Keski-Euroopassa helmikuussa – Pourquoi pas? Kotiinpaluu osa 2

Hyvä pyhä – nyt se tulee – tämän reissun loppukaneetti. Ei tätä ollakaan venytetty kuin kolme kuukautta. Alors

1. KÖYHÄNÄ PARIISISSA

1604606_10151987306195852_1316789114_n

Saavuimme viileään ja sateisennihkeään Pariisiin siis hieman ennen helmikuun puoliväliä. Bangkokista Delhin kautta, Afganistanin vuoristot allamme. Tarkasti mitoitettuna matkasuunnitelmana oli viettää kolme päivää Pariisissa, yksi yö bussissa ja kolme päivää Amsterdamissa ennen lentoa Suomeen. Kun tullaan takaisin, niin tullaan takaisin tyylillä.

Halvimman mahdollisen asumuksen perässä olimme varanneet erään huoneiston majapaikaksemme. Pariisiin saapumista edeltävänä iltana, Bangkokissa vielä ollessamme, saimme viestin yhteyshenkilöltämme. Varaamassamme huoneistossa olisi vesikatkos ja meidän tulisi viettää ensimmäinen yömme paikassa X, jonka jälkeen saisimme siirtyä alunperin varaamaamme paikkaan. Takaiskun lisäksi huoneisto, tai siis huone, oli saanut muutenkin karmeat arvostelut netissä, joten päätimme perua varauksemme ja vaihtaa hipotel-hotelliin. Hipotelin arvostelut eivät olleet yhtään sen parempia, mutta hinta ja sijainti metron varrella olivat kohdillaan.

Hipotelimme sijaitsi Porte de Montreuilin metroaseman kyljessä. Alue oli pariisilaisittain mainittuna “periferian rajamailla”, mutta pidimme Montreuilista paljon. Lihakauppoja, leipomoita, halpaa kebabia, puistoja. Pariisin helppoa charmia. Viihdyimme ihan mainiosti paikan rappioromanttisessa tunnelmassa ja ranskankielisten TV-dokumenttien parissa, mitä nyt netti ei toiminut kahtena päivänä kolmesta.

IMG_3552

Rahatilanteestamme johtuen naapurin keltaisella kaarilogolla varustetun hampurilaisravintolan valikoima tuli tutuksi euron juustojen ja kahvin merkeissä. Euron viinit ja XXL-mitoitetut kolmioleivät haimme puolestaan lähikaupasta, kuten myös hygieniatuotteet Bangkokin lentokentällä menetettyjen tilalle. Kun Leader Price -merkkinen (Ranskan vastine Euroshopperille?), granaattiomenankatkuinen suihkugeeli viimein loppui muutamia viikkoja sitten, tunsin reissun oikeasti päättyneen.

Kaksi ensimmäistä päivää käytimme siis aikaerosta palautumiseen ja käyskentelyyn sekä Montreuilissa, Montmartressa että muuallakin. Säät vaihtelivat harmaasta ja sateisesta pieneen auringonpaisteeseen. Yritimme etsiä kirpputoreja tai vastaavia, joilta löytäisimme hieman lämmikettä, mutta loppupeleissä pärjäsimme ilman takkeja siedettävän hyvin. Enemmän ahdinkoa aiheuttivat kangaskengät, jotka kastuivat läpimäriksi alta aikayksikön.

IMG_3576

Kolmas päivä oli paras sekä säiden että ohjelman puolesta. Ystävänpäivän ohjelmaan kuului nimittäin sopivasti se, että kävimme kylässä Pariisissa asuvan ystävämme Xavierin ja hänen puolalaisen vaimonsa Paulinan luona. Seurasi mahtavan spontaani ja elämysrikas päivä, jonka aikana seikkailimme metropysäkiltä toiselle erinäisten aktiviteettien siivittämänä. Ensin suuntasimme kävelylle Parc des Buttes Chaumont -puistoon ja ihailemaan näköalapaikalta aukenevia maisemia yli Pariisin. Tällöin oli vielä melko harmaata… Mutta siellä se Sakreköör pilkottaa! Ja tuossa yläpuolen kuvassa toki myös vähän lähempää.

IMG_3604

Puistosta poistuttuamme kävimme vuokraamassa kaupunkipyörät ja lähdimme polkemaan pitkin Seinen länsirantaa. Oli lämmintä, onnellista ja tunnelma mitä hienoin, kun vastarannalla näkyi Notre Dame ja muita kaupungin maamerkkejä. Mitä nyt sainkin joltain madamelta huudot kun en tajunnut yhden risteyksen kulkusääntöjä.

IMG_3622

Jätimme pyörät ensimmäiseen kiinnostavalta vaikuttaneeseen paikkaan. Seinen varrella oli kohta, jossa ihmiset saivat muun muassa kokeilla yhdistettyä (olympiakisat olivat meneillään), piirtää värikkäillä liiduilla suurelle liitutaululle ja käydä viettämässä aikaa pienessä, ilmaisessa “kuplahallissa”, jossa oli monenlaisia harrastusmahdollisuuksia ja pöytiä joiden äärellä kokoontua.

IMG_3623

IMG_3633

Yllä: Pariisin kuninkaalliset Paulina ja Xavier! Dziękuję bardzo, merci beaucoup!!!

Tämän jälkeen kävelimme siltaa pitkin Seinen toiselle puolelle Place de la Concordelle, jolla ihastelimme sekä Eiffel-tornia (tämän merkinnän ensimmäinen kuva), jokinäkymää että Roue de Paris -maailmanpyörää. Maailmanpyörään emme pienen harkinnan jälkeen menneet sen hinnan, sään ja kellonajan vuoksi. Sen sijaan nappasimme lämmitettyä viiniä (vin chaud) mukaan viimeistä päivää auki olevasta kojusta ja ihailimme upeaa taivasta, jonka päälle oli juuri kertymässä uhkaavan näköistä pilvimassaa.

IMG_3666

IMG_3669

Lähdimme kävelemään kohti Louvrea ennen kuin sade lankeasisi päällemme. Louvren aukiolle ehtiessä rajuilma alkoi. Yhtäkkiä tuuli ja vihmoi niin silmittömästi, että moni uskoi maailmanlopun alkaneen. Kokea maailmanloppu Pariisissa – asiat voisivat olla huonomminkin! Hetken varjoissa lymyiltyämme pystyimme jatkamaan matkaa kohti illallispaikka Au Père Tranquillea. Kyseessä oli tunnelmallinen, kirjoilla sisustettu brasserie jota asutti myös paikalla vakituisesti viihtyvä kissaherra!

Apetta ja viiniä kurniviin vatsoihin saatuamme matka sai jatkua kohti Place de l’hotel de Villen luistelukaukaloa, jonka äärellä seurasimme innokkaiden ja eritasoisten luistelijoiden menoa ranskalaisen ääliöpopin tahdissa (tämä linkki, kohta #14).

Teimme kävelykierroksen Marais’n trendialueen kautta ja otimme metron Montreuiliin hakemaan rinkkojamme hipotelilta. Sivuaskel kadun toisella puolella olevaan pubiin olusille, ja olimme yhtäkkiä keskellä venäläisten vodkakännisten uroiden Youtube-juhlia. Onneksi pääsimme pakenemaan ajoissa.

IMG_3671

2. MEGABUSSILLA PARIISISTA AMSTERDAMIIN

Päivän ollessa jo pitkällä illassa Xavier lähti saattamaan meitä toiselle puolelle Pariisia, Porte Maillot’n bussiasemalle. Megabusin yöbussi Amsterdamiin lähtisi sieltä puolenyön aikoihin. Matka Belgian läpi kohti Hollantia maksoi vain 14 euroa per nenä. Säästäisimme siis sekä aikaa että rahaa valitessamme tämän matkustamismuodon Amsterdamiin päästäksemme.

No, ensinnäkin bussi oli reilusti myöhässä. Toiseksi, kun bussi viimein tuli, se oli ylibuukattu. Jäimme suosiolla jengin hännille, sillä kuulimme, että paikalle tulisi toinen bussi. Toisen bussin asemasta paikalle oltiin tilattu tukku tilatakseja, joihin meidät rannalle jääneet istutettiin. Tässä vaiheessa hyvästelimme viimein Xavierin, joka oli urheasti odotellut koko prosessin ajan, että pääsisimme varmasti lähtemään.

Lämpimässä tilataksissa ehdimme torkahdella ehkäpä noin tunnin ajan, kunnes taksi pysähtyi täysin keskellä ei mitään. Mietimme, että mitäs hemmettiä, kunnes joku tuli viittilöimään meitä poistumaan taksista ja siirtymään taksien takana odottavaan bussiin.

Bussissa oli väljää, joten saimme kumpikin itsellemme oman penkkikaksikon. Paikalle odoteltiin toista bussia, joka oli ajamassa samaan suuntaan mutta jäämässä Brysseliin. Bussin saavuttua meitä Amsterdamiin asti kulkevia pyydettiin vielä vaihtamaan bussista toiseen. Ehdimme ulos asti ja nappasimme rinkkamme, kun selvisi, että kyseessä oli jonkinlainen työntekijöiden sekaannus ja palasimme alkuperäisiin asemiimme. Kaiken kaikkiaan firman henkilökunnan toiminta oli melkoisen sekavaa ja alkoi herättää sekä närää että myötätuntoa kanssamatkustajissa. Toisaalta, näillä hinnoilla saa mitä tilaa, ja perille pääsiin loppujen lopuksi.

Havahduin muuten Brysselin läpi ajaessa noin pariksi minuutiksi katselemaan bussin ikkunasta avautuvaa maisemaa. Paikka näytti kauniilta, aivan erilaiselta kuin olin kuvitellut!

Aamukuudelta bussin mikrofoniin kajahti ilmoitus jonka mukaan olimme saapumassa Amsterdamiin sekuntina minä hyvänsä. Bussi jätti meidät jonnekin kaupungin ulkolaidalle, josta porukka yhdessä ja/tai erikseen taapersi kohti aamunkoittoa bussi- tai ratikkapysäkin näkemisen toivossa. Ratikan kulkemiseen oli kuitenkin vielä melkein tunti aikaa, joten mekin lähdimme liikkeelle kalliimmalla vaihtoehdolla, eli yöhintaisella bussilla. Ilman takkia alkoi olla aika kylmä.

3. VÄRJÖTTELYÄ AMSTERDAMISSA

Damissa viettämämme kolme päivää olivat, jos mahdollista, vielä Pariisiakin rahallisesti köyhemmät. Vietimme edelleen aikaa samassa hampurilaisketjussa, sillä siellä oli tarjolla wifi ja halpa kahvi. Vierailimme useaan otteeseen myös naapurikadun italialaisessa, jossa kaikki listan annokset maksoivat viisi euroa ja olivat niin herkullisia, että esimerkiksi paikan calzonea on tullut muisteltua myöhemminkin. Auringonpaisteesta huolimatta Amsterdamissa oli useampi aste Pariisia viileämpää, joten pärjääminen huppareissa teki tiukkaa kun ilta alkoi viiletä.

IMG_3691

Amsterdamissa vierailun huippukohta oli Couchsurfing-ystäväni Tatjanan tapaaminen. Ukrainalainen ja aikaisemmin Kiovassa ja Motovilovkassa tapaamani Tania on ollut viimeiset pari vuotta töissä Rotterdamissa ja on silloin tällöin pyytänyt minua luokseen kylään. Mukavaa siis, että tämä pienikin tapaaminen onnistui! Tanian kanssa keskityimme kuulumisien vaihtoon ja elämän puimiseen samalla kun kävelimme pitkin Amsterdamia ja eri toten Jordaanin puolta.

 

On uskomatonta, että kaupungin turistihälinä on keskittynyt pienelle keskusta-alueelle ja erityisesti yhdelle kadulle, kun vain satojen metrien päässä on rauhallista ja erittäin idyllistä asutusaluetta pikkuputiikkeineen ja kahviloineen. Kävimme Amsterdamissa ensimmäistä kertaa kesällä 2011, kun Blue1 avasi kaupunkiin uuden lentoreitin ja meno-paluu -lennot sai 60 eurolla. Tuolloisella reissulla ihastuin nimenomaan Jordaaniin, joten oli ilo käydä katselemassa samoja maisemia ja kävellä samoja katuja pitkin kuin viimeksi! Yhdellä näistä aiemmin vierailluista kaduista näimme onnea tuovan linnun töröttävän auton katolla.

IMG_3689

Herkuttelimme myös terassiviineillä ja pubiruualla parissakin eri paikassa. Ehkä kaikista parasta oli kuitenkin se, että Tania kuuli huoleni matkagarderoobini keveydestä ja toi minulle tuliaisiksi sekä neuleen että untuvatakin.

IMG_3690

IMG_3694

Dank je wel Tania!!

4. KOTIMAA KUN EESSÄ ON

Viimeiseksi reissuyöksi painelimme jälleen lentokentälle. Schiphol on äänestetty sekä Euroopan parhaaksi että maailman kolmanneksi parhaaksi lentokentäksi. No, oma kokemukseni tämän yön jälkeen on, että kenttä on todella rauhallinen yöaikaan – lisäksemme muita yöpyjiä ei juuri näkynyt. Hyvä asia on myös se, että kentällä on erittäin laajat ostos- ja ravintomahdollisuudet. Kentän wifi on ilmainen tunnin ajan ja tämän jälkeen palvelua saa jatkaa maksullisesti.

IMG_3699

Hyvää yöpaikkaa kentältä ei kuitenkaan löytynyt. Yritettyämme tunnin tai pari saada unenpäästä kiinni, luovutimme ja aloimme odottaa varhaista check-in -aikaamme.

IMG_3705

Lopulta pääsimme koneeseen joka vei meidät Tanskaan. Tanskassa ryntäys uuteen, puolityhjään ja lähinnä bisnesmiehiä ja -naisia ja kahta ryytynyttä maailmanmatkaajaa kuljettavaan koneeseen joka vei meidät Helsinki-Vantaalle.

IMG_3706

Vastassa oli perheenjäseniä ja samana keskiviikkoiltana katsoimme räntäistä maisemaa, olympialaista jääkiekkoa ja söimme jauhelihakastiketta perunoilla Riston äidin hoivissa. Reissu oli ohi.

Interkontinentaalista matkantekoa á la Kaakkoset – Kotiinpaluu osa 1

in poznan after 50+ hours of buses (some broken down in the middle of rural moldova), strange toilets (ivano-frankovsk, etc), chicken kiev, crossing borders by bus (to ukraine) and by foot (to poland), having beer in krakow, taking two trains with crazy people (scary sort of crazy) and finally going to lectures without sleeping. epic return is epic.

Yllä olevan tilapäivityksen kirjoitin Facebookiin nelisen vuotta sitten. Kyseinen paluumatka silloiseen asuinmaahani Puolaan oli eeppisyydessään hämmentäviä tasoja saavuttava. Paluumme Aasiasta onnistui silti vetämään vertoja kyseiselle Itä-Euroopan retkelle. Thaimaasta eteenpäin vaati neljä lentoa, yhden yöbussin, viisi maata ja noin viikon aikaa ennen kuin jalkamme koskettivat kotimaan kamaraa, tuttua ja turvallista Helsinki-Vantaata. Tässä ensimmäinen osuus tarinasta.

Kuten mainittu, Thaimaahan saapuessa reissufiilis oli väsynyt mutta silti sellainen, että jos rahaa olisi enemmän, matka voisi kyllä jatkua. Maiseman vain tulisi vaihtua täysin. Seuraavaksi oltaisiin pikakiidetty ehkä Indonesian tai Filippiinien kautta Australiaan tai jonnekin muualle Oseanian suunnalle. Budjetin kaventuessa kävi kuitenkin selväksi, että seuraava kohde sijaitsisi Euroopassa. Mikäs sen parempaa – Manner-Euroopan kautta kokisimme pehmeän laskun potentiaalisesti ankeaan talvisäähän. Mutta Eurooppa helmikuussa, häh!? Katselimme lentojen hintoja ja missasimme harkitessamme yhden Rooman lennon, joka olisi ollut n. 300 euron luokkaa päätä kohden. Lopulta puntaroimme Lontoon (n.270e) ja Pariisin (300e) välillä.

Viimeisenä päivänä Bangkokissa lähdimme heti aamusta liikkeelle. Kävimme ostamassa koko joukon tuliaisia – t-paitoja, huiveja ja muuta sälää – MBK-kauppakeskuksen kutoskerroksesta (suositus!). Kävimme myös viimeisillä olusilla Sukhumvitin Queen Victoria -kuppilassa. Tämän jälkeen haimme rinkkamme hostellilta ja suuntasimme kohti lentokenttää. Säästääksemme muutaman roposen vietimme viimeisen Aasian yömme Suvarnabhumin lentokentän rauhallisessa pohjakerroksessa. Rakensimme pedin liukuportaiden varjoon ja kävimme kevyille muutaman tunnin unosille.

IMG_3541Lentokenttäyön kulmakiviä:

  1. Mahdollisimman rauhallinen, hämärä sijainti
  2. Riittävästi pehmusteita ja lämmikkeitä etenkin suojaamassa kylmältä lattialta
  3. Tavarakärrystä saa lisäsuojan/seinän
  4. Pidä arvotavarat sylissä / mahdollisimman lähellä itseäsi! Mikä tahansa voi lähteä, joten parempi katsoa kuin katua.

Aamulla heräsimme (omasta mielestämme) hyvissä ajoin. Ennen lähtöselvitystä ohjelmassa oli muun muassa postikorttien lähettäminen (lentokentällä on postitoimisto!) ja visiitti tax freehen. Aikaa ei ollut kuitenkaan yltiöpäisesti. Olimme lähtöselvityskerroksessa reilu tunti ennen lennon lähtöä, jolloin meille valkeni se karmea hektisyys johon elämämme oli juuri saapumassa; ruudulla lentomme kohdalla luki teksti GATE CLOSED. Ei todellakaan oltu ynnäilty, että kyseessä on aika iso ja melko vilkas lentokenttä. Eli lähtöselvityksiin olisi hyvä varata kentän vilkkauden mukainen määrä aikaa.

Paniikkijuoksu kohti infotiskiä – onneksi oltiin käyty kyseisessä kerroksessa edellisiltana pyörimässä sen verran, että tiedettiin missä tiski sijaitsee. Tiskiltä kerrotaan, että menkää äkkiä lähtöselvitysportille, siellä SAATTAA olla vielä henkilökuntaa. Paniikkipyrähdys takaisin ja säntäys portille, jolta lopulta löytyykin muutama lähtöön valmistautuva lennon työntekijä. Jatkamme turvatarkastukseen rinkat selässä. Hengästyneenä ja hermostuneena. Sitten se alkaa; rinkkojemme ja käsimatkatavaroidemme perkaaminen ja nesteiden läpikäyminen. Shampoot, partavaahdot, pesuaineet ja vastaavat pois. Mukana koko matkan kulkeneet ruokailuvälineet pois. Kynsisakset pois. Ice Powerin ja Corsodyl-suuveden kohdalla tiukka tuumiminen – onko tämä lääke vai ei? Mitä tämä salaperäinen, sininen, jäätikköraikkaudelta tuoksuva töhnä oikein on? Tässä vaiheessa totean tiukkaan sävyyn, että pitäkää powerit, nyt on kiire. Ja siinä vaiheessa kun huolella pakatun rinkan koko sisältö on tutkintapöydällä epämääräisenä sotkuna, henkilökunnasta joku vilkaisee lentolippua ja kertoo, että miss, please, you should hurry. Oma vika, tiedetään, mutta…

Lopulta selviämme myös matelevasta passintarkastusjonosta ilman häslinkiä. Ravaamme kohti porttia ja puolimatkassa meitä tullaan hakemaan kädestä pitäen kohti konetta. Portilla huomaamme, että emme edes ole ainoat mattimyöhäiset. Uusi turvallisuustarkastus ja helpotuksen huokaisu – olemme päässeet koneeseen. Se on tärkeintä.

https://c2.staticflickr.com/4/3270/2572815704_58230094b7.jpg

Nousun jälkeen pääsemme jopa istumaan vierekkäin, kun vieressäni istunut matkustaja ylennetään bisnesluokkaan. Tämän jälkeen saan toisella naapuriltani yksityiskohtaisen selonteon eteläisemmän Thaimaan parhaista saarikohteista. Ei siinä mitään, mutta olemme juuri lennolla pois Thaimaasta! Kiitos silti. Herkullinen Indian Airlinesin vegaaniateria kupuun ja pian olemmekin saapuneet Delhiin. Delhiin, jossa pääsemme uuteen, entistä tiukempaan turvatarkastukseen jossa mm. miehet ja naiset erotellaan omiksi jonoikseen. Tämä herättää jonottajissa sekä epäuskoa että närkästystä. Hidastuksien vuoksi homma menee taas juoksuksi, Risto sentään ehtii käydä hengittelemässä Delhin raikasta ulkoilmaa savukkeen verran. Kiitos Intia ja toivottavasti nähdään joskus ajan kanssa!

Seuraava, muistaakseni yhdeksäntuntinen lento menee yhä vain iloisemmissa merkeissä. Nukkua tai edes väsyä ei ehdi, kun tarjolla on huomattava määrä viihdettä niin elokuvien, sanapelien kuin musiikinkin merkeissä. Ruoka on edelleen herkullista ja kun tarjolla on rommikolaa, päätämme viihtyä oikein perinpohjaisesti. Ainoa harmitus on, että istumme koneen keskiosassa vailla ikkunamahdollisuutta. Reitti kulkee mm. Afganistanin ja Pakistanin yli, ja jossain vaiheessa maisemat ovat ilmeisesti hienot… Juomatarjoilu loppuu myös aivan liian aikaisin!

Aamuvarhaisella Bangkokista startannut, Delhin kautta tehty matkamme kohti Eurooppaa päättyy Ranskan aikaa noin kuudelta illalla Pariisin Charles de Gaulle’n lentokentälle. Koska emme missään vaiheessa ehtineet luovuttamaan matkatavaroitamme koneen ruumassa kuljetettavaksi, olemme heti koneesta poistuttuamme valmiita jatkamaan matkaa kohti Montreuilissa sijaitsevaa hipoteliamme. Astumme tunneliin jossa näemme talvivaatteisiin sonnustautuneita pariisilaispappoja. Omat takkimme lähetimme Suomeen jo Etelä-Koreasta käsin ja tässä vaiheessa olemme sonnustautuneet fleecetakkiin (minä) ja huppariin (Risto). Tunnemme helmikuisen, hyisen viileyden, joka ei ole millään tavalla verrannollinen Laosissa kokemaamme lämpimän päivän jälkeiseen kylmyyteen. Käymme nostamassa automaatista euroja. Maksamme automaattiin pöyristyttävät 20 rahayksikköä kahdesta RER-junalipusta.

Keltaiset seinät, siniset penkit. Vaihtuvat asemat, tuttuus ja tuntemattomuus. CDG – Châtelet Les Halles – Nation – Porte de Montreuil. Ajatus siitä, että olemme heränneet Bangkokissa, pesseet hampaat Delhissä ja aiomme käydä nukkumaan Pariisissa. Haemme ateriat Porte de Montreuilin mäkistä, paikasta, joka tulee lähipäivinä tutuksi. Kumpikin saa käytyä suihkussa ennen kuin uni vie kesken Ranskan Idolsin demifinaalin, jonka jälkeen tämä pyörii päässä vielä edelleenkin.

Seuraavana päivänä, taskut melkein tyhjänä, tilanne on silti tämä:

IMG_3548Lämmitetty terassi ja ihmiset jotka tilaavat kupin kahvia yksin nautittavaksi. Pariisi on ihana.

Mitä jäi käteen Bangkokista ja Ko Sametilta?

Seuraavaksi luvassa sellainen postaus, jonka tekemistä olen viimeiseen asti vältellyt ja jota ei ole oikeastaan tehnyt mieli kirjoittaa lainkaan. Kylmä totuushan on se, että meillä ei ollut Thaimaassa kovin hauskaa, monesta syystä johtuen. Bangkokiin saapuessamme kohtaamamme klassinen taksihuijausyritys oli pelkkä teemaan sopiva preludi. Oli muutakin; matka läheni vääjäämätöntä loppuaan. Pennienpyörittely ja tiukka budjetointi oli alkanut. Maahan tullessa olimme saaneet vain viidentoista päivän viisumit. Krabi ja muut eteläisemmän Thaimaan hehkutetut helmet tuntuivat kovin kaukaisilta ja Bangkok vaikutti järkevimmältä kohteelta kotiinpaluulentoa ajatellen. Mitään paluusta ei kuitenkaan oltu vielä päätetty eikä lentoja ostettu.

Jaksaakko siis mennä minnekään Bangkokia etelämmäksi, vieläpä niin, että väliin olisi pakko ajoittaa visajuoksu johonkin naapurimaahan? Bangkokiin saapuessa ainakin minulla oli sellainen olo, että enää ei jaksaisi. Ei jaksa enää säätää, miettiä, tuumata, etsiä, hinkata, että mihin seuraavaksi, miltä asemalta, minä päivänä ja paljonko maksaa? Reissuväsymys on iso juttu kohdattavaksi ja asiaa tulee varmasti puitua tässä blogissa vielä myöhemminkin.

IMG_3388

Yllä: Every step you take, every move you make

Parin päivän jaksamattomuus piteni lopulta melkein kahden viikon pituiseksi jaksoksi, jolloin harrastimme lähinnä elokuvien katsomista Sukhumvitin alueella sijaitsevassa Terminal 21 -ostoskeskuksessa (paikallisliikenteen pysäkit Sukhumvit ja Asok) ja kouluttauduimme ammattimaisiksi taksihuijausten väistelijöiksi. Leffat olivat kiinnostaneet meitä aikaisemminkin matkan aikana, mutta Bangkokissa homma lähti käsistä halpuuden ja erinomaisen valikoiman tähden. Leffaliput olivat eri päivinä eri hintaisia, ja halvimmillaan valkokangasta pääsi tuijottamaan kolmella eurolla. Tuona aikana katsottua tuli elokuvat The Wolf of Wall Street, American Hustle, The Secret Life of Walter Mitty, Dallas Buyers Club ja Her. Viimeisimmässä Oscar-gaalassa ehdolla olleita elokuvia näimme reissun varrella pari muutakin; Gravity tarkastettiin Soulissa ja Captain Phillips paluulennolla Eurooppaan. Hanoissa kävimme puolestaan katsomassa Insidious 2 -kauhuleffan ja Guangzhoussa näimme Arskan ja Syltyn tähdittämän Escape Planin (yllättävän hyvä hei).

IMG_3438 IMG_3436

Yllä: koulupoikien ajanvietettä Terminal 21:n leffakerroksessa

Alla: näkymä Terminalin WC:stä

Leffakulttuurista Aasiassa täytyy mainita, että esimerkiksi Etelä-Korean valtavirtateattereissa valikoima oli odotuksiin nähden huomattavan suppea. Joka teatterissa halki maan oli sama tarjonta – pari-kolme englanninkielistä elokuvaa ja loput Korean omia tuotoksia. Vietnamissa huomiomme kiinnitti leffayleisön suhtautuminen kauhuelokuvaan. Insidious 2:n taso ei ollut päätä huimaava, mutta vähäisiinkin pelottaviin hetkiin suhtauduttiin yleisössä hermostuneesti kikatellen. Hämmennyksen, pelon tai kiukun peittely hymyllä ja naurulla on käsittääksemme melko yleinen aasialainen tapa, joten ehkä kyse oli tästä. Tai sitten leffa oli vain hauska? Sokerina pohjalla on Thaimaa, jossa leffaan meno on kulttuurielämys etenkin kuninkaan hymnin vuoksi. Kyseessä on siis ennen jokaista näytöstä tuleva laulu, jonka aikana valkokankaalla pyörii tunnepitoisia kuvia Thaimaan kuninkaasta ja kuningasta palvovista kansalaisista. Videon aikana elokuvayleisön tulee osoittaa kunnioitustaan seisomalla.

Terminal 21:ssä pyörimisen lisäksi vietimme huomattavan määrän aikaa Sukhumvitin alueella. Koko Bangkokissa viettämäämme aikaa määrittivät ympäri kaupunkia järjestetyt hallituksenvastaiset mielenosoitukset. Epävakaa aika näkyi esimerkiksi kulkuvälineissä ja kauppakeskuksissa, joihin mennessä piti kulkea turvatarkastuksen läpi – tosin kovin tarkasti tavaroitamme ei taidettu syynätä kertaakaan.

Esityksiä ja puheita pidettiin pitkin päivää ja erityisesti iltaa kohden lavojen ääreen kertyi aina huomattava määrä paikallisia. Monet myös yöpyivät katujen varsille ja katoksien alle kyhätyissä telttaleireissä. Mielenosoituskrääsä teki kauppansa; SHUTDOWN BANGKOK -paidat, thailippukuosiset räikät ja muu tapahtumaan liittyvä tai ei-liittyvä sälä vaihtoi omistajaa pitkillä, basaarimaisilla myyntikujilla. Meidän mielestämme mielenosoitukset olivat pääasiallisesti rauhallisia tapahtumia. Ihmiset istuivat ja kuuntelivat puheita hymyt huulillaan. Edes ilmaista soppaa tarjonneessa jonossa ei rynnitty tai käyttäydytty aggressiivisesti. Suurimman melutason koimme MBK-ostoskeskuksen äärellä järjestetyssä mielenosoituksessa, jossa palopuhetta pitänyt herra sai yleisön räikkäpillit raikumaan. Esimerkiksi yhtäkään väkivaltaista tai muuten uhkaavalta tuntunutta tilannetta emme kohdanneet. Jopa länsimaalaiset turistit suhtautuivat yllättävän rennosti tilanteeseen, jossa kaupungin kaljahanat sulkeutuivat vaalipäivän lähestyessä.

IMG_3413 IMG_3421

Jossain tuossa mielenosoitusten ja leffassa käymisisen välissä päätimme, että lähtisimme piakkoin uusimaan viisumimme jonkun matkanjärjestäjän kautta, ja sen jälkeen matkaisimme muutamaksi päiväksi Ko Sametille ennen Bangkokiin palaamista ja paluulentoa Eurooppaan. Palveluntarjoajia löytyi pari, joista yhden vikatikin jälkeen päädyimme tämän lafkan kyytiin.

Matkasimme Kambodzan rajalle, jossa passimme leimattiin ensin uudella Kambodzan leimalla ennen palaamista Thaimaan puolelle. Koko hommaan meni n. 12-13 tuntia. Kokonaisuudessaan päivä oli sellainen, jonka aikana muistan sanoneeni jotain sen tapaista, että ei hitto, nämä hetket pitää muistaa – ei tää reissaaminen mitään ruusuilla tanssimista ole. Nykyään muistan, että päivä oli henkisesti kohtalaisen raskas sekä pitkien ajomatkojen että bussissa ympärillämme istuneiden ihmisten takia. Esimerkiksi edessäni (ja Riston sivulla) istui n. 60-vuotias pohjois-amerikkalainen mieshenkilö, joka puhui vierustoverilleen tauotta koko kolmentoista tunnin ajan. Tauotta. Kolmetoista tuntia. Jokainen lause alkoi sanoilla the thing about _____ is…, jonka jälkeen herralta lähti vaihtelevan pituinen monologi mihin tahansa asiaan liittyen, aina talebaneista thaivaimoihin ja The Beatlesista herran omiin kokemuksiin suvereenina hotellitrubaduurina ja yleisön ottajana Kiinassa.

Raskaan päivän jälkeen lähdimme heti seuraavana aamuna kohti Ko Sametia. Haaveina oli nauttia meren äärestä vielä viimeisen kerran ennen paluuta ja aktivoida rusketusta joka oli jo pahasti häipymään päin. Päivä alkoi kivasti, sillä olimme käyneet Ekkain bussiasemalla jo edellisenä iltana ja edullinen minibussi löytyi nopeasti. Matka rannikolle taittui mukavasti parissa tunnissa ja speed boat -kyyti itse saarelle oli jännittävän töyssyisä ja hauska kokemus.

Mutta sitten. Ko Sametista en voi sanoa oikeastaan muuta, kuin pettymys. Kyseessä oli aika menetetyn oloinen turistirysä, jossa uima-asuiset, ylipainoiset ja ravunpunaiset länkkärit liikkuivat keskipäivän aikaan mönkijöillä Chang-olut toisessa kädessä ja rööki toisessa. Ehkäpä itsessämmekin oli vikaa sen verran, että lannistuimme emmekä jaksaneet lähteä hakemaan rauhallisempia elämyksiä saaren muilta puolilta. Tyydyimme tarkkailemaan naapurikaton kissoja, syömään brittiruokaa rauhallisimmaksi katsomassamme ravintolassa ja ruskettumaan rannalla, joka oli kieltämättä kaunis, mutta rauhaton. Oltiin varmaan totuttu jo liian hyvään mm. Koh Rong Samloemilla Kambodzassa.

IMG_3488

Yllä: Menomatkalla Ko Sametille.

2014-02-07 14.18.07

IMG_3499

Yllä: Viimeisiä kertoja rannalla Alla: Kissaperhe

Kaikki huipentui siihen, että osa pyykeistämme (luen tuon jatkuvasti, että psyykeistämme) meni sekaisin ja katosi, palvelun taso saarella oli vähintäänkin matala ja pari tuntia ennen lähtöä venäytin selkäni niin pahasti, että matka takaisin mantereelle meni kolmen panadolin siivittämänäkin tuskasta kyynelehtien. Risto joutui kantamaan yhtä rinkkaa edessä ja yhtä takana. Bangkokin ruuhkiin tiemme taisteltuamme joku vääräleuka keksi kysyä, että what’s it like to carry a full house?. Pari päivää levollisempaa meininkiä, Ice Poweria ja rauhallista käyskentelyä kaupungilla ja olin palauttanut toimintakykyni ainakin siinä määrin, että Aasiasta poistuessamme kannoin rinkkaani ihan itse.

Seuraavassa palassa lennelläänkin sitten jo lähemmäksi kotia!

Ja täytyy vielä sanoa, että vaikka tällä kertaa ei ratkiriemukkaan ja inspiroituneen hauskaa ollutkaan, oli Bangkokin ajallakin puolensa. Tällä kertaa vain teki mieli vähän marista.

IMG_3462 IMG_3466 IMG_3473

 

Laosista Thaimaahan

Näääääin pitkä hiljaisuus blogin puolella voi tarkoittaa vain yhtä asiaa; kotiinpaluuta. Ja sehän tapahtui tosiaan jo reilu kuukausi taaksepäin. Kyllä vain, heinäkuusta 2012 alkunsa saanut projekti on viety onnistuneeseen päätökseen; Aasia on tällä erää melkoisen koluttu!

http://adashofmeg.com/wp-content/uploads/2013/04/164637_536889613016964_2008044695_n.jpg

Viiden kuukauden totaali-irtautumisen (no melkein, oltiin liian wifinhimoisia irrotaksemme täysin) jälkeen paluu on tarkoittanut useita hoidettavia hommia. Uuden tukikohdan etsintä ja löytäminen, muutto neljästä eri lokaatiosta, jälleennäkemiset suvun ja ystävien kanssa, töihin palaaminen, arjessa pärjääminen. Pennitöntä ja varsinkin surutonta häsläystä ja hustlausta. Ja uskonette, että reissusta kirjoittaminen on lipunut kauemmaksi ja kauemmaksi sitä mukaa kun päivät vierivät eteenpäin ja imeytyminen arkeen on yhä intensiivisempää.

Nyt olisi viimein tarkoitus tehdä paluu bloggailuhommiin, joten aloitan turinoimalla siitä, mitä superhehkutetun Loopin jälkeen tapahtui!

Otimme vielä tammikuun puolella Tha Kheakista Laosin puolelta bussin Thaimaahan Nakhon Phanomin kaupunkiin. Alkuperäinen tarkoituksemme olisi ollut jatkaa Laosissa vielä Vientianeen, Luang Prabangiin ja isäni toiveesta mysteeriruukkutasangoille, mutta erään Paksessa vietetyn huuruisen iltapäivän tiimellyksessä päätimme, että tarvitsemme tähän hetkeen jotain meidät itsemmekin yllättävää (ja pitäisi muuten johonkin väliin kirjoittaa siitä Paksestakin). Pikana Thaikkuihin siis! Olisittepa muuten nähneet yhden tyypin naaman Loopilla, kun kerroin, että emme ole menossa Luang Prabangiin. Ärsyttävä tyyppi.

https://cdn1.gbot.me/photos/Xu/gB/1367421337/-Postcard_of_The_3rd_Thai_-20000000005838348-500x375.jpg

Laosin puolella sijaitsevan Tha Kheakin, eli tuttavallisemmin Kekkilän, ja Thaimaan Nakhon Phanomin välille on avattu ystävyyssilta v. 2011. Kyseisen sillan toiminnasta ei ollut paljoa tietoa LP:ssä tahi internetissä ja sen käytettävyyskysymykset askarruttivat meitä Loopilta palatessamme. Olimme mm. ajatelleet ottavamme tuktukin rajalle ja kävelevämme rajan yli.

Mad Monkey -bikeshopilla tapaamamme reissaajapoika oli kuitenkin selvitellyt asiaa tarkemmin ja osasi kertoa meille, että rajan yli EI VOI KÄVELLÄ! Ainoa mahdollisuus olisi kuulemma mennä bussilla rajan yli. Esimerkiksi; jos rajalle menisi tuktukilla, rajan yli pääsisisi silti ainoastaan bussilla. Halvemmaksi ja kätevämmäksi tulisi siis mennä Tha Kheakin bussiasemalle ja astua onnikkaan sieltä. Näin teimme ja tämä kävikin erittäin kätevästi, sillä meidät bussiasemalle vienyt tuktuk-kuski jätti meidät oikean laiturin eteen, jolla palveli pelkästään Nakhon Phanomiin suuntaavan bussin lipputiski.

Reissu kesti muistaakseni n. 30-45 minuuttia rajanylityksineen. Toivoimme, että rajalta olisi saanut ostettua 30 päivän viisumeja, mutta tähän kysymykseen pyöriteltiin vain päätä ja passiin leimattiin 15 päivää maassaoloaikaa. Tämä on maitse Thaimaahan saapumisen standardi; ulkomailta maahan lentäen saat 30 päivän viisumin. Rajanylityksen erikoisuuksiin kuului se, että Ristolta ei missään vaiheessa kerätty pois Laosin maastapoistumiskorttia. Meillä se on edelleen, muistona Laosin kuukaudesta… Eräältä samassa bussissa matkustaneelta pojalta yritettiin myös kysyä passintarkastusjonossa jotain pientä lahjusrahan tyyppistä avustusta. Tilanne ei edennyt mihinkään, eikä meille esitetty samankaltaista pyyntöä.

Nakhon Phanomissa vietimme vain yhden yön ennen Bangkokiin siirtymistä. Kyseessä oli kivanoloinen pikkukaupunki, jota kuulemma suositellaan, jos tahtoo nähdä ns. aidompaa thaieloa. Me emme oikeastaan ehtineet nähdä muuta kuin pari keskustan katua ja jälleen yhden night marketin. Kävimme myös saman tien ostamassa liput seuraavan aamun bussiin. Astetta fiinimpiin lippuihin tuli mm. ostajan nimi ja niihin sisältyi myös ruokalipuke bussimatkan varrella tapahtuvaa ruokailua varten.

IMG_3386

Seuraavana aamuna starttasimme kohti Bangkokia! Noin miljoona tuntia kestänyt matka taittui pehmoisasti – tiet olivat hyväkuntoiset, lippuun kuului ruoan lisäksi vesipullot ja keksipaketit ja bussiemo piti meistä erinomaista huolta koko matkan ajan. Olimme kaiketi bussin ainoat länkkärit, sillä jokaisen tauon tms kohdalla kyseinen naishenkilö huuti aina informaation muulle bussille ja supatti sitten saman asian meille kahdelle englanniksi ja neuvoi lounaspaikan sijainnin suurin piirtein kädestä pitäen. Myös viihdettä oli tarjolla – Bangkokiin saavuimme thaimaalaisen “rokkijumala” Sek Loson keikka-dvd:n tahdissa.

No mutta BANGKOK.

http://www.theinternettraveller.com/sites/default/files/tours/bangkok_0.jpg

Bangkokin viikkojemme siistein hetki itselleni taisi olla se, kun saavuttiin itse kaupunkiin. Yössä hehkuvia värivaloja, pilvenpiirtäjiä, monitasoisia autobaanoja, mainostauluja jalkapallotähtineen. Juuri sellainen futuristinen fiilis, mitä toivoa saattoi. Aasian New York, kyllä. Seuraavaksi alkoivatkin hankaluudet.

Saavuimme bussiasemalle johonkin tuntemattomaan lokaatioon ja heti bussin ovella oli vastassa mieslauma taksikyytiä tarjoamassa. Vähän typerästikin jäimme käymään asiasta keskustelua, ja miehet väittivät pokkana, että hotellimme sijaitsee 50 kilometrin päässä ja kyyti maksaisi 1000 bahtia (n.22e). Hetki epäilevää mutinaa ja kummastelua meidän taholtamme, ja matkan mitta tippui 45:een kilometriin ja 800 bahtiin. Olimme jo myötämielisyyden puolella, kun meidät yritettiin ensin taluttaa lava-autoon joka ei ollut taksi. Ei käy. Sen jälkeen toiseen ei-taksiin, jossa ei ollut kuljettajaa paikalla. Ei. Sen jälkeen paikalle pyydettiin virallisen taksifirman taksi, jonka kuskia ilmeisesti pyydettiin olla laittamatta mittaria päälle. Meiltä puolestaan pyydettiin 800 bahtin maksua etukäteen. Kun tivasimme syytä, meiltä pyydettiin edes puolikasta etukäteismaksua. Tässä vaiheessa hälytyskellot olivat soineet jo pitkän aikaa ja olimme paikalla enää vain suomalaisen ylikohteliaisuuden vuoksi. Otimme tavaramme ja lähdimme menemään. Viereiseltä taksitolpalta pääsimme lopulta n. kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan kohteeseemme, hintaa muutama euro. D’OH!

Jatkuu pian, seuraavassa osassa lisää kokemuksia Bangkokista, visajuoksu Kambodzaan ja visiitti Ko Sametille.

Elämän hienoimpia hetkia – The Loop, Laos

Jau! Talla kertaa tietokoneen aaressa Thaimaan Ko Sametilla. Aurinko paistaa, hiki virtaa, mutta pakko on jattaa nykyhetki sikseen ja PAIVITTAA! Kelataan ajassa taaksepain siis muutama viikko, kun olimme jattaneet Don Detin taaksemme ja saapuneet parin yon Pakse-valipysahdyksen jalkeen Tha Kheakiin. Saavuttiin kyseiseen charmanttiin pikkukaupunkiin vain yhden asian tahden. Jannitti, ahdisti ja innostutti, edessa oli The Loop.

Luupin reitti, osoitteesta http://awaygowe.com/wp-content/uploads/2012/11/Loop_Map.jpg

Kyseessa on siis n. 450km pitka reitti Laosin keskiosissa, joka useimmiten ajetaan Tha Kheakista vuokratuilla skoottereilla, kevareilla tai moottoripyorilla. Reitin varrella on useita majapaikkoja joissa yopya ja monia nahtavyyksia joita kohti suunnata. Rinkat voi yleensa jattaa joko pyoravuokraamolle tai hotellille, ja matkaan kannattaa ottaa mukaan vain harkiten pakattu paivareppu. Muuta et tarvitse kuin kameran, lampimia vaatteita, aurinkorasvaa, aurinkolasit ja hammasharjan. Repun lisaksi useimpien pyorien satulan alle mahtuu tavaraa kuten paksumpi vaate tai vesipullo. (Olkaa muuten kiltteja ja huomioikaa jo tassa vaiheessa, etta tekstia kirjoittaa ennestaan erityisen moto-orientoimaton henkilo jolle ajopelien kuutiot sun muut speksit ovat suurimmaksi osaksi taysin vierasta kielta!)

Ennen h-hetkea olimme viettaneet pari paivaa Tha Kheakissa Mindy-J -nimisessa hotellissa edellisesta bussireissusta toipuen. Itse olin nuo paivat melkeinpa suunniltani jannityksesta. Minulla on ajokortti, mutta en ole tarttunut auton rattiin lapaistyani kakkosvaiheen vuonna 2006. Kohdallani voisi puhua ajokammosta, pahanlaatuisesta sellaisesta. Nieleskelin kyyneleita miettiessani sita, miten vaikeaa ajaminen tulisi olemaan. Viela viime hetkilla yritin ehdotella Ristolle josko otettaisiin vain yksi kulkupeli ja nain ollen kaikki ajovastuu olisi Ristolla. Risto ei suostunut kuuntelemaan moisia hullutuksia ja ilmaisi asian ilman turhia pehmennyksia. Hyva niin. Epatoivosta ja kauhusta huolimatta en ollut valmis luovuttamaan luupista ajatuksena – reissu kuulosti liian hienolta kokemukselta. Mukavuusrajojaan pitaisi silloin talloin tarkastella lahempaa. Ja onko parempaa tapaa viettaa syntymapaivaa..?

IMG_3162[1]Ylla: rakkaat pyoraset tienvarressa. Taustalla karstikivia.

Alun perin kaytiin kysymassa pyoria kovasti hehkutetusta Travelodgesta / Mr. Ku’n bikeshopista, joka sijaitsi hotelliamme vastapaata. Ketaan ei kuitenkaan ollut paikalla ja kuultiin vieressa kaydysta puhelinkeskustelusta, etta pyoria ei silla hetkella ollut ja etta niita kannattaisi kysella keskustan Mad Monkey -bikeshopista. Lahdettiin silta istumalta keskustaan ja loydettiin kyseinen liike, josta meille luvattiin varata pyorat huomiseksi niin, etta voisimme hakea ne jo samana iltana. Minulle vakuutettiin, etta jos osaan ajaa polkupyoralla, osaan myos ajaa 110-kuutioisella skootterilla. Okei!, ajattelin, ja tunnelma keventyi heti. Kun muutama tunti myohemmin palattiin hakemaan pyoria, paikalla oli liikkeen saksalainen omistaja, jonka asenne oli aavistuksen vakavampi. Syystakin. Minut lahetettiin treenikierrokselle samalla kun Risto sai lowdownin reitista. Meni hieman huterasti, mutta perskele, enpa luovuttanut vielakaan vaan lopulta kaarrettiin shopin pihasta kohti hotelliamme, mina Scoopylla ja Risto Zoomer-X:lla.

Treenailun jalkeen homma alkoi totta tosiaan sujua ja tunnelma kaiken sen jannityksen kapitalisoituessa oli mita voitonriemuisin. Seuraavana paivana lahtoa viivastytti ties kuinka monennen vatsataudin jalkihoyryt, mutta kyseessa saattoi olla myos hurja, kehoa lamauttava ja toisaalta hyva jannitys. Tiedettiin, etta pitaa vain lahtea, ja silla siita selviaa.

Heti ensimmaisen, Tha Kheakista Tha Langiin suuntautuneen ajopaivan (n. 100km / n. 5h) aikana ehdittiin kokea yhta sun toista. Ajeltiin paljon kahdestaan rauhallisilla hyvakuntoisilla teilla. Peileja piti muistaa tsekkailla tasaiseen tahtiin, silla muu liikenne koostui lahinna rekoista ja muista meita isommista ajoneuvoista, jotka ohittelivat meita toottayksien saestamana. Mahtavaa maisemaa reunustivat uskomattoman komeat karstikivivuoret, jotka muistuttivat Halong Baylla nakemistamme, vedesta nousevista paaseista.

Ylipaataan kaikkia ajomatkan aikana nakemiamme maisemia ja asioita on vaikeaa kuvailla sanoin – voin vain kertoa tunteneeni oloni maailman onnellisimmaksi ja onnekkaimmaksi ihmiseksi pyyhaltaessamme halki Laosin perakylien automaattimenopeliemme paalla. Valokuvat eivat tee naille paikoille oikeutta. Satoja ellei tuhansia tyynesta vedesta nousevia kuolleita puita, punaisen hiekan peittamia kumpuisia rinteita, kostean viidakkomaisen kasvillisuuden siimeksesta pilkoittavaa, vesipisaroiden suodattamaa auringonvaloa. Ja niin edespain. You have to see it to believe it! Unenomaista, kuten koko tama matka.

Jossain vaiheessa pitkan ajon jalkeen tie alkoi kaartaa roimasti ylospain ja ajeltiin serpentiiniteita kohti taivaita. Talla patkalla mulle sattui myos reissun ensimmainen ja ainoa onnettomuus kun kaaduin Scoopyllani hiekkatien kaarteessa. Kiitos hienot maisemat, kun veitte keskittymiseni!!! Polvi aukesi ja farmarihousu repesi, mutta pienella selvittiin.

IMG_3189[1]Ylla: Phosy Thalang. Siella on Internet.

Tha Langissa yovyimme Phosy Thalang -nimisessa majatalossa. Ymparisto oli upea, mutta voi josses, miten meilla oli kylma. Pelkka muistokin vavisuttaa. Tassa tulee The Loopille tahtaaville matkaajille tarkein ja ehdottomin vinkki: kaikki lampimat releet messiin ja jos omistat jonkun tuulta pitavan takin, viela parempi! Laosin yot olivat suorastaan jaatavan kylmia, ja talla matkamme etapilla kayttoon paasivat pitkasta aikaa farkut, tennarit, fleecehupparit, pitkat kalsarit sun muut lampotuotteet. Viimeisena ajopaivana Risto oli lahes tulkoon akuutin kalseuskuoleman partaalla lahtiessamme ajamaan aamukahdeksalta.

Phosy Thalangissa tapasimme muita looppilaisia, ja matkaan tarttui muuan Josh, joka lahti kanssamme ajamaan seuraavana aamuna. Edessa oli hankalimmaksi maaritelty osuus Loopista. Ensin pitka patka soraista hiekkatieta jonka jalkeen alkoi erittain makinen, kuoppainen ja mutkitteleva osuus. Uskomatonta kylla, tama ajomatka meni minultakin paremmin kuin hyvin ja suorastaan nautiskelimme ajamisesta erittain hankalassa maastossa (mita nyt kukkuloiden keskella bensamittarin tilanne alkoi nayttaa huolestuttavalta). Ajamisessa parasta maisemien lisaksi oli ehka se, kuinka vapauttavaa se oli. Reissun aikana on helposti tullut kaariydyttya oman paansa sisaan tuumimaan ja huolehtimaan tulevia ja menneita asioita. Ajaessa voi keskittya vain meneillaan olevaan hetkeen. Kaikki muu unohtuu!

IMG_3193[1]IMG_3207[1]IMG_3211[1]Myos toiseen ajopaivaan (muistaaksemme n. 120km / n. 9h) sisaltyi huomattava maara erilaisia maisemia ja vaihtelevia tienpatkia, enemman kuin mita on mahdollista muistaa. Ajettiin halki kylien, pitkin kapeita hiekkateita, leveita asfalttiteita, yhdessa muiden kanssa ja erikseen. Oli kukkaniittya, maalaiselamaa, kaartelevia rinneteita ja jopa viidakkomaista maisemaa. Kaikkialla lapset vilkuttivat ja huutivat tervehdyksia. Lehmien kellot kilisivat, vuohet kulkivat pitkin tien laitaa ja hiekka pollysi puuteriksi kasvoille ja vaatteille.

Lak Saoon asti paastyamme ajeltiin Riston kanssa kohti Kongloria tuli takapuolen alla, koska kello oli jo paljon ja auringonlasku oli lahenemassa. Kysyttiin yhdesta pikkukylasta reittineuvoa ja meidat oltaisiin kutsuttu kaljoittelemaan sekalaiseen seurueeseen. Kiehtovasta kutsusta oli valitettavasti pakko kieltaytya, koska halusimme paasta yoksi sinne minne oltiin suunniteltu menevamme. Pitkan patkan ja paattavaisen kolmenkymmenen kilometrin loppurykayksen paatteeksi saavuttiin viimein Konglorin kylaan, joka sijaitsee kilometrin paassa Kong Lo’n kuuluisasta luolasta. Majoituimme Xok Xai -guesthousessa, jossa yhytimme myos Joshin ja johon useampi muukin samaan aikaan lahtenyt motoristi oli paatynyt. Paiva huipentui siihen, etta Risto sairastui pahaan ruokamyrkytykseen – oltiin pysahdytty eraan tien varressa juomatauolle ja pojat soivat samaan syssyyn mysteerimakkarat ja kanavartaat – siina luultava syyllinen.

IMG_3249[1]IMG_3258[1]Seuraavana paivana Risto makasi viela kuumeessa, joten kolmas reissupaiva oli ns. lepopaiva komeissa maisemissa.

Neljantena paivana Risto voi taas paremmin, joten kavimme viimein Kong Lo cavella ja ajelemassa tuulisessa saassa ns. muuten vaan, silla kotimatkalle olisimme lahdossa vasta seuraavana paivana.

Kong Lo’n luola on n. 7km pitka, majesteettisen mahtava onkalo, jonne on mahdollista matkustaa paikallisten poikalapsien ohjastamilla pitkilla veneilla. Veneista paasee/joutuu hyppimaan muutaman kerran poiskin luolan sisuksissa edetessa. Veneeseen mahtuu 1-3 ihmista kerrallaan kahden ohjastajan lisaksi. Oli upea hetki, kun paatti hyrahti kayntiin ja lahti liukumaan pitkin sakkipimeaa, megakosteaa luolaa. Meilla oli otsalamput, joiden avulla tarkkailla ymparistoa, mutta oli mahdotonta saada kokonaiskuvaa siita, millaisesta mestasta on kysymys. Huomionarvoista on se, etta paikassa ei todellakaan nakynyt mitaan nyrkinkokoisia hamahakkeja kuten LP mainosti… Parasta tassakin luolassa oli vaan olla kyydissa ja nauttia maailman ihmeista. Huippukokemus!! Muuten meilta jai valitettavasti useimmat reitin ekstranahtavyydet valiin. Tarjolla olisi ollut ainakin vesiputousta, laguunia ja erilaisia luolia.

IMG_3296[1]IMG_3321[1]Ylla: luolahommia. Maagisimpia nakyja maailmassa oli tulla tuosta luolasta ulos paivanvaloon ja vehreyteen.

Viidentena ja viimeisena luuppipaivana ajelimme Kong Losta takaisin Tha Kheakiin. Pyorakaupassa meille oltiin ehdotettu, etta emme ajaisi looppia kokonaan vaan kaantyisimme Kong Lon jalkeen ja ajaisimme takaisin samaa reittia, jota olimme tulleet. Tunsimme taman kuitenkin tylsaksi vaihtoehdoksi. Vaikka reitti oli ollut huomattavan kaunis, emme tahtoneet nahda sita uudestaan.

Lahdimme liikkeelle aamukahdeksalta ja olimme perilla Tha Kheakissa vasyneina ja onnellisina hyvissa ajoin iltapaivasta. Takana n. 500 kilometria, mittaamattoman arvokas kokemus ja jarkalemainen oman itsen ylitys. Laukut olivat tallessa Mindy-hotellin rappusten alla ja paatimme jaada samaan majapaikkaan viela pariksi yoksi ennen reissun jatkumista kohti Thaimaata.

IMG_3291[1]Reitin loppuosa oli, kuten varoitettiin, tasaista suoraa jolla ajoi myos raskaampaa liikennetta. Oli kuitenkin kiva huomata, kuinka paljon oli kehittynyt ajamisessa ihan vain parin paivan aikana. Ajonopeudet joita en olisi voinut ensimmaisena paivana kuvitellakaan, tuntuivat jo taysin sopivilta. Oma nopeudensietokykyni kasvoi n. 10km/h per paiva. Ajamisesta pystyi myos jatkuvasti nauttimaan enemman ilman, etta se vaati jatkuvaa yliskarppaamista. Kaikin puolin voi sanoa, etta looppi kehitti meille kummallekin jonkinmoisen kuumeen moisten ajopelien testaamiseen kotimaan kamarallakin. Katsotaan onnistuisiko!

Taytyy viela loppuun mainita, etta koko luuppiasia tuli itse asiassa ensimmaisen kerran vastaan Pallontallaajien keskustelupalstan Laos-keskustelusta, eli kiitokset vaan sinne inspiraatiosta! Toinen blogipostaus jonka tahan voisi linkittaa on tassa. Parit roadside-nuudelikeitot tuli nautittua itsekin, AH!

ps. Saa kysya lisaa, kuten aina!

pps. Tha Kheak on saavutettavissa helposti melkeinpa mista vain, eli jos majailet Thaimaassa vaikkapa Bangkokin kohdilla, Kambodzassa, Vietnamin keskiosissa tai muualla Laosissa niin anna palaa. Et tule katumaan!

ppps. Myonnetaan, taas loppui kamerasta akku kesken merkinnan rakentamisen. Jaapahan siis materiaalia myohempiinkin kirjoituksiin, heh heh!

Välisoitto ja pieni mainostus

Halojaa! Täällä me edelleen ollaan ja jumitellaan, loukussa paheellisessa Bangkokissa. Tietokonetta ei olla nähty sitten, hmm, Paksen. Reissun suhteen moni asia on mennyt mullin mallin Thaimaahan saapumisen jälkeen.

Ollaan taas tehty ratkaisuja ja voin kertoa, että odottamattomia yllätyksiä on luvassa. Samaan aikaan yhä useampi asia, kokemus ja ajatus odottaa kärsivällisesti omaa vuoroaan tulla kirjoitetuksi tänne tai minne vaan. Matskua on saatu hyvin pitkäksi aikaa. Jo pelkästä Bangkokista on herännyt monta monituista aatosta…

Matskuista ja menneistä ja tulevista bloggailuista puheenollen, jos olet tykkäillyt seurata matkamme taittumista niin anna tovi ajastasi ja käy ilmaisemassa meille tukesi Supersaverin blogikilpailussa! Olemme parasta Aasia-
aiheista blogia etsivän sarjan kärkikahinoissa mukana, jännittävää! Äänestämään pääsee allaolevasta linkistä 4.2 asti. Kiitos, ja palataan toivottavasti pian.

Travel Blog Awards 2013!
Hae ja löydä lennot lappeenrannasta – Supersaver.fi

The Loop – esimakua

Moi! Tässä pientä esimakua The Loopin tunnelmista (joo, tehtiin se!). Vietimme viisi ikimuistoista päivää ja n. 500 kilometriä keski-Laosin pölyisillä teillä, kukkuloilla ja väylillä 110-kuutioisten menopelien päällä. Kokemuksena helposti koko reissun parhaimmistoa. Ehdoton suositus! Lisää tarinaa seuraa perästä.

2014-01-16 15.19.54
Risto kartalla kasitiellä

2014-01-19 07.19.55
Lehmujen aamunuotio

2014-01-19 10.02.16
The view oli mahdoton ikuistaa

2014-01-18 11.06.58
Taikaa Kong Lo’lla

Tällä hetkellä sijainti Nakhon Phanom, Thaimaa. Aamusta lähtö Bangkokin vasta julistettuun hätätilaan ja vallankumoustunnelmiin, palataan!

Meanwhile in Si Phan Don

Sabaidii eli moi! Kun viimeksi tarjottavana oli vain sanoja, mennaan nyt eri linjalla. Don Det ja Don Khon, Si Phan Don (4000 Islands), Laos! Seuraava kuvasetti valaisee melko hyvin juuri meidan Don Det -kokemustamme. Kuten viime merkinnassa totesin, Don Det oli aika merkittava yllari ennakko-odotuksiin nahden. Olen kylla ymmartanyt ettei matkaoppaisiin ole aina luottamista, mutta kuinka hankalaa se joskus onkaan kun joka torvi soittaa yhta, mollivoittoista savelta!

IMG_3027[1]IMG_3041[1]IMG_3023[1]IMG_2981[1]Yksi neuvo tuleville dettaajille: alkaa huolehtiko majoituksesta etukateen (alkaaka turhaan raastako hermojanne soittelemalla majapaikkoihin) silla bungaloweja kylla piisaa. Don Detilta on myos siltayhteys viereiselle saarelle, Don Khonille, jossa majoitusta on tarjolla lisaa ja rakennustyot kayvat kiivaaseen tahtiin.

Pari yota saaren keskuksessa vietettyamme jatkoimme matkaa ja loysimme saaren monista mahdollisuuksista sen rauhallisimman rantakaistaleen, joka sijaitsee lahella Khonille johtavaa siltaa. Hyva valinta.

IMG_2974[1]IMG_2977[1]Meidan viikko sisalti silkkoja kissanpaivia kavellen, pyoraillen, syoden, juoden ja riippumatossa lueskellen. Paivat on hedelmallisinta aloittaa aikaisin, silla aurinko laskee taallakin noin iltaviiden-kuuden aikaan. Ja bailuvaen on muuten turha nyt huolestua siella ruudun tuolla puolen, silla juhlaisampaakin seutua on toki tarjolla sellaista toimintaa halajaville. Mainittakoon viela, etta paikan pahimmat partyniekat taitavat olla natiivit, jotka todella osaavat yomyohaan jatkuvan humppadiskon salat.

IMG_2914[1]IMG_2917[1]IMG_2932[1]Yllatyksia: paivat olivat kuumia, yot jopa hytisyttavan kylmia ilman kunnon peittoa – pitkat kalsongit ja ylipaataan pitkat, lampimat vaateasiat kaivettiin naftaliinista aika akaseen ensimmaisen bungalow-yon jalkeen. Paikallinen elaimisto aiheutti myos tuskaa meille luonnosta vieraantuneille etelan vetelille. Esimerkiksi; joku otus tai olio tunkeutui kylppariimme joka ikinen yo saippuavarkaus mielessaan. Joskus saalista oli tarjolla, joskus ei, mutta joko palasaippua loytyi aamulla vessan nurkkaan paiskattuna ja puolimatkaan jaaneena tai sitten se oli onnistuneesti kadonnut voron saippuaholviin.

Myos; kukonlaulun aikaan heraaminen saattoi tarkoittaa mita tahansa aikaa esimerkiksi kello 23 ja 07 valilla. Onko kukaan muuten huomannut kukkokiekuun muistuttavan suuresti Cheekin Sokka Irti -kappaleen kertosakeen alkua? Me olemme…

IMG_2940[1]IMG_2953[1]IMG_2955[1]IMG_2957[1]Myos huomion arvoista: Hedelmasmoothiet olivat parempaa kuin kalja. Ja kun kaljakin on kohtalaisen hyvaa, niin miettikaa minkalaisia ne hedujuomat on! Kissoja, koiria, kukkoja, kanoja, vesipuhveleita, possuja ja muita farmielaimia oli kaikkialla. Mekongin vesi muistutti erehdyttavasti maitokaakaota. Ah!

Niin ja tassa ei muuten todellakaan ollut tarpeeksi kuvia kisseista ja koiruista. Ja lehma-diskovideo, toivottavasti muistan ladata sen tanne joskus. Risto sanoo, etta on pakko, eli pitaa muistaa.

IMG_3005[1]IMG_2970[1]Kopchai eli kiitos Don Det, eritoten meidan emanta Travendangilla (tosiaan ihan melkein siella ranskalaisen sillan kupeessa, suosittelemme!) ja vakiruokaloitten tyontekijat erinomaisesta tunnelmasta ja/tai tarjoiluista. Tamanhetkiset terveiset tulevat puolestaan edelleen Laosista, Paksesta! Jatketaan tasta ihan piakkoin matkaa Tha Khaekiin ja harkitsemme THE LOOPPIA. O’OU!

Niin ja jos jollakulla sattuu olemaan jotain faktatietoa otokoista tai vastaavista, jotka varastavat palasaippuoita puoliavokylppareista, kertokaa mista hitosta on kysymys.

Ja nain kay matka Siem Reapista Don Detiin

Seuraavassa yhden matkapaivan kertomus siita, kuinka matkasimme Kambodzasta Laosiin. Vain parikymmenta dollaria per naama! Ei kuvia!

Vuoden toinen paiva kaynnistyi kiitettavan varhain – kello 03.50 – virkistavien 3-4 tunnin unien uudistamana. Ei, ilta ei venahtanyt majatalon terassilla uusien tuttavuuksien ja viimeisten Angkorien parissa. Sen sijaan Risto sivisti minua R.Kelly -asioihiin liittyen ja katsoimme sängyssa R.Kellyn ‘Trapped in the Closet’ -nimista, saippuasarjamaista “rap-oopperaa”. Emmeka voineet lopettaa. Juonenkaanteet olivat liian koukuttavia.

Skarpisti 4.30 odotimme kyytiamme bussiasemalle. Odotimme sita myos klo 4.45, kello 4.55 ja kello 5.10. Oli viela pimeaa ja tiella kulki useampi tuktuk suuntanaan Angkor Watin auringonnousu. Meidan bussimme piti lahtea jostain ihan muualta, kello viidelta, joka meni jo. Ehdin jo miettimaan kaikenlaisia skenaarioita, kunnes minibussi kaartoi hotellin portin eteen ja hallelujaa – meita ei oltukaan unohdettu!

5.30 olimme syottaneet rinkkamme taas yhden Sorya-firman bussin mahaan ja aloittaneet kilometrien nielemisen kohti Kambodzan kolmanneksi suurinta kaupunkia, Kampong Chamia. Kambodzan tiet ovat tosiaan niin mahdottoman kurjassa kunnossa, etta Siem Reapista Laosiin liikkuessa taytyy ensin kaantya kartalla roimasti alaspain ennen kun matka pohjoiseen voi alkaa. Matkan miellyttavyys oli taattu heti sen alkumetreilla, kun Riston edessa istunut mies kaansi istuimensa mukavaan takanojaan. 190-senttinen Ristomatti vietti seuraavat tunnit siis kuvaannollisesti polvet suussa. Oma karsimykseni oli heraily niskan kivuliaisiin retkahteluihin kun unipilkin noin kello seitsemaan saakka. Ois varmaan pitanyt sittenkin ottaa se niskatyyny mukaan.

Kambodzan kehnot tiet – ensin Siem Reapista Kompong Chamiin ja siita pohjoiseen kohti Laosin rajaa http://www.lonelyplanet.com/maps/asia/cambodia/map_of_cambodia.jpg

Kello oli kiirinyt yhteentoista kun bussimme pysahtyi tien varteen ja luulimme sen merkkaavan tauon paikkaa. Oletuksemme osoittautuivat vaariksi kun kimea-aaninen nainen nousi linjuriin ja huusi – Laos, Pakse, 4000 Islands, change here!. Me ja kymmenisen muuta hammentynytta lankkaria bussista ulos ja kah, olimme tosiaan saapuneet Kampong Chamiin. Kohta uusi, jo kohtalaisen tapotaysi bussi rullasi paikalle ja iskimme tavaramme sisaan. Taas mentiin!

Seuraavan seitseman tunnin aikana tapahtunutta: Ristolla on enemman jalkatilaa, mukavaa. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Katselen maisemia ja havaitsen taman puoliskon Kambodzasta nayttavan ihan erilaiselta kuin sen lantisemman puoliskon. Karumpaa, autiompaa, kauniimpaa. Lupaan itselleni, etta jos viela joskus matkustamme Kambodzaan, lahdemme tutkailemaan sen villiksi kuvailtua itaosaa. Ajamme myos Kratien halki. Kratie nayttaa ihanalta, aurinkoiselta ja mekonginlaheiselta paikalta jossa kaupustelijoiden parasollit ovat enemman kuin paikallaan. Olen iloinen, etta paastiin “kaymaan” myos Kratiessa. Bussin tootti menee rikki ja kuski nayttaa hermorauniolta, kun ihmiset eivat palaa tupakka- ja ostostauolta tarpeeksi ripeasti. Kuuntelen Arctic Monkeysin uusimman levyn ja Cocteau Twinsin Heaven or Las Vegas -albumin. Risto lukee Anthony Bourdainia. Ajamme heiveroisen oloisia siltoja pitkin. Taalla on paljon vetta. Tiet ovat jarkyttavan huonossa kunnossa ja maastapoistumiskortin tayttaminen on haastavaa. Katson eilisen jalkapallotuloksia ja luen Daily Mailin roskauutisia puhelimella niin pitkaan, etta akku melkein loppuu. Olen tosi hyvin kartalla siita, mita Kim Kardashianin ja Kanye Westin elamaan kuuluu ja etta minka mallisissa mekoissa brittilaiset tosi-tv-tahtoset ovat viettaneet uutta vuotta. Mietin mennytta vuotta ja ymmarran kuinka paljon parempi se oli kuin sita edeltanyt vuosi, josta en tunnu muistavan yhtaan mitaan. Pohdin myos erilaisia skenaarioita tulevalle illalle, kun saavumme uuteen maahan ja paikkaan pimean tultua. Meilla ei ole majoitusta varattuna. Syomme evaita, analysoimme kanssamatkustajiamme ja naureskelemme. On hyva merkki, etta viela naurattaa.

Saavumme Laosin rajalle kuuden maissa, ilmeisesti vain hetkea ennen sen sulkeutumista. Jossain vaiheessa bussiin tullut mies on kerannyt kaikkien passit, rahat ja maahantulokortit. Meidan tehtavanamme on odottaa pimeassa ja juoda kylmaa tolkkikahvia. En ole katsonut kelloa, mutta aikaa on vierahtanyt ihan sievoisesti siina vaiheessa kun saamme passit takaisin ja paasemme kavelemaan rajan yli lava-autolle, joka edistaa matkaamme seuraavan 18 kilometrin verran. Ihmiset kikattelevat epauskoisina, kun kiipeilemme rinkkoinemme tuon kiikkeran kulkupelin penkeille. Pian kiidamme pitkin polyista maantieta Laosin viilenevassa illassa. Pieni jenkkiseurue paattaa ilahduttaa kaikkia tupakoimalla ja huudattamalla minikaiuttimesta Aviciin hittimusiikkia.

Tie paattyy ja meidat heitetaan ulos venelippu-/rahanvaihtoasemalle, jolta ostamme tiketteja Don Detiin, koska muualle ei enaa tuohon aikaan paase. Ihmiset ostavat Beerlao-tolkkeja ja pistavat urakalla tupakiksi. Tiedotus ei ole pelannut koko matkan aikana, ja tassakin operaatiossa vierahtaa pieni tovi, kun kaikki asiat taytyy kysella uudestaan paikan henkilokunnalta (ja epailematta seurueen jokainen henkilo on kysynyt samat kysymykset henkilokunnalta ja toisiltaan moneen dotteeseen). Mekin kyselemme ja ostamme lippuja, valuuttaa ja laolaiskaljaa.

Seuraavaksi kavelemme veneelle, joka pienen lisaodottamisen jalkeen suuntaa kohti saarta. Ihmettelemme, miten kaikki bussin ihmiset nayttavat tutustuneen toisiinsa ja keskustelevan iloisesti keskenaan – me olemme edelleen kahdestaan ja pitkan paivan uuvuttamia. Mekongin ylla hohtaa miljoona tahtea, joki on tyyni ja saarilta loistaa valoa. EI hetkeakaan ja olemme saapuneet Don Detille – vai oliko se Dhet – ja rannalla on vastassa komiasarvinen sonni. Kavelemme parikymmenta metria eteenpain ja hyvaksymme ensimmaisen kamppatarjouksen. Pikavierailu naapurin intialaiseen ja uni saa tulla piiiiiitkan paivan jalkeen.

Ensimmaisen paivan perusteella voidaan sanoa, etta onpas aivan hakellyttavan rento ja rauhallinen meno! Kaikki, ja siis aivan kaikki matkaoppaat sun muut jaksavat kertoa, etta tama paikka ei ole enaa entisellaan ja etta 5-10 vuotta sitten kaikki oli niin paljon aidompaa ja erilaista. Don Detin nykymaine viittaa omasta mielestani lahinna juhlimiseen ja possyttelyyn. Minut paikka on yllattanyt positiivisesti, lahinna taalla on hiljaista ja iisia. Ei oykkarointia, partybaareja tai ihmismassoja.

Meille on myos tiedetty kertoa jo useamman suun kautta, etta taalla pitaisi olla suomalaisia pilvin pimein (…). Yksi eilen kayty keskustelu: “So where are you guys from?” “Finland” “Ah, like everybody nowadays…“. Etta jeps, jos tata joku dondetilla hengaava suomalainen lukee niin ilmoittautukaa – ei olla itse tormatty ensimmaiseenkaan.

Our version(s) of events. 2/2 – Anna ja Kambodza

Nonnii. Taytyy sanoa, etta taa blogin pitaminen on-the-road on ollut aarettoman haasteellista ilman matkassa kulkevaa tietokonetta tai vastaavaa apuvalinetta. Rutiiniksi on muodostunut se, etta ollaan kirjoitettu merkinta jokaisesta maasta isompana kertarysaysbulkkina, vaikka monin tavoin mielekkaampaa olisi paivittaa esim. jokaisesta kaupungista tai kohteesta oma kirjoituksensa. Jarjetonta esimerkiksi, etta koko pitkaan haaveiltu, upeamahtava Trans-Siperia tuli tiivistettya yhteen, hataisesti hutaistuun merkintaan. Mutta kun talle tielle ollaan lahdetty, niin turha valittaa – niita aukkoja on aikaa paikkailla sitten kun palataan Suomeen.

Mutta nyt tama tyhja ruutu tuntuu haastavammalta kuin koskaan. Saavuimme Kambodzaan Mekong Deltan kautta 9. joulukuuta, ja tuntuu, etta sen jalkeen kaikki on mennyt paalaelleen ja takaisin parin otteeseen. Varmasti koyhin maa jossa olemme kayneet, ja samalla jollain tapaa rikkain. Jotta kamboodiahomman monimuotoisuus hahmottuisi paremmin, seka matkakumppanini etta mina kirjoitamme molemmat omat kertomuksemme vierekkaisilla koneilla samanaikaisesti, toisiamme konsultoimatta. Let’s do this thing!

1. Mekong Delta 

Mulle oli jo ennen reissuun lahtoa selvaa, etta tahtoisin kayda vahintaan pyorahtamassa Mekongin suistoalueella. Piti vaan miettia etta miten, missa ja mika olisi jarkevin tapa jarjestaa asia. Vietnamin viisumissa olisi ollut aikaa viela n. viikko, joka olisi riittanyt ihan mainiosti omatoimitourailuun. Karsivallisyys ei puolestaan riittanyt joten lopulta varattiin valmisretki Vietfuntravelin kautta (halvin jarjestaja, joka loydettiin ja arvostelut olivat paaosin positiivisia). Paasyy valintaan oli myos se, etta matkaan sisaltyi veneily Kambodzaan Mekongia pitkin – lyotiin siis kaksi karpsya yhdella iskulla ja jokiveneily nyt kiinnostaa aina.

IMG_2108[1]

Itse valmismatka oli ihan ok kokemus, joskin tunsimme moneen otteeseen, etta ei ehka ihan meita varten ja etta emme kaivanneet ylenmaaraista holhoamista tai muiden saatamien aikataulujen mukaan kulkemista. Silti, asiat, bussit, paatit ja polkupyorat kulkivat kuten pitikin ja saimme edes pienen nakoalan deltalaiseen elamaan ja elinkeinoihin.

IMG_2140[1]

Itselle jai ehka parhaiten mieleen ihan viimeinen etappi Kambodzan rajalta (jossa kaikki viisumi- ja leima-asiat hoidettiin siis puolestamme ja ongelmitta (Kambodzan viisumi 30d á 25 USD) Phnom Penhiin. Minibussin ikkunasta nakyi niin uskomattoman mahtavaa maalaiselamaa, etta ei voinut silmaa rapayttaa missaamatta jotain sielua kutkuttavaa. Vastaavanlaiset maisemat ovat tietty tulleet hyvinkin tutuksi nyt useamman onnikkamatkan maassa heittaneena, mutta the first love is the deepest… aa… valokuvaajan aarreaitta, kuten koko Kambodza. Valkoisia laihoja lehmia, valtavia riisipeltoja, uinuvia koiria, kengattomia lapsia, Angkor-olutmainoksia, lukemattomia guesthouseja, saannollisen saannotonta liikennetta, polyisia teita, ulisevaa laulantaa, ystavallisia kasvoja. Niistakin on Kambodza tehty.

IMG_2148[1]2. Phnom Penh

Phnom Penhissa alias PP:ssa vietimme muutaman paivan. Ei pahaa sanottavaa – viliseva ja omasta mielestani ihan kauniskin kaupunki. Siina missa Vietnamissa ei voi olla tormaamatta Ho-sedan naamaan ja kansallistunteita nostattavaan kuvamateriaaliin, Phnom Penhissa maan monarkia on kaikkialla. Rakennustyyli, ihmiset, tunnelma kaduilla – kaikesta huokui se, etta ollaan tultu ihan omanlaiseensa paikkaan.

IMG_2180[1]PP:n paivien tarkein ja painokkain aktiviteetti oli Killing Fieldseilla (Choung Ek) ja Tuol Slengissa vierailu. Hurjia paikkoja kumpikin, mutta ohittamattomia – tahan maahan olisi outoa tulla ilman tutustumista sen veriseen ja varsin laheiseen historiaan. Toinen Pallontallaajien blogi Sukellus Asiaan kavi samoissa paikoissa ilmeisesti ihan samoina paivina ja kirjoitti asiasta sen saman mita mekin opimme, joten kaykaa lukemassa vaikkapa sielta lisaa.

IMG_2207[1]

3. Koh Rong Samloem / Sihanoukville

Oltaisiin haluttu viettaa joulua jollakin Kambodzan paratiisisaarista mutta oltiin auttamatta liian myohassa jarjestelyjen kanssa. Kaikki kiinnosti – Koh Rong, Koh Rong Samloem, Koh Ta Kiev… ja kaikki naytti yhta tayteen buukatuilta. Paatimme kuitenkin, etta parempi menna aikaisemmin kuin ei ollenkaan, ja varasimme joulunalusviikoksi bungalowin Freedom Island Bungalowsilta, Koh Rong Samloemin saarelta. PARAS VALINTA IKINA! Samloemin saarella on useita resortteja vieri vieressa ja Freedom on omalla puolellaan saarta se aivan laitimmaisin. Tama tarkoitti rauhallisempaa sijaintia ja rennompaa oloa kuin muissa saaren monista paikoista, joissa porukkaa oli enemman ja meno bailahtavampi. Tavattiin myos ekat suomalaiset! Terkkuja Kristalle ja Mikaelille 🙂

IMG_2246[1]

Viikko vierahti vahan liiankin nopeasti naissa merkeissa: aamulla heraaminen ennen kahdeksaa, aamupala, lepailya ja lukemista, uimista, lepailya ja lukemista, lounas, lepailya ja lukemista, auringonlasku viiden jalkeen, illallinen, gekkojen bongailua oman bungalowin terassilla kunnes tutimaan hyvissa ajoin ennen puoltayota. Ei nettia, ei televisiota.

IMG_2531[1]

Meilla ei ollut myoskaan kirjoja, joten luimme lahinna paikan paalta loytyneita, suomenkielisia (!) aarteita joihin lukeutui mm vuoden vanha Apu, sairaalamaailmaan sijoittuva harlekiinikirja ja sosiaali- ja terveysalan ammattiliiton lehti Super. Saatamme myos alkaa National Geographicin tilaajiksi, niin vaikuttava oli yksi lukemamme numero, jonka jalkeen osaamme keskustella asiantuntevasti esimerkiksi Nigerian sisaisesta turvallisuustilanteesta.

IMG_2298[1]

Raskain sydamin ja eraaseen toiseen resorttiin tehdyn syrjahypyn jalkeen lahdimme saarelta paivaa ennen jouluaattoa. Saimme yksityiskyydin aalloissa poukkoilevalla pikkuveneella isompaan purteen, joka odotti meita keskella suurta vetta. Matkaseuraakin oli – saaren paras henkilokunta! Nyyh. Nyyh. Ikava on.

IMG_2636[1]

Sihanoukvillessa oli kohdattava se ikava tosiasia (monien muiden joukossa), etta meidan oli taas laitettava kengat jalkaan. Kaiken hippeilyn ja luonnonlaheisyyden parissa olimme ihastuneet paljasjalkaisuuteen niin kovasti, etta teki mieli paiskata ryytyneet, kolmetoistavuotiaat Merrellit lahimpaan roskikseen. Edelleen ovat jalassa.

Niin ja siis, oltiin tosiaan Sihanoukvillessa yksi yo ennen saarelle menoa ja kaksi yota palattuamme, eika paikasta ole oikein mitaan sanottavaa koska ei siihen pahemmin tutustuttukaan. Jouluaattokin meni miten meni – aurinko paistoi, kaytiin havaijilaispaikassa syomassa ja taidettiin menna aika aikaisin nukkumaan, odottaen lahinna siirtymista seuraavaan kohteeseen.

3. Battambang

Joulupaivana lahdimme hyvaksi ja halvaksi havaitun Sorya-nimisen bussilafkan kanssa liikkeelle jo toista kertaa. Kohteena Battambang, jossa ajatuksena oli viipya uuden vuoden yli ennen Siem Reapiin jatkamista. Ei tiedetty kaupungista juuri mitaan ja se kiehtoi, kuten myos vahan pienemmassa paikassa kayminen. Tassa tapauksessa “vahan pienempi paikka” tarkoittaa kasittaakseni silti Kambodzan toiseksi suurinta kaupunkia, jonka vakiluvusta internet antaa talla hetkella ristiriitaista tietoa.

Itse matka kesti n. 14 tuntia, silla a) bussi ajoi ensin Phnom Penhiin b) kukaan ei kertonut meille, etta Phnom Penhissa on kahden tunnin vaihto c) toinen bussimatka kesti arvioitua pitempaan. Ylipaataan on enemman poikkeus kuin saanto, etta Kambodzassa bussimatkoihin kannattaa lisata 1-3 tuntia – tiet ovat huonoja ja ruuhkiin esimerkiksi Phnom Penhin lahistolla saattaa tuhlaantua pitkiakin aikoja.

Viimein Battambangiin paastyamme tavattiin hyvaa englantia puhuva ja ystavalliselta vaikuttava tuktuk-kuski Peter, joka vei meidat hotellillemme ja jonka kanssa sovimme lahtevamme ylihuomenna kiertamaan Battambangin lahiston nahtavyyksia. Hotelliin kirjauduttuamme valintamme kyseenalaistettiin, silla yleinen suositus on ilmeisesti ottaa retket ja vastaavat oman hotellin kautta. Peter vaikutti kuitenkin luotettavalta, joten emme katuneet valintaamme.

IMG_2682[1]

Retkelle ei kuitenkaan koskaan paasty, silla ruokamyrkytys tai vastaava tuli ja iski kyntensa ensin minuun ja puolen vuorokauden paasta myos Ristoon! Jee! Eika siina viela kaikki – kun kehosta oli pitkan raakin seurauksena poistunut aivan kaikki poistettavissa oleva ja voimat myos, saimme etuoikeuden tutustua kambodzalaiseen haakulttuuriin poistumatta huoneestamme. Toisin sanoen herasimme sairastumisien jalkeisena aamuna 4.45 siihen, etta kadulta alkoi jytaamaan kambodzalainen kansanmusiikki voluumit kaakossa ja enemman. Kipale toisensa jalkeen. Ei tiedetty mista oli kyse, molempia ahdisti, oksetti (kylla, asia konkretisoitui) ja hotellin yorespa ei ymmartanyt tiedustelustani mitaan. Kysymykseen Excuse me, what is this loud music coming from the streets? sain vastaukseksi Five A.M, five A.M, sorry I am a little —, sorry — five A.M. Pieni googlailu ja (edelleen pimealle) kadulle tahyily kertoi, etta haajuhlahan se siella, mutta silti. Ahisti.

Ylla: kaksi asiaa jotka eivat natsaa – kahden ihmisen yhtaaikainen sairastuminen ja sairastuminen ja khmer-musiikki.

Khmer-haat voivat kestaa kolmesta paivasta viikkoon, joten selvaahan se, etta tata nannaa oli tarykalvoille luvassa vaihtelevin intensiteetein meidan hotellista poistumiseen asti. Ohjelmassa oli myos puheita ja vastaavaa, jotka kaikki toitotettiin koko korttelille haateltan ulkopuolella olevien vanhan liiton kaiuttimien avulla. Ehdottomasti taman matkan suurin kulttuurien yhteentormays – tuo juhlinnan aloitusajankohta ja -tapa on vaan aivan kasittamaton!

Battambangiin riitti siis nelja yota, juuri mitaan ei ehditty nakemaan (paitsi kaytiin paikallisessa, ihan mahtavaa taituruutta sisaltaneessa sirkusesityksessa!), mutta paasimme onneksi toissapaivana lahtemaan Siem Reapiin Soryan bussilla, vaikka Ristolla oli ollut viela edellisena paivana lahes 38 astetta kuumetta. Ennen omaa sairastumistaan Risto ehti myos onneksi kayda laake- ja banaaniostoksilla. Minakin vedin ensimmaiset antibiootit n. 24 vuoteen ja kyllapa tekikin gutaa! Tuntuu, etta tropit auttoivat jopa siihen Kiinasta asti jatkuneeseen hairioon.

IMG_2720[1]

Ylla; sirkuksessa oli tunnelmaa

4. Siem Reap

Matkalla Battambangista Siem Reapiin huomasi kylla, etta pohjoisen Kambodzan tiet ovat melkoisen heikossa hapessa – tama on tulossa vastaan myos tulevina paivina kun lahdemme Laosiin ja meidan taytyy sita varten koukkaista melkein Phnom Penhin kautta! Tunnelmallisen, khmer-musiikkia ja maalaismaisemia sisaltaneen matkan paatteeksi saavuimme kaupunkialueelle, ja ystavallinen nuorimies kertoi meille, etta meidan kannattaisi jaada hanen kanssaan samalla pysakilla. Kaupungin bussiasema olisi kuulemma kaukana keskustasta.

Onneksi noudatimme hanen neuvoaan, silla pysahdyspaikkamme oli toden totta Siem Reapin keskuksessa ja majapaikkaamme oli matkaa vain muutamia satoja metreja. Saimme jalleen ystavallisen tuktuk-kuskin, Mr. Vuthin, jonka kanssa lahdimme heti seuraavana paivana (eli eilen) kiertamaan Angkorin temppeleita.

IMG_2893[1]

Ylla olevan kuvan inspiraatio loytyy meidan postauksesta nimelta Venaja 1!

Meille yhden paivan ysista viiteen kestanyt temppelikierros oli itse asiassa ihan sopiva annos. Aloitimme pidemman matkan paassa sijaitsevasta Banteay Sreista ja jatkoimme Ta Prohmille ja kumppaneille ennen Bayonia ja itse Angkor Watia. Komia kokemus joka kuitenkin karsi alueen hillittomasta massaturismista. Ei silla – ei kukaan tuonne lahteva voi kuvitella, etta noihin paikkoihin paasisi tutustumaan rauhassa itsekseen. Valilla on silti hankala nahda metsaa puilta, tai tassa tapauksessa temppelia turisteilta, kun aasialaiset ryhmamatkaajat ja lansimaiset selfioijat valtaavat koko tilan. Koh Rong Samloemilla tapaamamme Krista ja Mikael kuvasivat auringonnousun aikaista tunnelmaa Angkow Watilla rokkikonserttimaiseksi – ihmismassat kamerat valmiina odottamassa esityksen alkamista – ja Risto totesikin koko eilispaivan fiiliksen muistuttaneen festarimaista tunnelmaa. Allekirjoitan!

IMG_2884[1]

Juups ja ylla meista edustava otos tuktukissamme Bayonin edessa. Talla hetkella nayttaa silta, etta kaikki mun Angkoriotokset on vahan niin ja nain ja noin pain prinkkalaa, eli jos esim. meidan aidit haluaa nahda lisaa temppelikuvia, niin klikkailkaa noita linkkeja tuossa ylempana!

No men nu. Tanaan on vuoden viimeinen paiva ja me yritamme tehda jotain talla Siem Reapilla ennen Laosiin katoamista. Omasta puolestani voin vain sanoa, etta vuosi 2013 on ollut yksi parhaista. Syyksi riittaa tama meneillaan oleva matka, joka jatkuu toivottavasti viela ensi vuoden ensimmaisen neljanneksen ajan. Meidan varsinainen reissusaastaminen alkoi oikeastaan vasta tasan vuosi sitten, joten kuka tietaa, ehka joku lukija siella ruudun toisella puolella innostuu ja lahtee omalle haavematkalleen jo vuonna 2014!

HYVAA UUTTA VUOTTA ja palataan Laosista! Tassa viela tunnelmakuva liikenteesta – kaikki renkaat kyydissa, asenteella kohti tulevia teita!

IMG_2195[1]