas suoraan toiseen ravintolaan, jossa nautimme kantonilaisen paivallisen Wenjingin vanhempien, enon ja toisen serkun kanssa. Huomattavan perhepainotteista hengailua siis. Samana iltana paikan paalla matsattiin Aasian jalkapalloherruudesta ja pokaalihan paatyi Guangzhou Evergreenin handuihin. Jeah!!! (Ei nahty David Beckhamia ((Olikohan se oikeasti siella?)))

IMG_1575[1]

IMG_1582[1]

IMG_1595[1]

Ylla: yhtena paivana aamiaisella/lounaalla, paivakahvilla/valipalalla, illallisella

Seuraavana paivana ilonpito jatkui, kun menimme aamupalalle pastapaikkaan (ohjelmassa ajateltiin meidan lansimaalaisuutta) ja jatkoimme siita ostoskeskuksen kautta privaattikyydityksella Chen Clan Academyyn tutustumaan kiinalaiseen kansantaiteeseen. Chen Clanista ajoimme mehukesteille, josta jatkoimme jokiristeilylle Litchi-joelle. Oli pimeaa ja paattiin satoi, mutta nautimme silti. Ilta huipentui Wenjingin tadin omistamaan pubiin, jossa soimme (lahinna raaoista) merenelavista koostuvan illallisen. Halytyskellot hoi! Poytaan kannettiin jattirapu ja ravun leikkaamiseen tarkoitetut sakset, keitettyja katkarapuja, ostereita, jotain arktista mysteerikalaa ja raakaa lohta. Herkullista. Ainutkertaista. Luksusta.

IMG_1607[1]

Chen Clan Academy oli tuollainen puutaiteellinen pytinki…

IMG_1616[1]

Kyytia Kantonissa

IMG_1644[1]

Veneessa kun paiva vaihtui illaksi

IMG_1659[1]

Tuomion rapurallaa

Taman jalkeisista paivista tulemme muistamaan Wenjingin yksion, sen vessan ja joko yksiossa tai sen valittomassa laheisyydessa tapahtuvat asiat. Naihin lukeutuu joka-aamuinen, kello 9.30 alkava senioreiden ja kehitysvammaisten aamujumppa, paikallistelevision draamatarjonta jota seurasimme antaumuksella, taifuunisateet, lampiman Mirinda-limonadin hidas lipittely ja Riston paivittaiset retket lahi-7Elevenille. Syyna allekirjoittaneen kaatanut, voimat vieva vatsatauti, joka alkoi maanantaiaamuna eika ole ihan kokonaan paattynyt vielakaan. Tahan loppui myos tarmokas, Wenjingin ja hanen sukunsa jarjestaman ohjelman suorittaminen – sairastumispaivana oli tarkoitus lahtea viela katsomaan Guangzhoun keskustaa ja ajella kaupungin ulkopuolelle.

Sairastumisen jalkeisena paivana meidan oli tarkoitus jatkaa matkaa. Wenjingin perhe oli ostanut meille junaliput Nanningiin vievaan yojunaan. Nanningissa meita olisi vastassa Wenjingin opiskelukaveri, joka oli puolestaan varannut ja maksanut meille seka yon rautatieaseman laheisessa hotellissa etta liput Nanningista Hanoihin vievaan junaan. Koko setti oli yhteensa vajaan sata euroa ja oltiin jo maksettu kaikki Wenjingille.

Junamme oli maara lahtea tiistai-iltana yhdeksan aikaan ja heikosta hapesta ja kivuista huolimatta taitettiin matka juna-asemalle. Wenjing vaihtoi meille liput ja ihastelimme aseman ja sen ympariston poikkeuksellisen ahdistavaa tunnelmaa, josta saattoi aistia jo alkuillasta, etta minun ja Riston ei kannattaisi olla siella hetkeakaan kahdestaan. Kauaa ei onneksi tarvinnutkaan venailla kun Wenjingille selvisi, etta junamme on Haiyan-taifuunin vuoksi myohassa – noin kuutisen tuntia! Ei muuta kuin takaisin kotiin odottamaan aamuyota itku kurkussa koska vasytti, masensi ja ylavatsaa vihloivat jatkuvat, hellittamattomat kivun tulvahdukset.

Kahdelta yolla lahdimme kuitenkin reippaasti Wenjingin ja hanen aitinsa kanssa asemalle uudestaan. Satoi, oksetti ja heikotti. Meilla ei myoskaan ollut mitaan tietoa siita, oliko juna lahdossa, ja jos olisi, niin milloin. Monet junat olivat kuulemma peruuntuneet taifuunin seurauksena. Seka aseman ulkopuolella etta sen sisalla oli seka samat ahdistavat ihmiset kuin aikaisemmalla kierroksella etta useampi kourallinen uusia, viela sekavampia tuttavuuksia. Ei ollut kaikki inkkarit kanootissa, ei kaikki muumit laaksossa, eivatka kaikki kynat penaalissa. Oli vedetty muutakin kuin pulkkaa eivatka nallekarkit olleet menneet tasan. Onni on, etta Wenjingin aiti ei paastanyt meita asemalle kolmestaan ja vahti selustaamme haukansilmallaan samalla kun Wenjing yritti selvittaa junamme tilannetta ja lippuasioita. Ilman piinkovaa, henkilokohtaista henkivartiointia oltaisiin oltu teurasta, niin uhattu oli olo.

Lopputulos oli siis se, etta vaikka junamme olisi lahtenyt aamuviiden tienoilla, paatettiin unohtaa koko homma jarjen ja terveyden nimissa ja palattiin yksioon, joka oltiin hyvastelty jo kaksi kertaa saman vuorokauden sisaan. Oltaisiin menty seuraavana paivana lekurille, mutta kivut hellittivat aamuun mennessa siina maarin, etten kokenut laakarikayntia enaa tarpeelliseksi. Heti seuraavana paivana saimme myos ostettua kohtuuhintaiset lennot Guangzhousta Hanoihin parin paivan paahan ja saimme rahat takaisin kayttamatta jaaneista junalipuista ja Nanningin hotellista. Vaikka yolla asemalla karvistellessa paatos oli vaikea, oli se myos oikea. Ajatuskin 2 x 12 tunnin junamatkasta pienessa, kuuden ihmisen jakamassa hytissa vatsataudista karsien kuulostaa vahintaankin helvetilliselta seka sairaalle itselleen etta huolestuneelle siipalle.

IMG_1698[1]

Ylla: nahtiin sittenkin D. Beckham Guangzhoussa.

Viimeisina paivina ehdittiin kayda viela (vanhassa?) keskustassa leffassa ja aika hitosti liian monta kertaa asioimassa yhdessa nimeltamainitsemattomassa pikaruokaketjussa.

Mutta, loppu hyvin ja kaikki hyvin. Pari ekstrapaivaa Kantonissa tekivat ehdottomasti gutaa paranemisen kannalta. Taman matkaetapin parhainta antia oli kuitenkin se yleton maara vieraanvaraisuutta, jota Wenjing ja hanen perheensa meille osoitti. Vaikka Guangzhou kaupunkina ei suoranaisesti ihastuttanut, kohtasimme monenlaisia ongelmia ja ongelmatapauksia ja olomme oli tukala kaduilla liikkuessa, jatti ystavamme ja hanen perheensa meille osoittama lampo meille hyvan muiston tasta vaikeahkosta viikosta. Kiinaan meidan tuskin kuitenkaan tarvitsee palata ihan heti, jos koskaan. 多謝 Wenjing!

Samaan hengenvetoon taytyy todeta, etta Hong Kongin viikkomme sisalsi samankaltaisia ahaa-elamyksia siita, mita on vieraanvaraisuus ja loistava isannointi. Kiitos Ari!

Mutta hei, taas laahataan jaljessa. Nyt ollaan Vietnamissa jo toista viikkoa ja saavuttu Hanoin ja Halong Cityn kautta Ho Chi Minh Cityyn, elikkas Saigon shakes, elikkas juttu jatkuu seuraavassa numerossa!

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *