Laosista Thaimaahan

Näääääin pitkä hiljaisuus blogin puolella voi tarkoittaa vain yhtä asiaa; kotiinpaluuta. Ja sehän tapahtui tosiaan jo reilu kuukausi taaksepäin. Kyllä vain, heinäkuusta 2012 alkunsa saanut projekti on viety onnistuneeseen päätökseen; Aasia on tällä erää melkoisen koluttu!

http://adashofmeg.com/wp-content/uploads/2013/04/164637_536889613016964_2008044695_n.jpg

Viiden kuukauden totaali-irtautumisen (no melkein, oltiin liian wifinhimoisia irrotaksemme täysin) jälkeen paluu on tarkoittanut useita hoidettavia hommia. Uuden tukikohdan etsintä ja löytäminen, muutto neljästä eri lokaatiosta, jälleennäkemiset suvun ja ystävien kanssa, töihin palaaminen, arjessa pärjääminen. Pennitöntä ja varsinkin surutonta häsläystä ja hustlausta. Ja uskonette, että reissusta kirjoittaminen on lipunut kauemmaksi ja kauemmaksi sitä mukaa kun päivät vierivät eteenpäin ja imeytyminen arkeen on yhä intensiivisempää.

Nyt olisi viimein tarkoitus tehdä paluu bloggailuhommiin, joten aloitan turinoimalla siitä, mitä superhehkutetun Loopin jälkeen tapahtui!

Otimme vielä tammikuun puolella Tha Kheakista Laosin puolelta bussin Thaimaahan Nakhon Phanomin kaupunkiin. Alkuperäinen tarkoituksemme olisi ollut jatkaa Laosissa vielä Vientianeen, Luang Prabangiin ja isäni toiveesta mysteeriruukkutasangoille, mutta erään Paksessa vietetyn huuruisen iltapäivän tiimellyksessä päätimme, että tarvitsemme tähän hetkeen jotain meidät itsemmekin yllättävää (ja pitäisi muuten johonkin väliin kirjoittaa siitä Paksestakin). Pikana Thaikkuihin siis! Olisittepa muuten nähneet yhden tyypin naaman Loopilla, kun kerroin, että emme ole menossa Luang Prabangiin. Ärsyttävä tyyppi.

https://cdn1.gbot.me/photos/Xu/gB/1367421337/-Postcard_of_The_3rd_Thai_-20000000005838348-500x375.jpg

Laosin puolella sijaitsevan Tha Kheakin, eli tuttavallisemmin Kekkilän, ja Thaimaan Nakhon Phanomin välille on avattu ystävyyssilta v. 2011. Kyseisen sillan toiminnasta ei ollut paljoa tietoa LP:ssä tahi internetissä ja sen käytettävyyskysymykset askarruttivat meitä Loopilta palatessamme. Olimme mm. ajatelleet ottavamme tuktukin rajalle ja kävelevämme rajan yli.

Mad Monkey -bikeshopilla tapaamamme reissaajapoika oli kuitenkin selvitellyt asiaa tarkemmin ja osasi kertoa meille, että rajan yli EI VOI KÄVELLÄ! Ainoa mahdollisuus olisi kuulemma mennä bussilla rajan yli. Esimerkiksi; jos rajalle menisi tuktukilla, rajan yli pääsisisi silti ainoastaan bussilla. Halvemmaksi ja kätevämmäksi tulisi siis mennä Tha Kheakin bussiasemalle ja astua onnikkaan sieltä. Näin teimme ja tämä kävikin erittäin kätevästi, sillä meidät bussiasemalle vienyt tuktuk-kuski jätti meidät oikean laiturin eteen, jolla palveli pelkästään Nakhon Phanomiin suuntaavan bussin lipputiski.

Reissu kesti muistaakseni n. 30-45 minuuttia rajanylityksineen. Toivoimme, että rajalta olisi saanut ostettua 30 päivän viisumeja, mutta tähän kysymykseen pyöriteltiin vain päätä ja passiin leimattiin 15 päivää maassaoloaikaa. Tämä on maitse Thaimaahan saapumisen standardi; ulkomailta maahan lentäen saat 30 päivän viisumin. Rajanylityksen erikoisuuksiin kuului se, että Ristolta ei missään vaiheessa kerätty pois Laosin maastapoistumiskorttia. Meillä se on edelleen, muistona Laosin kuukaudesta… Eräältä samassa bussissa matkustaneelta pojalta yritettiin myös kysyä passintarkastusjonossa jotain pientä lahjusrahan tyyppistä avustusta. Tilanne ei edennyt mihinkään, eikä meille esitetty samankaltaista pyyntöä.

Nakhon Phanomissa vietimme vain yhden yön ennen Bangkokiin siirtymistä. Kyseessä oli kivanoloinen pikkukaupunki, jota kuulemma suositellaan, jos tahtoo nähdä ns. aidompaa thaieloa. Me emme oikeastaan ehtineet nähdä muuta kuin pari keskustan katua ja jälleen yhden night marketin. Kävimme myös saman tien ostamassa liput seuraavan aamun bussiin. Astetta fiinimpiin lippuihin tuli mm. ostajan nimi ja niihin sisältyi myös ruokalipuke bussimatkan varrella tapahtuvaa ruokailua varten.

IMG_3386

Seuraavana aamuna starttasimme kohti Bangkokia! Noin miljoona tuntia kestänyt matka taittui pehmoisasti – tiet olivat hyväkuntoiset, lippuun kuului ruoan lisäksi vesipullot ja keksipaketit ja bussiemo piti meistä erinomaista huolta koko matkan ajan. Olimme kaiketi bussin ainoat länkkärit, sillä jokaisen tauon tms kohdalla kyseinen naishenkilö huuti aina informaation muulle bussille ja supatti sitten saman asian meille kahdelle englanniksi ja neuvoi lounaspaikan sijainnin suurin piirtein kädestä pitäen. Myös viihdettä oli tarjolla – Bangkokiin saavuimme thaimaalaisen ”rokkijumala” Sek Loson keikka-dvd:n tahdissa.

No mutta BANGKOK.

http://www.theinternettraveller.com/sites/default/files/tours/bangkok_0.jpg

Bangkokin viikkojemme siistein hetki itselleni taisi olla se, kun saavuttiin itse kaupunkiin. Yössä hehkuvia värivaloja, pilvenpiirtäjiä, monitasoisia autobaanoja, mainostauluja jalkapallotähtineen. Juuri sellainen futuristinen fiilis, mitä toivoa saattoi. Aasian New York, kyllä. Seuraavaksi alkoivatkin hankaluudet.

Saavuimme bussiasemalle johonkin tuntemattomaan lokaatioon ja heti bussin ovella oli vastassa mieslauma taksikyytiä tarjoamassa. Vähän typerästikin jäimme käymään asiasta keskustelua, ja miehet väittivät pokkana, että hotellimme sijaitsee 50 kilometrin päässä ja kyyti maksaisi 1000 bahtia (n.22e). Hetki epäilevää mutinaa ja kummastelua meidän taholtamme, ja matkan mitta tippui 45:een kilometriin ja 800 bahtiin. Olimme jo myötämielisyyden puolella, kun meidät yritettiin ensin taluttaa lava-autoon joka ei ollut taksi. Ei käy. Sen jälkeen toiseen ei-taksiin, jossa ei ollut kuljettajaa paikalla. Ei. Sen jälkeen paikalle pyydettiin virallisen taksifirman taksi, jonka kuskia ilmeisesti pyydettiin olla laittamatta mittaria päälle. Meiltä puolestaan pyydettiin 800 bahtin maksua etukäteen. Kun tivasimme syytä, meiltä pyydettiin edes puolikasta etukäteismaksua. Tässä vaiheessa hälytyskellot olivat soineet jo pitkän aikaa ja olimme paikalla enää vain suomalaisen ylikohteliaisuuden vuoksi. Otimme tavaramme ja lähdimme menemään. Viereiseltä taksitolpalta pääsimme lopulta n. kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan kohteeseemme, hintaa muutama euro. D’OH!

Jatkuu pian, seuraavassa osassa lisää kokemuksia Bangkokista, visajuoksu Kambodzaan ja visiitti Ko Sametille.