Our version(s) of events. 1/2 – Risto ja Kambodza.

It’s been a while. On vuoden viimeinen paiva ja aamiainen/lounas (onkohan talla yhdistelmalla jotain nimea? lunchfast varmaankin) on taalla Siam Reapissa nyt nautittu. Paatettiin iskea Annan kanssa molemmat paikalliseen nettikahvilaan ja rustata tupla-artikkeli; istumme vierekkain nakematta mita toinen kirjoittaa ja kohtapa voimmekin jo vertailla mietteitamme ja jakaa ne viela kaiken lisaksi maailmalle. Hurja tama moderni digi-age. Saas nahda kumpi on valmis ekana. Jaahas, Anna muisti ottaa kameran mukaan, mutta akku ei olekaan sisalla ja THERE SE GOES. Ovi kavi ja nyt neito on jo matkalla hotellille takaisin. Tassa nyt olen vain yksin lallatilaa. Taidan siis olla ensimmaisena valmis, juuh.

Mutta itse asiaan voisin varmaan paneutua.

Annan edellinen postaus paatyi siis Mekong Deltalle ja sielta suuntamme oli Kambodzan paakaupunki Phnom Penh. Tama puolentoista miljoonan keskittyma oli saapumispaivanamme aurinkoinen ja hymya taynna. Vaikkakin Vietnam oli ihana, tunsin heti Kambodzan enemman omakseni. NYT ANNA PALASI TAKAISIN JA SE ON IHAN HIESSA JA PUNAINEN HIHII. Krohm, Vaikkakin ilmeisesti Vietnam on virallisesti kehitysmaa ja raskaan ja koyhan menneisyyden kanssa viela osittain painiva, oli koyhyys huomattavasti helpommin kasinkosketettavissa rajan talla puolen. Kukaan ei varmasti kaipaa historiantuntia Veli ykkosen, kakkosen, kolmosen ja muiden veijarien toimista. Arvet olivat viela nahtavissa ja muuta runollista. No, niista kohta vahan enemman.

Ensimmaisena iltana Phnom Penhissa emme tehneet kauheastikaan mitaan, veto kun tuntui olevan hivenen poissa viela edellisesta slowboat/minivan-siirtymasta. Asetuimme, tohdinko sanoa, romanttiseen 50-luvun ranskalaiseen kerrostaloon. Guest Housemme (the laughing fat man) oli mita mainioin paikka viettaa nama nelja (vai viisi, en voi muistaa) paivaa. Parvekkeelta saattoi jopa nahda legendaarisen Suomi Barin (ei kayty). Illan hamarryttya lahdimme ruokapaikan metsastykseen minulla kliseiset travellerisynnit mielessani; ”Pakko…pakko sita on kokeilla….ei, ei vain kokeilla, syoda sita vahintaakin joka toinen paiva. I love pizza, i love happy times, winner combination!” Niinpa siirryimme hotellilta noin sata metria ensimmaisen ilopizza-kuppilan terassille ja otin keski-iloisen roiskarin, Annan tyytyessa ilottomaan fried riceensa vai mihin lie ja kas noin, kohta ruoat olivat kuvuissamme, ensimmaiset todella surulliset kerjalaiskohtaamiset (naita ei Vietnamissa oikeasti ollut ensimmaistakaan, puhumattakaan sita edelitavista maista) takanamme ja me takaisin hotellilla. I got four words for you; Don’t do it, kids. Edessa oli mita vainoisin yo; tukehtumistilat, miljoona kilometria tunnissa juoksevat ajatukset ja mahdottomuus nukahtaa ja paeta tata kaikkea. Never, never, never again.

 

Don’t mind if I do!

Unen saavuttua nukuinkin varmaan noin 15 tuntia ja olin herattyani aivan voimaton ja sekaisin. Vatsakin taisi menna jossain valissa sekaisin. Toki  lukee tarinoita onnistuneistakin ja harmonisista iloisista pizzoista, vaan omalla kohdallani nama leikit saivat jaada taakseen. Ilon voi saavuttaa onneksi muillakin tavoilla; nakemalla, kokemalla, haistamalla, maistamalla, lukemalla, hikoilemalla…..

tai poltamalla. hehheh.

Seuraavien paivien aikana kiertelimme kaupunkia jalan kunnes tajusimme sen olevan hullun hommaa kaupungissa, joka ei tunne jalankulkijan kasitetta. Tuk tukilla siis eteenpain.

Killing Fieldsit, genocide museot ja muut…. (Anna varmasti kertoo naista). Olipahan…. olipahan aika rankkaa. Harvoin koen palaa kurkussani, mutta nyt se oli siella.

Editors note: tunnen hien kainaloissani taalla tyhmassa kahvilassa. Pitaapa paketoida jo kohta.

NOO mutta siis Phnom Penh oli yhta kuin: 1) ensikosketus uuteen maahan 2) ensikosketus kerjaamiseen 3) too happy ( = mega sad) pizza ja sen jalkitilat ja ennen kaikkea 4) iso pala maan traagista lahihistoriaa.

Niin ja itseasiassa viela numero 5) Iso maara vanhoja lankkariukkoja, joiden kuolasta oli kilometrien paahan haistettavissa rakkaus, ei silla hyvalla tavalla, pikkulapsia kohtaan. Voi saatana.

Paatimme jattaa kaupunkien tomut taaksemme ja siirtya jonnekin missa tuktuk-miehet eivat kauppaa, lankkarit (tai oikeastaan ihan mika ihmisryhma vain) ovat minimissaan ja ainoa kuultava asia on laineiden liplatus ja jokailtainen ihana gekonlaulu. Sorya-nimisen bussifirman avulla siirryimme Sihanoukvilleen jossa viivyimme noin kymmenisen tuntia ja yon siella vietettyamme lautta vei meidat Koh Rong Samloenin saarelle. Olimme paasseet paratiisiin. Mistaan R. Crusoe-tyylisesta autiosta kookosruokavaliosta koostuvasta jeesus-parta-saaresta ei voi puhua – olihan saarella varmaan 20 kappaletta bungalow-resortteja, mutta meidan valitsemamme oli onneksi niin reunalla kuin vain mahdollista oli. Rauha oli taattu. Taalla oli hyva ladata akkuja ja puntaroida kaikkea nahtya. Company is OK, but solitude is bliss. Taman viikon saarella tulen muistamaan aina. Kerrottavaa olisi myos ensimmaisesta kohtaamisesta todella rennon suomalaispariskunnan kanssa ja legendaarisen sympaattisesta resortti-henkilokunnasta, mutta Anna varmasti hoitaa taman kiitettavasti.

Resorttia pyoritti paasiallisesti mahtava nuorimies joka esitteli itsensa nain: ”My Name is Bormai, which is cambodian for the Moon… so everybody calls me Mr.Moon because it’s easy to remember”. This one’s for you, pal!

Jamiroquai – Mr.Moon

Viikon oltuamme saarella internet-pimennossa oli aika siirtya muille vesille suunnittelemaan uusia juonia. Kaytannossa oli siis pakko taipua viettamaan pari paivaa Sihanoukvillessa (mm. jouluaatto). Sihanoukville, tai kuten useat kutsuvat: Snooky, on kelpo juhlimiseen keskittyva rantapaikka siina missa mika tahansa muukin, mutta kun meilla kahdella bailujalka, tai pikemminkin bailuaivot, ei enaa oikein vanhaan malliin taivu, paikka jai vahan kylmaksi. Netissa suhattuamme paivan, paadyimme jalleen kerran ottamaan Soryan bussin pohjoisen suuntaan Battambangin kaupunkiin, josta meilla kummallakaan ei ollut varsinaisesti mitaan hajua. Kirjat kertoivat, etta B-bang on Kambodzan toiseksi suurin kaupunki, joten itsellani henkilokohtaisesti paassa pyori mielikuva Phnom Penhista pienemmassa koossa. Todellisuus oli kuitenkin toinen: lankkareita kaytannossa murto-osa PP:n maarasta ja koyhyys ja kerjaaminen huomattavasti nakyvampaa. Jouduimme ensi kertaa todella miettimaan suhdettamme almujen antamiseen. Phnom Penhissa olimme paattavaisesti olleet kovia ja paattaneet, etta tuki annettaisiin jarjestojen kautta vasta Suomesta kasin, mutta taalla tilanne ei tuntunut yhta yksinkertaiselta. Tavata nyt pikkulapsi joka selkeasti on kuivunut hellepaivan paahteesta ja katseellaan kysyy muutamaa sataa tai tuhatta rielia. Yrita olla antamatta talle rielin rielia? Vaikeaa. Vaikeaa on myos se, etta kun kerran antaa yhdelle lapselle muutaman rielin, niin sana rupeaa kohta kiertamaan ja kohta luonasi onkin jo kymmenkunta vastaavaa pienta tallustajaa, aivan yhta tuskaiset lukemat naamatauluillaan. Tuli tilanne, etta meidan oli oikeasti vain parasta ”paeta” tilannetta ja lahtea hotellille tuskailemaan tata dilemmaa.

Paadyin hypoteesiin:

1) kambodzassa on 15 miljoonaa asukasta 2) 1/3 heista asuu koyhyysrajan alapuolella 3) 5 miljoonaa ihmista keta haluaisin auttaa ja (here comes the hypoteesi-part) 4) minulla on 5 miljoonaa euroa rahaa. Eijei, sanotaan nyt vaikka 15 miljoonaa euroa. 5) Annan kaiken omaisuuteni heille tasapuolisesti 6) tadaa, kaikilla on 3 euroa kadessa.

Ei. Ei taa nain voi menna. Infraan se on panostetttava, en voi yksin pelastaa kaikkia. Siispa nyt yritan jatkossa pitaa taman mielessani ja tutkia viimeistaan kotopuolessa, etta mika olisi se paras kanava apuun. Varmaa on kuitenkin, etta jotain on tehtava. Toivonkin kommenttiosioon vinkkeja luotettavista ja osaavista jarjestoista.

AH. TAAS PUSKEE HIKI. No, Battambangista olis kauheasti kaikkea kerrottavaa, eika niinkaan vaan positiivista. Luotan taas, etta Anna hoitaa tan lopputarinan aika huolella omassa tekstissaan….. Vanha kunnon Anna. <3

Battambangin jalkeen valuimme yllattavan tuskattomasti tanne Siam Reapiin ja heti ensimmaisena kokonaisena paivana paatimme kunnianhimoisesti kohdata Angkor Watin ja muut Angkorit yhdessa paivassa. Aikamoiseksi juoksemiseksihan se meni, mutta toisaalta hermot eivat olisi kestaneet sita valtaava ihmismaaraa useana perakkaisena paivana. Tama oli eilen. Paassa soi J. Karjalainen ja ”Angkorin wattiii…. vain muistoksi jai”.

Nyt on aika lopettaa tama sekava moliseminen ja kohdata uv-aaton haasteet ja paikallinen juhlahumu. Pelottaa. Taisin kirjoittaa versioni tapahtuneista ennen Annaa. Mjaa silla on viela kuvien siirtaminen kameraltaah… NO juu. EI muuta ku party on ja onnea kaikkien tulevaan vuoteen. Ollaan positiivisia ja kiitollisia.

Don’t fear the Siam Reaper.

P.S Anna hoitaa kuvapuolen ja koherenssin omassa artikkelissaan!

: )

Merrychristmas Kambodzasta

Moi! Kuten arvata saattaa, edellisen merkinnan jalkeen on tapahtunut paljon! Mekong Delta, Phnom Penh, Sihanoukville. Koh Rong Samloem ja reissun mahdollisesti paras viikko. Juuri nyt Battambang ja muutaman paivan paasta Siem Reap, Angkor Wat, siirtyma meidan kalenterivuoteen 2014… Kambodza tekee hyvaa ihmiselle.

1537908_10151885925745852_2079579480_o

Ylla oleva toivotus tulee vahan myohassa kun tanaan tanssitaan jo Tapsaa (ja kun kannykkapaivittaminen ei onnistu), mutta valiako tuolla. Sihanoukvillessa kuultua:  ”You see, every place is full because of the merrychristmas” ja ”Merychrisma for you – no chrisma for me!!”. Melkoinen antijoulu oli meillakin.

Kilometrimerkintaa luvassa, ei viela, mutta ihan kohta. Jatketaan siis pian tarkemmalla kertomuksella kokemuksistamme Kambodzassa – tanaan me mennaan Battambangin sirkukseen! Jee!

Vietnamissa lampoa etsimassa

Kuten edellisesta kirjoituksesta selvisi, paadyimme Vietnamiin lentokeinoin. Mahataudin takia otettiin luksuslisana tilauskyyti Noi Bain (Hanoi) lentokentalta meidan hotellille Old Quarteriin (n. 14$), eika kentalta napattu satunnainen taksi olisi kaiketi maksanut sen vahempaa. No, iloisissa tunnelmissa kommimme kaaraamme ja tahyilimme vajaan tunnin verran Hanoin laitakaupungin sakkipimeyteen (kello oli viisi iltapaivalla). Riemuitsimme siita, etta oltiin virallisesti paketoitu reissun ensimmainen luku (Venaja – Etela-Korea – Hong Kong – Kiina) ja paasty toisen luvun (Kaakkois-Aasia) alkuun.

IMG_1721[1]

Tiivista tunnelmaa kymmenien hotellien reunastamilla sokkelokaduilla Hanoissa

Vietettiin Hanoissa etenkin kulinaristisesti fantastinen, joskin muuten laiskahko viikko, joka kului edelleen tautisissa tunnelmissa. Alkuihastuksesta ja -innostuksesta huolimatta kaupunki ei tehnyt ihan niin suurta vaikutusta kuin olisimme toivoneet. Rappioromanttista tunnelmaa, ihmisia istumassa katujen varsilla pienilla jakkaroilla, lukemattomia ruokakojuja. Tuhansien skootterien parinaa, ahtaita katuja, ja… LANKKAREITA! Siis kylla, tama oli ensimmainen kerta matkamme aikana, kun tormasimme valtoimenaan lainehtivaan turistimereen emmeka tienneet uidako vai hukkuako (tartuimme siis sitakin tiiviimmin Tigerin kaulaan kiinni). Venaja, Etela-Korea ja Guangzhou olivat lahes tyystin turisti/reppureissaajavapaata aluetta, ainakin syys-/lokakuussa ja niilta osin kuin me naissa maissa liikuttiin. Jopa Hong Kongin lankkariys oli verraten erilaista, silla suurin osa esim. Midlevelseilla vastaan tulleista lansimaalaisista vaikuttivat asuvan Hong Kongissa vakituisesti. Vietnamiin oli mahtavaa saapua jo ihan vain lompakonkin hyvinvoinnin tahden, mutta viimeistaan taalla on hyvaksyttava se tosiasia, etta nama maat elavat matkailusta ja reissullamme tuskin tulee enaa vastaan kohdetta, jossa oltaisiin kaupungin ainoita outolintulankkareita.

IMG_1727[1]

Kaverukset Hoan Kiem Lakella

IMG_1784[1]

Valmistuneiden riemua Van Mieulla eli Temple of Literaturella

Hanoista jatkoimme viikonlopun viettoon Halong Cityyn, josta teimme reissun Halong Bayn karstikiviunescoheritagemaisemiin. Hanoivinkkina taytyy mainita, etta esim. edullisesta majoituksesta ei tarvitse stressata etukateen. Jos vain saapuu esim. Nha Thon alueelle (lahella St Josephin katedraalia), potentiaalisia majapaikkoja sisaanheittajineen loytyy kylla kuin sienia sateella. Samalla alueella myos huokeista ja hyvista ruokapaikoista on melkeinpa ylitarjontaa kuten myos erilaisten retkien ja reissujen jarjestajista – eri toten Halongille. Otimme korttelissa esimerkiksi Vietnamin viisumin pidennykset, joskin tassa asiassa tuli sekoilua kun meille sanottiin tilaustilanteessa huomattavasti pienempi summa, kuin mita viisumit loppujen lopuksi tulivat maksamaan…

Tassa valmismatkojen runsaudensarvessa valintojen ja mahdollisuuksien maara alkoi melkeinpa ahdistaa, joten paatimme lahtea Halongiin itsenaisesti. Tama tapahtui seuraavanlaisesti: otimme kadun varresta MAI LINH -firman taksin (taksin odotusaika Vietnamissa keskimaarin kolme sekuntia), pyyhalsimme taksilla Gia Lam -bussiasemalle, bussiasemalla taksiamme oli vastassa tyyppi joka kysyi HALONG BAY? Kipitimme tyypin perassa lippuluukulle, lippuluukulta minibussiin ja minibussilla kohti tuntematonta. Minibussikulttuuriin kuului esim. se, etta bussissa oli viela oma sisaanheittajansa, joka roikkui bussin avonaisesta ovesta n. 75% matkasta huudellen joka ikiselle tien varressa olevalle ihmiselle josko he tahtoisivat hypata kyytiin. Toimi! Loputtomalta tuntuneen bussiseikkailun (joka sisalsi myos erittain jannittavan pissakokemuksen ovettomassa tienvarsivessassa) paatteeksi meidat heitettiin tienvarteen Halong Cityn laitamille, jossa pitkakyntiset, uhkaavat taksihaukat ymparoivat meidat. Neuvottelimme kyydin hotellillemme. Loppu hyvin, kaikki hyvin, emme tulleet huijatuksi.

Retken Halong Baylle otimme hotellimme kautta. Hintaa tuli vajaa 20 euroa per naama ja talla saimme n. 7 tuntia kestaneen kierroksen vesilla. Vedesta nousevien karstikivien ihailun lisaksi kavimme huikeassa, indianajonesmaisessa luolassa, soutuveneella laguunissa ja paikassa, jossa oli merenelavia seka esilla etta myytavana. Settiin kuului myos isohko, merellinen lounas. Ainoa ikava puoli oli, etta retken meille myynyt hotellimme manageri oli selittanyt meille eraan asian retken sisallosta vaarin, ja juuri ennen kotisatamaan rantautumista laivan henkilokunta pyysi meilta rahaa asiasta, jonka oletimme jo maksaneemme. Kiusallisuudesta huolimatta pidimme pintamme ja poistuimme laivasta maksamatta mitaan – asia jai hotellimme ja paatin henkilokunnan selvitettavaksi. Alla pari rapsaisya HB:lta!

IMG_1829[1]

IMG_1921[1]

IMG_1927[1]

Hanoissa ja Halongilla ollessamme oli viela marraskuu ja kehnot saat. Alkuperainen suunnitelmamme oli ollut edeta Vietnamin etelaosiin maata pitkin ja teimme jo suunnitelmia Huessa, Hoi Anissa ja Nha Trangissa vierailuun. Saatiedotukset nayttivat kuitenkin maan keskiosiin pelkkaa sateista ankeutta, joten tehtiin yllariliike ja otettiin Hanoista lennot Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin. Alun perin reissusuunnitelmamme perustui maata pitkin kulkemiseen kautta linjan, mutta no, joskus on vain otettava pikasiirtyma. Kaipasimme kumpikin lampoa ja aurinkoa heti eika parin viikon paasta! Lennot VietJetilla maksoivat n. 45 euroa naama parin paivan varoitusajalla, joten siinakin mielessa tuli saastettya seka aikaa etta rahaa.

Matka Halong Citysta Noi Bain lentokentalle ja ylipaataan Saigoniin oli myos oma retkeilykokemuksensa… hotellimme manageri suositteli meille joko taksin ottamista suoraan kohteesta A kohteeseen B tai vaihtoehtoisesti bussin ottamista Halongista My Dinhiin ja sielta taksilla kentalle. Tama meni nain: otimme taksin Halongin bussiasema Bai Chaylle. Bussiasemalle kuski pysaytti jonkun randombussin viereen, ja rinkkamme vietiin kyseiseen kyytipeliin ilman, etta meilta oikeastaan edes kysyttiin mitaan. Kaks passia narussia, me! Bussi suhasi halki kylien ja katujen mita edesvastuuttomimmin ratinkaantein (ja tuli itse asiassa myos poliisien pysayttamaksi – kaikki syynattiin matkustajien kasimatkatavaroita myoten). Usean tunnin jalkeen huomattiin NOI BAI -kyltteja tien varressa. Ajettiin vahingossa vahan liian pitkalle kunnes meidat paastettiin bussista ulos. Ei oikeastaan tiedetty yhtaan missa oltiin, mutta otettiin taksi lentokentalle (eli samaan suuntaan takaisin josta juuri oltiin tultu). Lentokentalla VietJetin lentoaikataulut olivat vahintaankin viitteelliset, ja meidan 20:30 lentomme siirrettiin ensin parilla tunnilla eteenpain, sitten taaksepain… Saimme onneksi ilmaiseksi vaihdon 18:30 lahtevaan koneeseen. Kauhea nalka, jano ja tuskainen kahden tunnin lento ja olimme Saigonissa! Taksi alle ja hotelliin!

Saigonissa vietimme 4-5 paivaa ihanassa hotellissa nimeltaan LeBlanc Saigon. Suosittelemme! Mita sympaattisin henkilokunta ja parasta koskaan syomaamme Pho-keittoa. Tama hotelli oli itse asiassa niin kiva, etta saimme vaihtaa hintaan kuuluvan aamiaisen jokapaivaiseen pho-lounaaseen vain meille kahdelle.

IMG_1976[1]

Saigoninvierailun paapointti oli hoitaa juoksevia asioita ja jarjestaa asiat niin, etta reissumme jatkuisi mahdollisimman pian sinne jonnekin auringon ja meren aarelle. Tahan mennessa matkamme on ollut pelkkaa miljoonakaupunkia toisensa peraan, joten vahemmastakin alkaa kyllastyttaa. Niinpa matkamme jatkuikin pian kohti Mui Nen rantakaupunkia (tai oikeammin voisi puhua kadusta, silla koko paikka sijaitsee yhden pitkan ja kapean tien varrella). Siella kollottelimme reilun viikon auringosta, rantaelamasta ja hyvasta ruuasta iloiten. Hotellilla oli oma pieni valkoisella hiekalla, palmuilla ja riippukeinuilla silattu sisapiha, joka kuhisi villielamaa (perhosia, ottiaisia, oravia, nahtiin jopa kaarme ja (lemmikki-)apina!

Olipa muuten todella venalaistynyt paikka tuo Mui Ne – sisaanheittajien ja kaupustelijoiden privjet -huudahdukset kaikuvat ymparilla ja  paasin jopa sanomaan pari kertaa, etta izvinite, nieponimajuparusski. Olin kuullut aiemmin, etta etenkin Nha Trang olisi itanaapuriemme suosiossa, mutta en usko Mui Nen paljoa kalpenevan.

Nyt ollaan palattu paivaksi Ho Chi Minh Cityyn, josta matka jatkuu huomenissa Mekongin Deltalle ja siita slowboatilla Kambodzaan. Pahoittelen merkinnan heiveroista laatua ja vajavaista kuvamateriaalia, vaihdoin konetta kesken kirjoittamisen ja jostain syysta en saa lisattya loppuja kuvia! No mutta nyt on jo kiire, palataan!

Pakettimatka Kiinaan

Hong Kongin relailuviikon jalkeen luvassa oli pakettimatka Kiinaan. Seuraavassa siis tarina siita, miten me matkustimme Hong Kongista Guangzhouhun ja selvisimme siella vietetysta viikosta hengissa. Mainittakoon, etta tama blogi ei halua antaa matkailusta yhtaan sen ruusuisempaa kuvaa kuin se oikeasti on… Matkailu antaa yhta lailla kuin se ottaa ja tahdomme jakaa kanssanne kaikessa rehtiydessa seka hyvan etta huonon!

Perjantai 8.11 oli se paivamaara, jolloin meidan oli tarkoitus tavata vanha ystavamme Wenjing (Puolassa tohtoriksi opiskeleva, syntyperaltaan kantonilainen parsaspesialisti) ja hanen professorinsa Hong Kongissa. Tama kantonilais-puolalainen parivaljakko oli ollut liikkeella manner-Kiinan puolella jo useamman viikon verran. Meidan mukaan liittymisemme merkkaisi puolalaisen parsaprofessorin reissun paattymista ja meidan Kiinan taipaleen alkamista. Ja pehmeasti kaikki alkoikin – Wenjing oli ostanut bussiliput valille HK – Guangzhou valmiiksi ja hanen johdollaan paasimme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja matka saattoi jatkua. Maisemat Hong Kongista poistuessa olivat sanalla sanoen valorikkaan futuristisia ja huikeita. Oli hullua ajatella, miten yhdessa hongkongilaisessa kerrostaloblokissa asuu luultavasti sama maara ihmisia, mita meidan synnyinkunnissamme yhteensa.

IMG_1605[1]

Ylla: Upea ystava ja ihminen Wenjing C.

Rajanylitys oli silkka roiskaisu. Kavelimme bussiterminaalin lapi ja passit leimattiin – mita nyt minun passini aiheutti lisasyynailya. Syy taisi olla siina, etta Shanghain koneenvaihdon seurauksena siina oli vuorokauden Kiinassa vierailuun oikeuttava leima. Ristolla oli tietenkin sama leima, mutta se ei kiinnostanut ketaan. Wenjingilta puolestaan kysyttiin hanen passiaan katsoessaan hanen nimeaan (…) ja parsaprofessori joutui tayttamaan lisatietoja maastapoistumiskorttiinsa.

Katselimme bussin ikkunasta pimeyden seasta erottuvia, riettaanpunaisia varivaloja reilun tunnin verran, kunnes olimme saapuneet kohteeseen Guangzhou! Wenjing nappasi meille kadun varresta taksin, jota edelti varoitus, etta jos reppumme koskevat Kiinan maaperaa vartioimattomina hetkenkaan verran, ne saatetaan vieda nenamme edesta. Hetkea myohemmin katselin taksiamme ymparoivaa ihmislaumaa ja laskin todennakoisyyksia siihen, etta joku heista avaisi taksin takaluukun ja veisi rinkan vauhdista. Tahan mennessa rauhallisesti sujuneen retken jalkeen kaikki tuntui mahdolliselta.

Meidan oli alun perin ollut tarkoitus majoittua Wenjingin yksiossa, mutta parsaprofessori majoittui siella viela yhden yon verran, joten meille oli buukattu kaksi yota asunnon viereisessa hotellissa. Paikalle paastyamme meille selvisi, etta seka Kantonissa etta omassa naapurustossamme majoittuu jonkun kokoinen maara afrikkalaisia maahanmuuttajia. Myonnettakoon, etta tama oli meille taysi yllatys – olimme ajatelleet maahanmuuttajien virtaavan aivan muihin maaosiin kuin Aasiaan. Meille myos selvisi, etta Afrikasta tulleita maahanmuuttajia vastaan vallitsee jonkun kokoinen maara ennakkoluuloja. Guangzhoussa viettamamme viikon aikana meita tuli vastaan monta kantoninafrikkalaista ja pakko sanoa, etta enemman ongelmallisen oloisia tapauksia erottui paikallisvaeston keskuudesta (tasta lisaa myohemmin). Sanomattakin selvaa, etta naimme taman ilmion ns. kuplan ulkopuolelta ja olimme myos itse Guangzhoussa jatkuvan syynin kohteena.

Mutta mista termi ’pakettimatka’? Siita, etta Wenjing ja hanen perheensa olivat miettineet meille kaiken valmiiksi, alusta loppuun. Koko viikon aikana meidan ei tarvinnut miettia yhtaan mitaan tai huolehtia yhtaan mistaan – aivan kaikki, ja siis todellakin kaikki oli tuumittu ja jarjestetty meita varten. Hong Kongissa Wenjingin tavatessamme meilla oli viela epavarmuuksia sen suhteen, kuinka pitkaan olisimme Guangzhoussa ja kuinka matkamme eteneminen sujuisi. Wenjing kertoi meille jo tuolloin, etta kaikki on meita varten valmista ja, spokojnie, meidan ei tarvitse huolehtia mistaan. Ohjelmaa oli valmiina heti saapumista seuraavasta aamusta asti ja sen keskiossa oli syominen.

Lauantaiaamuna herasimmekin siis siihen, etta lahdimme bussilla ”teehuoneelle”, jolla nautimme parsaprofessorin laksiais-”aamiaisen” Wenjingin aidin, tatien, sedan ja serkun seurassa. Aamiainen sisalsi niin monta kantonilaista dim sumia, etta ei pysytty laskuissa. Oli rapudumplingia, eri sortin nuudeleita, retiisikakkua, taytettya kaurapullaa. Onneksi oltiin saatu treenia viikkoa aikaisemmin Hong Kongissa… Heti taman jalkeen mentiin paikallisen supermarketin kautta kahville (eli tayteen ladattuun poytaan) Wenjingin tadin luokse ja tasta taas suoraan toiseen ravintolaan, jossa nautimme kantonilaisen paivallisen Wenjingin vanhempien, enon ja toisen serkun kanssa. Huomattavan perhepainotteista hengailua siis. Samana iltana paikan paalla matsattiin Aasian jalkapalloherruudesta ja pokaalihan paatyi Guangzhou Evergreenin handuihin. Jeah!!! (Ei nahty David Beckhamia ((Olikohan se oikeasti siella?)))

IMG_1575[1]

IMG_1582[1]

IMG_1595[1]

Ylla: yhtena paivana aamiaisella/lounaalla, paivakahvilla/valipalalla, illallisella

Seuraavana paivana ilonpito jatkui, kun menimme aamupalalle pastapaikkaan (ohjelmassa ajateltiin meidan lansimaalaisuutta) ja jatkoimme siita ostoskeskuksen kautta privaattikyydityksella Chen Clan Academyyn tutustumaan kiinalaiseen kansantaiteeseen. Chen Clanista ajoimme mehukesteille, josta jatkoimme jokiristeilylle Litchi-joelle. Oli pimeaa ja paattiin satoi, mutta nautimme silti. Ilta huipentui Wenjingin tadin omistamaan pubiin, jossa soimme (lahinna raaoista) merenelavista koostuvan illallisen. Halytyskellot hoi! Poytaan kannettiin jattirapu ja ravun leikkaamiseen tarkoitetut sakset, keitettyja katkarapuja, ostereita, jotain arktista mysteerikalaa ja raakaa lohta. Herkullista. Ainutkertaista. Luksusta.

IMG_1607[1]

Chen Clan Academy oli tuollainen puutaiteellinen pytinki…

IMG_1616[1]

Kyytia Kantonissa

IMG_1644[1]

Veneessa kun paiva vaihtui illaksi

IMG_1659[1]

Tuomion rapurallaa

Taman jalkeisista paivista tulemme muistamaan Wenjingin yksion, sen vessan ja joko yksiossa tai sen valittomassa laheisyydessa tapahtuvat asiat. Naihin lukeutuu joka-aamuinen, kello 9.30 alkava senioreiden ja kehitysvammaisten aamujumppa, paikallistelevision draamatarjonta jota seurasimme antaumuksella, taifuunisateet, lampiman Mirinda-limonadin hidas lipittely ja Riston paivittaiset retket lahi-7Elevenille. Syyna allekirjoittaneen kaatanut, voimat vieva vatsatauti, joka alkoi maanantaiaamuna eika ole ihan kokonaan paattynyt vielakaan. Tahan loppui myos tarmokas, Wenjingin ja hanen sukunsa jarjestaman ohjelman suorittaminen – sairastumispaivana oli tarkoitus lahtea viela katsomaan Guangzhoun keskustaa ja ajella kaupungin ulkopuolelle.

Sairastumisen jalkeisena paivana meidan oli tarkoitus jatkaa matkaa. Wenjingin perhe oli ostanut meille junaliput Nanningiin vievaan yojunaan. Nanningissa meita olisi vastassa Wenjingin opiskelukaveri, joka oli puolestaan varannut ja maksanut meille seka yon rautatieaseman laheisessa hotellissa etta liput Nanningista Hanoihin vievaan junaan. Koko setti oli yhteensa vajaan sata euroa ja oltiin jo maksettu kaikki Wenjingille.

Junamme oli maara lahtea tiistai-iltana yhdeksan aikaan ja heikosta hapesta ja kivuista huolimatta taitettiin matka juna-asemalle. Wenjing vaihtoi meille liput ja ihastelimme aseman ja sen ympariston poikkeuksellisen ahdistavaa tunnelmaa, josta saattoi aistia jo alkuillasta, etta minun ja Riston ei kannattaisi olla siella hetkeakaan kahdestaan. Kauaa ei onneksi tarvinnutkaan venailla kun Wenjingille selvisi, etta junamme on Haiyan-taifuunin vuoksi myohassa – noin kuutisen tuntia! Ei muuta kuin takaisin kotiin odottamaan aamuyota itku kurkussa koska vasytti, masensi ja ylavatsaa vihloivat jatkuvat, hellittamattomat kivun tulvahdukset.

Kahdelta yolla lahdimme kuitenkin reippaasti Wenjingin ja hanen aitinsa kanssa asemalle uudestaan. Satoi, oksetti ja heikotti. Meilla ei myoskaan ollut mitaan tietoa siita, oliko juna lahdossa, ja jos olisi, niin milloin. Monet junat olivat kuulemma peruuntuneet taifuunin seurauksena. Seka aseman ulkopuolella etta sen sisalla oli seka samat ahdistavat ihmiset kuin aikaisemmalla kierroksella etta useampi kourallinen uusia, viela sekavampia tuttavuuksia. Ei ollut kaikki inkkarit kanootissa, ei kaikki muumit laaksossa, eivatka kaikki kynat penaalissa. Oli vedetty muutakin kuin pulkkaa eivatka nallekarkit olleet menneet tasan. Onni on, etta Wenjingin aiti ei paastanyt meita asemalle kolmestaan ja vahti selustaamme haukansilmallaan samalla kun Wenjing yritti selvittaa junamme tilannetta ja lippuasioita. Ilman piinkovaa, henkilokohtaista henkivartiointia oltaisiin oltu teurasta, niin uhattu oli olo.

Lopputulos oli siis se, etta vaikka junamme olisi lahtenyt aamuviiden tienoilla, paatettiin unohtaa koko homma jarjen ja terveyden nimissa ja palattiin yksioon, joka oltiin hyvastelty jo kaksi kertaa saman vuorokauden sisaan. Oltaisiin menty seuraavana paivana lekurille, mutta kivut hellittivat aamuun mennessa siina maarin, etten kokenut laakarikayntia enaa tarpeelliseksi. Heti seuraavana paivana saimme myos ostettua kohtuuhintaiset lennot Guangzhousta Hanoihin parin paivan paahan ja saimme rahat takaisin kayttamatta jaaneista junalipuista ja Nanningin hotellista. Vaikka yolla asemalla karvistellessa paatos oli vaikea, oli se myos oikea. Ajatuskin 2 x 12 tunnin junamatkasta pienessa, kuuden ihmisen jakamassa hytissa vatsataudista karsien kuulostaa vahintaankin helvetilliselta seka sairaalle itselleen etta huolestuneelle siipalle.

IMG_1698[1]

Ylla: nahtiin sittenkin D. Beckham Guangzhoussa.

Viimeisina paivina ehdittiin kayda viela (vanhassa?) keskustassa leffassa ja aika hitosti liian monta kertaa asioimassa yhdessa nimeltamainitsemattomassa pikaruokaketjussa.

Mutta, loppu hyvin ja kaikki hyvin. Pari ekstrapaivaa Kantonissa tekivat ehdottomasti gutaa paranemisen kannalta. Taman matkaetapin parhainta antia oli kuitenkin se yleton maara vieraanvaraisuutta, jota Wenjing ja hanen perheensa meille osoitti. Vaikka Guangzhou kaupunkina ei suoranaisesti ihastuttanut, kohtasimme monenlaisia ongelmia ja ongelmatapauksia ja olomme oli tukala kaduilla liikkuessa, jatti ystavamme ja hanen perheensa meille osoittama lampo meille hyvan muiston tasta vaikeahkosta viikosta. Kiinaan meidan tuskin kuitenkaan tarvitsee palata ihan heti, jos koskaan. 多謝 Wenjing!

Samaan hengenvetoon taytyy todeta, etta Hong Kongin viikkomme sisalsi samankaltaisia ahaa-elamyksia siita, mita on vieraanvaraisuus ja loistava isannointi. Kiitos Ari!

Mutta hei, taas laahataan jaljessa. Nyt ollaan Vietnamissa jo toista viikkoa ja saavuttu Hanoin ja Halong Cityn kautta Ho Chi Minh Cityyn, elikkas Saigon shakes, elikkas juttu jatkuu seuraavassa numerossa!

 

 

 

Hong Kong!

Tänään vietetään viimeistä päivää Hong Kongissa ennen manner-Kiinaan siirtymistä! Täällä on viimeistään päässyt hämärtymään se fakta, että nyt ollaan jo syvällä marraskuussa ja Suomessa pitäisi olla likimain talvi. Jokapäiväinen lämpötila pyörii kakskasin tuntumassa ja ilmankosteus kahdeksankympin kieppeillä. Aurinko on kuitenkin kätkeytynyt pysyvästi jonkinlaisen pilvikerroksen taakse. Eilen katsottiin säätiedotuksesta, että sekä Soulissa että Helsingissä oli eilen n. neljä astetta lämmintä. Paettiin siis Koreastakin just eikä melkein oikeaan aikaan.

Hong Kongiin lennettiin Busanista ja välilasku oli Shanghaissa. Tajuttiin ensimmäisellä lennolla, että ei oltu saatu Busanista boarding passia kuin ekalle lennolle vaikka kumpikin lento oli samalla yhtiöllä. Tavaratarrassakin luki Shanghain lentokentän lyhenne. Ilmeisesti yleinen käytäntö, että jatkolennon välissä pitää hakea kamat ja tsekata ne uudestaan sisään? No, tämä kaikki johti kiihkeän väsyneeseen rumbaan Shanghaihin saapuessa, kun ravasimme ympäri kenttää ensin rinkkojemme ja sitten oikean transferväylän perässä. Onneksi kentällä oli vähän matkustajia ja riittävästi erittäin ystävällistä ja englannin kielen taitoista henkilökuntaa. Väliaikaiset Kiina-leimat passeissa päästiin viimein Hong Kongiin suuntavaan koneeseen.

IMG_1422[1]

Yllä Riston keksimä hauska jokaisesta lentokoneesta löytyvä vitsi!

Perille päästyämme viikko onkin ollut melkoista lomailua ja lekottelua, koska ollaan asuttu Riston Hong Kongissa päämajaansa pitävän perhetuttavan luona. Sen lisäksi, että tämä on meille suuri säästö reissubudjetissa, ollaan muutenkin päästy nyt uimaan semmoisessa luksuksessa, että en tiedä miten tästä jatketaan eteenpäin. Saimme heti kättelyssä esimerkiksi niin asiantuntevan perehdytyksen kaupunkiin matkakortteineen päivineen, että jatkossa on ollut helppo suunnistaa itsenäisesti määränpäästä toiseen.

IMG_1437[1] IMG_1442[1]

Joka aamu on alkanut South China Morning Postin läpikäymisellä ja aamukahvilla ihan omassa rauhassa. Suihkuvuoroa ei ole tarvinnut kytätä, koska kukaan muu ei ole ollut sinne menossa. Tiskatakaan ei ole tarvinnut. Ollaan myös syöty hyvin ja nautittu television iloista (kyllä) esimerkiksi siinä määrin, että heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä HK:ssa katsottiin pubissa kolme Valioliigan ottelua putkeen. Pienistä futisvajareista voisi puhua etenkin sen jälkeen, kun yritettiin Daegun hostellissa katsoa Riston puhelimen ruudulta syksyn tärkeintä ottelua Realin ja Barcan välillä ja epäonnistuttiin. Viime sunnuntain puolestaan käytin tehokkaasti hyödyksi vahdaten telkkarista the Voice of USA:a noin kymmenen tunnin verran, vähintään. Paras ohjelma. Ei ees hävetä.

http://i.huffpost.com/gen/1144754/thumbs/r-THE-VOICE-CHRISTINA-large570.jpg?6

 

IMG_1497[1]

Jalkapallosta puheen ollen kaupungilla tuli vastaan mainos joka kiinnitti huomion! hehee

Takaisin asiaan; ollaan me oikeasti tehtykin jotain. Löllöttelyn ja köllöttelyn lisäksi ollaan kävelty paljon ympäri kaupunkia ja sen puistoja, tehty pieniä ostoksia ja pyöritty paikallisilla tavaramarketeilla. Noustiin myös 1888 rakennetulla raitiovaunulinjalla jyrkkää rinnettä ylös koko kaupungin ylle ihailemaan näkymiä. Joka päivä ollaan tultu kotiin maailman pisimpiä (n. 800m) liukuportaita pitkin. Alla jotain kuvia, joista voi havaita ihmisten, värivalojen ja kaiken maailman asioiden ylenpalttista määrää.

IMG_1434[1]

IMG_1498[1]IMG_1501[1]IMG_1500[1]

Asukkeja Hong Kongissa on seitsemän miljoonaa, Lontoota ja New Yorkia pienemmälle alueelle ahdettuna, joten onko mikään ihme, että täällä rakennetaan paljon ja lähinnä ylöspäin. Me asuttiin 24-kerroksisen talon kerroksessa 22, alla kuva joka yrittää havainnollistaa asiaa. Olisin lisännyt pari kuvaa vastapäisen, vähintään yhtä korkean talon bamburimoja pitkin liikkuvista rakentajamiekkosista, mutta ne oli valitettavasti liian isoja kuten melkeinpä kaikki meidän kuvat 😀 myöhemmin sitten!

IMG_1509[1]

Tässä loppuun pikku video, jossa matkataan Riston mukana Kowloonin iltapäivätrafiikissa.

Niin ja huh huh, onpa muuten ihan älytön taival jo takana. Ei aavistustakaan kilometrimääristä, veikkaisin, että paljon. Yhtäkkiä vaan huomasin kartasta, että ollaan itse asiassa jo ihan lähellä Vietnamia ja Kaakkois-Aasian osaa tästä matkasta. Tänä iltana määränpäänä Guangzhou elikkä Kanton ja katsellaanpa sitten taas lisää. Moi!

Koreajuttuja

Moro Hong Kongista! Täällä elämä hellii meitä kuuden viikon reissuikään päässeitä matkaajia. Mutta eipä mennä asioiden edelle (eli nykyhetkeen) kun niitä vanhojakin juttuja on vielä rästissä, eli tää pitkään roikkunut juttu johon ei saatu lisättyä kuvia ennen kuin nyt, ja nytkin vain rajattu määrä.

Tosiaan, kun lokakuun puolivälissä oli aika pistää Venäjän taival pakettiin ja valmistautua reissun seuraavaan etappiin, Etela-Koreaan, puhuimme keskenämme, etta ihan kuin matka olisi vasta alkamassa. Kyse oli varmaan siitä, että Venäjä oltiin suunniteltu aika huolellisesti. Meitä ei jännittänyt ennen Venäjälle lähtoä, eikä matkan aikana tullut juuri minkaanlaisia reissaamiseen liittyvia ongelmia tai aiheetonta hermostuneisuutta. Jopa Moskovan epäilyttävän kissahostellivalinnan kompensoi paikan alhainen hinta. Kommunikointi Venäjälla toimi luontevasti koko junailun ajan. Kaupungit ja maisemat näyttivät tutuilta ja joka kaupunki oli jollain tavalla hallussa jo tullessa (kiitos lainassa olleen Lonely Planetin matkaoppaan). Ylipäätään Trans-Siperiaa voisi luonnehtia rauhalliseksi, rentouttavaksi ja mutkattomaksi kokemukseksi.

IMG_1122

Vladivostokin satamassa, lähdossä kohti Koreaa

No, Etelä-Koreaan ei oltu valmistauduttu yhtään mitenkään (ellei lasketa K-pop -hittivideolistojen tapittamista viime keväästä lähtien). Oltiin maassa puoli kuukautta, eikä uskoisi. Tuntui jopa siltä, kuin pieni reissukooma olisi iskenyt. Parin pöljän ruokailukokemuksen jälkeen ajauduimme paikallisen murkinan parista pizzapastalinjalle. Nähtävyyksien kiertäminen oli laiskanpulskeaa kun hostellin tai ravintolan wifi vei mennessään. Soulista matkasimme Daegun (laus. Deegu) kautta Busaniin, jossa koettiin piristymistä menemisen ja tekemisen suhteen vaikka allekirjoittanut sairastuikin reissun ekaan lämmölliseen nuhatautiin. Viime perjantaina jatkoimme matkaa lentämällä Shanghain kautta Hong Kongiin.

Mutta kelataanpa edelleen vain takaisin. Matka Etelä-Koreaan taittui siis paatilla nimeltään DBS ”Eastern dream” Ferry. Kyseessä on firma, jonka lautat suhaavat Venäjän Vladivostokin, Etelä-Korean Donghaen ja Japanin Sakaiminaton väliä noin kerran viikkoon. Oltiin aikataulutettu Trans-Siperia niin, että oltaisiin Vladivostokissa pari päivää ennen joka keskiviikkoisen lautan lähtoä. Saimme halvimmat liput (muistaakseni n. 75e) lautalle niukalla päivän varoitusajalla. Passintarkastusten ja muun jälkeen kyytiin päästyämme huomattiinkin, että lautalla oli varsin väljää, virkistävän korealaista ja kauhean vähän aktiviteetteja. Vajaan vuorokauden mittainen merimatka taittui siis lähinnä omalla laverilla makoillen ja maisemia kannelta katsellen. Seuraavana aamuna saavuimme Etelä-Korean rannikolla sijaitsevaan Donghaen uniseen pikkukaupunkiin. Aurinko porotti ja fleecekerroksesta kuoriutuessa onnittelimme itseämme siitä, että olimme onnistuneesti paenneet talvea!

IMG_1140

Seurasi pitkä ja tuskainen kävelyretki, josta ei selvitty ilman paikallisia apuja, turhautumista ja litroittain valuvia hikivirtoja. Koko oleellisimman Donghaen nähtyämme selvisimme bussiasemalle (…aivan toisessa päässä Donghaeta kuin satama…). Vartin päästä karautimme ekspressbussilla kohti Gangnamia, Soulia!

Soulissa vierähti lopulta viikko melkeinpä täydellisesti jumitellen. Heti alkuun ajateltiin kaupungin olevan verrattavissa New Yorkiin, mutta lopulta kaupunki tuntui huomattavasti sieluttomammalta ja muoviselta kuin karismaattinen ja monipuolinen Iso Omena. Syy saattaa olla siinä, etta pysyttelimme suurimman osan jumiviikostamme Hongdaen trendialueella. Soulin hostellimme Kimchee Sinchon Guesthouse sijaitsi juurikin Hongdaessa (Donghae… Hongdae… jeps), joka on Soulin hipsterein hipsterimekka niin hyvässä kuin pahassa. Houkutuksia loytyy joka lähtöön – kahviloita, ravintoloita, kuppiloita, länsimaisia pikaruokaketjuja. Vaatekauppaa, meikkikauppaa, kenkakauppaa. Värivaloja, pintakiiltoa ja nuoria, kauniita korealaisia. Oman aikansa oli kiva katsella varsin miellyttävän näkoisia ja hyvin pukeutuvia paikallisia, mutta muuten Etelä-Korea/Soul/Hongdae ei budjettimatkailijan pirtaan sovi ellei halua pihistellä aivan kaikesta ja jatkuvasti. Paljon ollaan jouduttu tuskailemaan sen kanssa, mihin meillä on varaa ja mihin ei.

IMG_1156[1]

Kaikki Hongdaen ympäri vuorokauden hulinoivaa yöelämää kuvanneet kuvat epäonnistuivat, joten yllä joku satunnainen tyhmä otos.

No, ilmaisten nähtavyyksien perassa kävimme eräänä päivänä Gwangjang marketilla eli  paikallisella, sisätiloissa sijaitsevalla ja käytävämallisella torilla. Päässä ja silmissä pyöri kun nähtiin miten järkyttävä määrä erilaisia syötäviä voi olla tarjolla yhdessä pienessä paikassa yhdellä kertaa ja kuinka suuri määrä ihmisiä voi olla tuossa samaisessa paikassa nauttimassa tuon runsauden sarven loppumattomista antimista. Kun kutsu kävi, astuttiin itsekin rohkeasti yhteen pöytään ja vedettiin kimchimykyja ja läskisiä possunpaloja. Ei ollut ihan niin nautinnollista, kuin joku Anthony Bourdain antaa ymmärtää, mutta hyvä silti, etta päästiin testaamaan. Jälkkäriksi ostimme rasvakärtsättyjä perunapannareita jotka nautimme joen varrella istuskellen ja ihmetellen.

rsz_img_1232[1]

IMG_1233[1]

Takaisinpäin kävellessä naureskelimme sitä, että kaupunginosien luonne tuntuu muuttuvan yhtä tiheästi kuin metropysäkit vaihtuvat. Ensin kuljimme pitkin katua, jolla sijaitsi ainoastaan ompelukoneisiin liittyviä pikkuliikkeitä. Seuraava pitkä katu oli lamppukauppojen tyyssija. Seuraavalta loytyi limittäin kaakeleita, lukkoja, lisää lamppuja ja wc-kalusteita. Jopa listoille ja muille rimoille oli omat pikkupuljunsa. Tätä ”kaupunginosaa” seurasi bisneshenkinen alue, jota seurasi häämekkoihin ja muihin hääasusteisiin keskittynyt kadunpätkä, jonka jälkeen oltiin taas kauppoihin ja kuppiloihin keskittyneessä opiskelijapitoisessa paikassa. Tämä kaikki n. tunnin sisään! Myöhemmin Daegun karttaa katsoessa huomattiin sitten, että siihenkin oli erikseen merkattu ”Mobile phone street” ja ”Jewellery street” ja tietty myös ”Sewing machine street” jne., eli ehkäpä tässäkin havainnossa päästiin johonkin korealaisen kaupunkikulttuurin ydinilmiöön kiinni.

Ajauduimme Soulissa myos bailaamaan erään suomalaisen expatin synttäreitä samassa yhteydessä kun oltiin sovittu treffit Riston Etelä-Koreassa työskentelevän lukiokaverin kanssa. Tämän ikimuistoisen, suomalais-ruotsalais-korealaisen ja sojupitoisen illan siisteimpiä ja epätodellisimpia hetkiä oli jorata Gangnam Stylea täysin palkein samalla kuin baarillinen korealaisia myötäjoraa ja huutaa ympärillä, lattialla ja pöydillä, seinillä ja kaikkialla. Käteen illasta jai kaamea kapula ja Riston käteen upouusi, hieno kapula. Kiitos.

IMG_1222[1]

Tämän lisäksi käytiin rauhoittumassa, ilostumassa ja huolestumassa paikallisessa eläintarhassa. Valitettavasti kaikki kuvat ovat liian isoja tänne siirrettäväksi joten alla googlen kuvahaun tarjoama kuva kirahvista ja seeprasta:

http://www.tunturisusi.com/kirahvi/kuva1.jpg

Alun perin meidän oli tarkoitus jatkaa Soulista matkaa suoraan Busaniin, mutta oltiin mattimyöhäisiä hostellivarausten kanssa ja päädyimme viikonlopuksi Daeguun, jälleen bussilla. Daegussa vietettiin seka Riston synttäreitä että meidän yhteiselon kolmivuotispäivää. Ei jaksettu lähteä esim. moikkaamaan läheisella vuorella sijaitsevaa hattubudhaa, vaan tyydyimme ilolla keskusta-alueen kiertelyyn ja rasvaisten asioiden syömiseen. Mukavan oloinen vaikkakin vähän tylsähkö kaupunki tuo Deeku. Huomattavasti iisimpi kuin Soul, vaikka samankaltaista menoa sokkeloisen vauhdikkaasta keskustasta löytyykin. Daegussa nähtiin myos vanhempia korealaisia ihmisiä, toisin kuin Soulissa, jossa heidät kaikki oltiin piilotettu jonnekin (?). Se oltiin nähty jo Soulissa, että korealaiset osaa juhlia (juoda) viikonpäivään katsomatta, mutta Daegussa kännisimmat näkemämme kansalaiset olivat eläkeikaisia miehia ja naisia, jotka hoippuivat ja urinoivat sojupäissään ympäri paikallisen puiston laitamia näytti kello tai kalenteri mitä tahansa (RIsto kirjoittikin aiheesta lisää edellisessä merkinnässä..).

IMG_1324[1]

IMG_1323[1]

Daegusta saavuimme vielä muutamaksi päiväksi lämpimään ja letkeään Busanin rannikkokaupunkiin. Asuimme jälleen kahden yliopiston välissä sijaitsevalla vauhtialueella, mutta ikävariaatio oli suurempaa kuin nuoriSoulissa tai ikäerotellussa Daegussa (nuoret shoppailemassa keskustassa, vanhukset pelaamassa lautapelejä puistoissa). Tunnelma on Busanissa muutenkin rennompi kuin edellä mainituissa kaupungeissa. Sairastamisen lisäksi harrastimme kunnon reipasta turismia eli vierailimme suositelluissa kohteissa kuten YK:n hautuumaalla Korean sodassa kuolleille ulkomaisille sotureille, merinäköalapaikalla ja näköalarannalla. Aivan suositeltava kaupunki tämä Busan, mutta meitä polttele jo kovasti jatkaa eteenpäin kohti uusia juttuja (ja halvempaa elämista)! Koreasta tietty olisi vielä vaikka mitä sanottavaa, mutta jätetään jälkipuinteihin.

IMG_1381[1]

IMG_1394[1]

Gwangali beach ja Diamond bridge, Busan

IMG_1389[1]

Tässä vielä muutama erittäin oleellinen musiikkivideo, tärkein eli aivan kaikkialla kaiken aikaa soiva kappale ensimmäisenä.

Kiitos ja heippa!

Soulinmessu, Deeku ja Busanin bussibisset.

Hei hei hei,

taalla Ristoemilia Busanissa. Kello nayttaisi nyt olevan 12.24 paikallista aikaa ja tilanne on tama: kello 17.50 nousee lentokoneen nokka kohti Shanghain lentokenttaa jossa vaihdamme Hong Kongin suuntaan. Aikaa on siis tapettavana tassa useamman tunnin verran, joten voisin ihan hyvin hivenen recapata omalta osaltani fiiliksia viimeisen parin viikon ajalta. Huom. Annamatin huomattavasti analyyttisempi ja kattavampi recap valmiina jo blogin luonnoskansioissa, kuvat vain puuttuvat. Tyhma USB ei ota toimiakseen. Tulossa kuitenkin anyways pian! Omaan recapiini annan heti kattelyssa krapula/vasymys/tajunnanvirta-varoituksen. Nojoo, aloitellaas nyt.

Soul

Souliin tultiin joskus… no, jotain kaksi viikkoa sitten kai. Mielikuva Soulista etukateen oli hyvin vahvasti (noin ilmeellisesti) muodostunut Cloud Atlas -elokuvasta (joka btw on taman vuoden ehdottomasti siisteimpia leffoja. ainakin noin teatterikokemuksena vahintaankin). Elokuva flippailee useissa stoorilaineissa ja useissa aikalaineissa, joten elokuvassa Soul sijoittuu johonkin vuoteen, oo lets say vaikka 2300. Se naytti talta:

 

No, ei se todellisuus kaukana fiktiosta ole. Neonia, valketta, valahdyksia, kauneusleikattuja liian hyvin pukeutuvia nuoria ihmisia, very fucking hi-fi. Alkulamaantumisen jalkeen kaikki Soulin muovi ja arsykkeet rupesivat ahdistamaan kauheasti. Suoranaista vittuuntumista rupesi allekirjoittaneella esiintymaan. Itse olen valitettavasti neuroottisenpuoleinen jarjestysnatsi (josta kylla yritan parantaa itseani jo useammatta vuotta!): jo Suomen puolella olen koko aikuisikani karsinyt/ahdistunut/nostanut hiusrajaani kavelykaduilla tapahtuvasta kaaoksesta – kavellaan jalkakaytavilla sita oikeeta puolta kaikki, eiko niin?

Kun on yhteiset pelisaannot, niin asiat sujuu paljon helpommin : ) : ) No, taalla tormattyani samaiseen kaaosmalliin, Suomen pikkutormailyt tuntuvat todella mitattomilta. Se mita suomalainen tekee jossain aamukahdeksan tyokavelylla Sornaisten rantatiella on se, etta askel saattaa harhailla vasemmalla tai oikealle tai ihan minne vaan, mutta katse pidetaan tiessa (ei ainakaan vastaantulevien silmissa) parin metrin paahan ja vaistoliike tehdaan siina sitten metri ennen tormaysta. MUTTA SE AINA KUITENKIN LOPULTA TEHDAAN. No, sen lisaksi etta Soulilaisia on n.10 miljoonaa kappaletta, he tykkaavat smartphounata oksettavan paljon. Samsung-maa, jepjep. No mutta niin, kaava ahdistukseen on yksinkertainen:

10 miljoonaa ihmista

+ _jokaisella_ naama kiinni Samsungissa

+ taysi valinpitamattomyys kanssaliikkujia kohtaan

=takuuvarmaa tarpeetonta tormailya

= takuuvarma vitutus Ristolle.

Oikeesti, maassa maan tavalla ja who am I to judge, mutta taa kehityksen suunta on tosi vastenmielinen. Taydessa metrovaunussa ehka 1-3 sadasta ihmisesta EI ole luuria kadessa. Kylla ma suomalaisena tiian etta metrossa on joskus vaikeeta kattoa minnekaan (jopa siina 20 ihmisen keskivertovaunussa). ”hmmh katonko tuota mainosta vai tuon tyypin kenkia…..”, mut jotenkin eah…. Overeinta on nahda ihmisten kattovan jotain tv-sarjaa samalla kun kavelee kuin sellainen harhaileva zombie modatun luurinsa kera (antenni lisatty). OIKEESTI MENE SIITA NYT HARKITUSTI KAVELLEN HIMAAS JA KATO SE DAWSONS CREEK SIELLA SIT VASTA AARGH.

RANT! RAGE! AAAAA!!

Nojoo, en haluis olla mikaan negative nelly, mut eiko se oo ihan kiva etta kirjoitan ennemmin rehellisesti ku sellaisen AAH everything is SO fab. Ja on se fabiakin usein! Siistein juttu on baareissa/rafloissa sellainen buzzer-systeemi: kun oot valmis tilaamaan niin painat poydan reunassa olevaa nappia sillai BZZZZZ ja joku pamahtaa poydan aareen salamana. Mahtavan jarkevaa. Tyontekijat voi tehda jotain ihan-mita-tahansa-muuta sen sijaan, etta ne vaijyis jossain kahden metrin paassa sivusilmalla kuumottelemassa etta koska tilataan. Saa rauhassa miettia. No pressure! Sopisi suomeenkin.

-Anteeksi, neiti…neiti!!

-Ei se tainnut kuulla.

-Jooh… eikohan se kohta tuu taas. Yrita saki vahan viittoa jos se nakis.

-Juu. Hei nyt se tulee! Anteeksi! Voitais ottaa lasku….

-Aah ei tainut kuulla vielakaan. Olin jo ihan varma etta se katto meidan suuntaan kysyvasti. Damn. No, kohta se taas tulee….

 

Sellainen systeemi joo…. Mitas muuta. Hehe, onkohan taa nyt se positiivisin asia mita ma keksin Soulista – mahtava buzzer-systeemi : D Ei vaan, tiian etta Anna kertoo niin kattavasti naita hommia, ni ite voin keskittya randomimpiin asioihin. Soulista haluan viela sen sanoa, ettaa: Ollaan kylla nain jalkikateen tietoisia reissulaiskuudestamme- koko Soulin trippi sijoittui nuorekkaalle Hongikin yliopistoalueelle, joka tunnetusti on baareja, muovia ja nuoria. Olis sita ”soulia” loytynyt varmasti jos olis loytynyt viitseliaisyytta lahtea syvemmalle etsimaan. Tai siis ulommalle, pois ytimesta. Tai no hei kaytiinhan me elaintarhassa (joku puolen tunnin matka metukalla) kokemassa toisenlaista Soulia. Toisaalta, onko elaimilla sielua………………………..? *D E E P*

Sitte lahettiinkin viikon jalkeen kolmeks yoks Daeguun (Korean kai neljanneksi suurin city). Daegussa hostellivastaanotto oli tallainen:

-Hellooo. How many nights was your reservation for?

-For three nights

-WHAT? WHY? ONE NIGHT IS ENOUGH. OH MY GOD WHY????

Ja todentotta nain asia oli. Nahtavat oli vahissa. Ikajakauma sentaan ihan eri ku Soulissa. Terveessa maarin loytyi nuorta, vanhaa, rumaa ja kaunista. Vanhat muuten tykkas dokata ”Deekussa” ihan todella isosti. Joskus aion ottaa selvaa mista suomalaisessa dokaamisongelmassa on kysymys. Onko kysymys seurauksista? Vaimo ja lapset tapetaan tai jos ei oo niita tapettavaks, ni tapetaan ittesa? Ha? Maarallisesti ainakin tilastojen mukaan Koreassa vedetaan puhdasta alkoa ihan huomattavasti enemman per nuppi. Sunnuntai-iltanakin ku yritti puistopenkilla nauttia rauhasta ja tupakista ni yhtakkia aija (sellainen 70v.) tulee pimeydesta, vetaa kavellessa housuja alas ja nestetta alkaa ryoppyamaan keskelle katua (edelleenkin kavellessa) holtittomasti. It wuz nasty, son! Sunnuntaina! Vanhus! Pissaa!

Ja vastaavia horjuvia tapauksia siis samaisen illan aikana kymmenittain, ellei sadoittain.

Nyt ollaan siis Busanissa ja taa on jotenkin ihan kiva paikka. Pienempi ku Soul, isompi ku Daegu. Taallaki ollaan vaan majoituttu yliopistoalueelle, joten kuva paikasta on aika yksulotteinen. Siistia Koreassa on muuten sellainen juttu ku pussibisse on sallittu homma. Melkolailla jokaisen pikkukaupan/kiskan eessa nakyy useampi puutarhapoytasetti jossa dokaaminen on vallan sallittua. Bisse kylmasta aah ja poydan aareen kattomaan ihmisvilinaa ja kohta uutta kehiin. Halpaa! Vessat tosin tasta skenaariosta aina puuttuu…. Mutta juu, mietittiin etta Suomessa ei salettiin onnistuis. Tulis kauhiat rahinat heti arran eteen, hmph. Onpas juomiskeskeinen blogautus. Anteeksi. No, Anna kertoo varmasti kaikki tarkeat asiat. Talla eraa Ite en jaksa kirjoittaa enempaa. Jee Hong Kong taalta tullaan!

-Ristoemilia

Venaja 1

Muutamaa paivaa vaille kuukausi reissua pulkassa. Eka paivitys. Ei ollut tarkoitus, etta ehtisimme koluta koko Trans-Siperian radan ennen tanne kirjoittamista, mutta kuinkas ollakaan… Tamanhetkinen sijainti siis Seoul, Etela-Korea ja ensimmaisen talla reissulla nakemamme oikean tietokoneen aari! Skandinaavikirjaimet puuttuvat, yrittakaamme parjata ilman. Seuraavassa jytky dataa kaupungeista, joissa vierailimme Venajan taipaleen varrella. Joskus vastaisuudessa kirjoitettava postaus Venaja 2 tulee sisaltamaan tietoa junailusta ja Venaja 3 yleista fiilistelya radan varrelta ja sen jalkeen.

IMG_0472Tavarat valmiina puolimaailmanvalloitukseen

PIETARI

Homma lahti liikkeelle 26.9 matkaamalla aamuvarhaisella tarjous-Allegrolla Helsingista Pietariin. Menomatka kustanti muistaakseni noin neljakymmenta euroa ja sujui niin nopeasti, ettei ehtinyt sita kuuluisaa kissaa sanoa kun veturi jo lipui kiinni Finlandski-aseman kylkeen. Pietarin vierailusta erityisen teki se, etta mukaan saattomatkalle lahti meidan kumpaisenkin aidit! Tastakin syysta lykkasimme hostellikiertolaisuuden alkua ja majoituimme St.Petersburg -hotelliin, joka ihastutti vanhakantaisella, tummanpuhuvalla ja puupaneloidulla hotellitunnelmallaan ja erinomaisilla nakymilla Neva-joelle. Tassa huomioita Pietarista:

– Helpostilahestyttava, viihtyisa ja siistin oloinen kaupunki. Helppokulkuinen. Rosoakin loytyy valittoman keskusta-alueen ulkopuolelta, mutta sekin on vain plussaa kaupungin charmiin..

– Mainio asiakaspalvelu kaikkialla. Todistetusti suomen kiellakin parjaa..

– Kaikki pyorii paakatu Nevsky Prospektin ymparilla, mika osaltaan edesauttaa kaupungin (keskustan) hahmottamista ja jalan kulkemista. Viela tarkeampi maamerkki on tietystikin Neva, joka virtaa kaikkialla ja auttaa seka suunnistamaan etta tekee kaupungista kauniin katsella.

IMG_0620

Nakyma hotellihuoneen ikkunasta

– Liikenne on runsasta ja autojen maara alyton, mutta jalankulkijoille ollaan kohteliaita ja liikenteen sekaan voi astua pelkaamatta turhia. Muutenkin turvallisen oloinen kaupunki. Ja kohteliaskin – esimerkiksi vanhemmalle naiselle tarjotaan metrossa istumapaikka ilman mitaan haslinkia. Siina jotain, mista Suomessa ottaa mallia.

– Ihmiset nayttavat perusvenalaisilta (siis sellaisilta, mika on varmaan meidan useimpien suomalaisten kasitys perusvenalaisesta ulkonaosta). Mitä idempään meni, sitä suurempaa variaatiota tuli vastaan. Pietarissa korot ovat korkeita ja naiset pukeutuneet turkisliiveihin.

IMG_0544

IMG_0558

– Haita juhlitaan paljon, iloisesti ja nayttavasti muun muassa Nevalla risteillen ja kuvia ottaen.

SUOSITUS: BIBLIOTEKA -niminen paikka Nevskylla, isoa Zara-liiketta vastapaata ja lahempana Eremitaasin paatya Nevskysta. Ihana paikka, mahtavaa ruokaa, mahtavia kakkuja ja kaikin puolin niin miellyttava kokemus, etta mentiin uudestaankin.

IMG_0614

MOSKOVA

Pietarista Moskovaan matkasimme yojunan platskartny- eli karjavaunuosastossa. Pietarin Finlandski-asemalla sai muuten tosi katevasti vaihdettua e-liput oikeiksi lipuiksi! Matka Moskovaan taittui sujuvasti unta tavoitellessa – maisemista oli turha haaveilla yon pimeyden vallatessa tilaa. Paakaupunkiin saapumisemme ajoittui maanantaiaamuun ja kello kahdeksaan. Aivan helvetillinen ruuhka-aika metrossa siis, ja me siella kaiken keskella huonoine youninemme ja raskaine rinkkoinemme.

Majoituimme Galina’s Flat -nimisessa ”hostellissa” eli vanhassa, kulahtaneessa yksityisasunnossa, jossa huone (tai pari) on varattu matkaajien kayttoon. Kissoja kaikkialla, ahdasta ja outo tunnelma. Myos Moskova naytti ja tuntui ankealta ja harmaalta Pietariin verrattuna.

IMG_0693

IMG_0651

– Sekava, rahjainen ja harmaa kaupunki, kulahtanut, ei selkeaa keskustaa eika selkeita kulkureitteja. Punainen tori mahdollisena kaupungin keskipisteena tylsa ja turistikeskeinen. Ei loytynyt inspiraatiota seikkailuun tai tutkiskeluun.

– Vaihteleva asiakaspalvelu ja eng.kielen taito. Paaosin ystavallista.

– Autoja kaikkialla, jalankulkijoille minimaalinen tila

– Baareja, ravintoloita ja KETJUKAHVILOITA (Schoko, Kofe Haus tai vastaava) aivan kaikkialla. Ruokakauppoja ei loydetty mistaan. Samaan hengenvetoon: Moskova on kallis kaupunki!! Tata ollaan jouduttu harmittelemaan myohemminkin..

IMG_0715

– Niita samoja turkisliiveja, korkeita korkoja ja Range Rovereita kaikkialla… Ihmiset kuitenkin vasyneen, harmaan ja kiireisen oloisia. Enemman eri nakoisia ihmisia.

– Nahtiin vaihto-opiskeluaikaista kaveriani Lizaa!

JEKATERINBURG

Moskovasta Jekaterinburgiin tulimme uudehkolta vaikuttaneella junalla ja matkaan meni aikaa n. vuorokausi. Vietettiin Jekaterinburgissa aivan liian vahan aikaa, myoskin n. vuorokausi. Tutuksi tuli lahinna katu nimelta 8 Marta, mutta vajavaisesta tutustumisesta huolimatta kaupunki jatti jalkeensa hyvan fiiliksen. Jekaterinburgin keskusta on rakennettu matalammaksi ja avarammaksi kuin Pietari ja Moskova. Valittoman keskustan ulkopuolella tai oikeastaan sen liepeilla rakennetaan puolestaan paljon uutta ja erityisesti korkeaa.

Yövyimme paikassa nimelta Hostel for Friends, jonka henkilokunta oli lahes taysin englannintaidotonta, mutta hostelli itsessaan oli uusi, hieno ja tunnelmaltaan kodikas, vaikka asukkeja taisi meidan lisaksemme olla vain yksi tai kaksi. Talle hostellille toivomme onnea ja menestysta! Vierailimme myos paikallisessa diskojytayokerhossa, jonka piti olla myos ravintola, mutta ruokaa emme saaneet. Viihdeannoksen saimme tarykalvoja koettelevan karaokelaulun ja tanssivien mammojen muodossa.

IMG_0729

Hostellin yhteistila

IMG_0742

– Jekaterinburg oli reissun ensimmainen kaupunki, johon oli sijoiteltu paljon englanninkielista tekstia ympari kaupunkia. Esimerkiksi juna-aseman liepeilla oli paljon englanninkielisia kulkuopasteita. Tasta huolimatta eng.kielinen palvelu oli kuitenkin vahissa, hauska ristiriita..

– Kaikista kaymistamme kaupungeista ehdottomasti kuumottavin yolliseen aikaan. Joka paikassa pyori mafiamiehen nakoisia aijia ja epailyttavia autoja.. Kerran tai pari piti vaihtaa kadun puolta ihan vain valtellaksemme piinaavimpia paikkoja.

– Myos Jekaterinburgissa oli havaittavissa villia haahuumaa (yhdessakin puistossa n. viisi tuoretta avioparia kuvaamassa yhta aikaa), vielakin korkeampia korkoja ja vasyneen ja kiireisen nakoisia ihmisia.

IRKUTSK / LISTVYANKA

Irkutskiin saavuimme parin paivan tunkkaisen, mutta ihania maisemia tarjonneen junailun paatteeksi. Suunnitellut nelja yota Irkutskissa muuttuivatkin kolmeksi yoksi Listvyankassa, turistien suosimassa pikkukylassa Baikalin rannalla (tosin tässä yhteydessä on hyvä mainita, että lokakuussa niitä turisteja ei juurikaan ole). Irkutskissa ehdittiin lopulta viettaa vain vajaa vuorokausi – onneksi se oli erittain onnistunut vuorokausi! Listvyankaan matkasimme kavereittemme Villen ja Lauran kanssa ja majoituimme Ecohostel -nimisessa paikassa. Tylysta vastaanotosta huolimatta viihdyimme mestassa niin hyvin, etta pidensimme aiottua kahden yon mittaista visiittia viela yhdella lisapaivalla. Oli luksusta, etta meilla neljalla oli kaytossa oma, erillinen rakennuksemme. Kuin mokilla olisi ollut.

Listvyankassa tutustuimme venalaiseen vodkaan, loysimme Venajan parhaan/herttaisimman asiakaspalvelijan baikallisesta pikkukioskista, loysimme myos lempitukin, jolta ihailla Baikalia ja nautikella Baltikaa useampaan otteeseen, kipusimme nakoalapaikalle ihailemaan Baikalia viela lisaa, katsoimme The Departed -elokuvan. Oli mahtavaa.

IMG_0849

IMG_0896

IMG_0909

IMG_0929

IMG_0944

Irkutskissa viettamamme paivan aikana tapasimme vaihtokavereitani Olgaa ja Tatianaa ja Olgan poikaystavaa Sashaa, juttelimme Irkutskissa ja Angarskissa asumisesta, tutustuimme keskustaan, kavimme kaupungin parhaassa ravintolassa proystailemassa ja tutustumassa uzbekkikeittion saloihin, pistaydyimme lahiorakalaan jossa rokki raikasi ja kavimme tylyssa yosupermarketissa ennen junan lahtoa.

IMG_0957

IMG_0839

Passikuvamainoksessa oli tuttu naama

VLADIVOSTOK

Trans-Siperian paatteeksi ja kolmen, leppoisan junassa vietetyn paivan lopuksi saavuimme Vladivostokiin eli Idan Herraan. Hieno, merellinen kaupunki ja mahtava paatospiste Venajan halki junailulle. Vaeltelimme pitkin kaupunkia, kiipesimme nakoalapaikalle, ihailimme Japaninmeren auringonlaskua, ja valmistauduimme luopumaan Venajanmatkailuista! Hoidimme myos kaytannon asioita ja saimme esimerkiksi varattua liput eteenpain vievalle lautalle. Vladivostokissa majoituimme Optimum Hostellissa. Kohtasimme jalleen kerran mita tylyinta palvelua ja huoneessa vallitsi outo, lampiman kostea haju, mutta lokaatioltaan paikka oli loistava ja kylla se tylyyskin hymyksi muuttui.

IMG_1048

IMG_1064

Ylla oleva kuva otettu satamasta ja alla oleva puolestaan kaupungin korkeimmalta nakoalapaikalta (joka puolestaan nakyy myos ylemmassa kuvassa)

IMG_1087

– Vladivostok oli ymparistoltaan kaikista hienoin ja vaikuttavin kaupunki. ”Ihana, lammin ja avara”, sanoi Ristoemilia. Taydellinen paikka paattaa tama osa matkasta! Meri on kaikkialla, aurinko paistoi toisena paivana ja monet kadut ovat kuin luotu hitaaseen kuljeskeluun kohti meren rantaa.

– Ymparisto on myos korkeudeltaan ERITTAIN vaihtelevaa, ja oletamme, etta kaikilla Vladivostokilaisilla mahtaa olla rautainen kunto

IMG_1095

 

– Ei oikein meinattu loytaa sopivaa ruokapaikkaa mistaan…

– Ihmiset ovat pukeutumiseltaan jo hyvin erilaisia kuin esim. Pietarissa, Moskovassa ja Jekaterinburgissa – enemman kaytannollista pukeutumista ja pirteampaa katutyylia. Moskova esimerkiksi oli pukeutumisen osalta varsin tummanpuhuva, joka auttoi osaltaan yllapitamaan ankeaa mielikuvaa kaupungin atmosfaarista.

IMG_1097

Kaiken kaikkiaan ylla nakyviin maisemiin oli hyva paattaa venajanpaivat ennen siirtymista lautalla Etela-Koreaan… siita siis seuraavaksi 🙂

Venäjällä, elossa

Privjet! Kaikille huolestuneille sukulaisille, ystäville ja kansssieluille tiedoksi, että täällä Siperiassa hengaillaan ja hyvinvoidaan! Meillä ei tosiaan ole konetta mukana joten päivittämiseen ei juuri ole tarjoutunut mahdollisuutta. Katsotaan siis uudestaan parin päivän päästä kun juna on saapunut Vladivostokiin. Spasiba i izvinite, nyt loppuu akku!