Ja nain kay matka Siem Reapista Don Detiin

Seuraavassa yhden matkapaivan kertomus siita, kuinka matkasimme Kambodzasta Laosiin. Vain parikymmenta dollaria per naama! Ei kuvia!

Vuoden toinen paiva kaynnistyi kiitettavan varhain – kello 03.50 – virkistavien 3-4 tunnin unien uudistamana. Ei, ilta ei venahtanyt majatalon terassilla uusien tuttavuuksien ja viimeisten Angkorien parissa. Sen sijaan Risto sivisti minua R.Kelly -asioihiin liittyen ja katsoimme sängyssa R.Kellyn ‘Trapped in the Closet’ -nimista, saippuasarjamaista “rap-oopperaa”. Emmeka voineet lopettaa. Juonenkaanteet olivat liian koukuttavia.

Skarpisti 4.30 odotimme kyytiamme bussiasemalle. Odotimme sita myos klo 4.45, kello 4.55 ja kello 5.10. Oli viela pimeaa ja tiella kulki useampi tuktuk suuntanaan Angkor Watin auringonnousu. Meidan bussimme piti lahtea jostain ihan muualta, kello viidelta, joka meni jo. Ehdin jo miettimaan kaikenlaisia skenaarioita, kunnes minibussi kaartoi hotellin portin eteen ja hallelujaa – meita ei oltukaan unohdettu!

5.30 olimme syottaneet rinkkamme taas yhden Sorya-firman bussin mahaan ja aloittaneet kilometrien nielemisen kohti Kambodzan kolmanneksi suurinta kaupunkia, Kampong Chamia. Kambodzan tiet ovat tosiaan niin mahdottoman kurjassa kunnossa, etta Siem Reapista Laosiin liikkuessa taytyy ensin kaantya kartalla roimasti alaspain ennen kun matka pohjoiseen voi alkaa. Matkan miellyttavyys oli taattu heti sen alkumetreilla, kun Riston edessa istunut mies kaansi istuimensa mukavaan takanojaan. 190-senttinen Ristomatti vietti seuraavat tunnit siis kuvaannollisesti polvet suussa. Oma karsimykseni oli heraily niskan kivuliaisiin retkahteluihin kun unipilkin noin kello seitsemaan saakka. Ois varmaan pitanyt sittenkin ottaa se niskatyyny mukaan.

Kambodzan kehnot tiet – ensin Siem Reapista Kompong Chamiin ja siita pohjoiseen kohti Laosin rajaa http://www.lonelyplanet.com/maps/asia/cambodia/map_of_cambodia.jpg

Kello oli kiirinyt yhteentoista kun bussimme pysahtyi tien varteen ja luulimme sen merkkaavan tauon paikkaa. Oletuksemme osoittautuivat vaariksi kun kimea-aaninen nainen nousi linjuriin ja huusi – Laos, Pakse, 4000 Islands, change here!. Me ja kymmenisen muuta hammentynytta lankkaria bussista ulos ja kah, olimme tosiaan saapuneet Kampong Chamiin. Kohta uusi, jo kohtalaisen tapotaysi bussi rullasi paikalle ja iskimme tavaramme sisaan. Taas mentiin!

Seuraavan seitseman tunnin aikana tapahtunutta: Ristolla on enemman jalkatilaa, mukavaa. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Katselen maisemia ja havaitsen taman puoliskon Kambodzasta nayttavan ihan erilaiselta kuin sen lantisemman puoliskon. Karumpaa, autiompaa, kauniimpaa. Lupaan itselleni, etta jos viela joskus matkustamme Kambodzaan, lahdemme tutkailemaan sen villiksi kuvailtua itaosaa. Ajamme myos Kratien halki. Kratie nayttaa ihanalta, aurinkoiselta ja mekonginlaheiselta paikalta jossa kaupustelijoiden parasollit ovat enemman kuin paikallaan. Olen iloinen, etta paastiin “kaymaan” myos Kratiessa. Bussin tootti menee rikki ja kuski nayttaa hermorauniolta, kun ihmiset eivat palaa tupakka- ja ostostauolta tarpeeksi ripeasti. Kuuntelen Arctic Monkeysin uusimman levyn ja Cocteau Twinsin Heaven or Las Vegas -albumin. Risto lukee Anthony Bourdainia. Ajamme heiveroisen oloisia siltoja pitkin. Taalla on paljon vetta. Tiet ovat jarkyttavan huonossa kunnossa ja maastapoistumiskortin tayttaminen on haastavaa. Katson eilisen jalkapallotuloksia ja luen Daily Mailin roskauutisia puhelimella niin pitkaan, etta akku melkein loppuu. Olen tosi hyvin kartalla siita, mita Kim Kardashianin ja Kanye Westin elamaan kuuluu ja etta minka mallisissa mekoissa brittilaiset tosi-tv-tahtoset ovat viettaneet uutta vuotta. Mietin mennytta vuotta ja ymmarran kuinka paljon parempi se oli kuin sita edeltanyt vuosi, josta en tunnu muistavan yhtaan mitaan. Pohdin myos erilaisia skenaarioita tulevalle illalle, kun saavumme uuteen maahan ja paikkaan pimean tultua. Meilla ei ole majoitusta varattuna. Syomme evaita, analysoimme kanssamatkustajiamme ja naureskelemme. On hyva merkki, etta viela naurattaa.

Saavumme Laosin rajalle kuuden maissa, ilmeisesti vain hetkea ennen sen sulkeutumista. Jossain vaiheessa bussiin tullut mies on kerannyt kaikkien passit, rahat ja maahantulokortit. Meidan tehtavanamme on odottaa pimeassa ja juoda kylmaa tolkkikahvia. En ole katsonut kelloa, mutta aikaa on vierahtanyt ihan sievoisesti siina vaiheessa kun saamme passit takaisin ja paasemme kavelemaan rajan yli lava-autolle, joka edistaa matkaamme seuraavan 18 kilometrin verran. Ihmiset kikattelevat epauskoisina, kun kiipeilemme rinkkoinemme tuon kiikkeran kulkupelin penkeille. Pian kiidamme pitkin polyista maantieta Laosin viilenevassa illassa. Pieni jenkkiseurue paattaa ilahduttaa kaikkia tupakoimalla ja huudattamalla minikaiuttimesta Aviciin hittimusiikkia.

Tie paattyy ja meidat heitetaan ulos venelippu-/rahanvaihtoasemalle, jolta ostamme tiketteja Don Detiin, koska muualle ei enaa tuohon aikaan paase. Ihmiset ostavat Beerlao-tolkkeja ja pistavat urakalla tupakiksi. Tiedotus ei ole pelannut koko matkan aikana, ja tassakin operaatiossa vierahtaa pieni tovi, kun kaikki asiat taytyy kysella uudestaan paikan henkilokunnalta (ja epailematta seurueen jokainen henkilo on kysynyt samat kysymykset henkilokunnalta ja toisiltaan moneen dotteeseen). Mekin kyselemme ja ostamme lippuja, valuuttaa ja laolaiskaljaa.

Seuraavaksi kavelemme veneelle, joka pienen lisaodottamisen jalkeen suuntaa kohti saarta. Ihmettelemme, miten kaikki bussin ihmiset nayttavat tutustuneen toisiinsa ja keskustelevan iloisesti keskenaan – me olemme edelleen kahdestaan ja pitkan paivan uuvuttamia. Mekongin ylla hohtaa miljoona tahtea, joki on tyyni ja saarilta loistaa valoa. EI hetkeakaan ja olemme saapuneet Don Detille – vai oliko se Dhet – ja rannalla on vastassa komiasarvinen sonni. Kavelemme parikymmenta metria eteenpain ja hyvaksymme ensimmaisen kamppatarjouksen. Pikavierailu naapurin intialaiseen ja uni saa tulla piiiiiitkan paivan jalkeen.

Ensimmaisen paivan perusteella voidaan sanoa, etta onpas aivan hakellyttavan rento ja rauhallinen meno! Kaikki, ja siis aivan kaikki matkaoppaat sun muut jaksavat kertoa, etta tama paikka ei ole enaa entisellaan ja etta 5-10 vuotta sitten kaikki oli niin paljon aidompaa ja erilaista. Don Detin nykymaine viittaa omasta mielestani lahinna juhlimiseen ja possyttelyyn. Minut paikka on yllattanyt positiivisesti, lahinna taalla on hiljaista ja iisia. Ei oykkarointia, partybaareja tai ihmismassoja.

Meille on myos tiedetty kertoa jo useamman suun kautta, etta taalla pitaisi olla suomalaisia pilvin pimein (…). Yksi eilen kayty keskustelu: “So where are you guys from?” “Finland” “Ah, like everybody nowadays…“. Etta jeps, jos tata joku dondetilla hengaava suomalainen lukee niin ilmoittautukaa – ei olla itse tormatty ensimmaiseenkaan.

Our version(s) of events. 2/2 – Anna ja Kambodza

Nonnii. Taytyy sanoa, etta taa blogin pitaminen on-the-road on ollut aarettoman haasteellista ilman matkassa kulkevaa tietokonetta tai vastaavaa apuvalinetta. Rutiiniksi on muodostunut se, etta ollaan kirjoitettu merkinta jokaisesta maasta isompana kertarysaysbulkkina, vaikka monin tavoin mielekkaampaa olisi paivittaa esim. jokaisesta kaupungista tai kohteesta oma kirjoituksensa. Jarjetonta esimerkiksi, etta koko pitkaan haaveiltu, upeamahtava Trans-Siperia tuli tiivistettya yhteen, hataisesti hutaistuun merkintaan. Mutta kun talle tielle ollaan lahdetty, niin turha valittaa – niita aukkoja on aikaa paikkailla sitten kun palataan Suomeen.

Mutta nyt tama tyhja ruutu tuntuu haastavammalta kuin koskaan. Saavuimme Kambodzaan Mekong Deltan kautta 9. joulukuuta, ja tuntuu, etta sen jalkeen kaikki on mennyt paalaelleen ja takaisin parin otteeseen. Varmasti koyhin maa jossa olemme kayneet, ja samalla jollain tapaa rikkain. Jotta kamboodiahomman monimuotoisuus hahmottuisi paremmin, seka matkakumppanini etta mina kirjoitamme molemmat omat kertomuksemme vierekkaisilla koneilla samanaikaisesti, toisiamme konsultoimatta. Let’s do this thing!

1. Mekong Delta 

Mulle oli jo ennen reissuun lahtoa selvaa, etta tahtoisin kayda vahintaan pyorahtamassa Mekongin suistoalueella. Piti vaan miettia etta miten, missa ja mika olisi jarkevin tapa jarjestaa asia. Vietnamin viisumissa olisi ollut aikaa viela n. viikko, joka olisi riittanyt ihan mainiosti omatoimitourailuun. Karsivallisyys ei puolestaan riittanyt joten lopulta varattiin valmisretki Vietfuntravelin kautta (halvin jarjestaja, joka loydettiin ja arvostelut olivat paaosin positiivisia). Paasyy valintaan oli myos se, etta matkaan sisaltyi veneily Kambodzaan Mekongia pitkin – lyotiin siis kaksi karpsya yhdella iskulla ja jokiveneily nyt kiinnostaa aina.

IMG_2108[1]

Itse valmismatka oli ihan ok kokemus, joskin tunsimme moneen otteeseen, etta ei ehka ihan meita varten ja etta emme kaivanneet ylenmaaraista holhoamista tai muiden saatamien aikataulujen mukaan kulkemista. Silti, asiat, bussit, paatit ja polkupyorat kulkivat kuten pitikin ja saimme edes pienen nakoalan deltalaiseen elamaan ja elinkeinoihin.

IMG_2140[1]

Itselle jai ehka parhaiten mieleen ihan viimeinen etappi Kambodzan rajalta (jossa kaikki viisumi- ja leima-asiat hoidettiin siis puolestamme ja ongelmitta (Kambodzan viisumi 30d á 25 USD) Phnom Penhiin. Minibussin ikkunasta nakyi niin uskomattoman mahtavaa maalaiselamaa, etta ei voinut silmaa rapayttaa missaamatta jotain sielua kutkuttavaa. Vastaavanlaiset maisemat ovat tietty tulleet hyvinkin tutuksi nyt useamman onnikkamatkan maassa heittaneena, mutta the first love is the deepest… aa… valokuvaajan aarreaitta, kuten koko Kambodza. Valkoisia laihoja lehmia, valtavia riisipeltoja, uinuvia koiria, kengattomia lapsia, Angkor-olutmainoksia, lukemattomia guesthouseja, saannollisen saannotonta liikennetta, polyisia teita, ulisevaa laulantaa, ystavallisia kasvoja. Niistakin on Kambodza tehty.

IMG_2148[1]2. Phnom Penh

Phnom Penhissa alias PP:ssa vietimme muutaman paivan. Ei pahaa sanottavaa – viliseva ja omasta mielestani ihan kauniskin kaupunki. Siina missa Vietnamissa ei voi olla tormaamatta Ho-sedan naamaan ja kansallistunteita nostattavaan kuvamateriaaliin, Phnom Penhissa maan monarkia on kaikkialla. Rakennustyyli, ihmiset, tunnelma kaduilla – kaikesta huokui se, etta ollaan tultu ihan omanlaiseensa paikkaan.

IMG_2180[1]PP:n paivien tarkein ja painokkain aktiviteetti oli Killing Fieldseilla (Choung Ek) ja Tuol Slengissa vierailu. Hurjia paikkoja kumpikin, mutta ohittamattomia – tahan maahan olisi outoa tulla ilman tutustumista sen veriseen ja varsin laheiseen historiaan. Toinen Pallontallaajien blogi Sukellus Asiaan kavi samoissa paikoissa ilmeisesti ihan samoina paivina ja kirjoitti asiasta sen saman mita mekin opimme, joten kaykaa lukemassa vaikkapa sielta lisaa.

IMG_2207[1]

3. Koh Rong Samloem / Sihanoukville

Oltaisiin haluttu viettaa joulua jollakin Kambodzan paratiisisaarista mutta oltiin auttamatta liian myohassa jarjestelyjen kanssa. Kaikki kiinnosti – Koh Rong, Koh Rong Samloem, Koh Ta Kiev… ja kaikki naytti yhta tayteen buukatuilta. Paatimme kuitenkin, etta parempi menna aikaisemmin kuin ei ollenkaan, ja varasimme joulunalusviikoksi bungalowin Freedom Island Bungalowsilta, Koh Rong Samloemin saarelta. PARAS VALINTA IKINA! Samloemin saarella on useita resortteja vieri vieressa ja Freedom on omalla puolellaan saarta se aivan laitimmaisin. Tama tarkoitti rauhallisempaa sijaintia ja rennompaa oloa kuin muissa saaren monista paikoista, joissa porukkaa oli enemman ja meno bailahtavampi. Tavattiin myos ekat suomalaiset! Terkkuja Kristalle ja Mikaelille 🙂

IMG_2246[1]

Viikko vierahti vahan liiankin nopeasti naissa merkeissa: aamulla heraaminen ennen kahdeksaa, aamupala, lepailya ja lukemista, uimista, lepailya ja lukemista, lounas, lepailya ja lukemista, auringonlasku viiden jalkeen, illallinen, gekkojen bongailua oman bungalowin terassilla kunnes tutimaan hyvissa ajoin ennen puoltayota. Ei nettia, ei televisiota.

IMG_2531[1]

Meilla ei ollut myoskaan kirjoja, joten luimme lahinna paikan paalta loytyneita, suomenkielisia (!) aarteita joihin lukeutui mm vuoden vanha Apu, sairaalamaailmaan sijoittuva harlekiinikirja ja sosiaali- ja terveysalan ammattiliiton lehti Super. Saatamme myos alkaa National Geographicin tilaajiksi, niin vaikuttava oli yksi lukemamme numero, jonka jalkeen osaamme keskustella asiantuntevasti esimerkiksi Nigerian sisaisesta turvallisuustilanteesta.

IMG_2298[1]

Raskain sydamin ja eraaseen toiseen resorttiin tehdyn syrjahypyn jalkeen lahdimme saarelta paivaa ennen jouluaattoa. Saimme yksityiskyydin aalloissa poukkoilevalla pikkuveneella isompaan purteen, joka odotti meita keskella suurta vetta. Matkaseuraakin oli – saaren paras henkilokunta! Nyyh. Nyyh. Ikava on.

IMG_2636[1]

Sihanoukvillessa oli kohdattava se ikava tosiasia (monien muiden joukossa), etta meidan oli taas laitettava kengat jalkaan. Kaiken hippeilyn ja luonnonlaheisyyden parissa olimme ihastuneet paljasjalkaisuuteen niin kovasti, etta teki mieli paiskata ryytyneet, kolmetoistavuotiaat Merrellit lahimpaan roskikseen. Edelleen ovat jalassa.

Niin ja siis, oltiin tosiaan Sihanoukvillessa yksi yo ennen saarelle menoa ja kaksi yota palattuamme, eika paikasta ole oikein mitaan sanottavaa koska ei siihen pahemmin tutustuttukaan. Jouluaattokin meni miten meni – aurinko paistoi, kaytiin havaijilaispaikassa syomassa ja taidettiin menna aika aikaisin nukkumaan, odottaen lahinna siirtymista seuraavaan kohteeseen.

3. Battambang

Joulupaivana lahdimme hyvaksi ja halvaksi havaitun Sorya-nimisen bussilafkan kanssa liikkeelle jo toista kertaa. Kohteena Battambang, jossa ajatuksena oli viipya uuden vuoden yli ennen Siem Reapiin jatkamista. Ei tiedetty kaupungista juuri mitaan ja se kiehtoi, kuten myos vahan pienemmassa paikassa kayminen. Tassa tapauksessa “vahan pienempi paikka” tarkoittaa kasittaakseni silti Kambodzan toiseksi suurinta kaupunkia, jonka vakiluvusta internet antaa talla hetkella ristiriitaista tietoa.

Itse matka kesti n. 14 tuntia, silla a) bussi ajoi ensin Phnom Penhiin b) kukaan ei kertonut meille, etta Phnom Penhissa on kahden tunnin vaihto c) toinen bussimatka kesti arvioitua pitempaan. Ylipaataan on enemman poikkeus kuin saanto, etta Kambodzassa bussimatkoihin kannattaa lisata 1-3 tuntia – tiet ovat huonoja ja ruuhkiin esimerkiksi Phnom Penhin lahistolla saattaa tuhlaantua pitkiakin aikoja.

Viimein Battambangiin paastyamme tavattiin hyvaa englantia puhuva ja ystavalliselta vaikuttava tuktuk-kuski Peter, joka vei meidat hotellillemme ja jonka kanssa sovimme lahtevamme ylihuomenna kiertamaan Battambangin lahiston nahtavyyksia. Hotelliin kirjauduttuamme valintamme kyseenalaistettiin, silla yleinen suositus on ilmeisesti ottaa retket ja vastaavat oman hotellin kautta. Peter vaikutti kuitenkin luotettavalta, joten emme katuneet valintaamme.

IMG_2682[1]

Retkelle ei kuitenkaan koskaan paasty, silla ruokamyrkytys tai vastaava tuli ja iski kyntensa ensin minuun ja puolen vuorokauden paasta myos Ristoon! Jee! Eika siina viela kaikki – kun kehosta oli pitkan raakin seurauksena poistunut aivan kaikki poistettavissa oleva ja voimat myos, saimme etuoikeuden tutustua kambodzalaiseen haakulttuuriin poistumatta huoneestamme. Toisin sanoen herasimme sairastumisien jalkeisena aamuna 4.45 siihen, etta kadulta alkoi jytaamaan kambodzalainen kansanmusiikki voluumit kaakossa ja enemman. Kipale toisensa jalkeen. Ei tiedetty mista oli kyse, molempia ahdisti, oksetti (kylla, asia konkretisoitui) ja hotellin yorespa ei ymmartanyt tiedustelustani mitaan. Kysymykseen Excuse me, what is this loud music coming from the streets? sain vastaukseksi Five A.M, five A.M, sorry I am a little —, sorry — five A.M. Pieni googlailu ja (edelleen pimealle) kadulle tahyily kertoi, etta haajuhlahan se siella, mutta silti. Ahisti.

Ylla: kaksi asiaa jotka eivat natsaa – kahden ihmisen yhtaaikainen sairastuminen ja sairastuminen ja khmer-musiikki.

Khmer-haat voivat kestaa kolmesta paivasta viikkoon, joten selvaahan se, etta tata nannaa oli tarykalvoille luvassa vaihtelevin intensiteetein meidan hotellista poistumiseen asti. Ohjelmassa oli myos puheita ja vastaavaa, jotka kaikki toitotettiin koko korttelille haateltan ulkopuolella olevien vanhan liiton kaiuttimien avulla. Ehdottomasti taman matkan suurin kulttuurien yhteentormays – tuo juhlinnan aloitusajankohta ja -tapa on vaan aivan kasittamaton!

Battambangiin riitti siis nelja yota, juuri mitaan ei ehditty nakemaan (paitsi kaytiin paikallisessa, ihan mahtavaa taituruutta sisaltaneessa sirkusesityksessa!), mutta paasimme onneksi toissapaivana lahtemaan Siem Reapiin Soryan bussilla, vaikka Ristolla oli ollut viela edellisena paivana lahes 38 astetta kuumetta. Ennen omaa sairastumistaan Risto ehti myos onneksi kayda laake- ja banaaniostoksilla. Minakin vedin ensimmaiset antibiootit n. 24 vuoteen ja kyllapa tekikin gutaa! Tuntuu, etta tropit auttoivat jopa siihen Kiinasta asti jatkuneeseen hairioon.

IMG_2720[1]

Ylla; sirkuksessa oli tunnelmaa

4. Siem Reap

Matkalla Battambangista Siem Reapiin huomasi kylla, etta pohjoisen Kambodzan tiet ovat melkoisen heikossa hapessa – tama on tulossa vastaan myos tulevina paivina kun lahdemme Laosiin ja meidan taytyy sita varten koukkaista melkein Phnom Penhin kautta! Tunnelmallisen, khmer-musiikkia ja maalaismaisemia sisaltaneen matkan paatteeksi saavuimme kaupunkialueelle, ja ystavallinen nuorimies kertoi meille, etta meidan kannattaisi jaada hanen kanssaan samalla pysakilla. Kaupungin bussiasema olisi kuulemma kaukana keskustasta.

Onneksi noudatimme hanen neuvoaan, silla pysahdyspaikkamme oli toden totta Siem Reapin keskuksessa ja majapaikkaamme oli matkaa vain muutamia satoja metreja. Saimme jalleen ystavallisen tuktuk-kuskin, Mr. Vuthin, jonka kanssa lahdimme heti seuraavana paivana (eli eilen) kiertamaan Angkorin temppeleita.

IMG_2893[1]

Ylla olevan kuvan inspiraatio loytyy meidan postauksesta nimelta Venaja 1!

Meille yhden paivan ysista viiteen kestanyt temppelikierros oli itse asiassa ihan sopiva annos. Aloitimme pidemman matkan paassa sijaitsevasta Banteay Sreista ja jatkoimme Ta Prohmille ja kumppaneille ennen Bayonia ja itse Angkor Watia. Komia kokemus joka kuitenkin karsi alueen hillittomasta massaturismista. Ei silla – ei kukaan tuonne lahteva voi kuvitella, etta noihin paikkoihin paasisi tutustumaan rauhassa itsekseen. Valilla on silti hankala nahda metsaa puilta, tai tassa tapauksessa temppelia turisteilta, kun aasialaiset ryhmamatkaajat ja lansimaiset selfioijat valtaavat koko tilan. Koh Rong Samloemilla tapaamamme Krista ja Mikael kuvasivat auringonnousun aikaista tunnelmaa Angkow Watilla rokkikonserttimaiseksi – ihmismassat kamerat valmiina odottamassa esityksen alkamista – ja Risto totesikin koko eilispaivan fiiliksen muistuttaneen festarimaista tunnelmaa. Allekirjoitan!

IMG_2884[1]

Juups ja ylla meista edustava otos tuktukissamme Bayonin edessa. Talla hetkella nayttaa silta, etta kaikki mun Angkoriotokset on vahan niin ja nain ja noin pain prinkkalaa, eli jos esim. meidan aidit haluaa nahda lisaa temppelikuvia, niin klikkailkaa noita linkkeja tuossa ylempana!

No men nu. Tanaan on vuoden viimeinen paiva ja me yritamme tehda jotain talla Siem Reapilla ennen Laosiin katoamista. Omasta puolestani voin vain sanoa, etta vuosi 2013 on ollut yksi parhaista. Syyksi riittaa tama meneillaan oleva matka, joka jatkuu toivottavasti viela ensi vuoden ensimmaisen neljanneksen ajan. Meidan varsinainen reissusaastaminen alkoi oikeastaan vasta tasan vuosi sitten, joten kuka tietaa, ehka joku lukija siella ruudun toisella puolella innostuu ja lahtee omalle haavematkalleen jo vuonna 2014!

HYVAA UUTTA VUOTTA ja palataan Laosista! Tassa viela tunnelmakuva liikenteesta – kaikki renkaat kyydissa, asenteella kohti tulevia teita!

IMG_2195[1]

Our version(s) of events. 1/2 – Risto ja Kambodza.

It’s been a while. On vuoden viimeinen paiva ja aamiainen/lounas (onkohan talla yhdistelmalla jotain nimea? lunchfast varmaankin) on taalla Siam Reapissa nyt nautittu. Paatettiin iskea Annan kanssa molemmat paikalliseen nettikahvilaan ja rustata tupla-artikkeli; istumme vierekkain nakematta mita toinen kirjoittaa ja kohtapa voimmekin jo vertailla mietteitamme ja jakaa ne viela kaiken lisaksi maailmalle. Hurja tama moderni digi-age. Saas nahda kumpi on valmis ekana. Jaahas, Anna muisti ottaa kameran mukaan, mutta akku ei olekaan sisalla ja THERE SE GOES. Ovi kavi ja nyt neito on jo matkalla hotellille takaisin. Tassa nyt olen vain yksin lallatilaa. Taidan siis olla ensimmaisena valmis, juuh.

Mutta itse asiaan voisin varmaan paneutua.

Annan edellinen postaus paatyi siis Mekong Deltalle ja sielta suuntamme oli Kambodzan paakaupunki Phnom Penh. Tama puolentoista miljoonan keskittyma oli saapumispaivanamme aurinkoinen ja hymya taynna. Vaikkakin Vietnam oli ihana, tunsin heti Kambodzan enemman omakseni. NYT ANNA PALASI TAKAISIN JA SE ON IHAN HIESSA JA PUNAINEN HIHII. Krohm, Vaikkakin ilmeisesti Vietnam on virallisesti kehitysmaa ja raskaan ja koyhan menneisyyden kanssa viela osittain painiva, oli koyhyys huomattavasti helpommin kasinkosketettavissa rajan talla puolen. Kukaan ei varmasti kaipaa historiantuntia Veli ykkosen, kakkosen, kolmosen ja muiden veijarien toimista. Arvet olivat viela nahtavissa ja muuta runollista. No, niista kohta vahan enemman.

Ensimmaisena iltana Phnom Penhissa emme tehneet kauheastikaan mitaan, veto kun tuntui olevan hivenen poissa viela edellisesta slowboat/minivan-siirtymasta. Asetuimme, tohdinko sanoa, romanttiseen 50-luvun ranskalaiseen kerrostaloon. Guest Housemme (the laughing fat man) oli mita mainioin paikka viettaa nama nelja (vai viisi, en voi muistaa) paivaa. Parvekkeelta saattoi jopa nahda legendaarisen Suomi Barin (ei kayty). Illan hamarryttya lahdimme ruokapaikan metsastykseen minulla kliseiset travellerisynnit mielessani; “Pakko…pakko sita on kokeilla….ei, ei vain kokeilla, syoda sita vahintaakin joka toinen paiva. I love pizza, i love happy times, winner combination!” Niinpa siirryimme hotellilta noin sata metria ensimmaisen ilopizza-kuppilan terassille ja otin keski-iloisen roiskarin, Annan tyytyessa ilottomaan fried riceensa vai mihin lie ja kas noin, kohta ruoat olivat kuvuissamme, ensimmaiset todella surulliset kerjalaiskohtaamiset (naita ei Vietnamissa oikeasti ollut ensimmaistakaan, puhumattakaan sita edelitavista maista) takanamme ja me takaisin hotellilla. I got four words for you; Don’t do it, kids. Edessa oli mita vainoisin yo; tukehtumistilat, miljoona kilometria tunnissa juoksevat ajatukset ja mahdottomuus nukahtaa ja paeta tata kaikkea. Never, never, never again.

 

Don’t mind if I do!

Unen saavuttua nukuinkin varmaan noin 15 tuntia ja olin herattyani aivan voimaton ja sekaisin. Vatsakin taisi menna jossain valissa sekaisin. Toki  lukee tarinoita onnistuneistakin ja harmonisista iloisista pizzoista, vaan omalla kohdallani nama leikit saivat jaada taakseen. Ilon voi saavuttaa onneksi muillakin tavoilla; nakemalla, kokemalla, haistamalla, maistamalla, lukemalla, hikoilemalla…..

tai poltamalla. hehheh.

Seuraavien paivien aikana kiertelimme kaupunkia jalan kunnes tajusimme sen olevan hullun hommaa kaupungissa, joka ei tunne jalankulkijan kasitetta. Tuk tukilla siis eteenpain.

Killing Fieldsit, genocide museot ja muut…. (Anna varmasti kertoo naista). Olipahan…. olipahan aika rankkaa. Harvoin koen palaa kurkussani, mutta nyt se oli siella.

Editors note: tunnen hien kainaloissani taalla tyhmassa kahvilassa. Pitaapa paketoida jo kohta.

NOO mutta siis Phnom Penh oli yhta kuin: 1) ensikosketus uuteen maahan 2) ensikosketus kerjaamiseen 3) too happy ( = mega sad) pizza ja sen jalkitilat ja ennen kaikkea 4) iso pala maan traagista lahihistoriaa.

Niin ja itseasiassa viela numero 5) Iso maara vanhoja lankkariukkoja, joiden kuolasta oli kilometrien paahan haistettavissa rakkaus, ei silla hyvalla tavalla, pikkulapsia kohtaan. Voi saatana.

Paatimme jattaa kaupunkien tomut taaksemme ja siirtya jonnekin missa tuktuk-miehet eivat kauppaa, lankkarit (tai oikeastaan ihan mika ihmisryhma vain) ovat minimissaan ja ainoa kuultava asia on laineiden liplatus ja jokailtainen ihana gekonlaulu. Sorya-nimisen bussifirman avulla siirryimme Sihanoukvilleen jossa viivyimme noin kymmenisen tuntia ja yon siella vietettyamme lautta vei meidat Koh Rong Samloenin saarelle. Olimme paasseet paratiisiin. Mistaan R. Crusoe-tyylisesta autiosta kookosruokavaliosta koostuvasta jeesus-parta-saaresta ei voi puhua – olihan saarella varmaan 20 kappaletta bungalow-resortteja, mutta meidan valitsemamme oli onneksi niin reunalla kuin vain mahdollista oli. Rauha oli taattu. Taalla oli hyva ladata akkuja ja puntaroida kaikkea nahtya. Company is OK, but solitude is bliss. Taman viikon saarella tulen muistamaan aina. Kerrottavaa olisi myos ensimmaisesta kohtaamisesta todella rennon suomalaispariskunnan kanssa ja legendaarisen sympaattisesta resortti-henkilokunnasta, mutta Anna varmasti hoitaa taman kiitettavasti.

Resorttia pyoritti paasiallisesti mahtava nuorimies joka esitteli itsensa nain: “My Name is Bormai, which is cambodian for the Moon… so everybody calls me Mr.Moon because it’s easy to remember”. This one’s for you, pal!

Jamiroquai – Mr.Moon

Viikon oltuamme saarella internet-pimennossa oli aika siirtya muille vesille suunnittelemaan uusia juonia. Kaytannossa oli siis pakko taipua viettamaan pari paivaa Sihanoukvillessa (mm. jouluaatto). Sihanoukville, tai kuten useat kutsuvat: Snooky, on kelpo juhlimiseen keskittyva rantapaikka siina missa mika tahansa muukin, mutta kun meilla kahdella bailujalka, tai pikemminkin bailuaivot, ei enaa oikein vanhaan malliin taivu, paikka jai vahan kylmaksi. Netissa suhattuamme paivan, paadyimme jalleen kerran ottamaan Soryan bussin pohjoisen suuntaan Battambangin kaupunkiin, josta meilla kummallakaan ei ollut varsinaisesti mitaan hajua. Kirjat kertoivat, etta B-bang on Kambodzan toiseksi suurin kaupunki, joten itsellani henkilokohtaisesti paassa pyori mielikuva Phnom Penhista pienemmassa koossa. Todellisuus oli kuitenkin toinen: lankkareita kaytannossa murto-osa PP:n maarasta ja koyhyys ja kerjaaminen huomattavasti nakyvampaa. Jouduimme ensi kertaa todella miettimaan suhdettamme almujen antamiseen. Phnom Penhissa olimme paattavaisesti olleet kovia ja paattaneet, etta tuki annettaisiin jarjestojen kautta vasta Suomesta kasin, mutta taalla tilanne ei tuntunut yhta yksinkertaiselta. Tavata nyt pikkulapsi joka selkeasti on kuivunut hellepaivan paahteesta ja katseellaan kysyy muutamaa sataa tai tuhatta rielia. Yrita olla antamatta talle rielin rielia? Vaikeaa. Vaikeaa on myos se, etta kun kerran antaa yhdelle lapselle muutaman rielin, niin sana rupeaa kohta kiertamaan ja kohta luonasi onkin jo kymmenkunta vastaavaa pienta tallustajaa, aivan yhta tuskaiset lukemat naamatauluillaan. Tuli tilanne, etta meidan oli oikeasti vain parasta “paeta” tilannetta ja lahtea hotellille tuskailemaan tata dilemmaa.

Paadyin hypoteesiin:

1) kambodzassa on 15 miljoonaa asukasta 2) 1/3 heista asuu koyhyysrajan alapuolella 3) 5 miljoonaa ihmista keta haluaisin auttaa ja (here comes the hypoteesi-part) 4) minulla on 5 miljoonaa euroa rahaa. Eijei, sanotaan nyt vaikka 15 miljoonaa euroa. 5) Annan kaiken omaisuuteni heille tasapuolisesti 6) tadaa, kaikilla on 3 euroa kadessa.

Ei. Ei taa nain voi menna. Infraan se on panostetttava, en voi yksin pelastaa kaikkia. Siispa nyt yritan jatkossa pitaa taman mielessani ja tutkia viimeistaan kotopuolessa, etta mika olisi se paras kanava apuun. Varmaa on kuitenkin, etta jotain on tehtava. Toivonkin kommenttiosioon vinkkeja luotettavista ja osaavista jarjestoista.

AH. TAAS PUSKEE HIKI. No, Battambangista olis kauheasti kaikkea kerrottavaa, eika niinkaan vaan positiivista. Luotan taas, etta Anna hoitaa tan lopputarinan aika huolella omassa tekstissaan….. Vanha kunnon Anna. <3

Battambangin jalkeen valuimme yllattavan tuskattomasti tanne Siam Reapiin ja heti ensimmaisena kokonaisena paivana paatimme kunnianhimoisesti kohdata Angkor Watin ja muut Angkorit yhdessa paivassa. Aikamoiseksi juoksemiseksihan se meni, mutta toisaalta hermot eivat olisi kestaneet sita valtaava ihmismaaraa useana perakkaisena paivana. Tama oli eilen. Paassa soi J. Karjalainen ja ”Angkorin wattiii…. vain muistoksi jai”.

Nyt on aika lopettaa tama sekava moliseminen ja kohdata uv-aaton haasteet ja paikallinen juhlahumu. Pelottaa. Taisin kirjoittaa versioni tapahtuneista ennen Annaa. Mjaa silla on viela kuvien siirtaminen kameraltaah… NO juu. EI muuta ku party on ja onnea kaikkien tulevaan vuoteen. Ollaan positiivisia ja kiitollisia.

Don’t fear the Siam Reaper.

P.S Anna hoitaa kuvapuolen ja koherenssin omassa artikkelissaan!

: )

Merrychristmas Kambodzasta

Moi! Kuten arvata saattaa, edellisen merkinnan jalkeen on tapahtunut paljon! Mekong Delta, Phnom Penh, Sihanoukville. Koh Rong Samloem ja reissun mahdollisesti paras viikko. Juuri nyt Battambang ja muutaman paivan paasta Siem Reap, Angkor Wat, siirtyma meidan kalenterivuoteen 2014… Kambodza tekee hyvaa ihmiselle.

1537908_10151885925745852_2079579480_o

Ylla oleva toivotus tulee vahan myohassa kun tanaan tanssitaan jo Tapsaa (ja kun kannykkapaivittaminen ei onnistu), mutta valiako tuolla. Sihanoukvillessa kuultua:  “You see, every place is full because of the merrychristmas” ja “Merychrisma for you – no chrisma for me!!“. Melkoinen antijoulu oli meillakin.

Kilometrimerkintaa luvassa, ei viela, mutta ihan kohta. Jatketaan siis pian tarkemmalla kertomuksella kokemuksistamme Kambodzassa – tanaan me mennaan Battambangin sirkukseen! Jee!