The Loop – esimakua

Moi! Tässä pientä esimakua The Loopin tunnelmista (joo, tehtiin se!). Vietimme viisi ikimuistoista päivää ja n. 500 kilometriä keski-Laosin pölyisillä teillä, kukkuloilla ja väylillä 110-kuutioisten menopelien päällä. Kokemuksena helposti koko reissun parhaimmistoa. Ehdoton suositus! Lisää tarinaa seuraa perästä.

2014-01-16 15.19.54
Risto kartalla kasitiellä

2014-01-19 07.19.55
Lehmujen aamunuotio

2014-01-19 10.02.16
The view oli mahdoton ikuistaa

2014-01-18 11.06.58
Taikaa Kong Lo’lla

Tällä hetkellä sijainti Nakhon Phanom, Thaimaa. Aamusta lähtö Bangkokin vasta julistettuun hätätilaan ja vallankumoustunnelmiin, palataan!

Meanwhile in Si Phan Don

Sabaidii eli moi! Kun viimeksi tarjottavana oli vain sanoja, mennaan nyt eri linjalla. Don Det ja Don Khon, Si Phan Don (4000 Islands), Laos! Seuraava kuvasetti valaisee melko hyvin juuri meidan Don Det -kokemustamme. Kuten viime merkinnassa totesin, Don Det oli aika merkittava yllari ennakko-odotuksiin nahden. Olen kylla ymmartanyt ettei matkaoppaisiin ole aina luottamista, mutta kuinka hankalaa se joskus onkaan kun joka torvi soittaa yhta, mollivoittoista savelta!

IMG_3027[1]IMG_3041[1]IMG_3023[1]IMG_2981[1]Yksi neuvo tuleville dettaajille: alkaa huolehtiko majoituksesta etukateen (alkaaka turhaan raastako hermojanne soittelemalla majapaikkoihin) silla bungaloweja kylla piisaa. Don Detilta on myos siltayhteys viereiselle saarelle, Don Khonille, jossa majoitusta on tarjolla lisaa ja rakennustyot kayvat kiivaaseen tahtiin.

Pari yota saaren keskuksessa vietettyamme jatkoimme matkaa ja loysimme saaren monista mahdollisuuksista sen rauhallisimman rantakaistaleen, joka sijaitsee lahella Khonille johtavaa siltaa. Hyva valinta.

IMG_2974[1]IMG_2977[1]Meidan viikko sisalti silkkoja kissanpaivia kavellen, pyoraillen, syoden, juoden ja riippumatossa lueskellen. Paivat on hedelmallisinta aloittaa aikaisin, silla aurinko laskee taallakin noin iltaviiden-kuuden aikaan. Ja bailuvaen on muuten turha nyt huolestua siella ruudun tuolla puolen, silla juhlaisampaakin seutua on toki tarjolla sellaista toimintaa halajaville. Mainittakoon viela, etta paikan pahimmat partyniekat taitavat olla natiivit, jotka todella osaavat yomyohaan jatkuvan humppadiskon salat.

IMG_2914[1]IMG_2917[1]IMG_2932[1]Yllatyksia: paivat olivat kuumia, yot jopa hytisyttavan kylmia ilman kunnon peittoa – pitkat kalsongit ja ylipaataan pitkat, lampimat vaateasiat kaivettiin naftaliinista aika akaseen ensimmaisen bungalow-yon jalkeen. Paikallinen elaimisto aiheutti myos tuskaa meille luonnosta vieraantuneille etelan vetelille. Esimerkiksi; joku otus tai olio tunkeutui kylppariimme joka ikinen yo saippuavarkaus mielessaan. Joskus saalista oli tarjolla, joskus ei, mutta joko palasaippua loytyi aamulla vessan nurkkaan paiskattuna ja puolimatkaan jaaneena tai sitten se oli onnistuneesti kadonnut voron saippuaholviin.

Myos; kukonlaulun aikaan heraaminen saattoi tarkoittaa mita tahansa aikaa esimerkiksi kello 23 ja 07 valilla. Onko kukaan muuten huomannut kukkokiekuun muistuttavan suuresti Cheekin Sokka Irti -kappaleen kertosakeen alkua? Me olemme…

IMG_2940[1]IMG_2953[1]IMG_2955[1]IMG_2957[1]Myos huomion arvoista: Hedelmasmoothiet olivat parempaa kuin kalja. Ja kun kaljakin on kohtalaisen hyvaa, niin miettikaa minkalaisia ne hedujuomat on! Kissoja, koiria, kukkoja, kanoja, vesipuhveleita, possuja ja muita farmielaimia oli kaikkialla. Mekongin vesi muistutti erehdyttavasti maitokaakaota. Ah!

Niin ja tassa ei muuten todellakaan ollut tarpeeksi kuvia kisseista ja koiruista. Ja lehma-diskovideo, toivottavasti muistan ladata sen tanne joskus. Risto sanoo, etta on pakko, eli pitaa muistaa.

IMG_3005[1]IMG_2970[1]Kopchai eli kiitos Don Det, eritoten meidan emanta Travendangilla (tosiaan ihan melkein siella ranskalaisen sillan kupeessa, suosittelemme!) ja vakiruokaloitten tyontekijat erinomaisesta tunnelmasta ja/tai tarjoiluista. Tamanhetkiset terveiset tulevat puolestaan edelleen Laosista, Paksesta! Jatketaan tasta ihan piakkoin matkaa Tha Khaekiin ja harkitsemme THE LOOPPIA. O’OU!

Niin ja jos jollakulla sattuu olemaan jotain faktatietoa otokoista tai vastaavista, jotka varastavat palasaippuoita puoliavokylppareista, kertokaa mista hitosta on kysymys.

Ja nain kay matka Siem Reapista Don Detiin

Seuraavassa yhden matkapaivan kertomus siita, kuinka matkasimme Kambodzasta Laosiin. Vain parikymmenta dollaria per naama! Ei kuvia!

Vuoden toinen paiva kaynnistyi kiitettavan varhain – kello 03.50 – virkistavien 3-4 tunnin unien uudistamana. Ei, ilta ei venahtanyt majatalon terassilla uusien tuttavuuksien ja viimeisten Angkorien parissa. Sen sijaan Risto sivisti minua R.Kelly -asioihiin liittyen ja katsoimme sängyssa R.Kellyn ‘Trapped in the Closet’ -nimista, saippuasarjamaista “rap-oopperaa”. Emmeka voineet lopettaa. Juonenkaanteet olivat liian koukuttavia.

Skarpisti 4.30 odotimme kyytiamme bussiasemalle. Odotimme sita myos klo 4.45, kello 4.55 ja kello 5.10. Oli viela pimeaa ja tiella kulki useampi tuktuk suuntanaan Angkor Watin auringonnousu. Meidan bussimme piti lahtea jostain ihan muualta, kello viidelta, joka meni jo. Ehdin jo miettimaan kaikenlaisia skenaarioita, kunnes minibussi kaartoi hotellin portin eteen ja hallelujaa – meita ei oltukaan unohdettu!

5.30 olimme syottaneet rinkkamme taas yhden Sorya-firman bussin mahaan ja aloittaneet kilometrien nielemisen kohti Kambodzan kolmanneksi suurinta kaupunkia, Kampong Chamia. Kambodzan tiet ovat tosiaan niin mahdottoman kurjassa kunnossa, etta Siem Reapista Laosiin liikkuessa taytyy ensin kaantya kartalla roimasti alaspain ennen kun matka pohjoiseen voi alkaa. Matkan miellyttavyys oli taattu heti sen alkumetreilla, kun Riston edessa istunut mies kaansi istuimensa mukavaan takanojaan. 190-senttinen Ristomatti vietti seuraavat tunnit siis kuvaannollisesti polvet suussa. Oma karsimykseni oli heraily niskan kivuliaisiin retkahteluihin kun unipilkin noin kello seitsemaan saakka. Ois varmaan pitanyt sittenkin ottaa se niskatyyny mukaan.

Kambodzan kehnot tiet – ensin Siem Reapista Kompong Chamiin ja siita pohjoiseen kohti Laosin rajaa http://www.lonelyplanet.com/maps/asia/cambodia/map_of_cambodia.jpg

Kello oli kiirinyt yhteentoista kun bussimme pysahtyi tien varteen ja luulimme sen merkkaavan tauon paikkaa. Oletuksemme osoittautuivat vaariksi kun kimea-aaninen nainen nousi linjuriin ja huusi – Laos, Pakse, 4000 Islands, change here!. Me ja kymmenisen muuta hammentynytta lankkaria bussista ulos ja kah, olimme tosiaan saapuneet Kampong Chamiin. Kohta uusi, jo kohtalaisen tapotaysi bussi rullasi paikalle ja iskimme tavaramme sisaan. Taas mentiin!

Seuraavan seitseman tunnin aikana tapahtunutta: Ristolla on enemman jalkatilaa, mukavaa. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Katselen maisemia ja havaitsen taman puoliskon Kambodzasta nayttavan ihan erilaiselta kuin sen lantisemman puoliskon. Karumpaa, autiompaa, kauniimpaa. Lupaan itselleni, etta jos viela joskus matkustamme Kambodzaan, lahdemme tutkailemaan sen villiksi kuvailtua itaosaa. Ajamme myos Kratien halki. Kratie nayttaa ihanalta, aurinkoiselta ja mekonginlaheiselta paikalta jossa kaupustelijoiden parasollit ovat enemman kuin paikallaan. Olen iloinen, etta paastiin “kaymaan” myos Kratiessa. Bussin tootti menee rikki ja kuski nayttaa hermorauniolta, kun ihmiset eivat palaa tupakka- ja ostostauolta tarpeeksi ripeasti. Kuuntelen Arctic Monkeysin uusimman levyn ja Cocteau Twinsin Heaven or Las Vegas -albumin. Risto lukee Anthony Bourdainia. Ajamme heiveroisen oloisia siltoja pitkin. Taalla on paljon vetta. Tiet ovat jarkyttavan huonossa kunnossa ja maastapoistumiskortin tayttaminen on haastavaa. Katson eilisen jalkapallotuloksia ja luen Daily Mailin roskauutisia puhelimella niin pitkaan, etta akku melkein loppuu. Olen tosi hyvin kartalla siita, mita Kim Kardashianin ja Kanye Westin elamaan kuuluu ja etta minka mallisissa mekoissa brittilaiset tosi-tv-tahtoset ovat viettaneet uutta vuotta. Mietin mennytta vuotta ja ymmarran kuinka paljon parempi se oli kuin sita edeltanyt vuosi, josta en tunnu muistavan yhtaan mitaan. Pohdin myos erilaisia skenaarioita tulevalle illalle, kun saavumme uuteen maahan ja paikkaan pimean tultua. Meilla ei ole majoitusta varattuna. Syomme evaita, analysoimme kanssamatkustajiamme ja naureskelemme. On hyva merkki, etta viela naurattaa.

Saavumme Laosin rajalle kuuden maissa, ilmeisesti vain hetkea ennen sen sulkeutumista. Jossain vaiheessa bussiin tullut mies on kerannyt kaikkien passit, rahat ja maahantulokortit. Meidan tehtavanamme on odottaa pimeassa ja juoda kylmaa tolkkikahvia. En ole katsonut kelloa, mutta aikaa on vierahtanyt ihan sievoisesti siina vaiheessa kun saamme passit takaisin ja paasemme kavelemaan rajan yli lava-autolle, joka edistaa matkaamme seuraavan 18 kilometrin verran. Ihmiset kikattelevat epauskoisina, kun kiipeilemme rinkkoinemme tuon kiikkeran kulkupelin penkeille. Pian kiidamme pitkin polyista maantieta Laosin viilenevassa illassa. Pieni jenkkiseurue paattaa ilahduttaa kaikkia tupakoimalla ja huudattamalla minikaiuttimesta Aviciin hittimusiikkia.

Tie paattyy ja meidat heitetaan ulos venelippu-/rahanvaihtoasemalle, jolta ostamme tiketteja Don Detiin, koska muualle ei enaa tuohon aikaan paase. Ihmiset ostavat Beerlao-tolkkeja ja pistavat urakalla tupakiksi. Tiedotus ei ole pelannut koko matkan aikana, ja tassakin operaatiossa vierahtaa pieni tovi, kun kaikki asiat taytyy kysella uudestaan paikan henkilokunnalta (ja epailematta seurueen jokainen henkilo on kysynyt samat kysymykset henkilokunnalta ja toisiltaan moneen dotteeseen). Mekin kyselemme ja ostamme lippuja, valuuttaa ja laolaiskaljaa.

Seuraavaksi kavelemme veneelle, joka pienen lisaodottamisen jalkeen suuntaa kohti saarta. Ihmettelemme, miten kaikki bussin ihmiset nayttavat tutustuneen toisiinsa ja keskustelevan iloisesti keskenaan – me olemme edelleen kahdestaan ja pitkan paivan uuvuttamia. Mekongin ylla hohtaa miljoona tahtea, joki on tyyni ja saarilta loistaa valoa. EI hetkeakaan ja olemme saapuneet Don Detille – vai oliko se Dhet – ja rannalla on vastassa komiasarvinen sonni. Kavelemme parikymmenta metria eteenpain ja hyvaksymme ensimmaisen kamppatarjouksen. Pikavierailu naapurin intialaiseen ja uni saa tulla piiiiiitkan paivan jalkeen.

Ensimmaisen paivan perusteella voidaan sanoa, etta onpas aivan hakellyttavan rento ja rauhallinen meno! Kaikki, ja siis aivan kaikki matkaoppaat sun muut jaksavat kertoa, etta tama paikka ei ole enaa entisellaan ja etta 5-10 vuotta sitten kaikki oli niin paljon aidompaa ja erilaista. Don Detin nykymaine viittaa omasta mielestani lahinna juhlimiseen ja possyttelyyn. Minut paikka on yllattanyt positiivisesti, lahinna taalla on hiljaista ja iisia. Ei oykkarointia, partybaareja tai ihmismassoja.

Meille on myos tiedetty kertoa jo useamman suun kautta, etta taalla pitaisi olla suomalaisia pilvin pimein (…). Yksi eilen kayty keskustelu: “So where are you guys from?” “Finland” “Ah, like everybody nowadays…“. Etta jeps, jos tata joku dondetilla hengaava suomalainen lukee niin ilmoittautukaa – ei olla itse tormatty ensimmaiseenkaan.

Our version(s) of events. 2/2 – Anna ja Kambodza

Nonnii. Taytyy sanoa, etta taa blogin pitaminen on-the-road on ollut aarettoman haasteellista ilman matkassa kulkevaa tietokonetta tai vastaavaa apuvalinetta. Rutiiniksi on muodostunut se, etta ollaan kirjoitettu merkinta jokaisesta maasta isompana kertarysaysbulkkina, vaikka monin tavoin mielekkaampaa olisi paivittaa esim. jokaisesta kaupungista tai kohteesta oma kirjoituksensa. Jarjetonta esimerkiksi, etta koko pitkaan haaveiltu, upeamahtava Trans-Siperia tuli tiivistettya yhteen, hataisesti hutaistuun merkintaan. Mutta kun talle tielle ollaan lahdetty, niin turha valittaa – niita aukkoja on aikaa paikkailla sitten kun palataan Suomeen.

Mutta nyt tama tyhja ruutu tuntuu haastavammalta kuin koskaan. Saavuimme Kambodzaan Mekong Deltan kautta 9. joulukuuta, ja tuntuu, etta sen jalkeen kaikki on mennyt paalaelleen ja takaisin parin otteeseen. Varmasti koyhin maa jossa olemme kayneet, ja samalla jollain tapaa rikkain. Jotta kamboodiahomman monimuotoisuus hahmottuisi paremmin, seka matkakumppanini etta mina kirjoitamme molemmat omat kertomuksemme vierekkaisilla koneilla samanaikaisesti, toisiamme konsultoimatta. Let’s do this thing!

1. Mekong Delta 

Mulle oli jo ennen reissuun lahtoa selvaa, etta tahtoisin kayda vahintaan pyorahtamassa Mekongin suistoalueella. Piti vaan miettia etta miten, missa ja mika olisi jarkevin tapa jarjestaa asia. Vietnamin viisumissa olisi ollut aikaa viela n. viikko, joka olisi riittanyt ihan mainiosti omatoimitourailuun. Karsivallisyys ei puolestaan riittanyt joten lopulta varattiin valmisretki Vietfuntravelin kautta (halvin jarjestaja, joka loydettiin ja arvostelut olivat paaosin positiivisia). Paasyy valintaan oli myos se, etta matkaan sisaltyi veneily Kambodzaan Mekongia pitkin – lyotiin siis kaksi karpsya yhdella iskulla ja jokiveneily nyt kiinnostaa aina.

IMG_2108[1]

Itse valmismatka oli ihan ok kokemus, joskin tunsimme moneen otteeseen, etta ei ehka ihan meita varten ja etta emme kaivanneet ylenmaaraista holhoamista tai muiden saatamien aikataulujen mukaan kulkemista. Silti, asiat, bussit, paatit ja polkupyorat kulkivat kuten pitikin ja saimme edes pienen nakoalan deltalaiseen elamaan ja elinkeinoihin.

IMG_2140[1]

Itselle jai ehka parhaiten mieleen ihan viimeinen etappi Kambodzan rajalta (jossa kaikki viisumi- ja leima-asiat hoidettiin siis puolestamme ja ongelmitta (Kambodzan viisumi 30d á 25 USD) Phnom Penhiin. Minibussin ikkunasta nakyi niin uskomattoman mahtavaa maalaiselamaa, etta ei voinut silmaa rapayttaa missaamatta jotain sielua kutkuttavaa. Vastaavanlaiset maisemat ovat tietty tulleet hyvinkin tutuksi nyt useamman onnikkamatkan maassa heittaneena, mutta the first love is the deepest… aa… valokuvaajan aarreaitta, kuten koko Kambodza. Valkoisia laihoja lehmia, valtavia riisipeltoja, uinuvia koiria, kengattomia lapsia, Angkor-olutmainoksia, lukemattomia guesthouseja, saannollisen saannotonta liikennetta, polyisia teita, ulisevaa laulantaa, ystavallisia kasvoja. Niistakin on Kambodza tehty.

IMG_2148[1]2. Phnom Penh

Phnom Penhissa alias PP:ssa vietimme muutaman paivan. Ei pahaa sanottavaa – viliseva ja omasta mielestani ihan kauniskin kaupunki. Siina missa Vietnamissa ei voi olla tormaamatta Ho-sedan naamaan ja kansallistunteita nostattavaan kuvamateriaaliin, Phnom Penhissa maan monarkia on kaikkialla. Rakennustyyli, ihmiset, tunnelma kaduilla – kaikesta huokui se, etta ollaan tultu ihan omanlaiseensa paikkaan.

IMG_2180[1]PP:n paivien tarkein ja painokkain aktiviteetti oli Killing Fieldseilla (Choung Ek) ja Tuol Slengissa vierailu. Hurjia paikkoja kumpikin, mutta ohittamattomia – tahan maahan olisi outoa tulla ilman tutustumista sen veriseen ja varsin laheiseen historiaan. Toinen Pallontallaajien blogi Sukellus Asiaan kavi samoissa paikoissa ilmeisesti ihan samoina paivina ja kirjoitti asiasta sen saman mita mekin opimme, joten kaykaa lukemassa vaikkapa sielta lisaa.

IMG_2207[1]

3. Koh Rong Samloem / Sihanoukville

Oltaisiin haluttu viettaa joulua jollakin Kambodzan paratiisisaarista mutta oltiin auttamatta liian myohassa jarjestelyjen kanssa. Kaikki kiinnosti – Koh Rong, Koh Rong Samloem, Koh Ta Kiev… ja kaikki naytti yhta tayteen buukatuilta. Paatimme kuitenkin, etta parempi menna aikaisemmin kuin ei ollenkaan, ja varasimme joulunalusviikoksi bungalowin Freedom Island Bungalowsilta, Koh Rong Samloemin saarelta. PARAS VALINTA IKINA! Samloemin saarella on useita resortteja vieri vieressa ja Freedom on omalla puolellaan saarta se aivan laitimmaisin. Tama tarkoitti rauhallisempaa sijaintia ja rennompaa oloa kuin muissa saaren monista paikoista, joissa porukkaa oli enemman ja meno bailahtavampi. Tavattiin myos ekat suomalaiset! Terkkuja Kristalle ja Mikaelille 🙂

IMG_2246[1]

Viikko vierahti vahan liiankin nopeasti naissa merkeissa: aamulla heraaminen ennen kahdeksaa, aamupala, lepailya ja lukemista, uimista, lepailya ja lukemista, lounas, lepailya ja lukemista, auringonlasku viiden jalkeen, illallinen, gekkojen bongailua oman bungalowin terassilla kunnes tutimaan hyvissa ajoin ennen puoltayota. Ei nettia, ei televisiota.

IMG_2531[1]

Meilla ei ollut myoskaan kirjoja, joten luimme lahinna paikan paalta loytyneita, suomenkielisia (!) aarteita joihin lukeutui mm vuoden vanha Apu, sairaalamaailmaan sijoittuva harlekiinikirja ja sosiaali- ja terveysalan ammattiliiton lehti Super. Saatamme myos alkaa National Geographicin tilaajiksi, niin vaikuttava oli yksi lukemamme numero, jonka jalkeen osaamme keskustella asiantuntevasti esimerkiksi Nigerian sisaisesta turvallisuustilanteesta.

IMG_2298[1]

Raskain sydamin ja eraaseen toiseen resorttiin tehdyn syrjahypyn jalkeen lahdimme saarelta paivaa ennen jouluaattoa. Saimme yksityiskyydin aalloissa poukkoilevalla pikkuveneella isompaan purteen, joka odotti meita keskella suurta vetta. Matkaseuraakin oli – saaren paras henkilokunta! Nyyh. Nyyh. Ikava on.

IMG_2636[1]

Sihanoukvillessa oli kohdattava se ikava tosiasia (monien muiden joukossa), etta meidan oli taas laitettava kengat jalkaan. Kaiken hippeilyn ja luonnonlaheisyyden parissa olimme ihastuneet paljasjalkaisuuteen niin kovasti, etta teki mieli paiskata ryytyneet, kolmetoistavuotiaat Merrellit lahimpaan roskikseen. Edelleen ovat jalassa.

Niin ja siis, oltiin tosiaan Sihanoukvillessa yksi yo ennen saarelle menoa ja kaksi yota palattuamme, eika paikasta ole oikein mitaan sanottavaa koska ei siihen pahemmin tutustuttukaan. Jouluaattokin meni miten meni – aurinko paistoi, kaytiin havaijilaispaikassa syomassa ja taidettiin menna aika aikaisin nukkumaan, odottaen lahinna siirtymista seuraavaan kohteeseen.

3. Battambang

Joulupaivana lahdimme hyvaksi ja halvaksi havaitun Sorya-nimisen bussilafkan kanssa liikkeelle jo toista kertaa. Kohteena Battambang, jossa ajatuksena oli viipya uuden vuoden yli ennen Siem Reapiin jatkamista. Ei tiedetty kaupungista juuri mitaan ja se kiehtoi, kuten myos vahan pienemmassa paikassa kayminen. Tassa tapauksessa “vahan pienempi paikka” tarkoittaa kasittaakseni silti Kambodzan toiseksi suurinta kaupunkia, jonka vakiluvusta internet antaa talla hetkella ristiriitaista tietoa.

Itse matka kesti n. 14 tuntia, silla a) bussi ajoi ensin Phnom Penhiin b) kukaan ei kertonut meille, etta Phnom Penhissa on kahden tunnin vaihto c) toinen bussimatka kesti arvioitua pitempaan. Ylipaataan on enemman poikkeus kuin saanto, etta Kambodzassa bussimatkoihin kannattaa lisata 1-3 tuntia – tiet ovat huonoja ja ruuhkiin esimerkiksi Phnom Penhin lahistolla saattaa tuhlaantua pitkiakin aikoja.

Viimein Battambangiin paastyamme tavattiin hyvaa englantia puhuva ja ystavalliselta vaikuttava tuktuk-kuski Peter, joka vei meidat hotellillemme ja jonka kanssa sovimme lahtevamme ylihuomenna kiertamaan Battambangin lahiston nahtavyyksia. Hotelliin kirjauduttuamme valintamme kyseenalaistettiin, silla yleinen suositus on ilmeisesti ottaa retket ja vastaavat oman hotellin kautta. Peter vaikutti kuitenkin luotettavalta, joten emme katuneet valintaamme.

IMG_2682[1]

Retkelle ei kuitenkaan koskaan paasty, silla ruokamyrkytys tai vastaava tuli ja iski kyntensa ensin minuun ja puolen vuorokauden paasta myos Ristoon! Jee! Eika siina viela kaikki – kun kehosta oli pitkan raakin seurauksena poistunut aivan kaikki poistettavissa oleva ja voimat myos, saimme etuoikeuden tutustua kambodzalaiseen haakulttuuriin poistumatta huoneestamme. Toisin sanoen herasimme sairastumisien jalkeisena aamuna 4.45 siihen, etta kadulta alkoi jytaamaan kambodzalainen kansanmusiikki voluumit kaakossa ja enemman. Kipale toisensa jalkeen. Ei tiedetty mista oli kyse, molempia ahdisti, oksetti (kylla, asia konkretisoitui) ja hotellin yorespa ei ymmartanyt tiedustelustani mitaan. Kysymykseen Excuse me, what is this loud music coming from the streets? sain vastaukseksi Five A.M, five A.M, sorry I am a little —, sorry — five A.M. Pieni googlailu ja (edelleen pimealle) kadulle tahyily kertoi, etta haajuhlahan se siella, mutta silti. Ahisti.

Ylla: kaksi asiaa jotka eivat natsaa – kahden ihmisen yhtaaikainen sairastuminen ja sairastuminen ja khmer-musiikki.

Khmer-haat voivat kestaa kolmesta paivasta viikkoon, joten selvaahan se, etta tata nannaa oli tarykalvoille luvassa vaihtelevin intensiteetein meidan hotellista poistumiseen asti. Ohjelmassa oli myos puheita ja vastaavaa, jotka kaikki toitotettiin koko korttelille haateltan ulkopuolella olevien vanhan liiton kaiuttimien avulla. Ehdottomasti taman matkan suurin kulttuurien yhteentormays – tuo juhlinnan aloitusajankohta ja -tapa on vaan aivan kasittamaton!

Battambangiin riitti siis nelja yota, juuri mitaan ei ehditty nakemaan (paitsi kaytiin paikallisessa, ihan mahtavaa taituruutta sisaltaneessa sirkusesityksessa!), mutta paasimme onneksi toissapaivana lahtemaan Siem Reapiin Soryan bussilla, vaikka Ristolla oli ollut viela edellisena paivana lahes 38 astetta kuumetta. Ennen omaa sairastumistaan Risto ehti myos onneksi kayda laake- ja banaaniostoksilla. Minakin vedin ensimmaiset antibiootit n. 24 vuoteen ja kyllapa tekikin gutaa! Tuntuu, etta tropit auttoivat jopa siihen Kiinasta asti jatkuneeseen hairioon.

IMG_2720[1]

Ylla; sirkuksessa oli tunnelmaa

4. Siem Reap

Matkalla Battambangista Siem Reapiin huomasi kylla, etta pohjoisen Kambodzan tiet ovat melkoisen heikossa hapessa – tama on tulossa vastaan myos tulevina paivina kun lahdemme Laosiin ja meidan taytyy sita varten koukkaista melkein Phnom Penhin kautta! Tunnelmallisen, khmer-musiikkia ja maalaismaisemia sisaltaneen matkan paatteeksi saavuimme kaupunkialueelle, ja ystavallinen nuorimies kertoi meille, etta meidan kannattaisi jaada hanen kanssaan samalla pysakilla. Kaupungin bussiasema olisi kuulemma kaukana keskustasta.

Onneksi noudatimme hanen neuvoaan, silla pysahdyspaikkamme oli toden totta Siem Reapin keskuksessa ja majapaikkaamme oli matkaa vain muutamia satoja metreja. Saimme jalleen ystavallisen tuktuk-kuskin, Mr. Vuthin, jonka kanssa lahdimme heti seuraavana paivana (eli eilen) kiertamaan Angkorin temppeleita.

IMG_2893[1]

Ylla olevan kuvan inspiraatio loytyy meidan postauksesta nimelta Venaja 1!

Meille yhden paivan ysista viiteen kestanyt temppelikierros oli itse asiassa ihan sopiva annos. Aloitimme pidemman matkan paassa sijaitsevasta Banteay Sreista ja jatkoimme Ta Prohmille ja kumppaneille ennen Bayonia ja itse Angkor Watia. Komia kokemus joka kuitenkin karsi alueen hillittomasta massaturismista. Ei silla – ei kukaan tuonne lahteva voi kuvitella, etta noihin paikkoihin paasisi tutustumaan rauhassa itsekseen. Valilla on silti hankala nahda metsaa puilta, tai tassa tapauksessa temppelia turisteilta, kun aasialaiset ryhmamatkaajat ja lansimaiset selfioijat valtaavat koko tilan. Koh Rong Samloemilla tapaamamme Krista ja Mikael kuvasivat auringonnousun aikaista tunnelmaa Angkow Watilla rokkikonserttimaiseksi – ihmismassat kamerat valmiina odottamassa esityksen alkamista – ja Risto totesikin koko eilispaivan fiiliksen muistuttaneen festarimaista tunnelmaa. Allekirjoitan!

IMG_2884[1]

Juups ja ylla meista edustava otos tuktukissamme Bayonin edessa. Talla hetkella nayttaa silta, etta kaikki mun Angkoriotokset on vahan niin ja nain ja noin pain prinkkalaa, eli jos esim. meidan aidit haluaa nahda lisaa temppelikuvia, niin klikkailkaa noita linkkeja tuossa ylempana!

No men nu. Tanaan on vuoden viimeinen paiva ja me yritamme tehda jotain talla Siem Reapilla ennen Laosiin katoamista. Omasta puolestani voin vain sanoa, etta vuosi 2013 on ollut yksi parhaista. Syyksi riittaa tama meneillaan oleva matka, joka jatkuu toivottavasti viela ensi vuoden ensimmaisen neljanneksen ajan. Meidan varsinainen reissusaastaminen alkoi oikeastaan vasta tasan vuosi sitten, joten kuka tietaa, ehka joku lukija siella ruudun toisella puolella innostuu ja lahtee omalle haavematkalleen jo vuonna 2014!

HYVAA UUTTA VUOTTA ja palataan Laosista! Tassa viela tunnelmakuva liikenteesta – kaikki renkaat kyydissa, asenteella kohti tulevia teita!

IMG_2195[1]

Our version(s) of events. 1/2 – Risto ja Kambodza.

It’s been a while. On vuoden viimeinen paiva ja aamiainen/lounas (onkohan talla yhdistelmalla jotain nimea? lunchfast varmaankin) on taalla Siam Reapissa nyt nautittu. Paatettiin iskea Annan kanssa molemmat paikalliseen nettikahvilaan ja rustata tupla-artikkeli; istumme vierekkain nakematta mita toinen kirjoittaa ja kohtapa voimmekin jo vertailla mietteitamme ja jakaa ne viela kaiken lisaksi maailmalle. Hurja tama moderni digi-age. Saas nahda kumpi on valmis ekana. Jaahas, Anna muisti ottaa kameran mukaan, mutta akku ei olekaan sisalla ja THERE SE GOES. Ovi kavi ja nyt neito on jo matkalla hotellille takaisin. Tassa nyt olen vain yksin lallatilaa. Taidan siis olla ensimmaisena valmis, juuh.

Mutta itse asiaan voisin varmaan paneutua.

Annan edellinen postaus paatyi siis Mekong Deltalle ja sielta suuntamme oli Kambodzan paakaupunki Phnom Penh. Tama puolentoista miljoonan keskittyma oli saapumispaivanamme aurinkoinen ja hymya taynna. Vaikkakin Vietnam oli ihana, tunsin heti Kambodzan enemman omakseni. NYT ANNA PALASI TAKAISIN JA SE ON IHAN HIESSA JA PUNAINEN HIHII. Krohm, Vaikkakin ilmeisesti Vietnam on virallisesti kehitysmaa ja raskaan ja koyhan menneisyyden kanssa viela osittain painiva, oli koyhyys huomattavasti helpommin kasinkosketettavissa rajan talla puolen. Kukaan ei varmasti kaipaa historiantuntia Veli ykkosen, kakkosen, kolmosen ja muiden veijarien toimista. Arvet olivat viela nahtavissa ja muuta runollista. No, niista kohta vahan enemman.

Ensimmaisena iltana Phnom Penhissa emme tehneet kauheastikaan mitaan, veto kun tuntui olevan hivenen poissa viela edellisesta slowboat/minivan-siirtymasta. Asetuimme, tohdinko sanoa, romanttiseen 50-luvun ranskalaiseen kerrostaloon. Guest Housemme (the laughing fat man) oli mita mainioin paikka viettaa nama nelja (vai viisi, en voi muistaa) paivaa. Parvekkeelta saattoi jopa nahda legendaarisen Suomi Barin (ei kayty). Illan hamarryttya lahdimme ruokapaikan metsastykseen minulla kliseiset travellerisynnit mielessani; “Pakko…pakko sita on kokeilla….ei, ei vain kokeilla, syoda sita vahintaakin joka toinen paiva. I love pizza, i love happy times, winner combination!” Niinpa siirryimme hotellilta noin sata metria ensimmaisen ilopizza-kuppilan terassille ja otin keski-iloisen roiskarin, Annan tyytyessa ilottomaan fried riceensa vai mihin lie ja kas noin, kohta ruoat olivat kuvuissamme, ensimmaiset todella surulliset kerjalaiskohtaamiset (naita ei Vietnamissa oikeasti ollut ensimmaistakaan, puhumattakaan sita edelitavista maista) takanamme ja me takaisin hotellilla. I got four words for you; Don’t do it, kids. Edessa oli mita vainoisin yo; tukehtumistilat, miljoona kilometria tunnissa juoksevat ajatukset ja mahdottomuus nukahtaa ja paeta tata kaikkea. Never, never, never again.

 

Don’t mind if I do!

Unen saavuttua nukuinkin varmaan noin 15 tuntia ja olin herattyani aivan voimaton ja sekaisin. Vatsakin taisi menna jossain valissa sekaisin. Toki  lukee tarinoita onnistuneistakin ja harmonisista iloisista pizzoista, vaan omalla kohdallani nama leikit saivat jaada taakseen. Ilon voi saavuttaa onneksi muillakin tavoilla; nakemalla, kokemalla, haistamalla, maistamalla, lukemalla, hikoilemalla…..

tai poltamalla. hehheh.

Seuraavien paivien aikana kiertelimme kaupunkia jalan kunnes tajusimme sen olevan hullun hommaa kaupungissa, joka ei tunne jalankulkijan kasitetta. Tuk tukilla siis eteenpain.

Killing Fieldsit, genocide museot ja muut…. (Anna varmasti kertoo naista). Olipahan…. olipahan aika rankkaa. Harvoin koen palaa kurkussani, mutta nyt se oli siella.

Editors note: tunnen hien kainaloissani taalla tyhmassa kahvilassa. Pitaapa paketoida jo kohta.

NOO mutta siis Phnom Penh oli yhta kuin: 1) ensikosketus uuteen maahan 2) ensikosketus kerjaamiseen 3) too happy ( = mega sad) pizza ja sen jalkitilat ja ennen kaikkea 4) iso pala maan traagista lahihistoriaa.

Niin ja itseasiassa viela numero 5) Iso maara vanhoja lankkariukkoja, joiden kuolasta oli kilometrien paahan haistettavissa rakkaus, ei silla hyvalla tavalla, pikkulapsia kohtaan. Voi saatana.

Paatimme jattaa kaupunkien tomut taaksemme ja siirtya jonnekin missa tuktuk-miehet eivat kauppaa, lankkarit (tai oikeastaan ihan mika ihmisryhma vain) ovat minimissaan ja ainoa kuultava asia on laineiden liplatus ja jokailtainen ihana gekonlaulu. Sorya-nimisen bussifirman avulla siirryimme Sihanoukvilleen jossa viivyimme noin kymmenisen tuntia ja yon siella vietettyamme lautta vei meidat Koh Rong Samloenin saarelle. Olimme paasseet paratiisiin. Mistaan R. Crusoe-tyylisesta autiosta kookosruokavaliosta koostuvasta jeesus-parta-saaresta ei voi puhua – olihan saarella varmaan 20 kappaletta bungalow-resortteja, mutta meidan valitsemamme oli onneksi niin reunalla kuin vain mahdollista oli. Rauha oli taattu. Taalla oli hyva ladata akkuja ja puntaroida kaikkea nahtya. Company is OK, but solitude is bliss. Taman viikon saarella tulen muistamaan aina. Kerrottavaa olisi myos ensimmaisesta kohtaamisesta todella rennon suomalaispariskunnan kanssa ja legendaarisen sympaattisesta resortti-henkilokunnasta, mutta Anna varmasti hoitaa taman kiitettavasti.

Resorttia pyoritti paasiallisesti mahtava nuorimies joka esitteli itsensa nain: “My Name is Bormai, which is cambodian for the Moon… so everybody calls me Mr.Moon because it’s easy to remember”. This one’s for you, pal!

Jamiroquai – Mr.Moon

Viikon oltuamme saarella internet-pimennossa oli aika siirtya muille vesille suunnittelemaan uusia juonia. Kaytannossa oli siis pakko taipua viettamaan pari paivaa Sihanoukvillessa (mm. jouluaatto). Sihanoukville, tai kuten useat kutsuvat: Snooky, on kelpo juhlimiseen keskittyva rantapaikka siina missa mika tahansa muukin, mutta kun meilla kahdella bailujalka, tai pikemminkin bailuaivot, ei enaa oikein vanhaan malliin taivu, paikka jai vahan kylmaksi. Netissa suhattuamme paivan, paadyimme jalleen kerran ottamaan Soryan bussin pohjoisen suuntaan Battambangin kaupunkiin, josta meilla kummallakaan ei ollut varsinaisesti mitaan hajua. Kirjat kertoivat, etta B-bang on Kambodzan toiseksi suurin kaupunki, joten itsellani henkilokohtaisesti paassa pyori mielikuva Phnom Penhista pienemmassa koossa. Todellisuus oli kuitenkin toinen: lankkareita kaytannossa murto-osa PP:n maarasta ja koyhyys ja kerjaaminen huomattavasti nakyvampaa. Jouduimme ensi kertaa todella miettimaan suhdettamme almujen antamiseen. Phnom Penhissa olimme paattavaisesti olleet kovia ja paattaneet, etta tuki annettaisiin jarjestojen kautta vasta Suomesta kasin, mutta taalla tilanne ei tuntunut yhta yksinkertaiselta. Tavata nyt pikkulapsi joka selkeasti on kuivunut hellepaivan paahteesta ja katseellaan kysyy muutamaa sataa tai tuhatta rielia. Yrita olla antamatta talle rielin rielia? Vaikeaa. Vaikeaa on myos se, etta kun kerran antaa yhdelle lapselle muutaman rielin, niin sana rupeaa kohta kiertamaan ja kohta luonasi onkin jo kymmenkunta vastaavaa pienta tallustajaa, aivan yhta tuskaiset lukemat naamatauluillaan. Tuli tilanne, etta meidan oli oikeasti vain parasta “paeta” tilannetta ja lahtea hotellille tuskailemaan tata dilemmaa.

Paadyin hypoteesiin:

1) kambodzassa on 15 miljoonaa asukasta 2) 1/3 heista asuu koyhyysrajan alapuolella 3) 5 miljoonaa ihmista keta haluaisin auttaa ja (here comes the hypoteesi-part) 4) minulla on 5 miljoonaa euroa rahaa. Eijei, sanotaan nyt vaikka 15 miljoonaa euroa. 5) Annan kaiken omaisuuteni heille tasapuolisesti 6) tadaa, kaikilla on 3 euroa kadessa.

Ei. Ei taa nain voi menna. Infraan se on panostetttava, en voi yksin pelastaa kaikkia. Siispa nyt yritan jatkossa pitaa taman mielessani ja tutkia viimeistaan kotopuolessa, etta mika olisi se paras kanava apuun. Varmaa on kuitenkin, etta jotain on tehtava. Toivonkin kommenttiosioon vinkkeja luotettavista ja osaavista jarjestoista.

AH. TAAS PUSKEE HIKI. No, Battambangista olis kauheasti kaikkea kerrottavaa, eika niinkaan vaan positiivista. Luotan taas, etta Anna hoitaa tan lopputarinan aika huolella omassa tekstissaan….. Vanha kunnon Anna. <3

Battambangin jalkeen valuimme yllattavan tuskattomasti tanne Siam Reapiin ja heti ensimmaisena kokonaisena paivana paatimme kunnianhimoisesti kohdata Angkor Watin ja muut Angkorit yhdessa paivassa. Aikamoiseksi juoksemiseksihan se meni, mutta toisaalta hermot eivat olisi kestaneet sita valtaava ihmismaaraa useana perakkaisena paivana. Tama oli eilen. Paassa soi J. Karjalainen ja ”Angkorin wattiii…. vain muistoksi jai”.

Nyt on aika lopettaa tama sekava moliseminen ja kohdata uv-aaton haasteet ja paikallinen juhlahumu. Pelottaa. Taisin kirjoittaa versioni tapahtuneista ennen Annaa. Mjaa silla on viela kuvien siirtaminen kameraltaah… NO juu. EI muuta ku party on ja onnea kaikkien tulevaan vuoteen. Ollaan positiivisia ja kiitollisia.

Don’t fear the Siam Reaper.

P.S Anna hoitaa kuvapuolen ja koherenssin omassa artikkelissaan!

: )

Merrychristmas Kambodzasta

Moi! Kuten arvata saattaa, edellisen merkinnan jalkeen on tapahtunut paljon! Mekong Delta, Phnom Penh, Sihanoukville. Koh Rong Samloem ja reissun mahdollisesti paras viikko. Juuri nyt Battambang ja muutaman paivan paasta Siem Reap, Angkor Wat, siirtyma meidan kalenterivuoteen 2014… Kambodza tekee hyvaa ihmiselle.

1537908_10151885925745852_2079579480_o

Ylla oleva toivotus tulee vahan myohassa kun tanaan tanssitaan jo Tapsaa (ja kun kannykkapaivittaminen ei onnistu), mutta valiako tuolla. Sihanoukvillessa kuultua:  “You see, every place is full because of the merrychristmas” ja “Merychrisma for you – no chrisma for me!!“. Melkoinen antijoulu oli meillakin.

Kilometrimerkintaa luvassa, ei viela, mutta ihan kohta. Jatketaan siis pian tarkemmalla kertomuksella kokemuksistamme Kambodzassa – tanaan me mennaan Battambangin sirkukseen! Jee!

Vietnamissa lampoa etsimassa

Kuten edellisesta kirjoituksesta selvisi, paadyimme Vietnamiin lentokeinoin. Mahataudin takia otettiin luksuslisana tilauskyyti Noi Bain (Hanoi) lentokentalta meidan hotellille Old Quarteriin (n. 14$), eika kentalta napattu satunnainen taksi olisi kaiketi maksanut sen vahempaa. No, iloisissa tunnelmissa kommimme kaaraamme ja tahyilimme vajaan tunnin verran Hanoin laitakaupungin sakkipimeyteen (kello oli viisi iltapaivalla). Riemuitsimme siita, etta oltiin virallisesti paketoitu reissun ensimmainen luku (Venaja – Etela-Korea – Hong Kong – Kiina) ja paasty toisen luvun (Kaakkois-Aasia) alkuun.

IMG_1721[1]

Tiivista tunnelmaa kymmenien hotellien reunastamilla sokkelokaduilla Hanoissa

Vietettiin Hanoissa etenkin kulinaristisesti fantastinen, joskin muuten laiskahko viikko, joka kului edelleen tautisissa tunnelmissa. Alkuihastuksesta ja -innostuksesta huolimatta kaupunki ei tehnyt ihan niin suurta vaikutusta kuin olisimme toivoneet. Rappioromanttista tunnelmaa, ihmisia istumassa katujen varsilla pienilla jakkaroilla, lukemattomia ruokakojuja. Tuhansien skootterien parinaa, ahtaita katuja, ja… LANKKAREITA! Siis kylla, tama oli ensimmainen kerta matkamme aikana, kun tormasimme valtoimenaan lainehtivaan turistimereen emmeka tienneet uidako vai hukkuako (tartuimme siis sitakin tiiviimmin Tigerin kaulaan kiinni). Venaja, Etela-Korea ja Guangzhou olivat lahes tyystin turisti/reppureissaajavapaata aluetta, ainakin syys-/lokakuussa ja niilta osin kuin me naissa maissa liikuttiin. Jopa Hong Kongin lankkariys oli verraten erilaista, silla suurin osa esim. Midlevelseilla vastaan tulleista lansimaalaisista vaikuttivat asuvan Hong Kongissa vakituisesti. Vietnamiin oli mahtavaa saapua jo ihan vain lompakonkin hyvinvoinnin tahden, mutta viimeistaan taalla on hyvaksyttava se tosiasia, etta nama maat elavat matkailusta ja reissullamme tuskin tulee enaa vastaan kohdetta, jossa oltaisiin kaupungin ainoita outolintulankkareita.

IMG_1727[1]

Kaverukset Hoan Kiem Lakella

IMG_1784[1]

Valmistuneiden riemua Van Mieulla eli Temple of Literaturella

Hanoista jatkoimme viikonlopun viettoon Halong Cityyn, josta teimme reissun Halong Bayn karstikiviunescoheritagemaisemiin. Hanoivinkkina taytyy mainita, etta esim. edullisesta majoituksesta ei tarvitse stressata etukateen. Jos vain saapuu esim. Nha Thon alueelle (lahella St Josephin katedraalia), potentiaalisia majapaikkoja sisaanheittajineen loytyy kylla kuin sienia sateella. Samalla alueella myos huokeista ja hyvista ruokapaikoista on melkeinpa ylitarjontaa kuten myos erilaisten retkien ja reissujen jarjestajista – eri toten Halongille. Otimme korttelissa esimerkiksi Vietnamin viisumin pidennykset, joskin tassa asiassa tuli sekoilua kun meille sanottiin tilaustilanteessa huomattavasti pienempi summa, kuin mita viisumit loppujen lopuksi tulivat maksamaan…

Tassa valmismatkojen runsaudensarvessa valintojen ja mahdollisuuksien maara alkoi melkeinpa ahdistaa, joten paatimme lahtea Halongiin itsenaisesti. Tama tapahtui seuraavanlaisesti: otimme kadun varresta MAI LINH -firman taksin (taksin odotusaika Vietnamissa keskimaarin kolme sekuntia), pyyhalsimme taksilla Gia Lam -bussiasemalle, bussiasemalla taksiamme oli vastassa tyyppi joka kysyi HALONG BAY? Kipitimme tyypin perassa lippuluukulle, lippuluukulta minibussiin ja minibussilla kohti tuntematonta. Minibussikulttuuriin kuului esim. se, etta bussissa oli viela oma sisaanheittajansa, joka roikkui bussin avonaisesta ovesta n. 75% matkasta huudellen joka ikiselle tien varressa olevalle ihmiselle josko he tahtoisivat hypata kyytiin. Toimi! Loputtomalta tuntuneen bussiseikkailun (joka sisalsi myos erittain jannittavan pissakokemuksen ovettomassa tienvarsivessassa) paatteeksi meidat heitettiin tienvarteen Halong Cityn laitamille, jossa pitkakyntiset, uhkaavat taksihaukat ymparoivat meidat. Neuvottelimme kyydin hotellillemme. Loppu hyvin, kaikki hyvin, emme tulleet huijatuksi.

Retken Halong Baylle otimme hotellimme kautta. Hintaa tuli vajaa 20 euroa per naama ja talla saimme n. 7 tuntia kestaneen kierroksen vesilla. Vedesta nousevien karstikivien ihailun lisaksi kavimme huikeassa, indianajonesmaisessa luolassa, soutuveneella laguunissa ja paikassa, jossa oli merenelavia seka esilla etta myytavana. Settiin kuului myos isohko, merellinen lounas. Ainoa ikava puoli oli, etta retken meille myynyt hotellimme manageri oli selittanyt meille eraan asian retken sisallosta vaarin, ja juuri ennen kotisatamaan rantautumista laivan henkilokunta pyysi meilta rahaa asiasta, jonka oletimme jo maksaneemme. Kiusallisuudesta huolimatta pidimme pintamme ja poistuimme laivasta maksamatta mitaan – asia jai hotellimme ja paatin henkilokunnan selvitettavaksi. Alla pari rapsaisya HB:lta!

IMG_1829[1]

IMG_1921[1]

IMG_1927[1]

Hanoissa ja Halongilla ollessamme oli viela marraskuu ja kehnot saat. Alkuperainen suunnitelmamme oli ollut edeta Vietnamin etelaosiin maata pitkin ja teimme jo suunnitelmia Huessa, Hoi Anissa ja Nha Trangissa vierailuun. Saatiedotukset nayttivat kuitenkin maan keskiosiin pelkkaa sateista ankeutta, joten tehtiin yllariliike ja otettiin Hanoista lennot Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin. Alun perin reissusuunnitelmamme perustui maata pitkin kulkemiseen kautta linjan, mutta no, joskus on vain otettava pikasiirtyma. Kaipasimme kumpikin lampoa ja aurinkoa heti eika parin viikon paasta! Lennot VietJetilla maksoivat n. 45 euroa naama parin paivan varoitusajalla, joten siinakin mielessa tuli saastettya seka aikaa etta rahaa.

Matka Halong Citysta Noi Bain lentokentalle ja ylipaataan Saigoniin oli myos oma retkeilykokemuksensa… hotellimme manageri suositteli meille joko taksin ottamista suoraan kohteesta A kohteeseen B tai vaihtoehtoisesti bussin ottamista Halongista My Dinhiin ja sielta taksilla kentalle. Tama meni nain: otimme taksin Halongin bussiasema Bai Chaylle. Bussiasemalle kuski pysaytti jonkun randombussin viereen, ja rinkkamme vietiin kyseiseen kyytipeliin ilman, etta meilta oikeastaan edes kysyttiin mitaan. Kaks passia narussia, me! Bussi suhasi halki kylien ja katujen mita edesvastuuttomimmin ratinkaantein (ja tuli itse asiassa myos poliisien pysayttamaksi – kaikki syynattiin matkustajien kasimatkatavaroita myoten). Usean tunnin jalkeen huomattiin NOI BAI -kyltteja tien varressa. Ajettiin vahingossa vahan liian pitkalle kunnes meidat paastettiin bussista ulos. Ei oikeastaan tiedetty yhtaan missa oltiin, mutta otettiin taksi lentokentalle (eli samaan suuntaan takaisin josta juuri oltiin tultu). Lentokentalla VietJetin lentoaikataulut olivat vahintaankin viitteelliset, ja meidan 20:30 lentomme siirrettiin ensin parilla tunnilla eteenpain, sitten taaksepain… Saimme onneksi ilmaiseksi vaihdon 18:30 lahtevaan koneeseen. Kauhea nalka, jano ja tuskainen kahden tunnin lento ja olimme Saigonissa! Taksi alle ja hotelliin!

Saigonissa vietimme 4-5 paivaa ihanassa hotellissa nimeltaan LeBlanc Saigon. Suosittelemme! Mita sympaattisin henkilokunta ja parasta koskaan syomaamme Pho-keittoa. Tama hotelli oli itse asiassa niin kiva, etta saimme vaihtaa hintaan kuuluvan aamiaisen jokapaivaiseen pho-lounaaseen vain meille kahdelle.

IMG_1976[1]

Saigoninvierailun paapointti oli hoitaa juoksevia asioita ja jarjestaa asiat niin, etta reissumme jatkuisi mahdollisimman pian sinne jonnekin auringon ja meren aarelle. Tahan mennessa matkamme on ollut pelkkaa miljoonakaupunkia toisensa peraan, joten vahemmastakin alkaa kyllastyttaa. Niinpa matkamme jatkuikin pian kohti Mui Nen rantakaupunkia (tai oikeammin voisi puhua kadusta, silla koko paikka sijaitsee yhden pitkan ja kapean tien varrella). Siella kollottelimme reilun viikon auringosta, rantaelamasta ja hyvasta ruuasta iloiten. Hotellilla oli oma pieni valkoisella hiekalla, palmuilla ja riippukeinuilla silattu sisapiha, joka kuhisi villielamaa (perhosia, ottiaisia, oravia, nahtiin jopa kaarme ja (lemmikki-)apina!

Olipa muuten todella venalaistynyt paikka tuo Mui Ne – sisaanheittajien ja kaupustelijoiden privjet -huudahdukset kaikuvat ymparilla ja  paasin jopa sanomaan pari kertaa, etta izvinite, nieponimajuparusski. Olin kuullut aiemmin, etta etenkin Nha Trang olisi itanaapuriemme suosiossa, mutta en usko Mui Nen paljoa kalpenevan.

Nyt ollaan palattu paivaksi Ho Chi Minh Cityyn, josta matka jatkuu huomenissa Mekongin Deltalle ja siita slowboatilla Kambodzaan. Pahoittelen merkinnan heiveroista laatua ja vajavaista kuvamateriaalia, vaihdoin konetta kesken kirjoittamisen ja jostain syysta en saa lisattya loppuja kuvia! No mutta nyt on jo kiire, palataan!

Pakettimatka Kiinaan

Hong Kongin relailuviikon jalkeen luvassa oli pakettimatka Kiinaan. Seuraavassa siis tarina siita, miten me matkustimme Hong Kongista Guangzhouhun ja selvisimme siella vietetysta viikosta hengissa. Mainittakoon, etta tama blogi ei halua antaa matkailusta yhtaan sen ruusuisempaa kuvaa kuin se oikeasti on… Matkailu antaa yhta lailla kuin se ottaa ja tahdomme jakaa kanssanne kaikessa rehtiydessa seka hyvan etta huonon!

Perjantai 8.11 oli se paivamaara, jolloin meidan oli tarkoitus tavata vanha ystavamme Wenjing (Puolassa tohtoriksi opiskeleva, syntyperaltaan kantonilainen parsaspesialisti) ja hanen professorinsa Hong Kongissa. Tama kantonilais-puolalainen parivaljakko oli ollut liikkeella manner-Kiinan puolella jo useamman viikon verran. Meidan mukaan liittymisemme merkkaisi puolalaisen parsaprofessorin reissun paattymista ja meidan Kiinan taipaleen alkamista. Ja pehmeasti kaikki alkoikin – Wenjing oli ostanut bussiliput valille HK – Guangzhou valmiiksi ja hanen johdollaan paasimme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja matka saattoi jatkua. Maisemat Hong Kongista poistuessa olivat sanalla sanoen valorikkaan futuristisia ja huikeita. Oli hullua ajatella, miten yhdessa hongkongilaisessa kerrostaloblokissa asuu luultavasti sama maara ihmisia, mita meidan synnyinkunnissamme yhteensa.

IMG_1605[1]

Ylla: Upea ystava ja ihminen Wenjing C.

Rajanylitys oli silkka roiskaisu. Kavelimme bussiterminaalin lapi ja passit leimattiin – mita nyt minun passini aiheutti lisasyynailya. Syy taisi olla siina, etta Shanghain koneenvaihdon seurauksena siina oli vuorokauden Kiinassa vierailuun oikeuttava leima. Ristolla oli tietenkin sama leima, mutta se ei kiinnostanut ketaan. Wenjingilta puolestaan kysyttiin hanen passiaan katsoessaan hanen nimeaan (…) ja parsaprofessori joutui tayttamaan lisatietoja maastapoistumiskorttiinsa.

Katselimme bussin ikkunasta pimeyden seasta erottuvia, riettaanpunaisia varivaloja reilun tunnin verran, kunnes olimme saapuneet kohteeseen Guangzhou! Wenjing nappasi meille kadun varresta taksin, jota edelti varoitus, etta jos reppumme koskevat Kiinan maaperaa vartioimattomina hetkenkaan verran, ne saatetaan vieda nenamme edesta. Hetkea myohemmin katselin taksiamme ymparoivaa ihmislaumaa ja laskin todennakoisyyksia siihen, etta joku heista avaisi taksin takaluukun ja veisi rinkan vauhdista. Tahan mennessa rauhallisesti sujuneen retken jalkeen kaikki tuntui mahdolliselta.

Meidan oli alun perin ollut tarkoitus majoittua Wenjingin yksiossa, mutta parsaprofessori majoittui siella viela yhden yon verran, joten meille oli buukattu kaksi yota asunnon viereisessa hotellissa. Paikalle paastyamme meille selvisi, etta seka Kantonissa etta omassa naapurustossamme majoittuu jonkun kokoinen maara afrikkalaisia maahanmuuttajia. Myonnettakoon, etta tama oli meille taysi yllatys – olimme ajatelleet maahanmuuttajien virtaavan aivan muihin maaosiin kuin Aasiaan. Meille myos selvisi, etta Afrikasta tulleita maahanmuuttajia vastaan vallitsee jonkun kokoinen maara ennakkoluuloja. Guangzhoussa viettamamme viikon aikana meita tuli vastaan monta kantoninafrikkalaista ja pakko sanoa, etta enemman ongelmallisen oloisia tapauksia erottui paikallisvaeston keskuudesta (tasta lisaa myohemmin). Sanomattakin selvaa, etta naimme taman ilmion ns. kuplan ulkopuolelta ja olimme myos itse Guangzhoussa jatkuvan syynin kohteena.

Mutta mista termi ‘pakettimatka’? Siita, etta Wenjing ja hanen perheensa olivat miettineet meille kaiken valmiiksi, alusta loppuun. Koko viikon aikana meidan ei tarvinnut miettia yhtaan mitaan tai huolehtia yhtaan mistaan – aivan kaikki, ja siis todellakin kaikki oli tuumittu ja jarjestetty meita varten. Hong Kongissa Wenjingin tavatessamme meilla oli viela epavarmuuksia sen suhteen, kuinka pitkaan olisimme Guangzhoussa ja kuinka matkamme eteneminen sujuisi. Wenjing kertoi meille jo tuolloin, etta kaikki on meita varten valmista ja, spokojnie, meidan ei tarvitse huolehtia mistaan. Ohjelmaa oli valmiina heti saapumista seuraavasta aamusta asti ja sen keskiossa oli syominen.

Lauantaiaamuna herasimmekin siis siihen, etta lahdimme bussilla “teehuoneelle”, jolla nautimme parsaprofessorin laksiais-“aamiaisen” Wenjingin aidin, tatien, sedan ja serkun seurassa. Aamiainen sisalsi niin monta kantonilaista dim sumia, etta ei pysytty laskuissa. Oli rapudumplingia, eri sortin nuudeleita, retiisikakkua, taytettya kaurapullaa. Onneksi oltiin saatu treenia viikkoa aikaisemmin Hong Kongissa… Heti taman jalkeen mentiin paikallisen supermarketin kautta kahville (eli tayteen ladattuun poytaan) Wenjingin tadin luokse ja tasta taas suoraan toiseen ravintolaan, jossa nautimme kantonilaisen paivallisen Wenjingin vanhempien, enon ja toisen serkun kanssa. Huomattavan perhepainotteista hengailua siis. Samana iltana paikan paalla matsattiin Aasian jalkapalloherruudesta ja pokaalihan paatyi Guangzhou Evergreenin handuihin. Jeah!!! (Ei nahty David Beckhamia ((Olikohan se oikeasti siella?)))

IMG_1575[1]

IMG_1582[1]

IMG_1595[1]

Ylla: yhtena paivana aamiaisella/lounaalla, paivakahvilla/valipalalla, illallisella

Seuraavana paivana ilonpito jatkui, kun menimme aamupalalle pastapaikkaan (ohjelmassa ajateltiin meidan lansimaalaisuutta) ja jatkoimme siita ostoskeskuksen kautta privaattikyydityksella Chen Clan Academyyn tutustumaan kiinalaiseen kansantaiteeseen. Chen Clanista ajoimme mehukesteille, josta jatkoimme jokiristeilylle Litchi-joelle. Oli pimeaa ja paattiin satoi, mutta nautimme silti. Ilta huipentui Wenjingin tadin omistamaan pubiin, jossa soimme (lahinna raaoista) merenelavista koostuvan illallisen. Halytyskellot hoi! Poytaan kannettiin jattirapu ja ravun leikkaamiseen tarkoitetut sakset, keitettyja katkarapuja, ostereita, jotain arktista mysteerikalaa ja raakaa lohta. Herkullista. Ainutkertaista. Luksusta.

IMG_1607[1]

Chen Clan Academy oli tuollainen puutaiteellinen pytinki…

IMG_1616[1]

Kyytia Kantonissa

IMG_1644[1]

Veneessa kun paiva vaihtui illaksi

IMG_1659[1]

Tuomion rapurallaa

Taman jalkeisista paivista tulemme muistamaan Wenjingin yksion, sen vessan ja joko yksiossa tai sen valittomassa laheisyydessa tapahtuvat asiat. Naihin lukeutuu joka-aamuinen, kello 9.30 alkava senioreiden ja kehitysvammaisten aamujumppa, paikallistelevision draamatarjonta jota seurasimme antaumuksella, taifuunisateet, lampiman Mirinda-limonadin hidas lipittely ja Riston paivittaiset retket lahi-7Elevenille. Syyna allekirjoittaneen kaatanut, voimat vieva vatsatauti, joka alkoi maanantaiaamuna eika ole ihan kokonaan paattynyt vielakaan. Tahan loppui myos tarmokas, Wenjingin ja hanen sukunsa jarjestaman ohjelman suorittaminen – sairastumispaivana oli tarkoitus lahtea viela katsomaan Guangzhoun keskustaa ja ajella kaupungin ulkopuolelle.

Sairastumisen jalkeisena paivana meidan oli tarkoitus jatkaa matkaa. Wenjingin perhe oli ostanut meille junaliput Nanningiin vievaan yojunaan. Nanningissa meita olisi vastassa Wenjingin opiskelukaveri, joka oli puolestaan varannut ja maksanut meille seka yon rautatieaseman laheisessa hotellissa etta liput Nanningista Hanoihin vievaan junaan. Koko setti oli yhteensa vajaan sata euroa ja oltiin jo maksettu kaikki Wenjingille.

Junamme oli maara lahtea tiistai-iltana yhdeksan aikaan ja heikosta hapesta ja kivuista huolimatta taitettiin matka juna-asemalle. Wenjing vaihtoi meille liput ja ihastelimme aseman ja sen ympariston poikkeuksellisen ahdistavaa tunnelmaa, josta saattoi aistia jo alkuillasta, etta minun ja Riston ei kannattaisi olla siella hetkeakaan kahdestaan. Kauaa ei onneksi tarvinnutkaan venailla kun Wenjingille selvisi, etta junamme on Haiyan-taifuunin vuoksi myohassa – noin kuutisen tuntia! Ei muuta kuin takaisin kotiin odottamaan aamuyota itku kurkussa koska vasytti, masensi ja ylavatsaa vihloivat jatkuvat, hellittamattomat kivun tulvahdukset.

Kahdelta yolla lahdimme kuitenkin reippaasti Wenjingin ja hanen aitinsa kanssa asemalle uudestaan. Satoi, oksetti ja heikotti. Meilla ei myoskaan ollut mitaan tietoa siita, oliko juna lahdossa, ja jos olisi, niin milloin. Monet junat olivat kuulemma peruuntuneet taifuunin seurauksena. Seka aseman ulkopuolella etta sen sisalla oli seka samat ahdistavat ihmiset kuin aikaisemmalla kierroksella etta useampi kourallinen uusia, viela sekavampia tuttavuuksia. Ei ollut kaikki inkkarit kanootissa, ei kaikki muumit laaksossa, eivatka kaikki kynat penaalissa. Oli vedetty muutakin kuin pulkkaa eivatka nallekarkit olleet menneet tasan. Onni on, etta Wenjingin aiti ei paastanyt meita asemalle kolmestaan ja vahti selustaamme haukansilmallaan samalla kun Wenjing yritti selvittaa junamme tilannetta ja lippuasioita. Ilman piinkovaa, henkilokohtaista henkivartiointia oltaisiin oltu teurasta, niin uhattu oli olo.

Lopputulos oli siis se, etta vaikka junamme olisi lahtenyt aamuviiden tienoilla, paatettiin unohtaa koko homma jarjen ja terveyden nimissa ja palattiin yksioon, joka oltiin hyvastelty jo kaksi kertaa saman vuorokauden sisaan. Oltaisiin menty seuraavana paivana lekurille, mutta kivut hellittivat aamuun mennessa siina maarin, etten kokenut laakarikayntia enaa tarpeelliseksi. Heti seuraavana paivana saimme myos ostettua kohtuuhintaiset lennot Guangzhousta Hanoihin parin paivan paahan ja saimme rahat takaisin kayttamatta jaaneista junalipuista ja Nanningin hotellista. Vaikka yolla asemalla karvistellessa paatos oli vaikea, oli se myos oikea. Ajatuskin 2 x 12 tunnin junamatkasta pienessa, kuuden ihmisen jakamassa hytissa vatsataudista karsien kuulostaa vahintaankin helvetilliselta seka sairaalle itselleen etta huolestuneelle siipalle.

IMG_1698[1]

Ylla: nahtiin sittenkin D. Beckham Guangzhoussa.

Viimeisina paivina ehdittiin kayda viela (vanhassa?) keskustassa leffassa ja aika hitosti liian monta kertaa asioimassa yhdessa nimeltamainitsemattomassa pikaruokaketjussa.

Mutta, loppu hyvin ja kaikki hyvin. Pari ekstrapaivaa Kantonissa tekivat ehdottomasti gutaa paranemisen kannalta. Taman matkaetapin parhainta antia oli kuitenkin se yleton maara vieraanvaraisuutta, jota Wenjing ja hanen perheensa meille osoitti. Vaikka Guangzhou kaupunkina ei suoranaisesti ihastuttanut, kohtasimme monenlaisia ongelmia ja ongelmatapauksia ja olomme oli tukala kaduilla liikkuessa, jatti ystavamme ja hanen perheensa meille osoittama lampo meille hyvan muiston tasta vaikeahkosta viikosta. Kiinaan meidan tuskin kuitenkaan tarvitsee palata ihan heti, jos koskaan. 多謝 Wenjing!

Samaan hengenvetoon taytyy todeta, etta Hong Kongin viikkomme sisalsi samankaltaisia ahaa-elamyksia siita, mita on vieraanvaraisuus ja loistava isannointi. Kiitos Ari!

Mutta hei, taas laahataan jaljessa. Nyt ollaan Vietnamissa jo toista viikkoa ja saavuttu Hanoin ja Halong Cityn kautta Ho Chi Minh Cityyn, elikkas Saigon shakes, elikkas juttu jatkuu seuraavassa numerossa!

 

 

 

Hong Kong!

Tänään vietetään viimeistä päivää Hong Kongissa ennen manner-Kiinaan siirtymistä! Täällä on viimeistään päässyt hämärtymään se fakta, että nyt ollaan jo syvällä marraskuussa ja Suomessa pitäisi olla likimain talvi. Jokapäiväinen lämpötila pyörii kakskasin tuntumassa ja ilmankosteus kahdeksankympin kieppeillä. Aurinko on kuitenkin kätkeytynyt pysyvästi jonkinlaisen pilvikerroksen taakse. Eilen katsottiin säätiedotuksesta, että sekä Soulissa että Helsingissä oli eilen n. neljä astetta lämmintä. Paettiin siis Koreastakin just eikä melkein oikeaan aikaan.

Hong Kongiin lennettiin Busanista ja välilasku oli Shanghaissa. Tajuttiin ensimmäisellä lennolla, että ei oltu saatu Busanista boarding passia kuin ekalle lennolle vaikka kumpikin lento oli samalla yhtiöllä. Tavaratarrassakin luki Shanghain lentokentän lyhenne. Ilmeisesti yleinen käytäntö, että jatkolennon välissä pitää hakea kamat ja tsekata ne uudestaan sisään? No, tämä kaikki johti kiihkeän väsyneeseen rumbaan Shanghaihin saapuessa, kun ravasimme ympäri kenttää ensin rinkkojemme ja sitten oikean transferväylän perässä. Onneksi kentällä oli vähän matkustajia ja riittävästi erittäin ystävällistä ja englannin kielen taitoista henkilökuntaa. Väliaikaiset Kiina-leimat passeissa päästiin viimein Hong Kongiin suuntavaan koneeseen.

IMG_1422[1]

Yllä Riston keksimä hauska jokaisesta lentokoneesta löytyvä vitsi!

Perille päästyämme viikko onkin ollut melkoista lomailua ja lekottelua, koska ollaan asuttu Riston Hong Kongissa päämajaansa pitävän perhetuttavan luona. Sen lisäksi, että tämä on meille suuri säästö reissubudjetissa, ollaan muutenkin päästy nyt uimaan semmoisessa luksuksessa, että en tiedä miten tästä jatketaan eteenpäin. Saimme heti kättelyssä esimerkiksi niin asiantuntevan perehdytyksen kaupunkiin matkakortteineen päivineen, että jatkossa on ollut helppo suunnistaa itsenäisesti määränpäästä toiseen.

IMG_1437[1] IMG_1442[1]

Joka aamu on alkanut South China Morning Postin läpikäymisellä ja aamukahvilla ihan omassa rauhassa. Suihkuvuoroa ei ole tarvinnut kytätä, koska kukaan muu ei ole ollut sinne menossa. Tiskatakaan ei ole tarvinnut. Ollaan myös syöty hyvin ja nautittu television iloista (kyllä) esimerkiksi siinä määrin, että heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä HK:ssa katsottiin pubissa kolme Valioliigan ottelua putkeen. Pienistä futisvajareista voisi puhua etenkin sen jälkeen, kun yritettiin Daegun hostellissa katsoa Riston puhelimen ruudulta syksyn tärkeintä ottelua Realin ja Barcan välillä ja epäonnistuttiin. Viime sunnuntain puolestaan käytin tehokkaasti hyödyksi vahdaten telkkarista the Voice of USA:a noin kymmenen tunnin verran, vähintään. Paras ohjelma. Ei ees hävetä.

http://i.huffpost.com/gen/1144754/thumbs/r-THE-VOICE-CHRISTINA-large570.jpg?6

 

IMG_1497[1]

Jalkapallosta puheen ollen kaupungilla tuli vastaan mainos joka kiinnitti huomion! hehee

Takaisin asiaan; ollaan me oikeasti tehtykin jotain. Löllöttelyn ja köllöttelyn lisäksi ollaan kävelty paljon ympäri kaupunkia ja sen puistoja, tehty pieniä ostoksia ja pyöritty paikallisilla tavaramarketeilla. Noustiin myös 1888 rakennetulla raitiovaunulinjalla jyrkkää rinnettä ylös koko kaupungin ylle ihailemaan näkymiä. Joka päivä ollaan tultu kotiin maailman pisimpiä (n. 800m) liukuportaita pitkin. Alla jotain kuvia, joista voi havaita ihmisten, värivalojen ja kaiken maailman asioiden ylenpalttista määrää.

IMG_1434[1]

IMG_1498[1]IMG_1501[1]IMG_1500[1]

Asukkeja Hong Kongissa on seitsemän miljoonaa, Lontoota ja New Yorkia pienemmälle alueelle ahdettuna, joten onko mikään ihme, että täällä rakennetaan paljon ja lähinnä ylöspäin. Me asuttiin 24-kerroksisen talon kerroksessa 22, alla kuva joka yrittää havainnollistaa asiaa. Olisin lisännyt pari kuvaa vastapäisen, vähintään yhtä korkean talon bamburimoja pitkin liikkuvista rakentajamiekkosista, mutta ne oli valitettavasti liian isoja kuten melkeinpä kaikki meidän kuvat 😀 myöhemmin sitten!

IMG_1509[1]

Tässä loppuun pikku video, jossa matkataan Riston mukana Kowloonin iltapäivätrafiikissa.

Niin ja huh huh, onpa muuten ihan älytön taival jo takana. Ei aavistustakaan kilometrimääristä, veikkaisin, että paljon. Yhtäkkiä vaan huomasin kartasta, että ollaan itse asiassa jo ihan lähellä Vietnamia ja Kaakkois-Aasian osaa tästä matkasta. Tänä iltana määränpäänä Guangzhou elikkä Kanton ja katsellaanpa sitten taas lisää. Moi!

Koreajuttuja

Moro Hong Kongista! Täällä elämä hellii meitä kuuden viikon reissuikään päässeitä matkaajia. Mutta eipä mennä asioiden edelle (eli nykyhetkeen) kun niitä vanhojakin juttuja on vielä rästissä, eli tää pitkään roikkunut juttu johon ei saatu lisättyä kuvia ennen kuin nyt, ja nytkin vain rajattu määrä.

Tosiaan, kun lokakuun puolivälissä oli aika pistää Venäjän taival pakettiin ja valmistautua reissun seuraavaan etappiin, Etela-Koreaan, puhuimme keskenämme, etta ihan kuin matka olisi vasta alkamassa. Kyse oli varmaan siitä, että Venäjä oltiin suunniteltu aika huolellisesti. Meitä ei jännittänyt ennen Venäjälle lähtoä, eikä matkan aikana tullut juuri minkaanlaisia reissaamiseen liittyvia ongelmia tai aiheetonta hermostuneisuutta. Jopa Moskovan epäilyttävän kissahostellivalinnan kompensoi paikan alhainen hinta. Kommunikointi Venäjälla toimi luontevasti koko junailun ajan. Kaupungit ja maisemat näyttivät tutuilta ja joka kaupunki oli jollain tavalla hallussa jo tullessa (kiitos lainassa olleen Lonely Planetin matkaoppaan). Ylipäätään Trans-Siperiaa voisi luonnehtia rauhalliseksi, rentouttavaksi ja mutkattomaksi kokemukseksi.

IMG_1122

Vladivostokin satamassa, lähdossä kohti Koreaa

No, Etelä-Koreaan ei oltu valmistauduttu yhtään mitenkään (ellei lasketa K-pop -hittivideolistojen tapittamista viime keväästä lähtien). Oltiin maassa puoli kuukautta, eikä uskoisi. Tuntui jopa siltä, kuin pieni reissukooma olisi iskenyt. Parin pöljän ruokailukokemuksen jälkeen ajauduimme paikallisen murkinan parista pizzapastalinjalle. Nähtävyyksien kiertäminen oli laiskanpulskeaa kun hostellin tai ravintolan wifi vei mennessään. Soulista matkasimme Daegun (laus. Deegu) kautta Busaniin, jossa koettiin piristymistä menemisen ja tekemisen suhteen vaikka allekirjoittanut sairastuikin reissun ekaan lämmölliseen nuhatautiin. Viime perjantaina jatkoimme matkaa lentämällä Shanghain kautta Hong Kongiin.

Mutta kelataanpa edelleen vain takaisin. Matka Etelä-Koreaan taittui siis paatilla nimeltään DBS “Eastern dream” Ferry. Kyseessä on firma, jonka lautat suhaavat Venäjän Vladivostokin, Etelä-Korean Donghaen ja Japanin Sakaiminaton väliä noin kerran viikkoon. Oltiin aikataulutettu Trans-Siperia niin, että oltaisiin Vladivostokissa pari päivää ennen joka keskiviikkoisen lautan lähtoä. Saimme halvimmat liput (muistaakseni n. 75e) lautalle niukalla päivän varoitusajalla. Passintarkastusten ja muun jälkeen kyytiin päästyämme huomattiinkin, että lautalla oli varsin väljää, virkistävän korealaista ja kauhean vähän aktiviteetteja. Vajaan vuorokauden mittainen merimatka taittui siis lähinnä omalla laverilla makoillen ja maisemia kannelta katsellen. Seuraavana aamuna saavuimme Etelä-Korean rannikolla sijaitsevaan Donghaen uniseen pikkukaupunkiin. Aurinko porotti ja fleecekerroksesta kuoriutuessa onnittelimme itseämme siitä, että olimme onnistuneesti paenneet talvea!

IMG_1140

Seurasi pitkä ja tuskainen kävelyretki, josta ei selvitty ilman paikallisia apuja, turhautumista ja litroittain valuvia hikivirtoja. Koko oleellisimman Donghaen nähtyämme selvisimme bussiasemalle (…aivan toisessa päässä Donghaeta kuin satama…). Vartin päästä karautimme ekspressbussilla kohti Gangnamia, Soulia!

Soulissa vierähti lopulta viikko melkeinpä täydellisesti jumitellen. Heti alkuun ajateltiin kaupungin olevan verrattavissa New Yorkiin, mutta lopulta kaupunki tuntui huomattavasti sieluttomammalta ja muoviselta kuin karismaattinen ja monipuolinen Iso Omena. Syy saattaa olla siinä, etta pysyttelimme suurimman osan jumiviikostamme Hongdaen trendialueella. Soulin hostellimme Kimchee Sinchon Guesthouse sijaitsi juurikin Hongdaessa (Donghae… Hongdae… jeps), joka on Soulin hipsterein hipsterimekka niin hyvässä kuin pahassa. Houkutuksia loytyy joka lähtöön – kahviloita, ravintoloita, kuppiloita, länsimaisia pikaruokaketjuja. Vaatekauppaa, meikkikauppaa, kenkakauppaa. Värivaloja, pintakiiltoa ja nuoria, kauniita korealaisia. Oman aikansa oli kiva katsella varsin miellyttävän näkoisia ja hyvin pukeutuvia paikallisia, mutta muuten Etelä-Korea/Soul/Hongdae ei budjettimatkailijan pirtaan sovi ellei halua pihistellä aivan kaikesta ja jatkuvasti. Paljon ollaan jouduttu tuskailemaan sen kanssa, mihin meillä on varaa ja mihin ei.

IMG_1156[1]

Kaikki Hongdaen ympäri vuorokauden hulinoivaa yöelämää kuvanneet kuvat epäonnistuivat, joten yllä joku satunnainen tyhmä otos.

No, ilmaisten nähtavyyksien perassa kävimme eräänä päivänä Gwangjang marketilla eli  paikallisella, sisätiloissa sijaitsevalla ja käytävämallisella torilla. Päässä ja silmissä pyöri kun nähtiin miten järkyttävä määrä erilaisia syötäviä voi olla tarjolla yhdessä pienessä paikassa yhdellä kertaa ja kuinka suuri määrä ihmisiä voi olla tuossa samaisessa paikassa nauttimassa tuon runsauden sarven loppumattomista antimista. Kun kutsu kävi, astuttiin itsekin rohkeasti yhteen pöytään ja vedettiin kimchimykyja ja läskisiä possunpaloja. Ei ollut ihan niin nautinnollista, kuin joku Anthony Bourdain antaa ymmärtää, mutta hyvä silti, etta päästiin testaamaan. Jälkkäriksi ostimme rasvakärtsättyjä perunapannareita jotka nautimme joen varrella istuskellen ja ihmetellen.

rsz_img_1232[1]

IMG_1233[1]

Takaisinpäin kävellessä naureskelimme sitä, että kaupunginosien luonne tuntuu muuttuvan yhtä tiheästi kuin metropysäkit vaihtuvat. Ensin kuljimme pitkin katua, jolla sijaitsi ainoastaan ompelukoneisiin liittyviä pikkuliikkeitä. Seuraava pitkä katu oli lamppukauppojen tyyssija. Seuraavalta loytyi limittäin kaakeleita, lukkoja, lisää lamppuja ja wc-kalusteita. Jopa listoille ja muille rimoille oli omat pikkupuljunsa. Tätä “kaupunginosaa” seurasi bisneshenkinen alue, jota seurasi häämekkoihin ja muihin hääasusteisiin keskittynyt kadunpätkä, jonka jälkeen oltiin taas kauppoihin ja kuppiloihin keskittyneessä opiskelijapitoisessa paikassa. Tämä kaikki n. tunnin sisään! Myöhemmin Daegun karttaa katsoessa huomattiin sitten, että siihenkin oli erikseen merkattu “Mobile phone street” ja “Jewellery street” ja tietty myös “Sewing machine street” jne., eli ehkäpä tässäkin havainnossa päästiin johonkin korealaisen kaupunkikulttuurin ydinilmiöön kiinni.

Ajauduimme Soulissa myos bailaamaan erään suomalaisen expatin synttäreitä samassa yhteydessä kun oltiin sovittu treffit Riston Etelä-Koreassa työskentelevän lukiokaverin kanssa. Tämän ikimuistoisen, suomalais-ruotsalais-korealaisen ja sojupitoisen illan siisteimpiä ja epätodellisimpia hetkiä oli jorata Gangnam Stylea täysin palkein samalla kuin baarillinen korealaisia myötäjoraa ja huutaa ympärillä, lattialla ja pöydillä, seinillä ja kaikkialla. Käteen illasta jai kaamea kapula ja Riston käteen upouusi, hieno kapula. Kiitos.

IMG_1222[1]

Tämän lisäksi käytiin rauhoittumassa, ilostumassa ja huolestumassa paikallisessa eläintarhassa. Valitettavasti kaikki kuvat ovat liian isoja tänne siirrettäväksi joten alla googlen kuvahaun tarjoama kuva kirahvista ja seeprasta:

http://www.tunturisusi.com/kirahvi/kuva1.jpg

Alun perin meidän oli tarkoitus jatkaa Soulista matkaa suoraan Busaniin, mutta oltiin mattimyöhäisiä hostellivarausten kanssa ja päädyimme viikonlopuksi Daeguun, jälleen bussilla. Daegussa vietettiin seka Riston synttäreitä että meidän yhteiselon kolmivuotispäivää. Ei jaksettu lähteä esim. moikkaamaan läheisella vuorella sijaitsevaa hattubudhaa, vaan tyydyimme ilolla keskusta-alueen kiertelyyn ja rasvaisten asioiden syömiseen. Mukavan oloinen vaikkakin vähän tylsähkö kaupunki tuo Deeku. Huomattavasti iisimpi kuin Soul, vaikka samankaltaista menoa sokkeloisen vauhdikkaasta keskustasta löytyykin. Daegussa nähtiin myos vanhempia korealaisia ihmisiä, toisin kuin Soulissa, jossa heidät kaikki oltiin piilotettu jonnekin (?). Se oltiin nähty jo Soulissa, että korealaiset osaa juhlia (juoda) viikonpäivään katsomatta, mutta Daegussa kännisimmat näkemämme kansalaiset olivat eläkeikaisia miehia ja naisia, jotka hoippuivat ja urinoivat sojupäissään ympäri paikallisen puiston laitamia näytti kello tai kalenteri mitä tahansa (RIsto kirjoittikin aiheesta lisää edellisessä merkinnässä..).

IMG_1324[1]

IMG_1323[1]

Daegusta saavuimme vielä muutamaksi päiväksi lämpimään ja letkeään Busanin rannikkokaupunkiin. Asuimme jälleen kahden yliopiston välissä sijaitsevalla vauhtialueella, mutta ikävariaatio oli suurempaa kuin nuoriSoulissa tai ikäerotellussa Daegussa (nuoret shoppailemassa keskustassa, vanhukset pelaamassa lautapelejä puistoissa). Tunnelma on Busanissa muutenkin rennompi kuin edellä mainituissa kaupungeissa. Sairastamisen lisäksi harrastimme kunnon reipasta turismia eli vierailimme suositelluissa kohteissa kuten YK:n hautuumaalla Korean sodassa kuolleille ulkomaisille sotureille, merinäköalapaikalla ja näköalarannalla. Aivan suositeltava kaupunki tämä Busan, mutta meitä polttele jo kovasti jatkaa eteenpäin kohti uusia juttuja (ja halvempaa elämista)! Koreasta tietty olisi vielä vaikka mitä sanottavaa, mutta jätetään jälkipuinteihin.

IMG_1381[1]

IMG_1394[1]

Gwangali beach ja Diamond bridge, Busan

IMG_1389[1]

Tässä vielä muutama erittäin oleellinen musiikkivideo, tärkein eli aivan kaikkialla kaiken aikaa soiva kappale ensimmäisenä.

Kiitos ja heippa!