Blogista

Moi! Tervetuloa seuraamaan Annan reissublogia. Olen 28-vuotias, juuriltani savolainen, osoitteeltani helsinkiläinen ja Jyväskylässä opintoni suorittanut. Koulutukseltani olen FM ja päivätoimeltani kääntäjä ja duunari muodin vähittäiskaupan alalla. Karttakirjoihin olen kasvanut kiinni pienestä pitäen ja kielet ja kulttuurit ovat niin ikään kiehtoneet aina. Lyhyempien ja pitempien ulkomaanreissujen lisäksi olen asunut Puolassa 2009-2010 Erasmus-vaihdokkina ja Nordjobbaillut Ruotsissa kesän 2006. Katson paljon jalkapalloa, kuuntelen jonkin verran musiikkia ja luen kaunokirjallisuutta huomattavasti vähemmän kuin ideaalimaailmassa tahtoisin.

Nykyisen blogini kantavana voimana toimi seikkailu halki suuren ja mahtavan Aasian mantereen syyskuusta 2013 helmikuuhun 2014. Matkakumppanina toimi parempi puoliskoni Risto, jonka kirjoituksia löydät myös tämän blogin sivuilta. Aasiasta olemme jo kotiutuneet, joten nyt matkaturinat jatkuvat jälleen kohti uusia ulottuvuuksia.

Edellinen, etenkin Puolan ja Itä-Euroopan matkailuun keskittynyt matkablogini löytyy osoitteesta http://puolastapuhuja.blogspot.com

Profiilini Instagramissa

Twitterissä olen myös

Aasian turneen reitti: Helsinki – Pietari, Venäjä – Moskova – Jekaterinburg – Irkutsk/Listvyanka – Vladivostok – Donghae, Etelä-Korea – Seoul – Daegu – Busan – Hong Kong, HK – Guangzhou, Kiina – Hanoi, Vietnam – Halong Bay (/City) – Ho Chi Minh City – Mui Ne – HCMC – Mekong Delta (Chau Doc) – Phnom Penh, Kambodza – Sihanoukville – Koh Rong Samloem – Battambang – Siem Reap – Si Phan Don (Don Det), Laos – Pakse – Tha Khaek – The Loop (reitti Nakain, Thalangin, Lak Saon ja Konglorin kautta takaisin Tha Kheakiin) – Nakhon Phanom Thaimaa – Bangkok – Ko Samet – Bangkok – Pariisi – Amsterdam – Klaukkala – Helsinki

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *