Laosista Thaimaahan

Näääääin pitkä hiljaisuus blogin puolella voi tarkoittaa vain yhtä asiaa; kotiinpaluuta. Ja sehän tapahtui tosiaan jo reilu kuukausi taaksepäin. Kyllä vain, heinäkuusta 2012 alkunsa saanut projekti on viety onnistuneeseen päätökseen; Aasia on tällä erää melkoisen koluttu!

http://adashofmeg.com/wp-content/uploads/2013/04/164637_536889613016964_2008044695_n.jpg

Viiden kuukauden totaali-irtautumisen (no melkein, oltiin liian wifinhimoisia irrotaksemme täysin) jälkeen paluu on tarkoittanut useita hoidettavia hommia. Uuden tukikohdan etsintä ja löytäminen, muutto neljästä eri lokaatiosta, jälleennäkemiset suvun ja ystävien kanssa, töihin palaaminen, arjessa pärjääminen. Pennitöntä ja varsinkin surutonta häsläystä ja hustlausta. Ja uskonette, että reissusta kirjoittaminen on lipunut kauemmaksi ja kauemmaksi sitä mukaa kun päivät vierivät eteenpäin ja imeytyminen arkeen on yhä intensiivisempää.

Nyt olisi viimein tarkoitus tehdä paluu bloggailuhommiin, joten aloitan turinoimalla siitä, mitä superhehkutetun Loopin jälkeen tapahtui!

Otimme vielä tammikuun puolella Tha Kheakista Laosin puolelta bussin Thaimaahan Nakhon Phanomin kaupunkiin. Alkuperäinen tarkoituksemme olisi ollut jatkaa Laosissa vielä Vientianeen, Luang Prabangiin ja isäni toiveesta mysteeriruukkutasangoille, mutta erään Paksessa vietetyn huuruisen iltapäivän tiimellyksessä päätimme, että tarvitsemme tähän hetkeen jotain meidät itsemmekin yllättävää (ja pitäisi muuten johonkin väliin kirjoittaa siitä Paksestakin). Pikana Thaikkuihin siis! Olisittepa muuten nähneet yhden tyypin naaman Loopilla, kun kerroin, että emme ole menossa Luang Prabangiin. Ärsyttävä tyyppi.

https://cdn1.gbot.me/photos/Xu/gB/1367421337/-Postcard_of_The_3rd_Thai_-20000000005838348-500x375.jpg

Laosin puolella sijaitsevan Tha Kheakin, eli tuttavallisemmin Kekkilän, ja Thaimaan Nakhon Phanomin välille on avattu ystävyyssilta v. 2011. Kyseisen sillan toiminnasta ei ollut paljoa tietoa LP:ssä tahi internetissä ja sen käytettävyyskysymykset askarruttivat meitä Loopilta palatessamme. Olimme mm. ajatelleet ottavamme tuktukin rajalle ja kävelevämme rajan yli.

Mad Monkey -bikeshopilla tapaamamme reissaajapoika oli kuitenkin selvitellyt asiaa tarkemmin ja osasi kertoa meille, että rajan yli EI VOI KÄVELLÄ! Ainoa mahdollisuus olisi kuulemma mennä bussilla rajan yli. Esimerkiksi; jos rajalle menisi tuktukilla, rajan yli pääsisisi silti ainoastaan bussilla. Halvemmaksi ja kätevämmäksi tulisi siis mennä Tha Kheakin bussiasemalle ja astua onnikkaan sieltä. Näin teimme ja tämä kävikin erittäin kätevästi, sillä meidät bussiasemalle vienyt tuktuk-kuski jätti meidät oikean laiturin eteen, jolla palveli pelkästään Nakhon Phanomiin suuntaavan bussin lipputiski.

Reissu kesti muistaakseni n. 30-45 minuuttia rajanylityksineen. Toivoimme, että rajalta olisi saanut ostettua 30 päivän viisumeja, mutta tähän kysymykseen pyöriteltiin vain päätä ja passiin leimattiin 15 päivää maassaoloaikaa. Tämä on maitse Thaimaahan saapumisen standardi; ulkomailta maahan lentäen saat 30 päivän viisumin. Rajanylityksen erikoisuuksiin kuului se, että Ristolta ei missään vaiheessa kerätty pois Laosin maastapoistumiskorttia. Meillä se on edelleen, muistona Laosin kuukaudesta… Eräältä samassa bussissa matkustaneelta pojalta yritettiin myös kysyä passintarkastusjonossa jotain pientä lahjusrahan tyyppistä avustusta. Tilanne ei edennyt mihinkään, eikä meille esitetty samankaltaista pyyntöä.

Nakhon Phanomissa vietimme vain yhden yön ennen Bangkokiin siirtymistä. Kyseessä oli kivanoloinen pikkukaupunki, jota kuulemma suositellaan, jos tahtoo nähdä ns. aidompaa thaieloa. Me emme oikeastaan ehtineet nähdä muuta kuin pari keskustan katua ja jälleen yhden night marketin. Kävimme myös saman tien ostamassa liput seuraavan aamun bussiin. Astetta fiinimpiin lippuihin tuli mm. ostajan nimi ja niihin sisältyi myös ruokalipuke bussimatkan varrella tapahtuvaa ruokailua varten.

IMG_3386

Seuraavana aamuna starttasimme kohti Bangkokia! Noin miljoona tuntia kestänyt matka taittui pehmoisasti – tiet olivat hyväkuntoiset, lippuun kuului ruoan lisäksi vesipullot ja keksipaketit ja bussiemo piti meistä erinomaista huolta koko matkan ajan. Olimme kaiketi bussin ainoat länkkärit, sillä jokaisen tauon tms kohdalla kyseinen naishenkilö huuti aina informaation muulle bussille ja supatti sitten saman asian meille kahdelle englanniksi ja neuvoi lounaspaikan sijainnin suurin piirtein kädestä pitäen. Myös viihdettä oli tarjolla – Bangkokiin saavuimme thaimaalaisen “rokkijumala” Sek Loson keikka-dvd:n tahdissa.

No mutta BANGKOK.

http://www.theinternettraveller.com/sites/default/files/tours/bangkok_0.jpg

Bangkokin viikkojemme siistein hetki itselleni taisi olla se, kun saavuttiin itse kaupunkiin. Yössä hehkuvia värivaloja, pilvenpiirtäjiä, monitasoisia autobaanoja, mainostauluja jalkapallotähtineen. Juuri sellainen futuristinen fiilis, mitä toivoa saattoi. Aasian New York, kyllä. Seuraavaksi alkoivatkin hankaluudet.

Saavuimme bussiasemalle johonkin tuntemattomaan lokaatioon ja heti bussin ovella oli vastassa mieslauma taksikyytiä tarjoamassa. Vähän typerästikin jäimme käymään asiasta keskustelua, ja miehet väittivät pokkana, että hotellimme sijaitsee 50 kilometrin päässä ja kyyti maksaisi 1000 bahtia (n.22e). Hetki epäilevää mutinaa ja kummastelua meidän taholtamme, ja matkan mitta tippui 45:een kilometriin ja 800 bahtiin. Olimme jo myötämielisyyden puolella, kun meidät yritettiin ensin taluttaa lava-autoon joka ei ollut taksi. Ei käy. Sen jälkeen toiseen ei-taksiin, jossa ei ollut kuljettajaa paikalla. Ei. Sen jälkeen paikalle pyydettiin virallisen taksifirman taksi, jonka kuskia ilmeisesti pyydettiin olla laittamatta mittaria päälle. Meiltä puolestaan pyydettiin 800 bahtin maksua etukäteen. Kun tivasimme syytä, meiltä pyydettiin edes puolikasta etukäteismaksua. Tässä vaiheessa hälytyskellot olivat soineet jo pitkän aikaa ja olimme paikalla enää vain suomalaisen ylikohteliaisuuden vuoksi. Otimme tavaramme ja lähdimme menemään. Viereiseltä taksitolpalta pääsimme lopulta n. kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan kohteeseemme, hintaa muutama euro. D’OH!

Jatkuu pian, seuraavassa osassa lisää kokemuksia Bangkokista, visajuoksu Kambodzaan ja visiitti Ko Sametille.

Elämän hienoimpia hetkia – The Loop, Laos

Jau! Talla kertaa tietokoneen aaressa Thaimaan Ko Sametilla. Aurinko paistaa, hiki virtaa, mutta pakko on jattaa nykyhetki sikseen ja PAIVITTAA! Kelataan ajassa taaksepain siis muutama viikko, kun olimme jattaneet Don Detin taaksemme ja saapuneet parin yon Pakse-valipysahdyksen jalkeen Tha Kheakiin. Saavuttiin kyseiseen charmanttiin pikkukaupunkiin vain yhden asian tahden. Jannitti, ahdisti ja innostutti, edessa oli The Loop.

Luupin reitti, osoitteesta http://awaygowe.com/wp-content/uploads/2012/11/Loop_Map.jpg

Kyseessa on siis n. 450km pitka reitti Laosin keskiosissa, joka useimmiten ajetaan Tha Kheakista vuokratuilla skoottereilla, kevareilla tai moottoripyorilla. Reitin varrella on useita majapaikkoja joissa yopya ja monia nahtavyyksia joita kohti suunnata. Rinkat voi yleensa jattaa joko pyoravuokraamolle tai hotellille, ja matkaan kannattaa ottaa mukaan vain harkiten pakattu paivareppu. Muuta et tarvitse kuin kameran, lampimia vaatteita, aurinkorasvaa, aurinkolasit ja hammasharjan. Repun lisaksi useimpien pyorien satulan alle mahtuu tavaraa kuten paksumpi vaate tai vesipullo. (Olkaa muuten kiltteja ja huomioikaa jo tassa vaiheessa, etta tekstia kirjoittaa ennestaan erityisen moto-orientoimaton henkilo jolle ajopelien kuutiot sun muut speksit ovat suurimmaksi osaksi taysin vierasta kielta!)

Ennen h-hetkea olimme viettaneet pari paivaa Tha Kheakissa Mindy-J -nimisessa hotellissa edellisesta bussireissusta toipuen. Itse olin nuo paivat melkeinpa suunniltani jannityksesta. Minulla on ajokortti, mutta en ole tarttunut auton rattiin lapaistyani kakkosvaiheen vuonna 2006. Kohdallani voisi puhua ajokammosta, pahanlaatuisesta sellaisesta. Nieleskelin kyyneleita miettiessani sita, miten vaikeaa ajaminen tulisi olemaan. Viela viime hetkilla yritin ehdotella Ristolle josko otettaisiin vain yksi kulkupeli ja nain ollen kaikki ajovastuu olisi Ristolla. Risto ei suostunut kuuntelemaan moisia hullutuksia ja ilmaisi asian ilman turhia pehmennyksia. Hyva niin. Epatoivosta ja kauhusta huolimatta en ollut valmis luovuttamaan luupista ajatuksena – reissu kuulosti liian hienolta kokemukselta. Mukavuusrajojaan pitaisi silloin talloin tarkastella lahempaa. Ja onko parempaa tapaa viettaa syntymapaivaa..?

IMG_3162[1]Ylla: rakkaat pyoraset tienvarressa. Taustalla karstikivia.

Alun perin kaytiin kysymassa pyoria kovasti hehkutetusta Travelodgesta / Mr. Ku’n bikeshopista, joka sijaitsi hotelliamme vastapaata. Ketaan ei kuitenkaan ollut paikalla ja kuultiin vieressa kaydysta puhelinkeskustelusta, etta pyoria ei silla hetkella ollut ja etta niita kannattaisi kysella keskustan Mad Monkey -bikeshopista. Lahdettiin silta istumalta keskustaan ja loydettiin kyseinen liike, josta meille luvattiin varata pyorat huomiseksi niin, etta voisimme hakea ne jo samana iltana. Minulle vakuutettiin, etta jos osaan ajaa polkupyoralla, osaan myos ajaa 110-kuutioisella skootterilla. Okei!, ajattelin, ja tunnelma keventyi heti. Kun muutama tunti myohemmin palattiin hakemaan pyoria, paikalla oli liikkeen saksalainen omistaja, jonka asenne oli aavistuksen vakavampi. Syystakin. Minut lahetettiin treenikierrokselle samalla kun Risto sai lowdownin reitista. Meni hieman huterasti, mutta perskele, enpa luovuttanut vielakaan vaan lopulta kaarrettiin shopin pihasta kohti hotelliamme, mina Scoopylla ja Risto Zoomer-X:lla.

Treenailun jalkeen homma alkoi totta tosiaan sujua ja tunnelma kaiken sen jannityksen kapitalisoituessa oli mita voitonriemuisin. Seuraavana paivana lahtoa viivastytti ties kuinka monennen vatsataudin jalkihoyryt, mutta kyseessa saattoi olla myos hurja, kehoa lamauttava ja toisaalta hyva jannitys. Tiedettiin, etta pitaa vain lahtea, ja silla siita selviaa.

Heti ensimmaisen, Tha Kheakista Tha Langiin suuntautuneen ajopaivan (n. 100km / n. 5h) aikana ehdittiin kokea yhta sun toista. Ajeltiin paljon kahdestaan rauhallisilla hyvakuntoisilla teilla. Peileja piti muistaa tsekkailla tasaiseen tahtiin, silla muu liikenne koostui lahinna rekoista ja muista meita isommista ajoneuvoista, jotka ohittelivat meita toottayksien saestamana. Mahtavaa maisemaa reunustivat uskomattoman komeat karstikivivuoret, jotka muistuttivat Halong Baylla nakemistamme, vedesta nousevista paaseista.

Ylipaataan kaikkia ajomatkan aikana nakemiamme maisemia ja asioita on vaikeaa kuvailla sanoin – voin vain kertoa tunteneeni oloni maailman onnellisimmaksi ja onnekkaimmaksi ihmiseksi pyyhaltaessamme halki Laosin perakylien automaattimenopeliemme paalla. Valokuvat eivat tee naille paikoille oikeutta. Satoja ellei tuhansia tyynesta vedesta nousevia kuolleita puita, punaisen hiekan peittamia kumpuisia rinteita, kostean viidakkomaisen kasvillisuuden siimeksesta pilkoittavaa, vesipisaroiden suodattamaa auringonvaloa. Ja niin edespain. You have to see it to believe it! Unenomaista, kuten koko tama matka.

Jossain vaiheessa pitkan ajon jalkeen tie alkoi kaartaa roimasti ylospain ja ajeltiin serpentiiniteita kohti taivaita. Talla patkalla mulle sattui myos reissun ensimmainen ja ainoa onnettomuus kun kaaduin Scoopyllani hiekkatien kaarteessa. Kiitos hienot maisemat, kun veitte keskittymiseni!!! Polvi aukesi ja farmarihousu repesi, mutta pienella selvittiin.

IMG_3189[1]Ylla: Phosy Thalang. Siella on Internet.

Tha Langissa yovyimme Phosy Thalang -nimisessa majatalossa. Ymparisto oli upea, mutta voi josses, miten meilla oli kylma. Pelkka muistokin vavisuttaa. Tassa tulee The Loopille tahtaaville matkaajille tarkein ja ehdottomin vinkki: kaikki lampimat releet messiin ja jos omistat jonkun tuulta pitavan takin, viela parempi! Laosin yot olivat suorastaan jaatavan kylmia, ja talla matkamme etapilla kayttoon paasivat pitkasta aikaa farkut, tennarit, fleecehupparit, pitkat kalsarit sun muut lampotuotteet. Viimeisena ajopaivana Risto oli lahes tulkoon akuutin kalseuskuoleman partaalla lahtiessamme ajamaan aamukahdeksalta.

Phosy Thalangissa tapasimme muita looppilaisia, ja matkaan tarttui muuan Josh, joka lahti kanssamme ajamaan seuraavana aamuna. Edessa oli hankalimmaksi maaritelty osuus Loopista. Ensin pitka patka soraista hiekkatieta jonka jalkeen alkoi erittain makinen, kuoppainen ja mutkitteleva osuus. Uskomatonta kylla, tama ajomatka meni minultakin paremmin kuin hyvin ja suorastaan nautiskelimme ajamisesta erittain hankalassa maastossa (mita nyt kukkuloiden keskella bensamittarin tilanne alkoi nayttaa huolestuttavalta). Ajamisessa parasta maisemien lisaksi oli ehka se, kuinka vapauttavaa se oli. Reissun aikana on helposti tullut kaariydyttya oman paansa sisaan tuumimaan ja huolehtimaan tulevia ja menneita asioita. Ajaessa voi keskittya vain meneillaan olevaan hetkeen. Kaikki muu unohtuu!

IMG_3193[1]IMG_3207[1]IMG_3211[1]Myos toiseen ajopaivaan (muistaaksemme n. 120km / n. 9h) sisaltyi huomattava maara erilaisia maisemia ja vaihtelevia tienpatkia, enemman kuin mita on mahdollista muistaa. Ajettiin halki kylien, pitkin kapeita hiekkateita, leveita asfalttiteita, yhdessa muiden kanssa ja erikseen. Oli kukkaniittya, maalaiselamaa, kaartelevia rinneteita ja jopa viidakkomaista maisemaa. Kaikkialla lapset vilkuttivat ja huutivat tervehdyksia. Lehmien kellot kilisivat, vuohet kulkivat pitkin tien laitaa ja hiekka pollysi puuteriksi kasvoille ja vaatteille.

Lak Saoon asti paastyamme ajeltiin Riston kanssa kohti Kongloria tuli takapuolen alla, koska kello oli jo paljon ja auringonlasku oli lahenemassa. Kysyttiin yhdesta pikkukylasta reittineuvoa ja meidat oltaisiin kutsuttu kaljoittelemaan sekalaiseen seurueeseen. Kiehtovasta kutsusta oli valitettavasti pakko kieltaytya, koska halusimme paasta yoksi sinne minne oltiin suunniteltu menevamme. Pitkan patkan ja paattavaisen kolmenkymmenen kilometrin loppurykayksen paatteeksi saavuttiin viimein Konglorin kylaan, joka sijaitsee kilometrin paassa Kong Lo’n kuuluisasta luolasta. Majoituimme Xok Xai -guesthousessa, jossa yhytimme myos Joshin ja johon useampi muukin samaan aikaan lahtenyt motoristi oli paatynyt. Paiva huipentui siihen, etta Risto sairastui pahaan ruokamyrkytykseen – oltiin pysahdytty eraan tien varressa juomatauolle ja pojat soivat samaan syssyyn mysteerimakkarat ja kanavartaat – siina luultava syyllinen.

IMG_3249[1]IMG_3258[1]Seuraavana paivana Risto makasi viela kuumeessa, joten kolmas reissupaiva oli ns. lepopaiva komeissa maisemissa.

Neljantena paivana Risto voi taas paremmin, joten kavimme viimein Kong Lo cavella ja ajelemassa tuulisessa saassa ns. muuten vaan, silla kotimatkalle olisimme lahdossa vasta seuraavana paivana.

Kong Lo’n luola on n. 7km pitka, majesteettisen mahtava onkalo, jonne on mahdollista matkustaa paikallisten poikalapsien ohjastamilla pitkilla veneilla. Veneista paasee/joutuu hyppimaan muutaman kerran poiskin luolan sisuksissa edetessa. Veneeseen mahtuu 1-3 ihmista kerrallaan kahden ohjastajan lisaksi. Oli upea hetki, kun paatti hyrahti kayntiin ja lahti liukumaan pitkin sakkipimeaa, megakosteaa luolaa. Meilla oli otsalamput, joiden avulla tarkkailla ymparistoa, mutta oli mahdotonta saada kokonaiskuvaa siita, millaisesta mestasta on kysymys. Huomionarvoista on se, etta paikassa ei todellakaan nakynyt mitaan nyrkinkokoisia hamahakkeja kuten LP mainosti… Parasta tassakin luolassa oli vaan olla kyydissa ja nauttia maailman ihmeista. Huippukokemus!! Muuten meilta jai valitettavasti useimmat reitin ekstranahtavyydet valiin. Tarjolla olisi ollut ainakin vesiputousta, laguunia ja erilaisia luolia.

IMG_3296[1]IMG_3321[1]Ylla: luolahommia. Maagisimpia nakyja maailmassa oli tulla tuosta luolasta ulos paivanvaloon ja vehreyteen.

Viidentena ja viimeisena luuppipaivana ajelimme Kong Losta takaisin Tha Kheakiin. Pyorakaupassa meille oltiin ehdotettu, etta emme ajaisi looppia kokonaan vaan kaantyisimme Kong Lon jalkeen ja ajaisimme takaisin samaa reittia, jota olimme tulleet. Tunsimme taman kuitenkin tylsaksi vaihtoehdoksi. Vaikka reitti oli ollut huomattavan kaunis, emme tahtoneet nahda sita uudestaan.

Lahdimme liikkeelle aamukahdeksalta ja olimme perilla Tha Kheakissa vasyneina ja onnellisina hyvissa ajoin iltapaivasta. Takana n. 500 kilometria, mittaamattoman arvokas kokemus ja jarkalemainen oman itsen ylitys. Laukut olivat tallessa Mindy-hotellin rappusten alla ja paatimme jaada samaan majapaikkaan viela pariksi yoksi ennen reissun jatkumista kohti Thaimaata.

IMG_3291[1]Reitin loppuosa oli, kuten varoitettiin, tasaista suoraa jolla ajoi myos raskaampaa liikennetta. Oli kuitenkin kiva huomata, kuinka paljon oli kehittynyt ajamisessa ihan vain parin paivan aikana. Ajonopeudet joita en olisi voinut ensimmaisena paivana kuvitellakaan, tuntuivat jo taysin sopivilta. Oma nopeudensietokykyni kasvoi n. 10km/h per paiva. Ajamisesta pystyi myos jatkuvasti nauttimaan enemman ilman, etta se vaati jatkuvaa yliskarppaamista. Kaikin puolin voi sanoa, etta looppi kehitti meille kummallekin jonkinmoisen kuumeen moisten ajopelien testaamiseen kotimaan kamarallakin. Katsotaan onnistuisiko!

Taytyy viela loppuun mainita, etta koko luuppiasia tuli itse asiassa ensimmaisen kerran vastaan Pallontallaajien keskustelupalstan Laos-keskustelusta, eli kiitokset vaan sinne inspiraatiosta! Toinen blogipostaus jonka tahan voisi linkittaa on tassa. Parit roadside-nuudelikeitot tuli nautittua itsekin, AH!

ps. Saa kysya lisaa, kuten aina!

pps. Tha Kheak on saavutettavissa helposti melkeinpa mista vain, eli jos majailet Thaimaassa vaikkapa Bangkokin kohdilla, Kambodzassa, Vietnamin keskiosissa tai muualla Laosissa niin anna palaa. Et tule katumaan!

ppps. Myonnetaan, taas loppui kamerasta akku kesken merkinnan rakentamisen. Jaapahan siis materiaalia myohempiinkin kirjoituksiin, heh heh!

The Loop – esimakua

Moi! Tässä pientä esimakua The Loopin tunnelmista (joo, tehtiin se!). Vietimme viisi ikimuistoista päivää ja n. 500 kilometriä keski-Laosin pölyisillä teillä, kukkuloilla ja väylillä 110-kuutioisten menopelien päällä. Kokemuksena helposti koko reissun parhaimmistoa. Ehdoton suositus! Lisää tarinaa seuraa perästä.

2014-01-16 15.19.54
Risto kartalla kasitiellä

2014-01-19 07.19.55
Lehmujen aamunuotio

2014-01-19 10.02.16
The view oli mahdoton ikuistaa

2014-01-18 11.06.58
Taikaa Kong Lo’lla

Tällä hetkellä sijainti Nakhon Phanom, Thaimaa. Aamusta lähtö Bangkokin vasta julistettuun hätätilaan ja vallankumoustunnelmiin, palataan!

Meanwhile in Si Phan Don

Sabaidii eli moi! Kun viimeksi tarjottavana oli vain sanoja, mennaan nyt eri linjalla. Don Det ja Don Khon, Si Phan Don (4000 Islands), Laos! Seuraava kuvasetti valaisee melko hyvin juuri meidan Don Det -kokemustamme. Kuten viime merkinnassa totesin, Don Det oli aika merkittava yllari ennakko-odotuksiin nahden. Olen kylla ymmartanyt ettei matkaoppaisiin ole aina luottamista, mutta kuinka hankalaa se joskus onkaan kun joka torvi soittaa yhta, mollivoittoista savelta!

IMG_3027[1]IMG_3041[1]IMG_3023[1]IMG_2981[1]Yksi neuvo tuleville dettaajille: alkaa huolehtiko majoituksesta etukateen (alkaaka turhaan raastako hermojanne soittelemalla majapaikkoihin) silla bungaloweja kylla piisaa. Don Detilta on myos siltayhteys viereiselle saarelle, Don Khonille, jossa majoitusta on tarjolla lisaa ja rakennustyot kayvat kiivaaseen tahtiin.

Pari yota saaren keskuksessa vietettyamme jatkoimme matkaa ja loysimme saaren monista mahdollisuuksista sen rauhallisimman rantakaistaleen, joka sijaitsee lahella Khonille johtavaa siltaa. Hyva valinta.

IMG_2974[1]IMG_2977[1]Meidan viikko sisalti silkkoja kissanpaivia kavellen, pyoraillen, syoden, juoden ja riippumatossa lueskellen. Paivat on hedelmallisinta aloittaa aikaisin, silla aurinko laskee taallakin noin iltaviiden-kuuden aikaan. Ja bailuvaen on muuten turha nyt huolestua siella ruudun tuolla puolen, silla juhlaisampaakin seutua on toki tarjolla sellaista toimintaa halajaville. Mainittakoon viela, etta paikan pahimmat partyniekat taitavat olla natiivit, jotka todella osaavat yomyohaan jatkuvan humppadiskon salat.

IMG_2914[1]IMG_2917[1]IMG_2932[1]Yllatyksia: paivat olivat kuumia, yot jopa hytisyttavan kylmia ilman kunnon peittoa – pitkat kalsongit ja ylipaataan pitkat, lampimat vaateasiat kaivettiin naftaliinista aika akaseen ensimmaisen bungalow-yon jalkeen. Paikallinen elaimisto aiheutti myos tuskaa meille luonnosta vieraantuneille etelan vetelille. Esimerkiksi; joku otus tai olio tunkeutui kylppariimme joka ikinen yo saippuavarkaus mielessaan. Joskus saalista oli tarjolla, joskus ei, mutta joko palasaippua loytyi aamulla vessan nurkkaan paiskattuna ja puolimatkaan jaaneena tai sitten se oli onnistuneesti kadonnut voron saippuaholviin.

Myos; kukonlaulun aikaan heraaminen saattoi tarkoittaa mita tahansa aikaa esimerkiksi kello 23 ja 07 valilla. Onko kukaan muuten huomannut kukkokiekuun muistuttavan suuresti Cheekin Sokka Irti -kappaleen kertosakeen alkua? Me olemme…

IMG_2940[1]IMG_2953[1]IMG_2955[1]IMG_2957[1]Myos huomion arvoista: Hedelmasmoothiet olivat parempaa kuin kalja. Ja kun kaljakin on kohtalaisen hyvaa, niin miettikaa minkalaisia ne hedujuomat on! Kissoja, koiria, kukkoja, kanoja, vesipuhveleita, possuja ja muita farmielaimia oli kaikkialla. Mekongin vesi muistutti erehdyttavasti maitokaakaota. Ah!

Niin ja tassa ei muuten todellakaan ollut tarpeeksi kuvia kisseista ja koiruista. Ja lehma-diskovideo, toivottavasti muistan ladata sen tanne joskus. Risto sanoo, etta on pakko, eli pitaa muistaa.

IMG_3005[1]IMG_2970[1]Kopchai eli kiitos Don Det, eritoten meidan emanta Travendangilla (tosiaan ihan melkein siella ranskalaisen sillan kupeessa, suosittelemme!) ja vakiruokaloitten tyontekijat erinomaisesta tunnelmasta ja/tai tarjoiluista. Tamanhetkiset terveiset tulevat puolestaan edelleen Laosista, Paksesta! Jatketaan tasta ihan piakkoin matkaa Tha Khaekiin ja harkitsemme THE LOOPPIA. O’OU!

Niin ja jos jollakulla sattuu olemaan jotain faktatietoa otokoista tai vastaavista, jotka varastavat palasaippuoita puoliavokylppareista, kertokaa mista hitosta on kysymys.

Ja nain kay matka Siem Reapista Don Detiin

Seuraavassa yhden matkapaivan kertomus siita, kuinka matkasimme Kambodzasta Laosiin. Vain parikymmenta dollaria per naama! Ei kuvia!

Vuoden toinen paiva kaynnistyi kiitettavan varhain – kello 03.50 – virkistavien 3-4 tunnin unien uudistamana. Ei, ilta ei venahtanyt majatalon terassilla uusien tuttavuuksien ja viimeisten Angkorien parissa. Sen sijaan Risto sivisti minua R.Kelly -asioihiin liittyen ja katsoimme sängyssa R.Kellyn ‘Trapped in the Closet’ -nimista, saippuasarjamaista “rap-oopperaa”. Emmeka voineet lopettaa. Juonenkaanteet olivat liian koukuttavia.

Skarpisti 4.30 odotimme kyytiamme bussiasemalle. Odotimme sita myos klo 4.45, kello 4.55 ja kello 5.10. Oli viela pimeaa ja tiella kulki useampi tuktuk suuntanaan Angkor Watin auringonnousu. Meidan bussimme piti lahtea jostain ihan muualta, kello viidelta, joka meni jo. Ehdin jo miettimaan kaikenlaisia skenaarioita, kunnes minibussi kaartoi hotellin portin eteen ja hallelujaa – meita ei oltukaan unohdettu!

5.30 olimme syottaneet rinkkamme taas yhden Sorya-firman bussin mahaan ja aloittaneet kilometrien nielemisen kohti Kambodzan kolmanneksi suurinta kaupunkia, Kampong Chamia. Kambodzan tiet ovat tosiaan niin mahdottoman kurjassa kunnossa, etta Siem Reapista Laosiin liikkuessa taytyy ensin kaantya kartalla roimasti alaspain ennen kun matka pohjoiseen voi alkaa. Matkan miellyttavyys oli taattu heti sen alkumetreilla, kun Riston edessa istunut mies kaansi istuimensa mukavaan takanojaan. 190-senttinen Ristomatti vietti seuraavat tunnit siis kuvaannollisesti polvet suussa. Oma karsimykseni oli heraily niskan kivuliaisiin retkahteluihin kun unipilkin noin kello seitsemaan saakka. Ois varmaan pitanyt sittenkin ottaa se niskatyyny mukaan.

Kambodzan kehnot tiet – ensin Siem Reapista Kompong Chamiin ja siita pohjoiseen kohti Laosin rajaa http://www.lonelyplanet.com/maps/asia/cambodia/map_of_cambodia.jpg

Kello oli kiirinyt yhteentoista kun bussimme pysahtyi tien varteen ja luulimme sen merkkaavan tauon paikkaa. Oletuksemme osoittautuivat vaariksi kun kimea-aaninen nainen nousi linjuriin ja huusi – Laos, Pakse, 4000 Islands, change here!. Me ja kymmenisen muuta hammentynytta lankkaria bussista ulos ja kah, olimme tosiaan saapuneet Kampong Chamiin. Kohta uusi, jo kohtalaisen tapotaysi bussi rullasi paikalle ja iskimme tavaramme sisaan. Taas mentiin!

Seuraavan seitseman tunnin aikana tapahtunutta: Ristolla on enemman jalkatilaa, mukavaa. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Katselen maisemia ja havaitsen taman puoliskon Kambodzasta nayttavan ihan erilaiselta kuin sen lantisemman puoliskon. Karumpaa, autiompaa, kauniimpaa. Lupaan itselleni, etta jos viela joskus matkustamme Kambodzaan, lahdemme tutkailemaan sen villiksi kuvailtua itaosaa. Ajamme myos Kratien halki. Kratie nayttaa ihanalta, aurinkoiselta ja mekonginlaheiselta paikalta jossa kaupustelijoiden parasollit ovat enemman kuin paikallaan. Olen iloinen, etta paastiin “kaymaan” myos Kratiessa. Bussin tootti menee rikki ja kuski nayttaa hermorauniolta, kun ihmiset eivat palaa tupakka- ja ostostauolta tarpeeksi ripeasti. Kuuntelen Arctic Monkeysin uusimman levyn ja Cocteau Twinsin Heaven or Las Vegas -albumin. Risto lukee Anthony Bourdainia. Ajamme heiveroisen oloisia siltoja pitkin. Taalla on paljon vetta. Tiet ovat jarkyttavan huonossa kunnossa ja maastapoistumiskortin tayttaminen on haastavaa. Katson eilisen jalkapallotuloksia ja luen Daily Mailin roskauutisia puhelimella niin pitkaan, etta akku melkein loppuu. Olen tosi hyvin kartalla siita, mita Kim Kardashianin ja Kanye Westin elamaan kuuluu ja etta minka mallisissa mekoissa brittilaiset tosi-tv-tahtoset ovat viettaneet uutta vuotta. Mietin mennytta vuotta ja ymmarran kuinka paljon parempi se oli kuin sita edeltanyt vuosi, josta en tunnu muistavan yhtaan mitaan. Pohdin myos erilaisia skenaarioita tulevalle illalle, kun saavumme uuteen maahan ja paikkaan pimean tultua. Meilla ei ole majoitusta varattuna. Syomme evaita, analysoimme kanssamatkustajiamme ja naureskelemme. On hyva merkki, etta viela naurattaa.

Saavumme Laosin rajalle kuuden maissa, ilmeisesti vain hetkea ennen sen sulkeutumista. Jossain vaiheessa bussiin tullut mies on kerannyt kaikkien passit, rahat ja maahantulokortit. Meidan tehtavanamme on odottaa pimeassa ja juoda kylmaa tolkkikahvia. En ole katsonut kelloa, mutta aikaa on vierahtanyt ihan sievoisesti siina vaiheessa kun saamme passit takaisin ja paasemme kavelemaan rajan yli lava-autolle, joka edistaa matkaamme seuraavan 18 kilometrin verran. Ihmiset kikattelevat epauskoisina, kun kiipeilemme rinkkoinemme tuon kiikkeran kulkupelin penkeille. Pian kiidamme pitkin polyista maantieta Laosin viilenevassa illassa. Pieni jenkkiseurue paattaa ilahduttaa kaikkia tupakoimalla ja huudattamalla minikaiuttimesta Aviciin hittimusiikkia.

Tie paattyy ja meidat heitetaan ulos venelippu-/rahanvaihtoasemalle, jolta ostamme tiketteja Don Detiin, koska muualle ei enaa tuohon aikaan paase. Ihmiset ostavat Beerlao-tolkkeja ja pistavat urakalla tupakiksi. Tiedotus ei ole pelannut koko matkan aikana, ja tassakin operaatiossa vierahtaa pieni tovi, kun kaikki asiat taytyy kysella uudestaan paikan henkilokunnalta (ja epailematta seurueen jokainen henkilo on kysynyt samat kysymykset henkilokunnalta ja toisiltaan moneen dotteeseen). Mekin kyselemme ja ostamme lippuja, valuuttaa ja laolaiskaljaa.

Seuraavaksi kavelemme veneelle, joka pienen lisaodottamisen jalkeen suuntaa kohti saarta. Ihmettelemme, miten kaikki bussin ihmiset nayttavat tutustuneen toisiinsa ja keskustelevan iloisesti keskenaan – me olemme edelleen kahdestaan ja pitkan paivan uuvuttamia. Mekongin ylla hohtaa miljoona tahtea, joki on tyyni ja saarilta loistaa valoa. EI hetkeakaan ja olemme saapuneet Don Detille – vai oliko se Dhet – ja rannalla on vastassa komiasarvinen sonni. Kavelemme parikymmenta metria eteenpain ja hyvaksymme ensimmaisen kamppatarjouksen. Pikavierailu naapurin intialaiseen ja uni saa tulla piiiiiitkan paivan jalkeen.

Ensimmaisen paivan perusteella voidaan sanoa, etta onpas aivan hakellyttavan rento ja rauhallinen meno! Kaikki, ja siis aivan kaikki matkaoppaat sun muut jaksavat kertoa, etta tama paikka ei ole enaa entisellaan ja etta 5-10 vuotta sitten kaikki oli niin paljon aidompaa ja erilaista. Don Detin nykymaine viittaa omasta mielestani lahinna juhlimiseen ja possyttelyyn. Minut paikka on yllattanyt positiivisesti, lahinna taalla on hiljaista ja iisia. Ei oykkarointia, partybaareja tai ihmismassoja.

Meille on myos tiedetty kertoa jo useamman suun kautta, etta taalla pitaisi olla suomalaisia pilvin pimein (…). Yksi eilen kayty keskustelu: “So where are you guys from?” “Finland” “Ah, like everybody nowadays…“. Etta jeps, jos tata joku dondetilla hengaava suomalainen lukee niin ilmoittautukaa – ei olla itse tormatty ensimmaiseenkaan.